Pää kuumehouruisen kirkas...

"Onko maailmankaikkeudella alku, ja jos on, mitä tapahtui ennen tätä alkua? Mitä on aika? Loppuuko aika joskus? Voimmeko kulkea ajassa myös kohti menneisyyttä?"

"Toinen äärettömän suurta ja staattista maailmankaikkeutta vastaan puhuva havainto tunnetaan Olbersin paradoksina..."

Vitsi tää on nero kirja!

MALADE!

J'ai mal à la gorge! Ihan tiedoksi vain niillekin kaikille, joille en vielä ole ehtinyt aiheesta valittaa... Kuolettavasta väsymyksestä huolimatta heräsin puolitoista tuntia ennen herätyskellon soittoa, kurkku aivan tulessa. Eiliset stemmaharjoitukset tekivät varmaan HYVÄÄ!

Eli jos nyt kuolen piakkoin, niin älkää ihmetelkö:D. Rakkaimmat terveiseni kaikille, jotka tätä lukee (hmh???).


***

myöhemmin illalla: Edelleen kipeä huolimatta hunajateestä, jota olen päivän mittaan kitannut varmaan litran verran. Nyt lähinnä à la poitrine... Oli silti ihan hyvä päivä. Koulun jälkeen päädyin Marin ja Maisan kanssa Monttuun syömään, ja tunsin itseni todella nuoreksi, kokemattomaksi ja hupsuksi. On ihanaa vaihtelua olla porukan kuopus, jolta ei edellytetä kovin suuria:}}}. Ulkoilutin myös Eiccaa tänään pitkästä aikaa. Se on varmaan kuvitellut jääneensä ihan heitteille, stackars-lilla... Lidlin pihassa ropsahti ensimmäisen kerran ruutuun ja samaan aikaan uutistenlukija ilmoitti, että "yhtenäinen sadealue saapuu Suomeen" ja että "sateita on odotettavissa koko maahan". Huomattiin. Makasin kotona sängylläni kuuntelemassa sateen ropinaa ja Tarun ja Tiinan köhinää ja röhinää (ei epäilyksiä siitä, mistä olen tartuntani saanut...) kunnes nukahdin. Tänään oli jälleen aikaa, ja mää ajattelin. Jo toisen kerran viikon aikana, ehkä teen tästä jonkin keskiviikkoisen perinteen. Tuntui nimittäin hyvältä vaihteeksi tietää mitä mieltä on asioista. Yleensä hiihtelen ajatuksissani jossain toisessa universumissa, ja sen takia tämä maailma välillä ottaa pahemman kerran aivoon. Illalla keilaamaan. Kävelin sateessa Tuomiokirkolle ja muistin jälleen kerran, että oikeastaan syksy on paras vuodenaika. Varsinkin tällaisina iltoina, kun kävelee autioita, märkiä katuja pitkin ja katuvalot saavat ympäristön näyttämään aivan teatterin lavasteilta. Peiton alle käpertyminen ja takkatuleen tuijottaminen on turhaa romantisointia, ainakin mun sekaisessa sähkölämmitteisessä huoneessani, mutta on silti ihanaa laittaa villasukat jalkaan ja kömpiä pehmeään sänkyyn teemukin ja kirjan kanssa kuuntelemaan sadetta. Nauraa vahingoniloisesti onnettoman ja märän näköisille koiranomistajille, jotka kaksi kertaa päivässä alistuneesti raahaavat haluttomat koiransa ulos kurastumaan ja taiteilevat sateenvarjon ja alituiseen sotkeentuvan remmin kanssa. Syksyisin muutun hiukan sentimentaaliseksi (mikäli joku, HYPOTEETTINEN lukija sitä ei vielä ole huomannut...), innostun asioista, lainaan kirjastosta isomman kasan kirjoja kuin koko syksyn (saatikka sitten yhden kuukauden) aikana ehdin lukea ja kuljeskelen ulkona nauttimassa märistä mukulakivistä ja märän keltaisesta maisemasta. Ja saan yskän. Taidanpa kömpiä tästä petiin sairastamaan ja nauttimaan tyhjästä ja kiireettömästä tunnelmasta. Bonne nuit, tout le monde!

