Loma

Jo lentokoneen laskeutuessa Montpellierin lentokentälle olo helpottui fyysisesti. Solmu vatsanpohjasta suli ja suu kääntyi melkein väkisin hymyyn. Ihan kuin olisi kotiin saapunut, pystyin taas ymmärtämään, maisemat ympärillä ihan rotvallin reunan muodosta lähtien olivat tuttuja.

Viisi päivää keskellä ei mitään oli parasta mitä tähän kesään mahtui. Eikä mulla sinänsä ole valittamista muutenkaan. Tuolla vain tuntui siltä, että tällaista elämän pitäisi aina olla! Ulkoilmassa aamusta iltaan, iltaisin nukahtaminen kaskaiden siritykseen telttakankaan toisella puolen, hampaiden pesu viiniköynnöksen vierellä, polkupyörällä rantaan, shakkipelejä ajankuluksi, simpukoita vatsan täytteeksi... Teki mieli huutaa monta kertaa päivässä kovaan ääneen DE HÄR E LIVET!