Kaikki hauska on hyväksi vatsalle

Eli syntymäpäivät sekä viikonloppu, jonka aikana söin pääasiallisesti kakkua…

Olen edelleen sitä mieltä, että omista syntymäpäivistään kannattaa pitää meteliä. Tämä viikonloppu on ollut yksi parhaista aikoihin – mikä on paljon sanottu, kun rupeaa muistelemaan mitä kaikkea oon tehnyt viime aikoina.

Berlioziin mua juhlistamaan torstai-iltana saapuivat:

Liz, Jamie, Simone, Mairi, Katya ja Kaisa

Kuva on tosin jo ratikkapysäkiltä lähtökuopista kohti beaujolais-festivaalia. Aperitiiveilla olivat mukana myös belgialaiset Natalie ja Charlotte sekä totta kai Maxime, joka sitten skippasi (ekaa kertaa opiskelu-uransa aikana!) beaujolais’n ja lähti kämpilleen lukemaan. Sellaista se on olla vikan vuoden opiskelija… Sain siltä syntymäpäivälahjan sijaan kutsun seuraavaksi illaksi ”tehdä jotain” eli luvassa oli yllätys :)

Meidän Ryhmä Rämä seikkaili sitten noiden muidenkin edestä keskustassa, missä oli kymmenen jälkeen jo täysi hulina päällä ja kaiken sekasorron keskellä vilisi myös suojavarusteisia poliiseja. Maxime oli varoittanut mua että useimmiten juhlat päättyvät melko väkivaltaisesti, eikä mekään sitten viivytty kaduilla kuin sen aikaa, että tyhjennettiin porukalla pullo beaujolais’ta ja näyttäydyttiin, sitten kierrettiin erinäinen määrä pikkubaareja. Mun oli hyvin vaikeaa pitää naama edes jotenkin peruslukemilla, kun London Pubin ylijörö ovimikko toivotti mulle hyvää syntymäpäivää samalla kun lähes kirjaimellisesti tyrkkäsi meidät ovesta sisään. Ilmeisesti edellä kulkeneet Liz ja Katya olivat vinkanneet häntä merkkipäivästä.

Perjantaiaamuna pää särki, huulet ja hampaat olivat violetit ja jääkaappi täynnä yli jäänyttä kakkua sekä kuohuviiniä. Mahtavat lähtökohdat päivälle kuin päivälle. Jotenkin sain itseni kuitenkin sen verran kuosiin että sain valmisteltua seuraavan päivän partiokokousta, ja pitkien päiväunien ja pitkän päiväkävelyn jälkeen olo oli jo ihan sellainen että voisihan sitä vaikka illalla johonkin ulostautuakin (Maximen opiskelukaveri Anne kysyi multa kerran, miten saan päivät kulumaan, kun mulla on vain 13 tuntia kursseja viikossa, enkä oikein osannut vastata – tuntuu siltä etten tee mitään mutta kummasti aika vaan kuluu kaikennäköiseen puuhasteluun ja puuhastelemattomuuteen).

Maxime haki mut kahdeksan jälkeen ja lähdettiin ajamaan kohti yllätyskohdetta, joka paljastui Bastillen ravintolaksi…! Olin jo aiemmin kuullut, että se on Grenoblen paras ravintola – ”vähän kallis, mutta hyvin romanttinen”. Niin totta, ja lisäksi maisemat oli ihan mahtavat. Ilta oli kirkas, joten sieltä korkealta näkyi koko Grenoble iltavalaistuksessa. Ympäröivät vuoret erotti lähinnä vähän taivasta tiheämpänä ja mustempana pimeytenä ja tietenkin laskettelukeskusten valoina.

Ravintola oli tosi tyylikäs, mutta ei kuitenkaan liian tyrmäävällä tavalla. Tunnelmaa rentoutti osaltaan myös suurimman osan ravintolasalia valloittanut kovaääninen seurue brittejä ja amerikkalaisia. Niiden ja meidän lisäksi sinne mahtuikin sitten vain yksi perheseurue ranskalaisia. Kaikki olivat syntymäpäivän vietossa, mutta mä olin ainoa joka ei saanut kakkua tähtisadetikun ja laulun saattelemana – ja olen erittäin kiitollinen Maximelle tästä huomaavaisuudesta, en olisi ehkä kestänyt olla koko salin huomion keskipisteenä ja kuunnella niiden jenkkien epävireistä ”happy birthday to youuuuu” –versiota :S

Paikan erikoisuutena oli hanhenmaksa, ja Maximea selkeästi poltteli hanhenmaksa-menu, mutta koska mä olin synttärisankari, eikä kyseinen herkku ole tehnyt muhun ihan niin suurta vaikutusta, että haluaisin syödä sitä kolmen ruokalajin edestä, valittiin toinen menu. Joka sekin sisälsi ihan runsain mitoin hanhenmaksaa :) Ehkä jännittävin osuus oli alkupalaa edeltänyt mise en bouche, joka tarjoiltiin suunnilleen munakupin kokoisista astioista, ja sisälsi kuohkeaksi vatkattua vuohenjuustoa, saksanpähkinöiden ja graavilohisuikaleiden kera. Namnam!

Syömisen jälkeen ihailtiin vielä hetken aikaa maisemaa alas laaksoon, mutta lämpötila oli siellä ylhäällä melko arktinen, joten aika pian piti palata kämpille lämmittelemään…

Lauantain projekti (kakkuaamiaisen jälkeen!) oli eka oikea partiokokous pikku-jeannettejen kanssa. Tapasin Chloén ja Albanen etukäteen kololla ja käytiin pikaisesti läpi kokouksen kulku (erinäisten sairastumisten ja Milanon matkojen sun muiden takia ei oltu ehditty oikein kunnolla valmistautumaan aiemmin… :s). Ekan reilun tunnin pidettiin ”työpajoja”, joissa pikkuiset saivat harjoitella näytelmää, lauluja tai runoja valintansa mukaan sekä valmistaa lavasteita näytelmän esittämistä varten. Kyseessä on jeannettejen vuoden projekti, joka huipentuu keväällä esiintymiseen vanhainkodissa… Vähän etukäteen mietitytti, miten tollaiset 8-10-vuotiaat jaksaa niin kauan keskittyä yhteen projektiin (erityisesti ne, jotka harjoittelevat niitä lauluja…), mutta näköjään kolmen tunnin kokouksesta onnistutaan keskimäärin hyödyntämään itse toimintaan ehkä puolet. Muu aika kuluu ranskalaiseen tapaan kaikennäköiseen säätämiseen :P

Työpajailun jälkeen siirryttiin ulos, à la savane, eli proosallisemmin läheiseen puistoon leikkimään ulkoleikkejä ja syömään goûter. Mulla oli kahden ohuen paidan, villapaidan ja partiopaidan päällä takki ja palelin silti koko iltapäivän – lähinnä tosin siksi, että olin jo kololta lähtiessä täysin syväjäässä, siellä kun ei ole lainkaan lämmitystä – mutta jeannettet ottivat hien riehumalla ja tuntuivat oikein tyytyväisiltä. Puistossa oli meidän lisäksi aurinkoisena lauantai-iltapäivänä melkoinen vilske: koiranulkoiluttajia, lapsiperheitä, petankkia pelaavia vanhoja setiä…

Chloé, Albane ja jeannettet olivat valmistaneet mulle yllätyksen: goûter-kakut tuotiin esiin kynttilöiden ja laulun saattelemina ja sain vielä kortin, jonka kaikki olivat allekirjoittaneet. Niin söpöä :)

Kun äidit ja isät olivat viiden jälkeen hakeneet omansa pois, saatoin vihdoin huokaista helpotuksesta. Etukäteen vähän jännitti mm miten onnistun kommunikoimaan pienten kanssa ja tajuaako ne, etten puhu ranskaa äidinkielenäni… Keksin varmaan päivän aikana aika monia uusia sanoja (mm askartelusanasto oli hieman hukassa), mutta sain ihan viestin perille ja jeannettet opettivat mulle tosi avuliaasti uusia sanoja. Päivän saavutuksena pidän sitä, että opin lähes kaikkien kahdenkymmenen nimet ulkoa.

Kokouksen jälkeen jäin vielä suunnittelemaan Chloén, Albanen sekä louveteau-johtajien, Sybillen, François’n ja Sebastienin kanssa tammikuussa odottavaa yhteistä viikonloppuretkeä. Palelin edelleen niin, että hampaat kalisi ja joskus vähän ennen kahdeksaa ilmoitin, että mua odotetaan syömään, ja jätin muut kinastelemaan onko viisi liian myöhäinen aika lopettaa retki.

Maxime oli soittanut mulle aiemmin ja kysynyt, haluanko mieluummin viettää rauhallisen illan vai lähteä syömään ”chez quelqu’un”, ja valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Osittain koska ensimmäinen olisi vaatinut sitä, että mä olisin tuonut jotain safkaa mukanani kaupungista ja osittain koska olin utelias siitä kuka tämä quelqu’un on. Olin kyllä oikeasti aika väsynyt ja olisin voinut haluta vaikka vaihtaa vaatteita, mutta eipä tällaiset pikkuseikat ole ennenkään menoa haitanneet, joten kävin vain jättämässä partiopaidan ja –huivin Maximen kämpille ja lähdettiin ostamaan tuliaisviinejä. Casinon ovella luki, että lauantaisin kauppa menee kiinni 20:30, mutta kummasti päästiin vielä sisään ihan ongelmitta 20:35, eikä hyllyjen väleissä viivytteleviä asiakkaita mitenkään tässä vaiheessa vielä hoputettu häipymään :S

Quelqu’un oli tässä tapauksessa quebeciläinen Alex, ja koolla oli jälleen melko lailla sama salsa-seurakunta kuin aikaisemmillakin kerroilla, tällä kerralla vain italialaisilla vahvistuksilla. Mulla oli ihan kauhea nälkä jo saapuessa (kumma juttu kun olin syönyt vain aamiaisen – kakkua – ja goûter’n – kakkua), mutta onneksi pöytään käytiin jo kymmenen maissa. Seuraavat pari tuntia kuluivat rattoisasti racletten parissa (tällä kertaa sain ihan rauhassa syödä perunankuoreni), ja jälkiruokana oli, tatta-daa: kakkua! Suklaakakkua ja sitruunakakkua :D Seurueen miespuoliset jäsenet alkoivat muutaman chartreuse-digestiivin jälkeen osoittaa huomattavia musikaalisia kykyjä, ja joskus ennen puolta kahta, kun meneillään oli kolmas kerta peräkkäin Yellow submarinea, päätettiin Maximen kanssa että vois olla aika lähteä nukkumaan.

Sunnuntaiksi olin sopinut luistelua Lizin ja mahdollisesti Mairin ja Katyan kanssa, mutta sainkin vähän ennen sovittua tapaamisaikaa Liziltä pahoittelevan viestin, että koska muilla oli ollut menoa, luistelu oli siirretty toiselle päivälle. Olin jo istumassa ratikassa, joten otti ehkä ihan hiukan päähän – erityisesti koska jos en olisi mennyt tuonne, olisin voinut mennä Maximen kanssa sen vanhempien luo lounaalle… Ajelin sitten tunnin verran edes takaisin ratikoilla, mutta mikäs siinä, voi kai sitä sateisen sunnuntain huonomminkin viettää.

Kaisa oli menossa Lauran kanssa salon du chocolatiin, ja harkitsin hetken liittyväni seuraan, mutta nukahdinkin lahjakkaasti lounaan jälkeen päiväunille. Heräsin puolitoista tuntia myöhemmin naapurista kuuluvaan espanjankieliseen metelöintiin, ja totesin ettei mussa taida olla paljon puhtia mihinkään kovin aktiiviseen puuhasteluun. Lopun iltapäivää ja iltaa vietin lähinnä vilttiin kietoutuneena lukien äitin tuomia naistenlehtiä ja syöden synttäreiden jämiä pois, ja mietin että oikeastaan tällaiset päivät ovat silloin tällöin ihan mainioita…

Viime yönä nukuin vielä noin yhdentoista tunnin yöunet – yhdeksästä kahdeksaan – ja nyt vihdoin alkaa olla virkeämpi olo. Uusi viikko ja uudet kujeet. Tänään on luvassa ryhmätyön tekoa Sylvainin kanssa: mennään ratikkapysäkeille haastattelemaan ihmisiä, mitä mieltä he ovat Grenoblen alueen julkisesta liikenteestä… Onneksi sovittiin että Sylvain natiivina saa hoitaa puhumisen, mä varmaan yritän jotain muistiinpanoja kirjoitella.

Kun nyt tuossa tuli mieleen, etten ikinä kirjoita mitään opiskeluistani (lähinnä niiden pakoilusta) niin voin nyt mainita, etten ole ollut kummallakaan aamun luennoista. Civ. britanniqueen sain itseni motivoitua jopa menemään (se on oikeasti ihan mielenkiintoista, brittihistoriaa 1900-luvun alusta toiseen maailmansotaan), mutta opettaja ei saapunut lainkaan paikalle, joten päädyin jumiutumaan tietokoneluokkaan, eikä kyllä oikeasti harmittanut yhtään kun tajusin, että lingvistiikan luentokin meni sivu suun. Alan olla melko turhautunut kyseiseen kurssiin, koska olen käynyt samat asiat läpi jo Suomessa – huomattavasti tiivistetyssä muodossa.

Muita kursseja, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia, ovat käännökset: kääntämisen opiskelijalle on äärettömän tuskastuttavaa tehdä käännöksiä ilman netin apua, koulutyyliin lause lauseelta ja sanatarkasti kääntäen. Ja tästä kurssista on KOE…! Tunti aikaa kääntää teksti enkusta ranskaan ja toinen tunti ranskasta enkkuun, apuna vain sanakirja. HUOKAUS. Lisäksi journalismi-kurssi (se johon tuota ryhmätyötäkin tehdään) on aika kamala. Yleensä olen ihan pihalla siitä mitä se opettaja selittää, mutta onneksi se sentään lähettelee tuntien sisältöjä sähköpostiin. Voi sitten sieltä aina lukea, mistä edellisesllä kerralla ollaan puhuttu.

Muuten menee ihan hyvin, tykkään brittihistorian ja Amerikan historian kursseista, samoin kirjallisuudesta nyt, kun ollaan vihdoin jätetty Shakespeare taakse, ja erityisen kivaa on maîtrise de la languessa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on parantaa suullista ja kirjallista kielitaitoa, ja jossa vuoden teemana on Australia.

P.S. Kirjoitin tämän siis jo maanantaina, teknisistä ongelmista (ja laiskuudesta) johtuen sain sen laitettua tänne vasta nyt...
P.P.S. Otsikon elämänviisaus on peräisin muumimammalta :)