sunnuntai 26. tammikuuta 2014

2013

Tänään oli tarkoitus hyödyntää alennusmyyntien loppurysäys ja siivota kämppä, mutta erinäisten eilisillan kulkuun vaikuttaneiden käänteiden seurauksena olenkin lähinnä löhönnyt sohvalla krapulaisena ihmisrauniona kissa vatsan päällä ja tuijottanut telkkaria (eli läppäriä) sekä syönyt suklaata. Käy se viikonlopun vietto näinkin.

Asiasta aivan toiseen: eiks niin, että vieläkin ehtii miettiä viime vuotta? Ajattelin nimittäin tehdä jo perinteisen vuosikatsauksen:

Mitä teit vuonna 2013 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Muutin Belgiaan. Uin Pohjanmeressä. Tapasin ministerin jos toisenkin. Uitin jalkoja kala-altaassa kaverin polttareilla. Tanssin työpaikalla aamuviiteen. Poltin tupakkaa (hups). Pelastin kissani kahdesti naapurin parvekkeelta. Kävin body pumpissa. Ai niin, ja kirjoitin yhden gradun valmiiksi!
Oostenden kultarannoilla (feat. tyhmä ilme)


Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Viime vuoden päiväkirjan perusteella on luvannut soitella kavereille useammin, kirjoittaa gradun loppuun ja shoppailla mahdollisimman vähän. Kaksi viimeistä toteutui, ekassa olisi edelleen tsempattavaa, vaikka vähän paremmin jo menikin (verrattuna siis tilanteeseen, jossa en soittanut ikinä kenellekään paitsi äärimmäisessä hädässä...).

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Voi kyllä. Laskin kaveri- ja facebook-kaveripiirissä pitkälle toistakymmentä vauvaa viime vuonna, eli jonkinlainen buumi on havaittavissa ikätoverieni keskuudessa... Ihan livenä oon toistaiseksi päässyt ihailemaan ihania Otsoa ja Kyöstiä <3

Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei, onneksi!

Missä maissa kävit?
Viime vuosi ei jää kirjanpitooni kummoisenakaan reissuvuotena. Alkuvuoden pysyin tiukasti Tampere-Turku-akselilla, toukokuusta eteenpäin taas olen kuluttanut Brysselin kaduilla parit kengänpohjat puhki. Ollaan harrastettu toki myös "kotimaan" matkailua käymällä Liègessä, Bastognessa, Arlonissa, Namurissa, Antwerpenissä, Oostendessa, Bruggessä ja vuoden vikana päivänä vielä Ghentissä. Ai niin, ja käytiinhän me kääntymässä Pariisissa lokakuu alussa vuosipäivän kunniaksi!
Tammikuu...
...ja heinäkuu.

Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013?
Maisterin paperit. Kunnollisen lomamatkan. Muuta en uskalla toivoa, voi vaikka vielä käydä toteen ;)

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
27.5. alkoi työt.

Vuoden suurin saavutuksesi?
GRADU. Huono mutta (mikä tärkeintä) valmis!
Tästäkin olen ihan ylpeä :)
 …ja suurin epäonnistuminen?
No vähän harmittaa se, ettei siitä tullutkaan hyvä. Mutta hui hai! En koe epäonnistuneeni mitenkään erityisen merkittävästi viime vuonna missään.

Kärsitkö vammoista?
Lähinnä henkisistä kolhuista. Loppuvuodesta selätin myös pari megaflunssaa.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Hmm, sohva? Eikun se saatiinkin ilmaiseksi, kun jouduttiin hassun belgialais-ranskalais-italialaisperheen muuttoavuksi... No, vaikka kahvinkeitin!
Toukokuussa asunnon kalustuksesta puuttui vielä noin kaikki. Puutarhatuolit sentään oli, nehän ne onkin tärkeät brysseliläisessä kesämonsuunissa.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Maximen, kavereiden. Kiitos gradu- ja kaikesta muustakin terapoinnista!

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Vanhempieni.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan? Toiseksi eniten varmasti ruokaan, kiitos herkkusuu-ranskiksen ;)

Mistä innostuit eniten?
Brysselistä. Hassu, rumankaunis, suomalaiselta ja silti kansainväliseltä tuntuva pieni suuri Euroopan pääkaupunki on kovaa vauhtia viemässä sydämeni. En ehkä halua elää täällä koko ikääni, mutta niin kauan kuin olen, aion nauttia.
Grand Place kesällä...

...ja talvella.
Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2013?
Stromaen Formidable on ollut täällä vuoden hitti. Onhan sen videokin kuvattu Brysselissä, Louisen ratikkapysäkillä.


Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi. Vähemmän stressaantunut ja ahdistunut. Luottavaisempi tulevaisuuden suhteen.

Lihavampi vai laihempi?
En itse asiassa ole ihan varma. Aika samoissa varmaan edelleen? Pitäisi ostaa vaaka (tai sit ei).

Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi, jee! Tervemenoa opiskelijaelämä ja tervetuloa kokopäivätyö ja palkka :)

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Lomailevani?

…entä vähemmän?
Koomailevani. Olisin voinut ehkä muuttaa asioita jo ennen kuin armoton väsymys ja jonkinlainen kaamosmasennus saivat melkein niskalenkin musta...

Miten aiot viettää joulun?
Meni jo, kuten aina tätä kyselyä tehdessäni ;) Vietin aaton sängynpohjalla yskien ja niistäen niin perkuleesti aina vähän herätessäni. Maxime kävi hieromassa muhun jotain ihmesalvaa aika ajoin ja herätti syömäänkin. Joulupäivänä olin toennut taudista sen verran, että pääsin syömään koko 37-päisen perheen kanssa. Maximen arviolta 95-vuotias puolikuuro italialainen mummo joi pari lasia liikaa viiniä ja nukahti nurkkaan ja me muut pelasimme korttia ja testasimme tietojamme vuoden 1923 peruskoulun päättökoetehtävien parissa.
Tapaninpäivän kävelyllä kohtalaisen lumettomassa Alppi-maisemassa


Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En keksi mitään mitä katuisin tarpeeksi... No, ehkä jonkun täysin turhan ja tyhmän riidan Maximen kanssa voisin käydä estämässä. Ei niistä ikinä ole kuitenkaan mitään hyötyä.

Rakastuitko vuonna 2013?
En.

Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Jes, kerrankin voin vastata muuta kuin Gilmoren tytöt: Game of Thrones, Mad Men ja nyt viimeisimpänä villityksenä Greyn anatomia, jolle annoin uuden mahdollisuuden monen vuoden tauon jälkeen.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin vaikka kuinka paljon viime kesänä gradun valmistuttua, ahmin oikein romaaneja vapauden huumassa. Enkä muista nimeltä muita kuin Riikka Pulkkisen Vieraan ja Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa beben. Oli nekin ihan hyviä, mutta eivät aiheuttaneet sellaista akuuttia kaipuuta töistä takaisin sohvannurkkaan lukemaan, niin kuin aika monet muut lukemani opukset. Ihan hyvä lukuvuosi. Tänä vuonna voisin vaikka pitää jotain lukupäiväkirjaa, etten olisi ihan näin pihalla...
Yritystä ei ole puuttunut, valitettavasti vaan kirjoista noin 95% jäi muuttokuormasta Suomeen.

…entä musiikillinen löytö?
Musiikkia sen sijaan kuuntelin ihan liian vähän, mikä on tylsää, koska täällähän olisi vaikka kuinka hyvät mahdollisuudet mennä myös katsomaan ja kuulemaan musiikkia ihan livenäkin. Pitääpä ryhdistäytyä.

Mitä halusit ja sait?
Valmiin gradun ja vakkarityön. Vähän oon hyvä! (tai vähän mulla oli hyvä tsägä)

Mitä halusit, muttet saanut?
Maisterin paperit. Vauvan (ehkä ihan hyvä tämä).

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Nojaaaah. Les Misérables oli ihan hyvä. Myös Ranskan ulkoministeriöstä kertova leffa Quai d'Orsay kolahti kovaa. Siitä lähtien meillä on töissä stabiloté erittäin ahkerasti ;)

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Söin! Ihanat työkaverini aloittivat uuden perinteen viemällä mut syömään korttelin päässä sijaitsevaan italialaisraflaan, jossa ollaan sittemmin istua tapitettu harva se perjantai syömässä aina samat pitsat ja juomassa kokikset. Haaveena on tietenkin, että paikan isonenäinen pitsapoika oppisi muistamaan tilaukset :D Illalla Maxime vei mut vielä kaupungille hienoon Aux armes de Bruxelles -ravintolaan syömään rikkaiden turistien keskelle.

Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Äärettömän paljon tyydyttävämpi on kyllä aika hurja tavoite... Ehkä se, että olisin kokenut liikunnallisen herätyksen vähän aiemmin ja jaksanut pitää kuntoa yllä ihan koko vuoden?

Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2013?
Alkuvuodesta vuorottelin kotitoimiston lökäreiden ja yliopiston kirjaston sammareiden (ja tuhannen muun vaatekerroksen) välillä. Toukokuussa piti taas muistella, miten toimistolle pukeudutaan asiallisesti. Ministerivieraiden lisäksi pukeutumiselle on asettanut omia rajoitteitaan Brysselin äkkiarvaamaton sää ja surkeat jalkakäytävät, joiden ansiosta olen tuhonnut jo nelisen paria kenkiä...
City-papukaijoja Cinkku-puistossa

Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Junppa. Kisu. Maxime ja ihanat kaverini!

Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Jennifer Lawrencesta. Putous-Armista. Erkki Tuomiojasta (ei vaan, halusin vaan leuhkia kun tapasin sen. jos tapaamiseksi voi laskea sen, että seisoimme vaivaantuneina noin metrin päässä toisistamme sanomatta kumpikaan sanaakaan. voi sen mun mielestä.)

Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Töiden puolesta pitäisi varmaan osata vastata jotain tosi fiksua ja filmaattista... Mutta ei tuu mitään suuria tunteita herättänyttä mieleen. Tampereen ratikka- vs. tunnelikeskustelukin jäi ihan kesken, kun lähdin tänne Aamulehden kantoalueen ulkopuolelle!

Ketä kaipasit?
Alkuvuodesta Maximea, nyttemmin Suomen kavereita ja perhettä. Perussettiä.
Alpo-vainaata on myös ikävä. Maailman kiltein koira <3


Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Uudet kaverini täällä Brysselissä. Meillä on aika kiva viiden tytön porukka, johon mahtuu neljä eri kotimaata ja viisi äidinkieltä, ja silti kaikilla niin hassun samanlainen huumorintaju :)

Miten uudenvuoden (12-13) pippalot meni?
Sinniteltiin hereillä puoleenyöhön kotona Tampereella ja vannottiin, että tämä on kyllä vika kerta, kun vietetään uutta vuotta mun vanhempien luona (no, siitä ei ainakaan ole enää huolta).

Mitä tapahtui tammikuun ensimmäinen päivä?
Ei kerta kaikkiaan mitään muistikuvaa. Mutta kuten edellisestä vastauksesta voi päätellä, se ei johtunut valitettavasti mistään megaluokan bileistä... Eikun lunttasinkin päiväkirjasta: tein TÖITÄ.
Tasan vuosi sitten näytti tältä

Mikä oli helmikuun tärkein päivä ja miksi?
Ei mitään hajua? Olin muistaaksen pyjamabileissä Helsingissä ja se oli ihan kivaa, muuten oli vaan sellaista tasaisen ankeaa pakertamista käännösten ja gradun parissa.
Talvi jatkui...
Miksi vuoden 2013 maaliskuun voisi elää uudelleen?
Tästä perspektiivistä katsottuna maaliskuun paukkupakkaset ja metrinen hanki muistuvat mieleen jotenkin mukavan kotoisina. Vietin aikaa äitin ja isin muhkeassa nojatuolissa katsoen jättiruudulta hyviä telkkarisarjoja, kutoen ja kahvia juoden (aina gradutauoilla siis ;)). Kävin myös Turussa hyvissä bileissä joihin kuului ensin vauvan paijausta ja myöhemmin samppanjalasitorni ja aivan mahtavaa seuraa!
...ja jatkui...
...ja jatkui.


Mitä mieltä olet huhtikuun tapahtumista?
Sain töitä! Se oli kivaa. Lumen sulamisen odottelu ja gradun pakertaminen sujuivat taas kuin olisi jäitä poltellut...
Tulihan se kevät sentään!

Millainen mielialasi oli toukokuussa?
Iloinen, jännittynyt, pelokas, stressaantunut, innokas. Melko sekava. Muutin Brysseliin, aloitin työt ja gradu jäi hetkeksi heitteille.
Mun uudet huudit


Millainen sää oli kesäkuussa?
Muistaakseni oli kylmää, harmaata ja sateista. Kaikki valittivat, minä en välittänyt, kun päivät kuluivat toimistolla, illat kotona tietokoneen ääressä. Kesäkuun vikana päivänä valmistui ison G:n eka versio!
Retkellä Bruggessä: suklaa kiinnostaa.

Mitkä olivat heinäkuun parhaat hetket?
Heinäkuussa elin vapauden huumaa! Työt alkoivat olla hanskassa, sää muuttui äkkiä helteiseksi ja aurinkoiseksi ja viikonloput kuluivat retkeillen Brysselissä ja Belgian maaseudulla.
Löytöretkeilyä Brysselin kaduilla

Miten elokuu lähti käyntiin?
Aika rauhallisesti. Koko Bryssel pysähtyi lomakauteen, minä vaan kulutin asvalttia kodin ja työpaikan välillä ja loikoilin lounastauolla puistossa. Töissä sai kaikessa rauhassa hippaloida rantavaatteissa ja luukuttaa musiikkia autioille käytäville.
Meillä kävi vieraita
Pistäydyimme häissä Ranskassa

Masensivatko syyskuun säät?
Syyskuussa paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, eli ei masentaeet!
Retkellä Antwerpenissä

Miksi muistelet mielelläsi lokakuuta?
Lokakuussakin paistoi aurinko. Töissä oli kivaa ja vapaa-ajallakin jaksoin olla vielä aktiivinen. Pikkujoulujen suunnittelu alkoi.

Mitä olisit voinut tehdä toisin marraskuussa?
Olisin voinut yrittää jaksaa pysyä edes vähän reippaampana ja käydä jumpassa, vaikka tulikin pimeää ja väsytti.
Bois de la Cambressa

Mitä tulee vielä tapahtumaan joulukuussa?
Meni jo, onneks!
Ste Catherinen joulutori

Voittaako vuosi 2014 vuoden 2013?
Toivottavasti. Ainakin alku lupaa ihan hyvää :) En oikein tiedä, mitä odottaa tältä vuodelta, mutta ainakaan en voi siis pettyä, eiks juu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti