Syitä elää

Mulla on loma.
Mulla ei ole yhtään tenttiä/palautettavaa työtä/muuta koulustressiä.
Viime viikonloppuna oli kivaa ja ihanaa ja täydellistä.
Mun huone on ihan pian täydellinen ja siisti (tarvin enää hyllyn).
Isi tulee kolmen viikon päästä ja pääsen mummulaan.
Enää seitsemän viikkoa koulua ennen kesää.
Sain lisää töitä konservatoriolla.
Mun naapurilla on maailman kaunein siamilainen, joka istui tänään ikkunalla, kun kuljin siitä ohi, ja (oon melkein varma tästä) iski mulle silmää.
Ostin oikeaa ruokaa.
Olen osannut olla jo kaksi päivää yksin ja vieläkään ei ahdista. (En tiedä lasketaanko tää syyksi elää, mutta ainakin se on jonkinlainen saavutus)
Kaisa ei ehkä (toivottavasti) ole kotona.
Tasan neljän kuukauden päästä olen Ranskassa, tai ainakin jo matkalla sinne.
Löysin mun tarravihon.

Kaikki on siis hyvin. Kaikki on paremmin kuin hyvin. Kaikki on oikeastaan loistavasti.
Ja jos kohta ei ala myös tuntua siltä, rupean kirkumaan.

Oon yrittänyt viime ja tän viikon aikana ainakin miljoona (tai no, ehkä kolme mutta joka tapauksessa...) kertaa tulla tänne ja jakaa tylsistymiseni muiden kanssa, mutta en vain ole saanut aikaan. Onhan se ymmärrettävää, että kun joutuu rasittamaan itseään niin paljon, että raahautuu melkein joka päivä yliopistolle pääasiassa luuhaamaan ja ehkä joskus jollekin tunnillekin, niin kotona täytyy sitten palautua makaamalla sängyllä seinää tuijottamassa. Toisin sanoen en ole tehnyt yhtään mitään suunnilleen koko viime viikolla (tarkemmin ajateltuna en koko talvena) ja on jotenkin kamalan epämääräinen ja päämäärätön - ja niin, yksinäinenkin - olo. Nyt olen yrittänyt ryhdistäytyä, ja se sujuukin ihan hyvin, tai ainakin saan aikaan paljon enemmän asioita, mutta olo ei ole yhtään sen parempi. Kaipaan täyspäistä tamperelaista mähötysseuraa!!! Ei näissä turkulaisissa mitään vikaa ole, paitsi että niillä on koko elämä täällä ja mulla taas ei ole. Mun elämäni on aivan levällään... Mikään niistä asioista, jotka vielä syksyllä tekivät elämästä elämisen arvoisia, ei (ainakaan juuri tällä hetkellä) enää tunnu niin merkitykselliseltä. Jotain ehkä kertoo se, että töissä on juuri tällä hetkellä maailman kivointa käydä. On ainakin jotain tarkoituksenmukaista tekemistä ja juttuseuraa koko ajan.

Ei mulla kai oikeasti näin huonosti mene, toivoisin vain että jotain tapahtuisi. Että elämä saisi jonkinlaisen suunnan kaiketi, eikä kaikki olisi vain niin kamalan epämääräistä.

Oggi fa freddissimo

Selvisinpäs hengissä Tampereesta, kylmästä (siis KYLMÄSTÄ!) ja hassusta valokuvaajastani! Se oli ihan mukava tyyppi, tamperelaisen flegmaattinen puhuessaan, mutta liikkeissään niin vilkas, että mää sain pitää varani koko ajan, että pysyin kannoilla...

Pääsin tänään leikkimään Huippumallia haussa:S Studio-osuus oli enimmäkseen säätämistä, eikä niin kamalan jännää, mutta Näsinpuistossa oli hauska poseerata. Kuvistakin tuli varmaan hienoja, kun aurinko paistoi ihan siniseltä taivaalta ja lumi kimalsi:}}} Valitettavasti lämpötila oli painunut jonnekin mittarin ulottumattomiin, enkä sulanut oikein kunnolla koko junamatkankaan aikana.

Huono säkä

Kuolen ehkä... Mää olin voittanut Aamulehden arvonnassa. Olin äänestänyt lehtikuvanäyttelyn parasta kuvaa, ja juuri mun lappu oli voittanut studiokuvauksen tai jotain vastaavaa hämärää. Ihan oikeasti, kun mä yhden kerran elämässäni voitan jotain, eikö se voisi olla jotain kivaa?!? Ahdistaa jo etukäteen, että ehkä päädyn Aamulehteen ja oon ihan varmasti maailman kauheimman näköinen ja en edes tiedä koska ehdin sinne... Olisi pitänyt sanoa, että haluan luovuttaa voiton jollekin muulle, mutta olin niin onnen mykistämä, kun kerrankin oon voittanut jotain, etten kyennyt reagoimaan mitenkään järkevästi:S

Ai niin, mää olin saanut töitä! En tiedä vielä, koska mun työvuorot on (sen takia en voinutkaan suoralta kädeltä sanoa, koska ehdin Tampereelle ja joudun soittamaan Aamulehti-miehelle takas argh), mutta joka tapauksessa oon konservatoriolla narikassa muutaman kerran seuraavan kuukauden ajan. Vähän oon onnellinen!

Pitää mennä pakkaamaan, lähden huomenna mummulaan.

I'm back!

Kaikesta ankeudesta huolimatta kiva olla taas kotona. Ei tarvi stressata kenenkään muun ongelmista kuin omistaan. Eilen tosin (voi taivas, se oli tosiaan EILEN) toivoin, että olisi ollut mahdollista kääntyä takaisin, kun sukellettiin pilvien läpi Helsinki-Vantaan ylle. Märkää, kylmää, PIMEÄÄ, jotain lumentapaista hiukan siellä täällä... Hyhhyh. Tänään ei kuitenkaan ollut yhtään niin synkkää kuin eilen: yhden maissa hetkeksi melkein kuin kirkastui!

Ai niin, olin saanut myös ihania joululahjoja, jotka avasin eilen:}}}.

Olin aktiivinen ja siirsin matka-/joulukuvat heti tänään koneelle.

Laitan lisää sitten, kun joskus opin läyttämään sitä linkkisysteemiä. Tässä on joka tapauksessa meidän koti siellä. (Ekstrana äitin auto, äiti itse ja Simo) Mun ikkuna on kolmas vasemmalta yläkerrassa!!!

Kohta alkaa Huippumalli haussa, jee. Paitsi ihan mänttiä, että mää menin katsomaan koko tuotantokauden jo tuolla ja nyt tiedän kuka voittaa.

Hot....

Ihanaa, kun on lämmin ja tuuli tuoksuu keväältä! Vaikka onkin jo vähän ikävä yliopistoa ja oikeaa kaupunkia (tai siis Turkua) ja kaikkia kavereita ja omaa elämää ylipäätään, en silti ihan vielä halua palata kylmään, märkään, pimeään, koulunkäyntiin... Mieluummin olisin vielä vähän pidempään ottamassa aurinkoa takapihalla, lenkkeilemässä koiran kanssa t-paidassa, juomassa dieettikolaa ja shoppailemassa halpoja vaatteita ja levyjä. Onhan mulla vielä viikko aikaa:}}}. Yleensä tykkään kyllä talvesta, varsinkin jos se on kunnon talvi niin että maassa on lunta ja on paljon pakkasta, mutta ei ole kauhean kivaa hypätä toukokuusta suoraan tammikuuhun!

Amerikka, vihdoin ja viimein

Ulkona on lämmintä 73F, eli kaiketi jotain 23 celsiusta, ja mun pään sisällä paljon enemmän. Aikaeron ei pitänyt olla mikään juttu, mut en sit kuitenkaan nukkunut viime yönä melkein yhtään. Mittasin äsken kuumeen ja sitä on 38,3:SSS Hiphei. Olo on sen mukainen. Me ollaan mähötetty Sulon kanssa koko aamupäivä kotona ja katsottu peräkkäin kaksi jaksoa Siskoni on noitaa ja Teho-osastoa ajalta jolloin George Clooneyn tukka oli vielä ruskea. Isi ja Vilma lähti seitsemäksi kouluun ja töihin ja äiti kävi heittämässä Simon joskus kahdeksan maissa sen koululle ja lähti sitten itse leipomaan karjalanpiirakoita Suomi-klubin naisten kanssa...

Mun on vieläkin vähän vaikea uskoa, että oon todellakin täällä. Lauantai tuntuu ihan joltain unennäöltä, että mää oikeasti matkustin yksin toiselle mantereelle (hortoilin terminaaleissa parhaan a-ryhmän tapaan tuurilla aina suoraan oikeaan paikkaan:}}}) ja oikeastaanhan mä nukuinkin melkein koko matkan. Kannatti nukkua alle kolme tuntia edellisyönä:S Luulin jo päässeeni suoraan oikeaan unirytmiin, kun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukuin kymmenestä kuuteen (tätä aikaa), mutta ei sitten. Viime yö oli pitkä ja tuskainen... Johtuu tosin melko varmasti myös kuumeesta.

Rupesin äsken muistelemaan, ja viimeksi oon ollut näin kipeä kolme vuotta sitten jouluna, ensimmäisen lukiosyksyn jälkeen. Ehkä se on jokin stressijuttu.

En jaksa enää istua, lisää kuulumisia luvassa kunhan jotain vähän jännempää tapahtuu. Mää lähden nyt tuijottamaan lisää laatusarjoja. Sieltä tulee Amyn lailla...