Parhaita selkäpaloja

Viikonloppuna valloitin taas yhden kesä-Suomen kaupungin, istuin yhteensä viitisentoista tuntia erinäisissä kulkuvälineissä, kävin kesäteatterissa uinsaunoingrillasin sekä vietin laatuaikaa isin kanssa. Meidän mielipiteet autoilusta, ekologisuudesta, kasvissyönnistä tai urasuuntautuneisuudesta ei selvästikään käy yksiin - huomaan sen entistä selvemmin nyt kun olen saanut asua ja olla omillani - mutta on meillä silti riittävän samankaltainen huumorintaju ja musiikkimaku, että roadtrip kahdestaan isin kanssa oli paras mahdollinen tapa viettää viikonloppua.



Mummulassa meitä odotti TYÖLEIRI. Kaksoset oli kipeinä ja niille tuli hampaita - voitte kuvitella sitä kitinän määrää. Lauantaiaamuna mut velvoitettiin ulkoiluttamaan niitä, kun Mari, aka lapsosten äiti, halusi uimaan (tässä kohtaa mental note to self: älä KOSKAAN IKINÄ hanki lapsia, varsinkaan kahta kerralla!). Ne onneksi nukahti heti kun vaunut lähti liikkeelle, ja olihan ne aika somia nukkuessaan. Saana rellotti selällään kaikki raajat oikosena, kun taas Meeri oli käpertynyt pienelle kerälle ja yritti koko ajan valjaista huolimatta kiepsahtaa kyljelle. Rannassa sain tytöt pysymään rauhallisina laulamalla niille, mutta heti kun palattiin takaisin mummun luo, aamuinen huuto-pakkosyöttöruljanssi (johon olennaisena osana kuuluu kaiken kädenulottuville osuvan heittäminen lattialle) alkoi jälleen alusta... Ja noi on kuitenkin keskimäärin ihan kilttejä lapsia.

Lauantai-iltapäivänä olin mummun ja Marin kanssa Imatrankosken kesäteatterissa katsomassa Vuoksen helmeä, ja vaikka näytös ei ehkä ollutkaan mikään mieleenpainuvan hyvä vaan lähinnä epätoivoinen yritys tunkea kaksi Laila Hirvisaaren romaania pariin tuntiin ja saada melodramatiikan sekaan ujutettua myös huumoria, pääsin pitkästä aikaa käymään monissa lapsuuden Imatran puoliksi unohtuneissa paikoissa. Useimmiten Imatra on vain mummula ja sen lähiympäristö, mutta nyt muistelin sitä kun joskus aikoinaan käytiin katsomassa koskinäytöksiä ja Big Band festivaaleja ja muistaakseni mummun 60-vuotissynttäreillä Valtionhotellissa syömässä. Imatralla on monia ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja, joiden olemassaolosta kyllä tiedän, mutten yleensä hirveämmin tiedosta. Sunnuntaina käytiin isin kanssa kävelemässä kosken lähellä vielä ennen kotiinlähtöä ja sain nähdä kadunkulmauksen, jossa äiti ja isi on Kohdanneet. Onhan ne toki olleet samassa koulussa ja samalla riparilla sitä ennen, mutta jonain ikimuistoisena vappuna niistä tuli pari, kun iskä puhalsi äitin korvaan vappupillillä. Romanttista...

Isille ja Samille oli molemmille tullut kutsu sukukokoukseen Poriin elokuun alussa. Viimeinen tämän sukuhaaran edustaja perheessämme on ollut mun isänisänäiti, ja koska mä nyt - ihan sattumalta - olen hänen kokonimikaimansa ja asun vielä sopivasti kesän 50 kilsan päässä Porista, niin nakki napsahti ja kahden viikon päästä menen edustamaan meidän perhettä elämäni ensimmäiseen ihka-aitoon sukukokoukseen. En yhtään tiedä mitä pitäisi odottaa tältä kokemukselta, mutta jotenkin randomreissu Poriin tuntuu sopivan oivasti tähän kesään, kun olen kunnostautunut kotimaanmatkailussa ja omituisiin tilanteisiin osumisessa... Sitä paitsi mun mielestä on oikeasti tosi mielenkiintoista mennä tapaamaan ihan elävältä (hiukan ehkä kaukaisia) karjalaissukujuuriani. Oon puoliksi karjalainen, neljäsosa savolainen sekä neljäsosa lappilainen, mutta koska mun molemmat isoisät (eli ne karjalaiset) on kuolleet ennen mun syntymää, en oikein tunne tätä puolta suvustani.



Nyt juuri, viikonlopun kesäilyn ja nostalgiapläjäyksen jälkeen Raumalla olo ei huvittaisi ihan hirveästi. Tai ei huvittanut vielä tänään iltapäivällä, kun raahustin unenpöpperössä töiden jälkeen bussipysäkiltä kotiin keskittyen lähinnä nostelemaan jalkoja riittävästi, etten kompastuisi. Onneksi sain kuitenkin Italiasta kotiutuneelta kaverilta viestin tulla Rauman keskustaan seuraamaan viikon kulttuuritapahtumaa, eli pitsimissin valintaa. (mussa on täällä herännyt ihan käsittämätön tarve osallistua kaikkeen mahdolliseen sellaiseenkin mikä ennen olisi tuntunut täysin tarpeettomalta ajanhukalta - ehkä se on jokin mökkihöpertymiseltä pelastava alkukantainen vaisto - vaikka tänään toki meninkin tuonne lähinnä nähdäkseni ihmisiä) Tilaisuus oli komiikkaa alusta loppuun saakka, ja lisäksi sain taas kerran tietää Kuka Kukin On Raumalla, kun oli paikallisia kavereita mukana. Ah, pikkukaupungissa asumisen auvoa :D