Olen aivan palasina.
Ensin se johtui siitä, että olin tapani
mukaan aina muutaman askeleen muiden ajatuksenjuoksua jäljessä. Sitten
tulkkaustunti nosti verenpaineen sataan ja italiassa olin vaihteeksi
ihan pihalla... Suullisen tunnilla Cristophe valotti meille
sananvartaloiden merkityksiä. Jos joskus saan poikalapsen, sen nimeksi
tulee ehdottomasti André-Philippe (=mies joka rakastaa hevosia:SSS) C ei
älynnyt ollenkaan miten hillitöntä on, että Philippe tarkoittaa
hevosten rakastajaa, raapi vain päätään hiukan kun me lähestulkoon
kierittiin naurusta...
Kotona odotti ainakin kymmenen
sähköpostiviestiä. Ensimmäinen oli äitiltä. Ehdin lukea aika monta
kappaletta ennen kuin tajusin, ettei se varmaan ollutkaan mulle
tarkoitettu, mutta siinä vaiheessa oli liian myöhäistä. Olin tällä
kertaa ihan aidosti romuna, eikä auttanut vaikka poistinkin koko viestin
sitten. En jaksa selittää mitä kaikkea siinä oli, mutta Amerikassa
menee huonosti, lapset (mun armaat sisarukset) ja mies (isi) on ihan
pässejä ja ensi kesänä on edessä muutto Suomeen. Äitillä siis. Itkin
vaikka kuinka kauan. Enenenen tahdo, et ne eroaa:(
Vaikka sit kyl
tajusin, et tuollaisessa tilanteessa on aika helppo liioitella kaikkea
ja meidän äiti nyt on muutenkin maailman pessimistisin tapaus (en voi
ymmärtää miten se on voinut saada näin sairaan hilpeän lapsen:DDD).
Yritän unohtaa, purosolisée purosolisée.
Ainakin muistin taas,
mitä ylellisyyttä on saada asua omillaan:S Oikislainen vaikuttaa ihan
mukavalta tapaukselta, vaikkei sitä kamalasti täällä näykään. Ja Tarukin
on palannut elävien kirjoihin. Tai siis luulin, et sille oli tapahtunut
jotain kamalaa, kun monta päivää sen huoneen ovi oli auki ja valot
päällä, mut koko kämpässä vallitsi kuolonhiljaisuus. Kävin huhuilemassa
varovasti sen huoneen ovella, ja tajusin et hiljaisuus johtui siitä et
ketään ei ollut kotona. Sitten ajattelin, et jos se viruu kuolonkielissä
jossain Yo-kylän pimeällä kujalla... Mut ei, se oli vaan mennyt kotiin
viikonlopuksi ja unohtanut valot päälle ja oven auki:S *daiju*
Mää olin saanut joulukuun Trendin ilmaisnumerona, vähän oon onnellinen! Voin ottaa sen lentokonelukemisiksi!
ENÄÄ
18 päivää Amerikkaan (mitähän siitäkin reissusta tulee...)
25 päivää jouluun
9 KOULUPÄIVÄÄ JÄLJELLÄ!
keskiviikko 29. marraskuuta 2006
sunnuntai 26. marraskuuta 2006
Joulu tulee, kaikesta huolimatta
Katsokaa ja ihailkaa kädenjälkeäni! Tuli ihan pikkuisen jouluisempi olo (Turusta huolimatta) kun laitoin joulukaupungin pystyyn ja sytytin kynttilät:)
lauantai 25. marraskuuta 2006
Maaninen kausi
Ostin tänään myöhäissynttärilahjana The Crashin levyn. Oon kuunnellut
sen ainakin neljä kertaa läpi, ja oon vaan leijunut koko päivän. Mun
piti tehdä moniakin juttuja tänään, mutta tulin sitten siihen tulokseen,
että olen maailman paras jo siksi että jaksoin aamulla kahdeksalta
raahautua kaatosateessa kouluun vapaaehtoiseen tulkkaustuutorointiin.
Sieltä kaupunkiin ostamaan tuota levyä ja muistikirjaa. Siinä toinen asia,
joka on tehnyt tästä päivästä erityisen kivan - sen lisäksi tietysti,
että ei ollut pitkästä aikaa mitään erityistä tekemistä. Olen kai
auttamaton materialisti... Muistikirjoissa vain on Sitä Jotain.
Mulla on ollut keskiviikosta asti maaninen kausi. Näitä tulee edelleen, vaikka luulin, että oon päässyt jo yli jonkin vaiheen elämässäni. Ei tämä oikeastaan ole yhtään hassumpaa välillä... Voisi kuvitella, että maanisuus olisi aina vain positiivista (ja siihen toiseen vaihtoehtoon verrattuna se onkin), mutta välillä voi olla aika rasittavaa muuttua yhdessä yössä zombista ikiliikkujaksi ja höpöttäjäksi. Tällä kertaa sain ainakin purettua energiaa loppukäännökseen ja olen myös ollut tavallista rauhallisempi, koska kahtena viime yönä oon nukkunut yhteensä häthätää ehkä kymmenen tuntia. Ja tietysti olen pysytellyt aika paljon omissa oloissani ja potenut (valvomisesta johtuvaa) armotonta päänsärkyä.
Oon päässyt kirjoittamisen makuun (muistikirja:D). Vapaapäivät on maailman parhaita.
Synttärit oli ja meni, olen onnellisesti yhdeksäntoista.
22 päivää Amerikkaan
29 päivää jouluun
Mulla on ollut keskiviikosta asti maaninen kausi. Näitä tulee edelleen, vaikka luulin, että oon päässyt jo yli jonkin vaiheen elämässäni. Ei tämä oikeastaan ole yhtään hassumpaa välillä... Voisi kuvitella, että maanisuus olisi aina vain positiivista (ja siihen toiseen vaihtoehtoon verrattuna se onkin), mutta välillä voi olla aika rasittavaa muuttua yhdessä yössä zombista ikiliikkujaksi ja höpöttäjäksi. Tällä kertaa sain ainakin purettua energiaa loppukäännökseen ja olen myös ollut tavallista rauhallisempi, koska kahtena viime yönä oon nukkunut yhteensä häthätää ehkä kymmenen tuntia. Ja tietysti olen pysytellyt aika paljon omissa oloissani ja potenut (valvomisesta johtuvaa) armotonta päänsärkyä.
Oon päässyt kirjoittamisen makuun (muistikirja:D). Vapaapäivät on maailman parhaita.
Synttärit oli ja meni, olen onnellisesti yhdeksäntoista.
22 päivää Amerikkaan
29 päivää jouluun
maanantai 13. marraskuuta 2006
Kello kolmen tunne
Viime yönä ahisti, pahasti. Vaikka viikonloppu oli aivan ihana, Tampere
oli maailman paras ja ihanin niin kuin aina ja eilen olin tosi hyvä ja
aikaansaava, siivosin koko kämpän ja kylppärin ja olin ylpeä itsestäni.
Kuitenkaan en saanut illalla unta, mahtoiko johtua kahvista?
Väsytti, mutta en tosiaan voinut nukkua. Asiat pyöri päässä: viimeiset kiireiset viikot ennen joulua, miten ehdin tehdä kaiken (ja nytkin vain makaan tässä, vaikka voisi ihan hyvin purkaa energiaa läksyihin ja silittämiseen vähä oon huono...), miten joulustakin varmaan tulee ihan ankea tai ainakaan ei tule oikeaa joulutunnelmaa ja äkkiä lapsuus on ohi yhyy... Lopulta päädyin järjestelemään nuotteja, kirjoittamaan muistilappuja ja nettiin tutkimaan kirjallisuustieteen tenttejä ja ahistuin entisestään, kun tajusin, etten saa kuin tuon yhden kurssin nyt syksyllä, eikä se oikeasti edes kiinnosta mua. Toisen kurssin voisin tenttiä keväällä, mutta oon melko varma, että mulla on silloin vielä vähemmän aikaa ja intoa lukea 900 sivua ruotsinkielistä tekstiä tenttiin, ja sitten on ihan tyhmää, jos mulla onkin yksi irrallinen kirjallisuustieteen kurssi. Olisko vähän junttia tässä vaiheessa päättää, ettei tentikään tuota kurssia, kun oon koko syksyn istunut siellä kuolemassa...:S
Oikeastaan kaikista kamalinta oli se, kun tuntui etten pysty hallitsemaan elämääni millään tavalla. Elän yhtä suurta kaaosta, ja kaikki on kyllä ihan omaa syytä. Oon kasannut itselleni niin paljon asioita, etten pysty kerta kaikkiaan keskittymään niihin kaikkiin niin perusteellisesti kuin haluaisin ja nyt sitten yritän taiteilla niiden välillä hoitaen kaiken vain puolitiehen kerrallaan... Tuntuu samalta kuin pienenä vappuna, kun isi oli puhaltanut meille kamalasti ilmapalloja ja ne kaikki vietiin vierashuoneeseen ja mää ja Vili heitettiin ne kaikki yhtäaikaa ilmaan ja sitten yritettiin pitää ne siellä. Säntäilen eestaas, enkä ehdi yhtään valmistautua uuteen asiaan ennen kuin se pitää jo hoitaa.
Yöllä kahden aikaan tuollaiset asiat tuntuvat vielä vakavammilta kuin ne oikeastaan ovatkaan. Jossain vaiheessa pystyin rauhoittumaan, kun mietin mitä kirjoittaisin päiväkirjaan, jos nyt jaksaisin. Kirjoittaminen auttaa aina, vaikka se tapahtuisi vain päässäkin, enkä oikein tajua sitä. Puhuminen usein vain pahentaa asioita, mutta kun pahan olon purkaa päiväkirjaan (oikeaan päiväkirjaan, en tykkää journalista yhtään niin paljon, mutta menköön nyt paremman puutteessa...), ajatukset selviää kummasti ja aika usein vielä keksin ratkaisun:S. Journalissa on kaksikin vikaa: tänne ei voi ihan kaikkea kirjoittaa, koska tätä voi periaatteessa lukea ihan kuka vain (imartelen itseäni:DDD, kaikkia ihan varmaan kiinnostaa...) ja lisäksi en tykkää kirjoittaa koneella. Se käy niin nopeasti, ettei ajatus aina pysy perässä tai sitten unohdan selittää ajatusten kulun kokonaan ja jutusta tulee aivan päätön...
Vähän oli ihanaa herätä nyt aamulla, vaikka väsyttikin ihan sicana! Tajusin, että voin ihan hyvin lintsata tänään suullisesti, mulla ei oo vielä yhtään poissaoloa ja tänään en vain EHDI mennä sinne... Ja kai tuo koulukin hoituu, kun vain malttaa ottaa asioista selvää:) "Kello kolmen tunne" on onnellisesti ohi ja voin lähteä kouluun.
Väsytti, mutta en tosiaan voinut nukkua. Asiat pyöri päässä: viimeiset kiireiset viikot ennen joulua, miten ehdin tehdä kaiken (ja nytkin vain makaan tässä, vaikka voisi ihan hyvin purkaa energiaa läksyihin ja silittämiseen vähä oon huono...), miten joulustakin varmaan tulee ihan ankea tai ainakaan ei tule oikeaa joulutunnelmaa ja äkkiä lapsuus on ohi yhyy... Lopulta päädyin järjestelemään nuotteja, kirjoittamaan muistilappuja ja nettiin tutkimaan kirjallisuustieteen tenttejä ja ahistuin entisestään, kun tajusin, etten saa kuin tuon yhden kurssin nyt syksyllä, eikä se oikeasti edes kiinnosta mua. Toisen kurssin voisin tenttiä keväällä, mutta oon melko varma, että mulla on silloin vielä vähemmän aikaa ja intoa lukea 900 sivua ruotsinkielistä tekstiä tenttiin, ja sitten on ihan tyhmää, jos mulla onkin yksi irrallinen kirjallisuustieteen kurssi. Olisko vähän junttia tässä vaiheessa päättää, ettei tentikään tuota kurssia, kun oon koko syksyn istunut siellä kuolemassa...:S
Oikeastaan kaikista kamalinta oli se, kun tuntui etten pysty hallitsemaan elämääni millään tavalla. Elän yhtä suurta kaaosta, ja kaikki on kyllä ihan omaa syytä. Oon kasannut itselleni niin paljon asioita, etten pysty kerta kaikkiaan keskittymään niihin kaikkiin niin perusteellisesti kuin haluaisin ja nyt sitten yritän taiteilla niiden välillä hoitaen kaiken vain puolitiehen kerrallaan... Tuntuu samalta kuin pienenä vappuna, kun isi oli puhaltanut meille kamalasti ilmapalloja ja ne kaikki vietiin vierashuoneeseen ja mää ja Vili heitettiin ne kaikki yhtäaikaa ilmaan ja sitten yritettiin pitää ne siellä. Säntäilen eestaas, enkä ehdi yhtään valmistautua uuteen asiaan ennen kuin se pitää jo hoitaa.
Yöllä kahden aikaan tuollaiset asiat tuntuvat vielä vakavammilta kuin ne oikeastaan ovatkaan. Jossain vaiheessa pystyin rauhoittumaan, kun mietin mitä kirjoittaisin päiväkirjaan, jos nyt jaksaisin. Kirjoittaminen auttaa aina, vaikka se tapahtuisi vain päässäkin, enkä oikein tajua sitä. Puhuminen usein vain pahentaa asioita, mutta kun pahan olon purkaa päiväkirjaan (oikeaan päiväkirjaan, en tykkää journalista yhtään niin paljon, mutta menköön nyt paremman puutteessa...), ajatukset selviää kummasti ja aika usein vielä keksin ratkaisun:S. Journalissa on kaksikin vikaa: tänne ei voi ihan kaikkea kirjoittaa, koska tätä voi periaatteessa lukea ihan kuka vain (imartelen itseäni:DDD, kaikkia ihan varmaan kiinnostaa...) ja lisäksi en tykkää kirjoittaa koneella. Se käy niin nopeasti, ettei ajatus aina pysy perässä tai sitten unohdan selittää ajatusten kulun kokonaan ja jutusta tulee aivan päätön...
Vähän oli ihanaa herätä nyt aamulla, vaikka väsyttikin ihan sicana! Tajusin, että voin ihan hyvin lintsata tänään suullisesti, mulla ei oo vielä yhtään poissaoloa ja tänään en vain EHDI mennä sinne... Ja kai tuo koulukin hoituu, kun vain malttaa ottaa asioista selvää:) "Kello kolmen tunne" on onnellisesti ohi ja voin lähteä kouluun.
perjantai 10. marraskuuta 2006
EB kutsuu!
Määääää päääääääsin!!!!
Tulin just koulusta aivan hävyttömässä sokerihumalassa ja pöydällä odotti kirje, että oon päässyt EB-vaellukselle Ranskaan ensi kesänä! Iiiiiihhh! En voi istua paikoillani, kerron illalla lisää, nyt täytyy lähteä purkamaan energiaa...
***
Tulin just koulusta aivan hävyttömässä sokerihumalassa ja pöydällä odotti kirje, että oon päässyt EB-vaellukselle Ranskaan ensi kesänä! Iiiiiihhh! En voi istua paikoillani, kerron illalla lisää, nyt täytyy lähteä purkamaan energiaa...
***
Hiukan myöhemmin, ja aika paljon rauhallisempana:) Mää hain siis syksyllä mukaan sellaiseen partiojuttuun, joka järjestetään ensi kesänä Ranskassa (ei hajuakaan missä:SSS) ja nyt sain tietää, että oon päässyt mukaan!!! Me lähdetään kesäkuun lopussa Ranskaan, vaelletaan siellä ensin pareittain 200 kilometriä (mun pari on joku helsinkiläinen versopartiolainen...:P) ja sit tutustutaan koko porukan kanssa maahan muutaman viikon ajan ja tullaan takas Suomeen heinäkuun lopussa. JAG ÄR SÅ LYCKLIG! | 44 päivää jouluun 37 päivää Amerikkaan 9 päivää synttäreihin |
maanantai 6. marraskuuta 2006
Juna juna juna tsuku tsuku tsuu
TASAN, PIL:
2 viikkoa synttäreihin
6 viikkoa Amerikkaan
7 viikkoa jouluun !!!!!!
Olen viettänyt ihanan, väsyttävän viikonlopun Imatralla. (Yhteensä 11 tuntia junassa...)
Mummut oli laittaneet kilpaa ruokaa, ja kaikkea piti ahtaa itseensä ettei kenellekään tulisi paha mieli. "Mie kirjoitan siun äidille, et ethän sie syö mittään!" Tämä sen jälkeen kun olen kaksi tuntia aamiaisen jälkeen syönyt kahta eri lämmintä ruokaa, karjalan piirakoita, kakkua, munkkia ja piirakkaa. Eikä sitten mitään puhettakaan että saisin kävellä kahden kilometrin matkan toisesta mummulasta toiseen: "Siehän palellut kuoliaaks lapsraukka!" Totta se kyllä onkin, että tuolla idempänä oli KYLMÄ! Taino, ehkä miinus kahdeksan, mutta joka talvi ensimmäinen pakkanen kirpaisee pahiten.
Lauantaina minä, mummu ja Sami (mun setä) käytiin hautuumaalla sytyttämässä kynttilöitä sukulaisten, mm. mun kaiman (tai siis mää oon sen kaima) eli isin mummun Annan haudalla... Tai ne kyllä piti ensin kaivaa lumikinoksen alta esiin:). Siellä oli tosi hienon näköistä, kun oli pakkasta ja lunta isoina muumilaaksokinoksina hautakivien päällä, puut oli ihan huurteessa ja koivuissa oli vielä keltaiset lehdet:}}}.
En oikein päässyt oikeaan mummulatunnelmaan koko viikonlopun aikana, vaikka teinkin kaikkia oikeita asioita (katsoin Avaraa luontoa ja join Jaffaa, vaiks en edes tykkää siitä, söin mummun valkosipulisämpylöitä ja kävin aamulla Samin ja Marin kanssa Saimaan rannassa kävelemässä, ihailemassa huurteista maisemaa, nauramassa venäläisille turisteille ja tarpomassa polveen asti ylttävässä lumessa). Jotain vain puuttui. Oli kamalan hiljaista verrattuna siihen mökään, jonka meidän perhe saa yleensä aikaan. Yleensä äitillä ja isillä ja mummulla ja Samilla ja Marilla riittää puhuttavaa vaiks kuin paljon, me voidaan Vilin ja Simon kanssa riehua pihalla sydämmemme kyllyydestä, ja Sulo vouhkaa ympäri huushollia pudottaen aina ohimennessään jotain pöydältä... Nyt oli ihan ihmeellistä kun pystyi levittämään italiankirjat olohuoneen lattialle ilman että kukaan rojahti siihen päälle makaamaan ja läähättämään mukamas viattoman näköisenä. Odotan jo joulua niiiiiiiin paljon, etten meinaa nahoissani pysyä!!!:D
Junassa istuin lastenvaunussa arvolleni sopivasti. Me katsottiin Aladdin kaksi kertaa, ja mun edessä istuvat pojat irvisteli mulle koko matkan ajan ikkunan kautta. En saanut itsestäni irti niin paljon, että olisin irvistänyt takaisin... Pahin tapaus tuossa perheessä oli kuitenkin isä, joka muutaman oluen jälkeen halusi vuodattaa kaiken itsesäälinsä mun niskaani. Oli kuulemma kateellinen mulle, kun oon "18 ja kaikki vielä edessä". *hohhoi*
Oli ihanaa sitten vihdoin -yhden myöhästyneen ja yhden ylitäyteenahdetun junan jälkeen- saapua Turkuun ja huomata, että täällä sataa lunta! Tällä kertaa normaalisti, leijaillen, eikä myskyten niin kuin tiistaina...
2 viikkoa synttäreihin
6 viikkoa Amerikkaan
7 viikkoa jouluun !!!!!!
Olen viettänyt ihanan, väsyttävän viikonlopun Imatralla. (Yhteensä 11 tuntia junassa...)
Mummut oli laittaneet kilpaa ruokaa, ja kaikkea piti ahtaa itseensä ettei kenellekään tulisi paha mieli. "Mie kirjoitan siun äidille, et ethän sie syö mittään!" Tämä sen jälkeen kun olen kaksi tuntia aamiaisen jälkeen syönyt kahta eri lämmintä ruokaa, karjalan piirakoita, kakkua, munkkia ja piirakkaa. Eikä sitten mitään puhettakaan että saisin kävellä kahden kilometrin matkan toisesta mummulasta toiseen: "Siehän palellut kuoliaaks lapsraukka!" Totta se kyllä onkin, että tuolla idempänä oli KYLMÄ! Taino, ehkä miinus kahdeksan, mutta joka talvi ensimmäinen pakkanen kirpaisee pahiten.
Lauantaina minä, mummu ja Sami (mun setä) käytiin hautuumaalla sytyttämässä kynttilöitä sukulaisten, mm. mun kaiman (tai siis mää oon sen kaima) eli isin mummun Annan haudalla... Tai ne kyllä piti ensin kaivaa lumikinoksen alta esiin:). Siellä oli tosi hienon näköistä, kun oli pakkasta ja lunta isoina muumilaaksokinoksina hautakivien päällä, puut oli ihan huurteessa ja koivuissa oli vielä keltaiset lehdet:}}}.
En oikein päässyt oikeaan mummulatunnelmaan koko viikonlopun aikana, vaikka teinkin kaikkia oikeita asioita (katsoin Avaraa luontoa ja join Jaffaa, vaiks en edes tykkää siitä, söin mummun valkosipulisämpylöitä ja kävin aamulla Samin ja Marin kanssa Saimaan rannassa kävelemässä, ihailemassa huurteista maisemaa, nauramassa venäläisille turisteille ja tarpomassa polveen asti ylttävässä lumessa). Jotain vain puuttui. Oli kamalan hiljaista verrattuna siihen mökään, jonka meidän perhe saa yleensä aikaan. Yleensä äitillä ja isillä ja mummulla ja Samilla ja Marilla riittää puhuttavaa vaiks kuin paljon, me voidaan Vilin ja Simon kanssa riehua pihalla sydämmemme kyllyydestä, ja Sulo vouhkaa ympäri huushollia pudottaen aina ohimennessään jotain pöydältä... Nyt oli ihan ihmeellistä kun pystyi levittämään italiankirjat olohuoneen lattialle ilman että kukaan rojahti siihen päälle makaamaan ja läähättämään mukamas viattoman näköisenä. Odotan jo joulua niiiiiiiin paljon, etten meinaa nahoissani pysyä!!!:D
Junassa istuin lastenvaunussa arvolleni sopivasti. Me katsottiin Aladdin kaksi kertaa, ja mun edessä istuvat pojat irvisteli mulle koko matkan ajan ikkunan kautta. En saanut itsestäni irti niin paljon, että olisin irvistänyt takaisin... Pahin tapaus tuossa perheessä oli kuitenkin isä, joka muutaman oluen jälkeen halusi vuodattaa kaiken itsesäälinsä mun niskaani. Oli kuulemma kateellinen mulle, kun oon "18 ja kaikki vielä edessä". *hohhoi*
Oli ihanaa sitten vihdoin -yhden myöhästyneen ja yhden ylitäyteenahdetun junan jälkeen- saapua Turkuun ja huomata, että täällä sataa lunta! Tällä kertaa normaalisti, leijaillen, eikä myskyten niin kuin tiistaina...
perjantai 3. marraskuuta 2006
Top-4
Innostuin tänään noista top 4 -listoista, joten tässä tälle päivälle:
4. Herään seitsemältä ja olo on jokseenkin nuijittu. Tarun poikaystävällä on ilmeisesti krooninen vatsatauti, joka valvotti minuakin viime yönä. Melko tyypillistä, juuri kun vihdoin saisin unen päästä kiinni parin huonosti nukutun yön jälkeen joudunkin valvomaan ja tunkemaan sormia rystysiä myöten korviin etten kuulisi kakostelemista vessan puolelta... Pieni säälin poikanen nosti päätään, kun joskus puolenyön tuolla puolen kömmin vessaan ja poikaparka nukkui pikkuvessan lattialla ainoastaan pyyhe alustanaan. Tunteeni kuitenkin viilenivät huomattavasti vähän myöhemmin, kun huuto-oksennus jatkoi, ja jouduin huudattamaan Kentiä täysillä korvalapuissa, vaikka olisi nukuttanut niin pirusti.
3. Palikat meidän italian ryhmässä. Hermostuttaa, kun me junnataan paikallaan, koska JOTKUT kysyvät joka tunti samat asiat ja tivaavat opettajalta jokaista pikkuasiaa tyyliin "Voitaisko vielä käydä ne epämääräiset artikkelit läpi?" Teki mieli nousta karjumaan: KATSO KIRJASTA#%&%(&#!!! Ei voi olla niin vaikeaa sisälukutaitoisena (oletettavasti...) tarkistaa kirjan tiivistelmästä tai muistiinpanoista, että epämääräiset artikkelit ovat un, uno ja una! Jos et ollut silloin paikalla kun niitä käytiin läpi niin tant pis! Ei koko ryhmän tarvitse siitä kärsiä.
Olen ehkä vähän ärtyisä tänään, mutta sälytän syyn siitä viime yön ja Tarun poikaystävän niskoille. Jos lemmikit soluasunnoissa on kielletty, niin eikö poikaystävätkin voisi? Paljon harmittomampi jokin kissa olisi.
2. Palaan kotiin nääntyneenä. Videoiden kello näyttää kahdeksaa ja tuijotan sitä epäuskoisena muutaman hetken ennen kuin tajuan, että se on edelleen kesäajassa (musta riippumattomista syistä, eli siksi että videot on rikki enkä saa valikkoa telkkariruutuun eli en voi muuttaa aikaa...). Lusmusin stemmoista, mutta kotona pyykit odottavat ripustamistaan, huone on taas kuin parempienkin bileiden jäljiltä, pitäisi pakata ja jääkaapista löytyy kaksi kananmunaa ja margariinia... *syvä huokaus*
1. Sitten muistan jotain: VIIKONLOPPU!!! Se alkoi tasan nyt jeeeee!
4. Herään seitsemältä ja olo on jokseenkin nuijittu. Tarun poikaystävällä on ilmeisesti krooninen vatsatauti, joka valvotti minuakin viime yönä. Melko tyypillistä, juuri kun vihdoin saisin unen päästä kiinni parin huonosti nukutun yön jälkeen joudunkin valvomaan ja tunkemaan sormia rystysiä myöten korviin etten kuulisi kakostelemista vessan puolelta... Pieni säälin poikanen nosti päätään, kun joskus puolenyön tuolla puolen kömmin vessaan ja poikaparka nukkui pikkuvessan lattialla ainoastaan pyyhe alustanaan. Tunteeni kuitenkin viilenivät huomattavasti vähän myöhemmin, kun huuto-oksennus jatkoi, ja jouduin huudattamaan Kentiä täysillä korvalapuissa, vaikka olisi nukuttanut niin pirusti.
3. Palikat meidän italian ryhmässä. Hermostuttaa, kun me junnataan paikallaan, koska JOTKUT kysyvät joka tunti samat asiat ja tivaavat opettajalta jokaista pikkuasiaa tyyliin "Voitaisko vielä käydä ne epämääräiset artikkelit läpi?" Teki mieli nousta karjumaan: KATSO KIRJASTA#%&%(&#!!! Ei voi olla niin vaikeaa sisälukutaitoisena (oletettavasti...) tarkistaa kirjan tiivistelmästä tai muistiinpanoista, että epämääräiset artikkelit ovat un, uno ja una! Jos et ollut silloin paikalla kun niitä käytiin läpi niin tant pis! Ei koko ryhmän tarvitse siitä kärsiä.
Olen ehkä vähän ärtyisä tänään, mutta sälytän syyn siitä viime yön ja Tarun poikaystävän niskoille. Jos lemmikit soluasunnoissa on kielletty, niin eikö poikaystävätkin voisi? Paljon harmittomampi jokin kissa olisi.
2. Palaan kotiin nääntyneenä. Videoiden kello näyttää kahdeksaa ja tuijotan sitä epäuskoisena muutaman hetken ennen kuin tajuan, että se on edelleen kesäajassa (musta riippumattomista syistä, eli siksi että videot on rikki enkä saa valikkoa telkkariruutuun eli en voi muuttaa aikaa...). Lusmusin stemmoista, mutta kotona pyykit odottavat ripustamistaan, huone on taas kuin parempienkin bileiden jäljiltä, pitäisi pakata ja jääkaapista löytyy kaksi kananmunaa ja margariinia... *syvä huokaus*
1. Sitten muistan jotain: VIIKONLOPPU!!! Se alkoi tasan nyt jeeeee!
torstai 2. marraskuuta 2006
Marraskuu!
Lempikuukauteni alkoi, ja talvi on täällä, ainakin toistaiseksi.
Tänään oli kylmä kuin mikä (Turun mittakaavassa:), kuivaa ja tuulista. Päivällä hassun vaaleansinertävää valoa ja nyt illalla jouluinen tunnelma, varsinkin kun söin Fazerin sinistä pitkästä aikaa. Ulos oli kiva mennä, kun sai pynttäytyä kaikkiin mahdollisiin talvitamineisiin, kietoutua paksuun kaulahuiviin ja laittaa Sverige-pipon päähän.
Koulussakin menee hyvin, saan kiitosta, joskin se usein tuntuu ansaitsemattomalta... Jonkinlainen syysväsymys kuitenkin nostaa päätään, tai en tiedä mikä lie on, ei välttämättä liity vuodenaikaan lainkaan. Väsyttää, mutta en osaa nukkua, mikään ei innosta erityisemmin, ruoka ei maistu, tuntuu kuin olisin eristyksissä kaikista eikä mitään tapahdu.
Lisäksi tuntuu kuin tukahduttaisin vähäisetkin ihmissuhteeni ripustautumalla ja vaatimalla liikaa. Ihan-sama-en-jaksa-nyt-ajatella...
Äh, ihan tyhmää ja epäreilua valittaa täällä, melkein tekisi mieli ottaa tuo pois. Ei mulla OIKEASTI mene huonosti, jostain syystä vain aina löydän asioista ensimmäisenä negatiiviset puolet. Kerjään sääliä, säälittävää.
Lyhyen laskutoimituksen jälkeen:
18 päivää jäljellä 18-vuotiaana
6 viikkoa ja 2 päivää Amerikkaan
7 viikkoa ja 3 päivää jouluun
Tänään oli kylmä kuin mikä (Turun mittakaavassa:), kuivaa ja tuulista. Päivällä hassun vaaleansinertävää valoa ja nyt illalla jouluinen tunnelma, varsinkin kun söin Fazerin sinistä pitkästä aikaa. Ulos oli kiva mennä, kun sai pynttäytyä kaikkiin mahdollisiin talvitamineisiin, kietoutua paksuun kaulahuiviin ja laittaa Sverige-pipon päähän.
Koulussakin menee hyvin, saan kiitosta, joskin se usein tuntuu ansaitsemattomalta... Jonkinlainen syysväsymys kuitenkin nostaa päätään, tai en tiedä mikä lie on, ei välttämättä liity vuodenaikaan lainkaan. Väsyttää, mutta en osaa nukkua, mikään ei innosta erityisemmin, ruoka ei maistu, tuntuu kuin olisin eristyksissä kaikista eikä mitään tapahdu.
Lisäksi tuntuu kuin tukahduttaisin vähäisetkin ihmissuhteeni ripustautumalla ja vaatimalla liikaa. Ihan-sama-en-jaksa-nyt-ajatella...
Äh, ihan tyhmää ja epäreilua valittaa täällä, melkein tekisi mieli ottaa tuo pois. Ei mulla OIKEASTI mene huonosti, jostain syystä vain aina löydän asioista ensimmäisenä negatiiviset puolet. Kerjään sääliä, säälittävää.
Lyhyen laskutoimituksen jälkeen:
18 päivää jäljellä 18-vuotiaana
6 viikkoa ja 2 päivää Amerikkaan
7 viikkoa ja 3 päivää jouluun
keskiviikko 1. marraskuuta 2006
Bbbbrrrrrhhh
Turku on varmasti maailman vihoviimeisin paikka juuri tänään!!! Hyytävän
kylmän ja mustasta jäästä liukkaan Turun voi vielä hyvin
varustautuneena sietää, mutta kun edelliseen listaan lisää vuorottaisen
lumituiskun ja vesisateen ja nilkkoihin asti yltävän sohjon, ei
hermoromahdus ole kaukana... Kahlasin jalat jääpalikoina yliopistolta
kotiin (JO kuudelta, kun ruotsin tunti oli peruttu!) ja jossain
vaiheessa todettuani, ettei mitään ole enää pelastettavissa,
loiskuttelin iloisesti (???) lätäköiden läpi, kun tajusin että niiden
kiertämiseen kuluu aivan liikaa aikaa. Kotona riisuin ensimmäiseksi
kengät, farkut, sukkahousut ja sukat ja väänsin viimeksimainituista noin
litran verran hileistä vettä vessan lattialle ennenkuin voin ripustaa
ne kuivumaan pattereille.
Talvi saapui siis Turkuun. Täällä ei mikään ilmeisesti voi tapahtua totuttuun tapaan.
Kyllä tänään tapahtui kaikkea kivaakin, kotimatka oli vain sen verran musertava kokemus, että se hetkellisesti sai kaiken raiteiltaan.
Löysin nimittäin taas opiskelumotivaationi ja muistin että ranska ja erityisesti kääntäminen on kivaa! Vaikka en uskaltautunutkaan vielä tulkkaamaan:SSS.
Kakkosperiodi on lähtenyt jostain syystä tosi kivuttomasti käyntiin, melkeinpä nautin koulusta tällä hetkellä. Ehkä odotukset vain olivat niin matalalla:D (pessimisti ei pety...)
Ai niin, mummu soitti ja sanos etten SAA lähteä ajamaan mihinkään (kesärenkaat alla nääs), joten nyt saankin nauttia perjantaina siitä ylellisyydestä, että valtion rautatiet kuljettaa mut Imatralle! Eicca saa seistä parkkipaikalle mun puolesta vaiks hamaan tappiin, mitäs hajos...
Talvi saapui siis Turkuun. Täällä ei mikään ilmeisesti voi tapahtua totuttuun tapaan.
Kyllä tänään tapahtui kaikkea kivaakin, kotimatka oli vain sen verran musertava kokemus, että se hetkellisesti sai kaiken raiteiltaan.
Löysin nimittäin taas opiskelumotivaationi ja muistin että ranska ja erityisesti kääntäminen on kivaa! Vaikka en uskaltautunutkaan vielä tulkkaamaan:SSS.
Kakkosperiodi on lähtenyt jostain syystä tosi kivuttomasti käyntiin, melkeinpä nautin koulusta tällä hetkellä. Ehkä odotukset vain olivat niin matalalla:D (pessimisti ei pety...)
Ai niin, mummu soitti ja sanos etten SAA lähteä ajamaan mihinkään (kesärenkaat alla nääs), joten nyt saankin nauttia perjantaina siitä ylellisyydestä, että valtion rautatiet kuljettaa mut Imatralle! Eicca saa seistä parkkipaikalle mun puolesta vaiks hamaan tappiin, mitäs hajos...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)