Fanfares!

Tästä se lähtee! Fanfaariviikonloppu siis. Maxime ja vierailulle saapunut entinen työkaveri Randi nauroi, että näytän ihan mustalaiselta huiviviritelmässäni, mutta saan niin herkästi auringonpistoksia, että jotain oli keksittävä…

Ensimmäisessä konsertissa. Koko kaupunki oli täynnä konserttipaikkoja (kadunkulmia, aukioita, kahviloiden terasseja jne.) ja kaikki konsertit oli ilmaisia, joten me otettiin ilo irti kahden päivän ajan!

Tämä saksofoni(?)poika oli ihana, vaikka muuten sveitsiläiset olikin vähän tylsiä…

Randi tunnusti ekaksi pelänneensä, että torvisoittofestareilla olisi jäykkää sotilasmusiikkia, mutta mitä vielä! Kaikkia mahdollisia lajeja oli tarjolla: yllämainitut sveitsiläiset soittivat perushittikamaa, mun yksi suosikeista oli saksalainen kokoonpano, jonka musiikki oli balkanilaistyylistä, ja toinen ihana oli brasilialainen sambatyylinen torvisoittokunta. Kauhee meno!

Lyonilaisella Zub Orchestralla oli hyvä boogie, ja me oltiin aitiopaikoilla terassilla :)

Yritin ladata videoitakin, mutta siinä kesti eilen ainakin niin kauan (kolme tuntia myöhemmin ei ollut mitään edistystä havaittavissa), että annoin periksi… Eli jokainen voi päässään kuvitella sellaisen mukavan svengaavan musiikin, lasillisen kylmää juomaa, hikisen ihon ja lämpimän tuulen. Näin pääsette tunnelmaan!

Nautimme lasilliset tomaattimehua. En olisi ikinä uskonut, mutta mä jopa tykkään siitä! Se on mukavan suolaista kuumalla ilmalla ;)

Illalla katsottiin paraati, jossa tänä vuonna oli sitten kuitenkin vain ne torvisoittokunnat. Harmi… No ei vaan, näin päästiin ajoissa (ööh, kymmenen aikaan?) grillaamaan :)

Kuvasta näkyykin, että keskusta oli ihan ampumalla täynnä väkeä. Ei uskoisi samaksi kaduksi, jolla tänään kipaisin leipäostoksilla…

Sunnuntaina nautittiin kylän parhaassa kahvilassa brunssi. Se piti varata, joten oletin, että paikka olisi ihan täpötäynnä, mutta meidän lisäksi siellä olikin vain pari pöytäseuruetta. Ilmeisesti idea on, että jos varauksia ei tule, koko brunssia ei järjestetä.

Ahdettiin parin tunnin ajan napaan croissantteja, suklaaleipiä, patonkia, juustoa, vihanneksi, munakkaita, pannukakkuja, hedelmiä ja ja ja… Ja kun lopuksi lähdettiin, tarjoilijapoika katsoi meitä ihmeissään, että joko te meette. Ettekö ihan oikeasti jaksa enää? Maximea harmitti. Sen mielestä olisi pitänyt jäädä koko iltapäiväksi vaan syömään ja aurinkoa ottamaan terassille :D

Meillä oli kuitenkin tärkeitä missioita ennen iltapäivän konserttirupeamaa: kierrettiin kaikkien aikojen asiallisimman oppaan (lue: minun) ohjauksessa Dolen historiallinen keskusta Chat perché -reittiä pitkin, jota voi seurata maassa olevien kissamerkkien mukaan. Chat perché tulee ranskalaisen kirjailijan, Marcel Aymén, kirjasta Les Contes du chat perché. Heppu on toinen tämän kylän julkkiksista Louis Pasteurin lisäksi. Ei ihan turha paikka siis!

Sunnuntaina jatkettiin konserttifiilistelyä, mutta illalla meiltä meni valitettavasti epäonnisen ravintolakeikan vuoksi koko “finaali” ja palkintojenjako ohi… Tämän kylän harmillisin puoli on se, että kaikki ravintolat on ihan liian kalliita laatuun nähden. Ruoka on ihan perushyvää, mutta se maksaa kaksi kertaa enemmän kuin Grenoblessa. Ja kaikki ravintolat ainakin yrittää kovasti olla jotain fine dining -paikkoja. Mua ärsyttää ihan suunnattomasti ne ihmiset, jotka siellä käy: ne tilaa 35 euron menun, johon kuuluu kolme minikokoista annosta, eikä edes syö jälkiruokaansa kun oli niin raskaita nuo höyrytetyt vihannekset. ARGH!

Fanfaariviikonloppu oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut :)