Monsieur pakkaa. Minä paistan leipää ja itkeskelen. Nyt se jo lähtee...
Huoneessa on huomenna tyhjää, kun joudunkin yksin tuijottelemaan
seiniä. Ehkä avaan ihan telkkarin tai ryhdyn hurjaksi ja teen parit
koulujutut valmiiksi, etuajassa. Jouluun tuntuu olevan ikuisuus.
Yliopisto-opinnotkaan eivät toistaiseksi tarjoa suuria haasteita, että
saisin päivät kulumaan. Luentopäiväkirjat hoituvat rutiinilla,
tentittäviä kursseja välttelen, koska tiedä projektiluonteisten kurssien
sopivan mulle paremmin ja olevan myös antoisampia. Haalin itselleni
ohjelmaa, ylimääräisiä kursseja, yliopistoliikuntaa, kieli-iltoja...
Yksinäiset mähötysillat pelottavat.
Kai jutut selkeytyvät
tulevina viikkoina, mitä jaksaa ja mitä ei. Mikä on oikeasti
kiinnostavaa. Muistan että mulla on myös kivoja kavereita, ja perhe
jonka luokse hurauttaa kahdessa tunnissa junalla jos rupeaa paljon
ahdistamaan. Mutta sitä ennen on saatava vähän itkeä ja syödä
suklaasuukkoja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti