keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Sata ja yksi tapaa vältellä koulutöitä

Mulla on ihan naurettavan vähän koulutöitä jäljellä. Melkein viikon jo on ollut sellainen omituinen olo, että jotain puuttuu, ja tiedän että se johtuu siitä ettei ole kiire mihinkään. Jätän tenttiin lukemisen ja kaikki läksyt (jos niitä yliopistolla voi läksyiksi kutsua) viimeiseen iltaan tai mieluiten aamuun, että hetken voin aistia paniikin, joka saa mut keskittymään vain ja ainoastaan käsillä olevaan tehtävään. Ja oikeasti nautin siitä. Tuntuu, että on oikeastaan aika sama kuinka idioottimaisia juttuja teen, kunhan voin syventyä niihin ihan täysin.

Sitten on tällaisia päiviä, jolloin ei ole kiire. Ei vain kerta kaikkiaan. Ja sekin on aika kivaa, vaikka sitten tarkoittaakin sitä, että ainakin noin kymmenen prosenttia hereilläoloajasta menee huonon omatunnon potemiseen. Aamulla oli syksyn viimeinen unkarin luento, ja sitten olin ajatellut tehdä (tai ainakin ajatella!) niitä paria viimeistä palautettavaa työtä. Ajattelinkin, noin puoli tuntia, mutta olo ei ollut ihan kauhean luova. Se vaihe tulee sitten vasta vähän ennen palautuspäivää, eli ensi viikolla. Tänään oli pimeää jotenkin tavanomaistakin synkemmällä tavalla, päivän valkenemisen huomasi vain siitä, että katulamput sammuivat pariksi tunniksi, joten mä suuntasin keskustan valoja kohti (rasti ruutuun päämäärätön harhailu). Onnistuin sentään löytämään isin joululahjan, muuten sitten vain kaikkea kivaa mitä olisin halunnut itselleni. Muistin myös, että mulla oli Robertsin kortti, jolla sain ilmaisen kahvin, ja levittäydyin yläkerran tunnelmavalaistuun nurkkapöytään päiväkirjan, postikorttien sekä Ranskan kirjallisuuden historian kurssikirjan kanssa. Rehellisyyden nimissä suurin osa ajasta meni siihen päiväkirjaan kirjoittamiseen (rasti luuhaamisen kohdalle)...

Kotiin tultua olen nukkunut päiväunet (ensimmäistä kertaa aikoihin olen niin rentoutunut päivällä, että pystyn makaamaan paikoillani riittävän kauan saavuttaakseni unenomaisen horroksen), ottanut vastaan kämppiksen paketin ja nyt kirjoitan tätä ja lykkään edelleen hiukan sitä hetkeä kun mun lopulta täytyy avata kirjallisuushistorian lopputehtävän tiedosto ja ruveta kirjoittamaan.

Jotenkin kuitenkin ihmeen seesteinen olo :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti