tiistai 18. maaliskuuta 2008

Olo kuin ameeballa

Huomasin just etten oo päivittänyt journalia kuin ihan pari kertaa koko kevään aikana. Nyt on kuitenkin pakko siirtyä tänne vähäksi aikaa, akuutin päiväkirjakriisin takia. Enoo löytänyt Turusta, Tampereelta enkä RAUMALTA (jep, epätoivoista mut etsin sieltäkin) yhtään potentiaalista ehdokasta uudeksi päiväkirjaksi ja vanhaa on tasan yks sivu jäljellä!

Huomasin myös, etten oo oikeastaan muuta täällä tehnyt kuin valittanut elämäni kurjuutta :S Tiedä sitten mistä se kertoo, koska mun omassa päiväkirjassani on paljon positiivisempiakin merkintöjä, joten en mä kaiketi ihan masé ole. Vaivaa vain epämääräinen levottomuus, joka ei tunnu johtuvan mistään yksittäisestä syystä enkä oikein tiedä mitä sille pitäisi/voisi tehdä. Välillä ihan oikeasti harkitsen etten aamulla nousisi sängystä ylös, tiedänhän jo etukäteen ihan tarkalleen mitä tulee tapahtumaan. Kaikki päivät toistuvat samanlaisina, toistan samat vanhat rutiinit ja kulutan päivät odottaen koko ajan jotain, iltaa, viikonloppua, lomaa, ydinsotaa, ihan mitä vain, kunhan ei tarvitse enää yhtään iltaa istua apaattisena omassa huoneessa ja ODOTTAA. Ulos lähteminen ja ihmisten tapaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, eikä samojen baarien, kahviloiden, kauppojen näkeminen enää tunnu miltään. Saatan muistaa jonkin kivan illan jossain tietyssä paikassa ja melkein pelkään mennä uudestaan sinne koska tiedän ettei siellä tällä kertaa mitä todennäköisimmin ole niin kivaa.

Tuntuu että mun elämä on jo pitkään ollut epätoivoista yritystä elää uudelleen kivoja muistoja, eikä se ole oikea tapa elää, mulle ainakaan. Kaipaan vaihtelua, enkä JAKSA tällaista jatkuvaa, turvallisen tasaista harmautta. En edes kovin tarkkaan tiedä MITÄ haluaisin tehdä tai MISSÄ haluaisin olla mieluummin, silti olen vain tyytymätön ja kaipaan pois. Kesä Raumalla ei tuntuisi yhtään pässiltä idealta, vaikka tiedänkin että elokuuhun mennessä ehdin kyllästyä siihenkin ja tuun hulluksi kun en tunne koko kaupungista ketään :)

Kaikista hulluinta on se, että mulla olisi juuri nyt kaikki aika maailmassa, kun opinnot ei vaadi mitään hirveää panostusta, mutta en silti saa itsestäni irti niin paljon että ryhtyisin mihinkään. Vellon vain omassa tarkoituksettomassa olossani ja yritän pysyä järjissäni.

A-pu-a.



43 päivää Amerikkaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti