Ei mitään järkeä koko merkinnässä,

tällaista tajunnanvirtaa vain ;)

Kaikki on mukavan suunnittelematonta juuri nyt. Asioita vain tapahtuu... Mukavia ja sit niitä, että menet aamulla ruotsin tunnille ja muistat vasta vähän ennen lähtöä että se käännöskoe on TÄNÄÄN, eikä sulla sitten tietenkään ole paperia mukana mutta onneks opettaja lainaa ja sitten vain tuijotat koepaperia ja jos olisit sarjakuvahahmo pääsi yläpuolelle ilmestyisi ajatuskuplaan kysymysmerkkejä. Mitä ihmettä, munhan piti olla HYVÄ ruotsissa, mutta jotenkin vain en saa sitä millään paperille silloin kuin pitäisi. Opettaja katsoo mua sillain salaa säälivästi kuin katsotaan niitä, jotka yrittää ja yrittää mut ei vaan onnistu. Turha sun on hakata päätä seinään, ei siitä vain ikinä tule mitään, hyvä tyttö. Tai sitten olen vain tulossa hulluksi, mikä ei sekään ole aivan poissuljettu vaihtoehto... Koulua on onneksi jäljellä enää kymmenkunta päivää ja muutama tentti, ja kaikesta huolimatta luulisin selviäväni tästä syksystä kunnialla. Sitten voin huokaista helpotuksesta, ainakin hetkeksi. Jotenkin vain tuntuu, että koko ajan, tai ainakin viimeiset pari kolme vuotta olen alitajuisesti odottanut sitä hetkeä kun oikeasti voisin huokaista helpotuksesta ja olla vähän aikaa stressaamatta niin kauhean hirveän älyttömän paljon, mutta ikinä sitä ei tule. Ei ainakaan silloin kuin sitä odottaa.

Uusi kämppis vaikuttaa harvinaisen mukiinmenevältä, ja meillä on yhteisiä kavereitakin. Tai siis yksi kappale, mutta joka tapauksessa vaikuttaa oikein lupaavalta. Kaksin Kaisan kanssa alkoikin olla hiukan aavemaista. Ja Anun poikaystävä on ranskalainen, eli olen täysin saarroksissa: ranskaa koulussa ja ranskaa kotona, jipii.

28 päivää Amerikkaan