Jätin kisun hoitoon työkaverin luokse.
Rappukäytävässä teki mieli pyörtää takaisin ja ottaa Mange mukaan,
salakuljettaa se repussa Ruotsiin ja Suomeen. Ei sillä, etten luottaisi
hoitajan pätevyyteen, päinvastoin (hoidokin käytöstavat sinänsä
huolelttaa kyllä), mutta kun… KAMALA IKÄVÄ!
Ihan kummallista olla kotona ilman jatkuvasti kyljessä kiehnäävää,
perässä maukuen kulkevaa karvakorvaa. Miten mä voin nukkua ensi yönä kun
jalkopäästä puuttuu kuorsaava (kehräävä?) kuumavesipullo? Olen ekaa
kertaa kotona moneen kuukauteen ilman pöhkö-Magnusta, onneksi pian
pääsen sentään Suomeen rapsuttelemaan Alpoa…
Pakkaaminen ei edisty. Olen pessyt pyykit, joten ne odottaa vain
laukkuun siirtämistä. Olen ostanut lahjoja ja tuliaisia. Olen
kirjoittanut listan kaikista tavaroista, jotka haluan mukaan. Olen
inventoinut romulaatikkoni (heinäkuun palkkakuitti on hukassa!) ja
ottanut esiin reissuun tarvittavat paperit. Mutta en ole ottanut laukkua
esiin ja ruvennut tunkemaan tavaroita sinne. Kuin vaikeaa voi olla?
Taidan jättää homman suosiolla aamuun, niin suloisesti luomet painaa jo tältä illalta…
Yksi pieni ihmetyksen aihe mahtuu vielä tähän iltaan. Nimittäin
sisätilan lämpötila tässä maassa. Pari viikkoa sitten kun oli pakkasta
ja kylmä, sisällä tukehduttiin täydellä huutavien patterien tunkkaiseen
kuumuuteen. Nyt kun päivälämpötila kipuaa reilusti plussan puolelle ja
ulkona alkaa tuntua keväältä (söin tänään lounasleivän ulkona penkillä
:)), sisällä käy lähes arktinen viima. Ilman villasukkia, paria
villapaitaa ja kaulahuivia on sisällä turha kuvitellakaan tuntevansa
oloaan jotenkin mukavaksi…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti