sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Vuosipäivä

Päivälleen vuosi sitten tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Nyt makkarin nurkassa seisoo pinnasänky ja siellä tuhisee unissaan maailman söpöin vavva. Virallisesti kai siis se neljäskin raskauskolmannes on ohi, ja huomaan äkkiä pahimpien hormonihuurujen laskettua haluavani prosessoida mennyttä vuotta ja sen tuomia hurjia ihania käsittämättömiä muutoksia elämässäni. Ja kas, mullahan on tämä blogi! Voin taas parin vuoden tauon jälkeen jatkaa ajatusoksennuksen suoltamista tänne kaiken maailman iloksi.

Blogitaukojen selittely on aina jotenkin vähän turhaa, mutta viimeisten kahden vuoden aikana on tapahtunut aika paljon kaikkea kivaa, mikä on pitänyt mut varsin kiireisenä ja minkä vuoksi blogi vain kerta kaikkiaan unohtui. Varmaan tässä kun innostun taas äitiysloman ratoksi kirjoittelemaan palaan tarkemminkin menneisiin tapahtumiin, mutta ihan nopeasti vain muistiin kirjattakoon että olen reissaillut Amerikan mantereella (mahdollisesti elämäni toistaiseksi paras loma), opiskellut tosiaan iltaopintoina töiden ohessa toisen maisterin, vaihtanut jopa kahteen kertaan tehtäviä työpaikan sisällä (haastavampiin ja jännempiin kummallakin kerralla) ja sitten vain pari viikkoa valmistujaisten jälkeen pissannut melko mullistavin tuloksin tikkuun. On siis kliseisesti ollut vähän kaikenlaista. Onneksi lähinnä kaikenlaista kivaa!

2 kommenttia:

  1. Hetken aikaa mietin että kenen blogi tää mahtaakaan olla kun postaus tuli eteen bloglovin feedissä. Mutta ihanaa! Mä ainakin luen sun kaikki kirjoitukset ja odotan niitä innolla 😄
    T. Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! En edes ajatellut että joku enää lukee niin en osannut odottaa kommentteja. Siksi viivästys niiden julkaisemisessa, pahoitteluni! Ja kiitos, kyllä mieltä lämmittää. :)

      Poista