Selvisin hengissä Suomeen. Selvisin Pariisin lumimyräkästä
sekaantuneesta liikenteestä, parin tunnin vessattomasta odottelusta
lentokentällä, myöhästyneestä lennosta, hyisestä seisoskelusta
Helsinki-Vantaan bussipysäkillä yhdentoista jälkeen illalla ja jopa
siitä tuskastuttavasta bussimatkasta, joka ei tuntunut koskaan loppuvan.
Lopulta olin Tampereella ja tuijottelin silmät väsymyksestä seisovina
pakkasöistä kotikaupunkiani taksin ikkunasta yrittäen ymmärtää että olen
todellakin täällä. Että viimeiset kolme kuukautta olivat ja menivät,
ihan liian nopeasti. Oma elämä ja Suomi ja suomi tuntuvat yhtä aikaa
ihan itsestäänselvyyksiltä mutta myös todella kummallisilta ja
epätodellisilta. Sopeutuminen kodin tasaisen tylsistyttävään arkeen on
ollut se ainoa asia paluussa, josta en ihan vielä ole selvinnyt.
Äiti
oli vastaanottamassa väsynyttä matkaajaa, lähinnä koska se halusi heti
(kahdelta yöllä siis) esitellä täysin remontoidun keskikerroksen.
Kieltämättä täällä on tyylikästä, mutta siinä kohtaa kiinnosti enemmän
kuuma glögi ja äitiltä lainattu yöpuku. (Matkalaukku tuli niin hurjan
täyteen lahjoja ja muita tuliaisia, etten saanut omia vaatteita
mahtumaan kuin muutamat alushousut ja sukat...) Sain myös kuulla, että
mulla on seuraavana aamuna kampaaja. Täydellinen ajoitus :D
Kömmin
siskon huoneeseen pedattuun vuodesohvaan, ja odotin nukahtavani
silmänräpäyksessä, mutta pyörin kuitenkin jonkin aikaa miettimässä
kaoottista päivääni... Aamulla mun huoneeseen majoittunut mummu herätti
mut vienosti laulamalla - onneksi, koska kampaaja-aika oli jo tunnin
päästä tästä. En myöhästynyt kuin viisi minuuttia, ja oli oikein
antoisaa selostaa syksyn tapahtumat kampaajalleni. Siis käsitättekö,
voin puhua suomea, ja kyllä sitten puhuinkin, silmät ja suut täyteen ja
söin samalla geisha-suklaata. Kampaaja kysyi suunnilleen heti
ensimmäisenä, ilmeisesti ihan vitsinä, että löytyikö sieltä heilaa
matkaan. Hmm...
Loma on sujunut lähinnä kotona mähöillen.
Kavereita kävi kylässä, autoin mummua hermojeni mukaan joulusähläyksessä
ja yritin olla ahdistumatta isossa tyhjässä talossa kun muilla oli omat
menonsa. Oon katsonut elokuvia, lukenut vissiin kolme romaania tähän
mennessä ja ikävöinyt Ranskaan. Kylpenyt kylpytynnyrissä (kamala sana
jos saan huomauttaa), SAUNONUT sydämeni kyllyydestä, nauttinut
talvisäistä - siis ihan todella, lunta on ja tulee vain tasaisella
syötöllä lisää, mikä ei varmaan kenellekään lukijoista ole mikään
uutinen mutta mulle tällä hetkellä todellista eksotiikkaa. Samoin kuin
yli kymmenen asteen pakkaset... Oon saanut Ranskasta tiedotteita, että
siellä on lämmintä +10.
Mutta vaikka loma onkin ollut ihan kiva
ja tuli ehdottomasti tarpeeseen, oon koko ajan ollut mielessäni
kiitollinen ettei mun vielä tarvi jäädä tänne. Tunnen itseni hyvin
epäkiitolliseksi, mutta tuntuu etten ole vielä ehtinyt nähdä yhtään
mitään, että Ranskaan tutustuminen on vasta alkutekijöissä. Lisäksi
tunsin jo Charles de Gaullella saavani allergista ihottumaa kun
kuuntelin muiden lennolle tulevien suomalaisten keskustelua. Olin
ehtinyt unohtaa miten kauheita suomalaiset on päivittelemään ja
marisemaan kaikesta turhasta (tai ehkä ranskalaisetkin on, ja mä en vain
ymmärrä niiden puhetta niin hyvin, mutta sitä parempi mulle...).
Vielä
on kuitenkin pari lomapäivää jäljellä. Puolitoistavuotiaat serkkuni
vanhempineen tulevat ylihuomenna kylään, ja torstaina mä pakenen tätä
seurakuntaa Turkuun ottamaan uuden vuoden ja vuosikymmenen vastaan
kavereiden kanssa siellä :)
tiistai 29. joulukuuta 2009
tiistai 22. joulukuuta 2009
Umbrella!
Leave me a comment saying "umbrella," and I'll respond by asking
you five questions so I can get to know you better. Update your journal
with the answers to the questions, and include this explanation in the
post and offer to ask other people questions.
1. Kauanko oot nyt joululomalla Suomessa?
Kaks viikkoa. Meillä alkaa syyslukukauden viimeinen viikko 4. päivä tammikuuta, joten palaan jo lauantaina heti uudenvuoden jälkeen. Kaisa laskeskeli jo joskus lokakuussa kalenterin kanssa, miten se saisi maksimoitua Suomessa vietetyn ajan, mutta mulle kaks viikkoa lomaa on ihan riittävästi. Mulla ei ole ikinä täällä mitään tekemistä (lähinnä koska omaa laiskuuttani mökkiydyn Kalkkuun), meillä ei ikinä ole ketään kotona (...) ja sitä paitsi, kyllä mä ehdin sitten vaihtovuoden jälkeen taas viettää ihan riittämiin aikaa Suomessa. Sitä taas en tiedä palaanko ikinä enää juuri Grenobleen. (kuin pitkästi voi vastata näinkin yksinkertaiseen kysymykseen...?)
2. NO KERRO NY LISÄÄ MAXIMESTA! Esim. ikä, ulkonäkö, kengännumero, pääaine ja onko sillä ollut pienenä marsua.
Marsusta en tiä, mutta niillä on kissa. Se on mua melkein tasan kolme vuotta vanhempi, kengännumeroa en tiä mutta on isompi kuin mulla ja pienempi kuin mun pikkuveljellä eli joku 40-47. Se lukee jotain kemiajuttua ja siitä valmistuu nyt keväällä insinööri. Ja se hakee syksyksi töitä Suomessa Ü Sen vanhemmat asuu noin 50 kilometrin päässä Grenoblessa pikkukylän keskustassa ja ne omistaa sekatavarakaupan jonka yläkerrassa ne asuu. Maximella on pikkuveli josta tulee ravintolakokki ja joka rakentaa niille kotiin omaa elokuvasalia. Ulkonäköä EN aio ruveta selostamaan vaan saatte ihan ite nähdä joko kun tuutte mua moikkaan keväällä Ranskaan tai sit kun se tulee Suomeen käymään ;) Mutta kuten Anna sanoi, aika ranskalaisen näköinen (mun mielestä ehkä jopa vähän italialaisen...?)
3. Ootko tällä hetkellä ajatellut muuttaa ihan kokonaan Ranskaan ennemmin tai myöhemmin, vai ootko edelleen kuitenkin sillä kannalla, että huolimatta Maximesta ja muista Ranskan kivoista asioista susta tulee ihan vaan tylsästi suomalainen kääntäjä tai joku vastaava?
En mä osaa tehdä suunnitelmia ihan hirveän kauas tulevaisuuteen. Tämän hetken suunnitelma on palata viimeistään syksyllä Suomeen ja hoitaa opiskelut loppuun (mieluiten siinä kahdessa vuodessa) ja sitten olisin vapaa lähtemään ihan mihin vain huvittaa. Tällä hetkellä ajatus siitä että viettäisin ihan koko loppuelämäni Suomessa ahdistaa aika paljon... Ranskassa viihdyn hyvin, mutta toisaalta maailmassa on vaikka kuinka paljon uusia ja jänniä paikkoja. Saa nähdä :)
4. Mikä on kivoin vaate/tavara mitä oot ostanut Ranskasta?
Juuri tällä hetkellä kivoimmalta tuntuu superpaksu neuletakki, joka ei ole todellakaan nätein tai edustuskelpoisin vaatteistani tai edes erityisen ranskalainen, mutta ehdottomasti lämpimin... Mutta oikeastaan... vaikea sanoa. Eniten oon varmaan käyttänyt mun ruskeaa nahkalaukkua jonka ostin 8 eurolla torilta. Ja rakastan mun uutta talvitakkia!
5. Entä paras ruoka, mitä oot siellä syönyt?
Hui, niitä on ihan kauhean paljon (ja sen kyllä näkee, varoitan jo etukäteen...)! Suolaiset crepit, jouluhalko, churrosit, kaikki ihanat juustot... Kivointa on ehkä tehdä raclettea isolla joukolla! Ruoka siinä ei ole ihan hirveän erityistä (keitettyjä perunoita, leikkeleitä ja raclette-juustoa jota sulatetaan ja kaadetaan kaiken päälle) mutta tilanteena se on aina yhtä mukava.
1. Kauanko oot nyt joululomalla Suomessa?
Kaks viikkoa. Meillä alkaa syyslukukauden viimeinen viikko 4. päivä tammikuuta, joten palaan jo lauantaina heti uudenvuoden jälkeen. Kaisa laskeskeli jo joskus lokakuussa kalenterin kanssa, miten se saisi maksimoitua Suomessa vietetyn ajan, mutta mulle kaks viikkoa lomaa on ihan riittävästi. Mulla ei ole ikinä täällä mitään tekemistä (lähinnä koska omaa laiskuuttani mökkiydyn Kalkkuun), meillä ei ikinä ole ketään kotona (...) ja sitä paitsi, kyllä mä ehdin sitten vaihtovuoden jälkeen taas viettää ihan riittämiin aikaa Suomessa. Sitä taas en tiedä palaanko ikinä enää juuri Grenobleen. (kuin pitkästi voi vastata näinkin yksinkertaiseen kysymykseen...?)
2. NO KERRO NY LISÄÄ MAXIMESTA! Esim. ikä, ulkonäkö, kengännumero, pääaine ja onko sillä ollut pienenä marsua.
Marsusta en tiä, mutta niillä on kissa. Se on mua melkein tasan kolme vuotta vanhempi, kengännumeroa en tiä mutta on isompi kuin mulla ja pienempi kuin mun pikkuveljellä eli joku 40-47. Se lukee jotain kemiajuttua ja siitä valmistuu nyt keväällä insinööri. Ja se hakee syksyksi töitä Suomessa Ü Sen vanhemmat asuu noin 50 kilometrin päässä Grenoblessa pikkukylän keskustassa ja ne omistaa sekatavarakaupan jonka yläkerrassa ne asuu. Maximella on pikkuveli josta tulee ravintolakokki ja joka rakentaa niille kotiin omaa elokuvasalia. Ulkonäköä EN aio ruveta selostamaan vaan saatte ihan ite nähdä joko kun tuutte mua moikkaan keväällä Ranskaan tai sit kun se tulee Suomeen käymään ;) Mutta kuten Anna sanoi, aika ranskalaisen näköinen (mun mielestä ehkä jopa vähän italialaisen...?)
3. Ootko tällä hetkellä ajatellut muuttaa ihan kokonaan Ranskaan ennemmin tai myöhemmin, vai ootko edelleen kuitenkin sillä kannalla, että huolimatta Maximesta ja muista Ranskan kivoista asioista susta tulee ihan vaan tylsästi suomalainen kääntäjä tai joku vastaava?
En mä osaa tehdä suunnitelmia ihan hirveän kauas tulevaisuuteen. Tämän hetken suunnitelma on palata viimeistään syksyllä Suomeen ja hoitaa opiskelut loppuun (mieluiten siinä kahdessa vuodessa) ja sitten olisin vapaa lähtemään ihan mihin vain huvittaa. Tällä hetkellä ajatus siitä että viettäisin ihan koko loppuelämäni Suomessa ahdistaa aika paljon... Ranskassa viihdyn hyvin, mutta toisaalta maailmassa on vaikka kuinka paljon uusia ja jänniä paikkoja. Saa nähdä :)
4. Mikä on kivoin vaate/tavara mitä oot ostanut Ranskasta?
Juuri tällä hetkellä kivoimmalta tuntuu superpaksu neuletakki, joka ei ole todellakaan nätein tai edustuskelpoisin vaatteistani tai edes erityisen ranskalainen, mutta ehdottomasti lämpimin... Mutta oikeastaan... vaikea sanoa. Eniten oon varmaan käyttänyt mun ruskeaa nahkalaukkua jonka ostin 8 eurolla torilta. Ja rakastan mun uutta talvitakkia!
5. Entä paras ruoka, mitä oot siellä syönyt?
Hui, niitä on ihan kauhean paljon (ja sen kyllä näkee, varoitan jo etukäteen...)! Suolaiset crepit, jouluhalko, churrosit, kaikki ihanat juustot... Kivointa on ehkä tehdä raclettea isolla joukolla! Ruoka siinä ei ole ihan hirveän erityistä (keitettyjä perunoita, leikkeleitä ja raclette-juustoa jota sulatetaan ja kaadetaan kaiken päälle) mutta tilanteena se on aina yhtä mukava.
torstai 17. joulukuuta 2009
Joulukuu, osa 2
14.12.09
Hmm, jotenkin on blogin kirjoittaminen unohtunut taas viime aikoina. Viime maanantaina tajusin, että tällä viikolla palaan Suomeen. Ja että sitä ennen on ihan PARI juttua tehtävänä. Joten oon ainakin vähän ryhdistäytynyt. Lisäksi tällä viikolla oli jälleen partiokokous, jonka tällä kertaa vedin yksin. Tai siis Chloé ja Albane eivät olleet paikalla, mutta Chloé oli kyllä värvännyt mulle apujoukkoja paikalle. Päävastuu oli kuitenkin mulla, ja olin aika hermostunut etukäteen…
Mutta niin, oon oikeasti viettänyt hyvin paljon aikaa yliopistolla viime aikoina. Keskiviikkona oli taas luentoja puoli seitsemään asti, torstaina vietin luennon jälkeen suurimman osan iltapäivää Simonen kanssa vidéothequessa katsomassa tenttimateriaalina olevaa dvd:tä ja perjantaina tutustuin yliopistomme kirjastoon, kun tulin siihen tulokseen, että esseen kirjoittaminen saattaisi siellä sujua paremmin kuin kämpillä. Sain koko jutun, aloituskappaletta lukuunottamatta, kirjoitettua kolmessa tunnissa, ja olin oikein tyytyväinen itseeni. Laadusta en menisi puhumaan, mutta toisaalta musta tuntuu että saan täällä huomattavan vähällä vaivalla ihan hyviä arvosanoja (toisaalta voi olla, että saan jotain anteeksi senkin takia, että olen ulkomaalainen), joten miksi vaivautua panostamaan :D
Torstai-iltana olin Kaisan, Simonen, aiemmin vaelluksella tapaamani Corinnan sekä englantilaisen Emilyn kanssa katsomassa Lizin kuoron joulukonserttia. Kuoro koostui pääasiassa vaihtareista ja ohjelmisto oli sen mukainen: joululauluja ympäri maailmaa. Kiinasta, Haitista, Ruotsista… Tunnelma oli katossa! Lähdin tämän jälkeen vielä Lizin, Emilyn ja Corinnan kanssa lasilliselle Notre Damen aukiolla, ja oli ehkä ihan paikallaan vähän tuulettaa päätä raskaan opiskelun jälkeen.
Perjantai-iltana Maxime vei mut couscous-ravintolaan syömään (tarina annoksesta joka oli kuin olikin isompi kuin syöjän vatsa…), mutta jotenkin päästiin sinne taas vasta lähempänä kymmentä. Ensin vierähti hyvän aikaa viereisessä irkkupubissa!
Lauantaina, kuten jo mainitsin, olin jälleen vetämässä jeannette-kokousta. Sain homman pysymään hallinnassa ilman suurempaa kaaosta, joskin yksi tytöistä sai kesken kaiken ihan hysteerisen itkukohtauksen, eikä osannut selittää asiaa paremmin kuin että hänelle vain tuli yhtäkkiä surullinen olo. Lapset… Toinen ikävämpi juttu oli, että yhden laumalaisen isä oli aiemmin samalla viikolla kuollut, ja yllättäen jäi mun tehtäväkseni kertoa pikkuisille miksi Maïlys ei ole tullut kokoukseen tänään… Tehtiin yhdessä hänelle kortti ja se annettiin luokkakaverin välitettäväksi. Paikalle kokoukseen pelmahti myös alueen pedagogiavastaava, keskustelemaan ”pedagogisista ongelmista laumassa”. Joo-o.
Tämän jälkeen olin taas, kuten tavallista aika uupunut ja lisäksi ihan umpijäässä, joten jätin johtajaillallisen väliin ja ajelin ratikalla ruokakaupan kautta kotiin. Ulkona oli kaksi astetta lämmintä ja vettä tuli taivaan täydeltä (joskin Lizin mukaan sade on täällä ”melkein jopa miellyttävää – se sentään lakkaa joskus”, toisin kuin Birminghamissa talvisin ilmeisesti), mutta Casinon parkkipaikalla näkyi useampia autoja, joiden katoilla oli valtavia lumikinoksia. Päivä päivältä lumi (ja samalla hyytävä kylmyys) laskeutuvat vuorilta kohti Grenoblea ja kampusta, ja mä varaudun hamstraamalla villapaitoja, ylipolvenvillasukkia ja villasukkahousuja… En halua ajatella miten selviän joululomasta Suomessa, kun mulla on nyt jo (vielä plussan puolella) koko talvivaatearsenaalini käytössä, ja palelen ihan jatkuvasti :( Äiti vielä piristi ilmoittamalla, että lähiaikoina on luvassa tosi kylmää. Yää, en tuu sinne!
Sunnuntain vietin hyvin tiiviisti Maximen sohvalla, ja se toisella sohvalla, kummallakin superseurallisesti tietokone sylissä. Tehtiin koulutehtäviä koko päivä, paitsi sen pari tuntia, kun pääsin ajelulle Moiransiin ja lounaalle vanhempien kanssa… Maxime pelotteli mua koko aamun että joudun syömään ostereita ja jännitin miten selviän tästä koettelemuksesta (yleensä en ole erityisen nirso, mutta ajatus siitä että pitää syödä jotain mikä ei ole vielä kuollut saa mut väkisin kakostelemaan). Onneksi tämä osoittautui pilaksi, tai sitten sen vanhemmat olivat säälineet suomalaisraukkaa, ja tarjolla oli hanhenmaksaa, kanaa ja kurpitsamuhennosta. Jälkiruokaleivoksen jälkeen tunsin oloni lähinnä jättimäiseksi m&m-karkiksi (lue: palloksi) ja Maximen isä vielä ihmetteli mitä vikaa mun ruokahalussani on kun en ottanut toista leivosta… Itse hän söi kanan pään, joka oli ystävällisesti asetettu tarjottimelle mua tuijottamaan :|
Illalla yhdeksän aikaan palasin Berlioziin – ja muistin unohtaneeni Katyan synttärit. Hain huoneestani viinipullon, askartelin viidessä minuutissa kortin ja liityin meluavaan seurueeseen keittiöön. Tunsin läsnäolijoista Lizin, Mikeyn ja muutamia Katyan kavereita ulkonäöltä. Ja siis tietty synttärisankarin itsensä. Illan aikana tutustuin ranskalaiseen naapuriini Borikseen (tiettävästi käytävän ainoa ranskalainen), saksalaiseen Sebastianiin ja Katyan meksikolaisen opiskelukaveriin Adrianaan. Itse sain todeta olevani ”se kuuluisa blondi suomalainen” josta kaikki olivat kuulleet mutta eivät olleet nähneet (jännittävää…), ja ensin melkein kaikki olettivat munkin olevan venäläinen. Jes. Tosin yksi luuli myös ranskalaiseksi mistä olin erittäin otettu, vaikkei kyseinen henkilö puhukaan lainkaan ranskaa. Adrianan, Mikeyn ja Lizin kanssa puhuttiin enimmäkseen englantia, ja huomasin kauhukseni välillä kesken lauseen vahingossa vaihtavani kielen ranskaksi, tai vastaavani ranskaksi (luullen itse siis koko ajan puhuvani englantia). Auts.
Olo alkaa olla vähintään puolikielinen, kun suomikin on jotenkin ihmeellisesti kangistunut. Ihan kuin unohtaisin aina yhden suomenkielisen sanan kun opin uuden ranskankielisen… Kuten sanottu englanti on ihan hukassa ja ruotsia en varmaan saisi sanaakaan ulos suustani jos pitäisi yrittää. Ranska tulee välillä niin sujuvasti ja luontevasti, että mulle on jotkut ranskalaisetkin sanoneet, ettei mulla ole lainkaan aksenttia (…), mutta sitten on niitä päiviä, kun pudottelen sanoja TÖKS TÖKS TÖKS. Kuten vaikka lauantaina kokouksessa, kun jouduin kysymään kahdeksanvuotiailta jeannetteilta noin joka toista sanaa. Onneksi niitä ei tunnu haittaavan toimia mun ranskanopettajina, päinvastoin!
Hmm, jotenkin on blogin kirjoittaminen unohtunut taas viime aikoina. Viime maanantaina tajusin, että tällä viikolla palaan Suomeen. Ja että sitä ennen on ihan PARI juttua tehtävänä. Joten oon ainakin vähän ryhdistäytynyt. Lisäksi tällä viikolla oli jälleen partiokokous, jonka tällä kertaa vedin yksin. Tai siis Chloé ja Albane eivät olleet paikalla, mutta Chloé oli kyllä värvännyt mulle apujoukkoja paikalle. Päävastuu oli kuitenkin mulla, ja olin aika hermostunut etukäteen…
Mutta niin, oon oikeasti viettänyt hyvin paljon aikaa yliopistolla viime aikoina. Keskiviikkona oli taas luentoja puoli seitsemään asti, torstaina vietin luennon jälkeen suurimman osan iltapäivää Simonen kanssa vidéothequessa katsomassa tenttimateriaalina olevaa dvd:tä ja perjantaina tutustuin yliopistomme kirjastoon, kun tulin siihen tulokseen, että esseen kirjoittaminen saattaisi siellä sujua paremmin kuin kämpillä. Sain koko jutun, aloituskappaletta lukuunottamatta, kirjoitettua kolmessa tunnissa, ja olin oikein tyytyväinen itseeni. Laadusta en menisi puhumaan, mutta toisaalta musta tuntuu että saan täällä huomattavan vähällä vaivalla ihan hyviä arvosanoja (toisaalta voi olla, että saan jotain anteeksi senkin takia, että olen ulkomaalainen), joten miksi vaivautua panostamaan :D
Torstai-iltana olin Kaisan, Simonen, aiemmin vaelluksella tapaamani Corinnan sekä englantilaisen Emilyn kanssa katsomassa Lizin kuoron joulukonserttia. Kuoro koostui pääasiassa vaihtareista ja ohjelmisto oli sen mukainen: joululauluja ympäri maailmaa. Kiinasta, Haitista, Ruotsista… Tunnelma oli katossa! Lähdin tämän jälkeen vielä Lizin, Emilyn ja Corinnan kanssa lasilliselle Notre Damen aukiolla, ja oli ehkä ihan paikallaan vähän tuulettaa päätä raskaan opiskelun jälkeen.
Perjantai-iltana Maxime vei mut couscous-ravintolaan syömään (tarina annoksesta joka oli kuin olikin isompi kuin syöjän vatsa…), mutta jotenkin päästiin sinne taas vasta lähempänä kymmentä. Ensin vierähti hyvän aikaa viereisessä irkkupubissa!
Lauantaina, kuten jo mainitsin, olin jälleen vetämässä jeannette-kokousta. Sain homman pysymään hallinnassa ilman suurempaa kaaosta, joskin yksi tytöistä sai kesken kaiken ihan hysteerisen itkukohtauksen, eikä osannut selittää asiaa paremmin kuin että hänelle vain tuli yhtäkkiä surullinen olo. Lapset… Toinen ikävämpi juttu oli, että yhden laumalaisen isä oli aiemmin samalla viikolla kuollut, ja yllättäen jäi mun tehtäväkseni kertoa pikkuisille miksi Maïlys ei ole tullut kokoukseen tänään… Tehtiin yhdessä hänelle kortti ja se annettiin luokkakaverin välitettäväksi. Paikalle kokoukseen pelmahti myös alueen pedagogiavastaava, keskustelemaan ”pedagogisista ongelmista laumassa”. Joo-o.
Tämän jälkeen olin taas, kuten tavallista aika uupunut ja lisäksi ihan umpijäässä, joten jätin johtajaillallisen väliin ja ajelin ratikalla ruokakaupan kautta kotiin. Ulkona oli kaksi astetta lämmintä ja vettä tuli taivaan täydeltä (joskin Lizin mukaan sade on täällä ”melkein jopa miellyttävää – se sentään lakkaa joskus”, toisin kuin Birminghamissa talvisin ilmeisesti), mutta Casinon parkkipaikalla näkyi useampia autoja, joiden katoilla oli valtavia lumikinoksia. Päivä päivältä lumi (ja samalla hyytävä kylmyys) laskeutuvat vuorilta kohti Grenoblea ja kampusta, ja mä varaudun hamstraamalla villapaitoja, ylipolvenvillasukkia ja villasukkahousuja… En halua ajatella miten selviän joululomasta Suomessa, kun mulla on nyt jo (vielä plussan puolella) koko talvivaatearsenaalini käytössä, ja palelen ihan jatkuvasti :( Äiti vielä piristi ilmoittamalla, että lähiaikoina on luvassa tosi kylmää. Yää, en tuu sinne!
Sunnuntain vietin hyvin tiiviisti Maximen sohvalla, ja se toisella sohvalla, kummallakin superseurallisesti tietokone sylissä. Tehtiin koulutehtäviä koko päivä, paitsi sen pari tuntia, kun pääsin ajelulle Moiransiin ja lounaalle vanhempien kanssa… Maxime pelotteli mua koko aamun että joudun syömään ostereita ja jännitin miten selviän tästä koettelemuksesta (yleensä en ole erityisen nirso, mutta ajatus siitä että pitää syödä jotain mikä ei ole vielä kuollut saa mut väkisin kakostelemaan). Onneksi tämä osoittautui pilaksi, tai sitten sen vanhemmat olivat säälineet suomalaisraukkaa, ja tarjolla oli hanhenmaksaa, kanaa ja kurpitsamuhennosta. Jälkiruokaleivoksen jälkeen tunsin oloni lähinnä jättimäiseksi m&m-karkiksi (lue: palloksi) ja Maximen isä vielä ihmetteli mitä vikaa mun ruokahalussani on kun en ottanut toista leivosta… Itse hän söi kanan pään, joka oli ystävällisesti asetettu tarjottimelle mua tuijottamaan :|
Illalla yhdeksän aikaan palasin Berlioziin – ja muistin unohtaneeni Katyan synttärit. Hain huoneestani viinipullon, askartelin viidessä minuutissa kortin ja liityin meluavaan seurueeseen keittiöön. Tunsin läsnäolijoista Lizin, Mikeyn ja muutamia Katyan kavereita ulkonäöltä. Ja siis tietty synttärisankarin itsensä. Illan aikana tutustuin ranskalaiseen naapuriini Borikseen (tiettävästi käytävän ainoa ranskalainen), saksalaiseen Sebastianiin ja Katyan meksikolaisen opiskelukaveriin Adrianaan. Itse sain todeta olevani ”se kuuluisa blondi suomalainen” josta kaikki olivat kuulleet mutta eivät olleet nähneet (jännittävää…), ja ensin melkein kaikki olettivat munkin olevan venäläinen. Jes. Tosin yksi luuli myös ranskalaiseksi mistä olin erittäin otettu, vaikkei kyseinen henkilö puhukaan lainkaan ranskaa. Adrianan, Mikeyn ja Lizin kanssa puhuttiin enimmäkseen englantia, ja huomasin kauhukseni välillä kesken lauseen vahingossa vaihtavani kielen ranskaksi, tai vastaavani ranskaksi (luullen itse siis koko ajan puhuvani englantia). Auts.
Olo alkaa olla vähintään puolikielinen, kun suomikin on jotenkin ihmeellisesti kangistunut. Ihan kuin unohtaisin aina yhden suomenkielisen sanan kun opin uuden ranskankielisen… Kuten sanottu englanti on ihan hukassa ja ruotsia en varmaan saisi sanaakaan ulos suustani jos pitäisi yrittää. Ranska tulee välillä niin sujuvasti ja luontevasti, että mulle on jotkut ranskalaisetkin sanoneet, ettei mulla ole lainkaan aksenttia (…), mutta sitten on niitä päiviä, kun pudottelen sanoja TÖKS TÖKS TÖKS. Kuten vaikka lauantaina kokouksessa, kun jouduin kysymään kahdeksanvuotiailta jeannetteilta noin joka toista sanaa. Onneksi niitä ei tunnu haittaavan toimia mun ranskanopettajina, päinvastoin!
Joulukuu, osa 1
VIHDOIN seuraa päivitystä. Osittain pitkä tauko johtuu omasta
saamattomuudesta (ja kiireistä seliseli), osittain koulun vammaisista
koneista, jotka eivät joko tunnista mun muistitikkua tai sitten eivät
muuten vain jostain syystä X anna mun julkaista tekstiä blogissa,
grrrrh :| Laitan tämän kahdessa osassa, ettei tule liian pitkää. Tässä siis joulukuun alusta itsenäisyyspäivään asti:
8.12.2009
Mun ei ollut tarkoitus tehdä viikonloppuna mitään erityistä, mutta jotenkin taas eksyin moniin hauskoihin paikkoihin ja tilanteisiin. Torstaina ja perjantaina horrostin iltapäivät omassa huoneessani, vaikka olinkin nukkunut virkistävät kymmenen tai yhdentoista tunnin yöunet alle. Välillä vain tarvii ottaa vahinkoja takaisin…
Torstai-iltana lähdettiin kuitenkin Katyan kanssa keskustan joulumarkkinoita katsastamaan. Victor Hugon aukion olivat jo viikonloppuna vallanneet valkoiset teltat, mutta vasta keskiviikkona markkinat aukesivat yleisölle. Sateesta huolimatta sain ekaa kertaa koko syksynä (talvea tässä kaiketi jo eletään, ainakin kalenterin mukaan?) joulutunnelmasta kiinni, kiitos hehkuviinin ja live-joulumusiikin. Kierrettiin kaikki kojut läpi, mutta onnistuttiin vielä sentään hillitsemään itsemme pahimmilta ostohimoilta. Katya osti yhden joululahjan ja sitten syötiin illalliseksi rove tartiflettea.
Palasin kämpille kääntymään, ja törmäsin keittiössä Liziin joka yritti houkutella mua lähtemään ulos hänen ja jonkun Australiasta vierailulle tulleen kaverin kanssa. Olin kuitenkin jo aiemmin päivällä luvannut Federicalle mennä elokuviin sen ja parin muun vaihtarin kanssa, joten lähdin vähän ennen kymmentä ratikalle. Meidän kahden lisäksi paikalle tuli saksalais-brasilialainen Hanna sekä toinen Federica (yllättäen Italiasta), ja mentiin katsomaan Drôle de Noël de Scrooge (en muista suomenkielistä nimeä, vaikka oonkin lukenut kirjan joskus vuonna kuokka ja kivikirves). Leffa oli kamalan pelottava, tai mä ainakin säikyin joka ikistä mörköä, mutta musiikki oli jälleen aivan ihanaa :)
Perjantai-iltana houkuttelin töihinsä uppoutuneen Maximen mun kanssa ihailemaan joulutunnelmaa kaupungille. Ostin pikkusiskolle joululahjan (sain itse korvakorut, wii!) ja tällä kertaa maistettiin chartreusella ryyditettyä kaakaota. Kylmä yllätti kuitenkin aika pian, ja lähdettiin Metropolitainiin aperitiiveille ja sieltä viereiseen italialaisravintolaan syömään.
Lauantaina oli vuorossa jälleen pikkupartiolaisten kanssa mellastusta. Mun ryhmäni askarteli pahvilaatikoista puita näytelmälavastukseksi, ja jotenkin onnistuttiin sotkemaan koko kolo vihreään ja ruskeaan maaliin. Vaatteista nyt puhumattakaan. Kirjoitettiin myös kirje Suomeen sudenpennuille, ja Christine tuli nappaamaan meistä pari edustuskuvaa (joita en valitettavasti tänne voi laittaa, pienten vanhemmilta pitäisi ensin saada lupa ja njanjanjaa). Olin tämän reilun kolmetuntisen toimintatuokion jälkeen niin poikki, että nukahdin Maximen sohvalle noin viisi minuuttia saapumiseni jälkeen. Ihan ihmeelliseen mykkyrään vielä, sen jälkeen pää kääntyi vain yhteen suuntaan. Olin ajatellut viettää ihan hiljaisen koti-illan tämän jälkeen, mutta Maxime olikin saanut kutsun unkarilaiselta ystävältään tulla syömään, joten päädyin illallistamaan viiden miehen, gulassikeittopadan ja äärettömän mielenkiintoisten jalkapallo- ja rugbykeskustelujen parissa…
Sunnuntaina lähdin Federican, Hannan ja parin muun vaihtarin kanssa Lyoniin katsomaan Fête des lumièresia. Seuraava selostus on kopioitu mun päiväkirjastani.
9:30 Tapaaminen Grenoblen rautatieasemalla. Paikalla: minä.
9:35 Muut (Federica, Hanna, belgialainen Karen, Mysteerinen Italialainen Poika sekä kiinalaiset Tina ja Lucia) saapuvat. Odottelemme Federica II:ta.
9:40 Karen puhuu puhelimessa FII:n kanssa. Asuntolassa on tapahtunut murtovarkaus, ja FII sanoo tulevansa myöhemmällä junalla. Karen jää odottamaan.
9:42 Juna Lyoniin lähtee. Valitettavasti me ei olla kyydissä, vaan saavutaan laiturille juuri parahultaisesti katsomaan etääntyviä perävaloja. Seuraa tunti hengailua aseman odotussalissa.
10:42 Uusi yritys. Kiivetään toiseen kerrokseen ja matka alkaa.
12:11 Saapuminen Lyoniin. Ulostautuminen rautatieasemalta. Huomataan, ettei tiedetä missä ollaan ja palataan takaisin sisään. Kiltti setä antaa meille kuusi karttaa ja opastaa keskustan asemalle menevään junaan.
12:45 Keskustan asemalla. Astutaan ulos, ja silmiemme edessä leviää jumalainen näky: JOULUMARKKINAT! Viisi kertaa isommat kuin Grenoblessa. Seuraa kojujen kiertelyä, miljoona valokuvaa, jännittäviä makuelämyksiä (mm lounaaksi nautittu biisonivoileipä), kakun näköisiä saippuoita…
Federica, Hanna ja Tina
15:30 Suunta kohti keskustaa ja Place Bellecouria, missä odottaa valtava maailmanpyörä (ei menty kyytiin :() sekä Hannan italialainen poikaystävä – varsinainen murheenkryyni.
16:15 Noustaan kukkulalle, vanhaan kaupunkiin. Pällistellään erinäisiä kirkkoja ja monumentteja juhlavalaistuksessa.
17:00 Joukkueemme alkaa väsyä, sataa ja on pimeää. Laskeudutaan maan tasalle, tarkoituksena etsiä kahvia ja sateensuoja. Hanna haluaa glögille poikaystävänsä kanssa toiselle puolen keskustaa.
19:00 Kävellään edelleen, ympäri keskustaa etsien Hannan poikaystävää. Nähdään matkan varrella vilahduksia valoshow’ista. Lopulta ei päästä väentungoksen ja järjestyspoliisin takia glögipaikkaan.
19:10 Istutaan lähimpään kahvilaan. Ollaan kaikki väsyneitä, puolet porukasta kipeitä. Kahvi auttaa. Kahvi on kaveri.
20:20 Hannan poikaystävä ei edelleenkään ole saapunut.
20:30 Saadaan vihdoin taivuteltua Hanna lähtemään ulos (ollaan jo missattu ilotulitus :(), ja kas vain, poikaystävä kavereineen löytyy kadun toiselta puolen…!
21:00 Iltapalaa ja iltavalaistun Lyonin ihailua.
21:12 Jonotetaan metroon. Jonotetaan. Ihmisiä edessä noin 200 m, aikaa junan lähtöön puoli tuntia. Hmm.
21:33 Pingotaan metrolta junaan. Leimauslaitteet eivät ole toimineet, mikä huomataan vasta junassa. Samoin kuin se, että olemme väärässä junassa… Määränpää on toki oikea, mutta juna on TGV (suomeksi: paljon kalliimpi kuin tavallinen juna mihin meillä oli liput)
22:50 Perillä Grenoblessa. Konnari ei tarkistanut lippuja ja voimme huokaista helpotuksesta.
Melkoinen reissu siis, mutta selvittiin kuitenkin hengissä…
Mun ei ollut tarkoitus tehdä viikonloppuna mitään erityistä, mutta jotenkin taas eksyin moniin hauskoihin paikkoihin ja tilanteisiin. Torstaina ja perjantaina horrostin iltapäivät omassa huoneessani, vaikka olinkin nukkunut virkistävät kymmenen tai yhdentoista tunnin yöunet alle. Välillä vain tarvii ottaa vahinkoja takaisin…
Torstai-iltana lähdettiin kuitenkin Katyan kanssa keskustan joulumarkkinoita katsastamaan. Victor Hugon aukion olivat jo viikonloppuna vallanneet valkoiset teltat, mutta vasta keskiviikkona markkinat aukesivat yleisölle. Sateesta huolimatta sain ekaa kertaa koko syksynä (talvea tässä kaiketi jo eletään, ainakin kalenterin mukaan?) joulutunnelmasta kiinni, kiitos hehkuviinin ja live-joulumusiikin. Kierrettiin kaikki kojut läpi, mutta onnistuttiin vielä sentään hillitsemään itsemme pahimmilta ostohimoilta. Katya osti yhden joululahjan ja sitten syötiin illalliseksi rove tartiflettea.
Palasin kämpille kääntymään, ja törmäsin keittiössä Liziin joka yritti houkutella mua lähtemään ulos hänen ja jonkun Australiasta vierailulle tulleen kaverin kanssa. Olin kuitenkin jo aiemmin päivällä luvannut Federicalle mennä elokuviin sen ja parin muun vaihtarin kanssa, joten lähdin vähän ennen kymmentä ratikalle. Meidän kahden lisäksi paikalle tuli saksalais-brasilialainen Hanna sekä toinen Federica (yllättäen Italiasta), ja mentiin katsomaan Drôle de Noël de Scrooge (en muista suomenkielistä nimeä, vaikka oonkin lukenut kirjan joskus vuonna kuokka ja kivikirves). Leffa oli kamalan pelottava, tai mä ainakin säikyin joka ikistä mörköä, mutta musiikki oli jälleen aivan ihanaa :)
Perjantai-iltana houkuttelin töihinsä uppoutuneen Maximen mun kanssa ihailemaan joulutunnelmaa kaupungille. Ostin pikkusiskolle joululahjan (sain itse korvakorut, wii!) ja tällä kertaa maistettiin chartreusella ryyditettyä kaakaota. Kylmä yllätti kuitenkin aika pian, ja lähdettiin Metropolitainiin aperitiiveille ja sieltä viereiseen italialaisravintolaan syömään.
Lauantaina oli vuorossa jälleen pikkupartiolaisten kanssa mellastusta. Mun ryhmäni askarteli pahvilaatikoista puita näytelmälavastukseksi, ja jotenkin onnistuttiin sotkemaan koko kolo vihreään ja ruskeaan maaliin. Vaatteista nyt puhumattakaan. Kirjoitettiin myös kirje Suomeen sudenpennuille, ja Christine tuli nappaamaan meistä pari edustuskuvaa (joita en valitettavasti tänne voi laittaa, pienten vanhemmilta pitäisi ensin saada lupa ja njanjanjaa). Olin tämän reilun kolmetuntisen toimintatuokion jälkeen niin poikki, että nukahdin Maximen sohvalle noin viisi minuuttia saapumiseni jälkeen. Ihan ihmeelliseen mykkyrään vielä, sen jälkeen pää kääntyi vain yhteen suuntaan. Olin ajatellut viettää ihan hiljaisen koti-illan tämän jälkeen, mutta Maxime olikin saanut kutsun unkarilaiselta ystävältään tulla syömään, joten päädyin illallistamaan viiden miehen, gulassikeittopadan ja äärettömän mielenkiintoisten jalkapallo- ja rugbykeskustelujen parissa…
Sunnuntaina lähdin Federican, Hannan ja parin muun vaihtarin kanssa Lyoniin katsomaan Fête des lumièresia. Seuraava selostus on kopioitu mun päiväkirjastani.
9:30 Tapaaminen Grenoblen rautatieasemalla. Paikalla: minä.
9:35 Muut (Federica, Hanna, belgialainen Karen, Mysteerinen Italialainen Poika sekä kiinalaiset Tina ja Lucia) saapuvat. Odottelemme Federica II:ta.
9:40 Karen puhuu puhelimessa FII:n kanssa. Asuntolassa on tapahtunut murtovarkaus, ja FII sanoo tulevansa myöhemmällä junalla. Karen jää odottamaan.
9:42 Juna Lyoniin lähtee. Valitettavasti me ei olla kyydissä, vaan saavutaan laiturille juuri parahultaisesti katsomaan etääntyviä perävaloja. Seuraa tunti hengailua aseman odotussalissa.
10:42 Uusi yritys. Kiivetään toiseen kerrokseen ja matka alkaa.
12:11 Saapuminen Lyoniin. Ulostautuminen rautatieasemalta. Huomataan, ettei tiedetä missä ollaan ja palataan takaisin sisään. Kiltti setä antaa meille kuusi karttaa ja opastaa keskustan asemalle menevään junaan.
12:45 Keskustan asemalla. Astutaan ulos, ja silmiemme edessä leviää jumalainen näky: JOULUMARKKINAT! Viisi kertaa isommat kuin Grenoblessa. Seuraa kojujen kiertelyä, miljoona valokuvaa, jännittäviä makuelämyksiä (mm lounaaksi nautittu biisonivoileipä), kakun näköisiä saippuoita…
Federica, Hanna ja Tina
15:30 Suunta kohti keskustaa ja Place Bellecouria, missä odottaa valtava maailmanpyörä (ei menty kyytiin :() sekä Hannan italialainen poikaystävä – varsinainen murheenkryyni.
16:15 Noustaan kukkulalle, vanhaan kaupunkiin. Pällistellään erinäisiä kirkkoja ja monumentteja juhlavalaistuksessa.
17:00 Joukkueemme alkaa väsyä, sataa ja on pimeää. Laskeudutaan maan tasalle, tarkoituksena etsiä kahvia ja sateensuoja. Hanna haluaa glögille poikaystävänsä kanssa toiselle puolen keskustaa.
19:00 Kävellään edelleen, ympäri keskustaa etsien Hannan poikaystävää. Nähdään matkan varrella vilahduksia valoshow’ista. Lopulta ei päästä väentungoksen ja järjestyspoliisin takia glögipaikkaan.
19:10 Istutaan lähimpään kahvilaan. Ollaan kaikki väsyneitä, puolet porukasta kipeitä. Kahvi auttaa. Kahvi on kaveri.
20:20 Hannan poikaystävä ei edelleenkään ole saapunut.
20:30 Saadaan vihdoin taivuteltua Hanna lähtemään ulos (ollaan jo missattu ilotulitus :(), ja kas vain, poikaystävä kavereineen löytyy kadun toiselta puolen…!
21:00 Iltapalaa ja iltavalaistun Lyonin ihailua.
21:12 Jonotetaan metroon. Jonotetaan. Ihmisiä edessä noin 200 m, aikaa junan lähtöön puoli tuntia. Hmm.
21:33 Pingotaan metrolta junaan. Leimauslaitteet eivät ole toimineet, mikä huomataan vasta junassa. Samoin kuin se, että olemme väärässä junassa… Määränpää on toki oikea, mutta juna on TGV (suomeksi: paljon kalliimpi kuin tavallinen juna mihin meillä oli liput)
22:50 Perillä Grenoblessa. Konnari ei tarkistanut lippuja ja voimme huokaista helpotuksesta.
Melkoinen reissu siis, mutta selvittiin kuitenkin hengissä…
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Suomi-viikonloppu à la française
Oon luvannut tänään palauttaa kaks
artikkelia ryhmätyötä varten ja ne olis aika lailla pakko tehä ennen
lounasta - sen jälkeen oon koko iltapäivän luennoilla (puol seiskaan,
yää), meen suoraan partiokokoukseen ja sieltä Kaisan luokse syömään...
Kiva päivä siis tiedossa :) Alkoikin hyvin, aurinko paistoi ja paljasti
vihdoin sumupilvien takaa vuoret, jotka olivat saaneet parin päivän
poissaolonsa aikana valkoisen huurrekuorrutuksen. Tellement joli!
***
Aika vauhdikas viikko jälleen takana. Laatuaikaa suomalaisten kanssa, ja hyvin suomalaista syyssäätä… Ostin talvitakin, kun vihdoin sain tarpeeksi jatkuvasta palelusta, ja italialainen Federica kysyi multa, miten voin palata enää Suomeen. Täällä on kuitenkin vielä lähemmäs kymmenen astetta lämmintä päivisin, eli ei ihan varsinaisesti talvista, mutta en kuitenkaan viitsi vapaaehtoisesti palella. Ehkä mua ei vain ole tarkoitettu elämään niin arktisissa oloissa ;)
Perjantaina saapui Carina. Se oli liian fiksu ja osasi hypätä pois jo kampuksen asemalla, kun taas mä olin mennyt vastaan Grenoblen keskusrautatieasemalle… Pieniä alkuvaikeuksia siis, mutta löydettiin kuitenkin lopulta toisemme! Ensimmäinen projekti oli ruoan ostaminen illan Suomi-illallista varten (no oikeastaan kai pitäisi sanoa ehkä Ruotsi-illallinen, kiitos vain Ikea…). Kaupungista tarttui mukaan ranskalaisvahvistuksiksi juustoja, viiniä ja tuoretta patonkia, mutta illan menu oli kuitenkin hyvin perinteisen pohjoismainen: lihapullia, muusia, pipareita ja glögiä :)
Ennen varsinaista ruoanlaittoa jynssättiin Carinan kanssa puolet keittiöstä edes suunnilleen käyttökelpoiseen kuntoon. Aamulla olin törmännyt hyvin tuohtuneeseen siivojatätiin, joka oikean syyllisen puutteessa kaatoi tuohtumuksensa mun niskaan. Keittiö oli suoraan sanottuna ihan järkyttävässä kunnossa, kiitos mun englantilaisten naapureiden, joilta oli lähtenyt mopo keulimaan oluen, pöytäjalkapallon ja jostain syystä myös ketsupin kanssa. Tätä viimeksimainittua oli ruiskuteltu pitkin huonetta seiniin, lattioihin ja ruoanlaittotasoille… KIITOS!
Kaisa ja Saku (joka saapui Grenobleen keskiviikkona) liittyivät iloiseen seurueeseen kahdeksan maissa – sitä ennen joukkoon oli jo ehtinyt soluttautua kiinalais-amerikkalais-englantilais-ruot
Illan aikana käytiin Tord Boyaux’ssa (joka ristittiin ääntämisvaikeuksien vuoksi uudelleen törppöjööksi), missä ensimmäisen viinipullon jälkeen oli sitten hiukan kommunikointivaikeuksia tarjoilijan kanssa. Se kai luuli että me ollaan lähdössä (???) ja seurauksena oli, että talo tarjosi seuraavan pullon. Ei valittamista, vaikkei me ihan vielä oltukaan mihinkään menossa!
Jossain vaiheessa ulostauduttiin tarkoituksena tutustua johonkin toiseenkin korttelin pikkubaareista, ja törmättiin kätevästi kadulla Maximeen ja sen kavereihin ja totta kai liityttiin niiden seurueeseen :) Kahden baarin jälkeen todettiin että (jälleen kerran) viimeinen ratikka on jo mennyt, mutta onneksi saatiin kyyti kampukselle… Mä nukuin kotimatkan Maximen olkapäätä ja Carina mun olkapäätä vasten.
Seuraavana päivänä shoppailimme miesten- ja ihan vähän myös naistenvaatekaupoissa. Tai no, mä lähettelin tekstiviestejä ravintolan varausta varten ja Carina valikoi noin tunnin verran paitoja veljilleen. Mutta jotenkin mullekin kyllä tarttui matkaan taas ties mitä :S Niin ja maistettiin vihdoin churroseja, jotka on kummallisuudessaan poltelleet mua jo pitkään. Sokeroituja, rasvassa uppopaistettuja taikinapötköjä, jotka maistuivat itse asiassa ihan munkilta. Nam!
George on jalkautunut Grenoblen katukuvaan…
Illalla vähän jännitti miten meidän syömisen kanssa käy, kun Maxime ei ollut kovasta yrityksestä huolimatta saanut tehtyä pöytävarausta yhteenkään Grenoblen fondue-paikoista. Lähdettiin vähän ennen kahdeksaa palloilemaan kaupunkiin, mutta saatiin sitten kuitenkin todeta että kaikki paikat on tupaten täynnä. Ratkaisu ongelmaan: ota aperitiivi, älä ressaa, myöhemmin sit!
Ensimmäisessä aperitiivipaikassa oli söpö vessa, hyviä juustoja ja meidän lisäksi vain yksi seurue ruotsalaisia, eli aika rauhallista. Seuraava aperitiivipaikka oli täpötäynnä ja siellä Maxime tilasi pöydän täyteen shotteja, sillä seurauksella että melkein myöhästyttiin puoli yhdentoista pöytävarauksestamme (tai siis myöhästyttiinkin mutta ei niin paljon etteikö vielä olisi päässyt sisään :D)
Killer, Baiser de diable ja mitä niitä muita olikaan…
Fondue-paikka oli ehkä maailman söpöin, värikkäät leipäkorit roikkuivat katosta ja vaikka paikka olikin täynnä, tunnelma oli lähinnä kotoisa. Tilattiin yksi perinteinen juustofondue sekä listalta suoraan silmille hypännyt suklaafondue. Taivaallisen hyvää, ja, niin kuin Carina osuvasti huomautti, energiaa tästä ateriasta olisi riittänyt maratonin juoksemista varten…
Ei juostu sunnuntaina maratonia, mutta käytiin sentään torilla ja noustiin Bastillelle. Kylläkin köysiradalla, mikä oli myrskyisästä tuulesta johtuen ainakin mulle erittäin hermojaraastava kokemus – olin ihan varma että nyt vihdoin tapahtuu se, mitä ei ennen ole käynyt, ja pallukat tippuu alas pitkin vuorenrinnettä ja me kuollaan kaikki. Selvittiin kuitenkin hengissä ja alas laskeuduttiin turvallisesti jalan…
Hatusta kiinni, ettei tuuli vie!
Alkuviikon olen taas yrittänyt toipua viikonlopusta sekä sopeutua ensinnäkin sunnuntai-illan myrskyn jälkeen entisestään kylmentyneeseen ilmaan ja siihen tosiasiaan, että joululomaan on enää kolme viikkoa. Pian oon Suomessa ja sitä ennen pitäisi ehkä vähän panostaa joihinkin koulujuttuihin (…) ja ostaa tuliaisia yms. Kääks :/
***
Aika vauhdikas viikko jälleen takana. Laatuaikaa suomalaisten kanssa, ja hyvin suomalaista syyssäätä… Ostin talvitakin, kun vihdoin sain tarpeeksi jatkuvasta palelusta, ja italialainen Federica kysyi multa, miten voin palata enää Suomeen. Täällä on kuitenkin vielä lähemmäs kymmenen astetta lämmintä päivisin, eli ei ihan varsinaisesti talvista, mutta en kuitenkaan viitsi vapaaehtoisesti palella. Ehkä mua ei vain ole tarkoitettu elämään niin arktisissa oloissa ;)
Perjantaina saapui Carina. Se oli liian fiksu ja osasi hypätä pois jo kampuksen asemalla, kun taas mä olin mennyt vastaan Grenoblen keskusrautatieasemalle… Pieniä alkuvaikeuksia siis, mutta löydettiin kuitenkin lopulta toisemme! Ensimmäinen projekti oli ruoan ostaminen illan Suomi-illallista varten (no oikeastaan kai pitäisi sanoa ehkä Ruotsi-illallinen, kiitos vain Ikea…). Kaupungista tarttui mukaan ranskalaisvahvistuksiksi juustoja, viiniä ja tuoretta patonkia, mutta illan menu oli kuitenkin hyvin perinteisen pohjoismainen: lihapullia, muusia, pipareita ja glögiä :)
Ennen varsinaista ruoanlaittoa jynssättiin Carinan kanssa puolet keittiöstä edes suunnilleen käyttökelpoiseen kuntoon. Aamulla olin törmännyt hyvin tuohtuneeseen siivojatätiin, joka oikean syyllisen puutteessa kaatoi tuohtumuksensa mun niskaan. Keittiö oli suoraan sanottuna ihan järkyttävässä kunnossa, kiitos mun englantilaisten naapureiden, joilta oli lähtenyt mopo keulimaan oluen, pöytäjalkapallon ja jostain syystä myös ketsupin kanssa. Tätä viimeksimainittua oli ruiskuteltu pitkin huonetta seiniin, lattioihin ja ruoanlaittotasoille… KIITOS!
Kaisa ja Saku (joka saapui Grenobleen keskiviikkona) liittyivät iloiseen seurueeseen kahdeksan maissa – sitä ennen joukkoon oli jo ehtinyt soluttautua kiinalais-amerikkalais-englantilais-ruot
Illan aikana käytiin Tord Boyaux’ssa (joka ristittiin ääntämisvaikeuksien vuoksi uudelleen törppöjööksi), missä ensimmäisen viinipullon jälkeen oli sitten hiukan kommunikointivaikeuksia tarjoilijan kanssa. Se kai luuli että me ollaan lähdössä (???) ja seurauksena oli, että talo tarjosi seuraavan pullon. Ei valittamista, vaikkei me ihan vielä oltukaan mihinkään menossa!
Jossain vaiheessa ulostauduttiin tarkoituksena tutustua johonkin toiseenkin korttelin pikkubaareista, ja törmättiin kätevästi kadulla Maximeen ja sen kavereihin ja totta kai liityttiin niiden seurueeseen :) Kahden baarin jälkeen todettiin että (jälleen kerran) viimeinen ratikka on jo mennyt, mutta onneksi saatiin kyyti kampukselle… Mä nukuin kotimatkan Maximen olkapäätä ja Carina mun olkapäätä vasten.
Seuraavana päivänä shoppailimme miesten- ja ihan vähän myös naistenvaatekaupoissa. Tai no, mä lähettelin tekstiviestejä ravintolan varausta varten ja Carina valikoi noin tunnin verran paitoja veljilleen. Mutta jotenkin mullekin kyllä tarttui matkaan taas ties mitä :S Niin ja maistettiin vihdoin churroseja, jotka on kummallisuudessaan poltelleet mua jo pitkään. Sokeroituja, rasvassa uppopaistettuja taikinapötköjä, jotka maistuivat itse asiassa ihan munkilta. Nam!
George on jalkautunut Grenoblen katukuvaan…
Illalla vähän jännitti miten meidän syömisen kanssa käy, kun Maxime ei ollut kovasta yrityksestä huolimatta saanut tehtyä pöytävarausta yhteenkään Grenoblen fondue-paikoista. Lähdettiin vähän ennen kahdeksaa palloilemaan kaupunkiin, mutta saatiin sitten kuitenkin todeta että kaikki paikat on tupaten täynnä. Ratkaisu ongelmaan: ota aperitiivi, älä ressaa, myöhemmin sit!
Ensimmäisessä aperitiivipaikassa oli söpö vessa, hyviä juustoja ja meidän lisäksi vain yksi seurue ruotsalaisia, eli aika rauhallista. Seuraava aperitiivipaikka oli täpötäynnä ja siellä Maxime tilasi pöydän täyteen shotteja, sillä seurauksella että melkein myöhästyttiin puoli yhdentoista pöytävarauksestamme (tai siis myöhästyttiinkin mutta ei niin paljon etteikö vielä olisi päässyt sisään :D)
Killer, Baiser de diable ja mitä niitä muita olikaan…
Fondue-paikka oli ehkä maailman söpöin, värikkäät leipäkorit roikkuivat katosta ja vaikka paikka olikin täynnä, tunnelma oli lähinnä kotoisa. Tilattiin yksi perinteinen juustofondue sekä listalta suoraan silmille hypännyt suklaafondue. Taivaallisen hyvää, ja, niin kuin Carina osuvasti huomautti, energiaa tästä ateriasta olisi riittänyt maratonin juoksemista varten…
Ei juostu sunnuntaina maratonia, mutta käytiin sentään torilla ja noustiin Bastillelle. Kylläkin köysiradalla, mikä oli myrskyisästä tuulesta johtuen ainakin mulle erittäin hermojaraastava kokemus – olin ihan varma että nyt vihdoin tapahtuu se, mitä ei ennen ole käynyt, ja pallukat tippuu alas pitkin vuorenrinnettä ja me kuollaan kaikki. Selvittiin kuitenkin hengissä ja alas laskeuduttiin turvallisesti jalan…
Hatusta kiinni, ettei tuuli vie!
Alkuviikon olen taas yrittänyt toipua viikonlopusta sekä sopeutua ensinnäkin sunnuntai-illan myrskyn jälkeen entisestään kylmentyneeseen ilmaan ja siihen tosiasiaan, että joululomaan on enää kolme viikkoa. Pian oon Suomessa ja sitä ennen pitäisi ehkä vähän panostaa joihinkin koulujuttuihin (…) ja ostaa tuliaisia yms. Kääks :/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)