Maailmantuskaa?

Ranskassa tulvii, kadut on muuttuneet virroiksi ja ihmiset itkee teeveessä. Päivän Aamulehti ilmoittaa, että olemme "vain asteen päässä rajalta", jonka jälkeen ilmastonmuutos muuttuu hallitsemattomaksi. Pe-lot-ta-vaa! (quatro syllabes, deux overtes et deux fermées...)

Seuraavaksi näytetään tyttöä tummana silhuettina selkä kameraan päin, ääni muutettuna pikkuoravamaiseksi. Tupakka on vaaraksi!!! Aamulehti puolestaan siirtyy tärkeämpiin aiheisiin: "Peruskoulun lopulla tyttöjen ja poikien ajattelukyky on samalla tasolla."

Ja mitä teen minä? Iloitsen kahdesta ylimääräisestä vapaatunnista, keitän teetä ja makaan sängyllä lukemassa. Ei kai siinä mitään pahaa ole, etten jaksa enää välittää joka toinen päivä muuttuvista ennusteista, jotka milloin julistavat maailman tuhoa, milloin antavat ymmärtää, ettei vaaraa oikeastaan ole.

Äh, en osaa selittää:(. Laitan teeveen kiinni, unohdan naurettavat ajatukset maailman pelastamisesta ja jatkan itsekästä elämääni.

Vedä viiva jos vituaa, eli tarina partioviikonlopusta

Halleluja, se on ohi! Elämäni hirvein viikonloppu Hämeenlinnassa. Jossain vaiheessa Toijalan asemalla palasin omaksi itsekseni ja painajainen oli takanapäin. Eipähän tarvitse tätäkään ottaa uusiksi ihan heti (=ikinä).

Tylsyyden syövereissä tilastoin viikonlopun numeroiksi. Tässä saldo:
42 Marimekon raita- ja 2 pallopaitaa
1 pyydetty nimmari
1 vankityrmä
4 karkkia yhtäaikaa suussa
2 ystävällistä kommenttia hanke-esittelystä (3, jos lasketaan se, kun joku pyysi anteeksi, kun oli kävellyt esittelypahvin päältä...)
1 todella karu Vamos a la playa -video
LUKEMATTOMIA enemmän tai vähemmän onnistuneita karaoke-esityksiä naapurikojussa
3 lämmintä ateriaa lauantaina
3 kertaa Boten Anna

Lisäksi tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, miten hullunkuriselta tampere oikeasti kuulostaa ulkopaikkakuntalaisen korvaan:D.

Paluu KOTIIN oli auvoisa. Pääsin oikeaan tunnelmaan jo Toijalan asemalla, missä vietin melkein kaksi tuntia hiukan epäonnistuneen spontaaniuden tuloksena. Seuranani Kielo ja Herkko ja mummi, joka loi muhun mitä maijapoppasmaisimpia katseita kun mä valuin hetki hetkeltä ryhdittömämpään asentoon penkilläni. Söin hiukan muussaantunutta banaania ja opettelin käyttämään junamaattia.

Turussa tunsin oloni hämmästyttävän kotoisaksi. Rakastan jo nyt tätä kaupunkia! Unohduin alkuillasta haahoilemaan Tuomiokirkkotorille ja ihastelin sateesta märkiä ja kiiltäviä mukulakiviä ja liikennevalojen hehkua, joka enteilee jo pimeitä iltoja. Tunsin itseni tositurkulaiseksi:}}}. Olen muuttunut parissa kuukaudessa juurettomaksi, mutta tarvitsen silti jonkin tukikohdan, ja tällä hetkellä se on Turku.

Ensi viikonloppu on jo melkein täällä!

Minustako ranskan kääntäjä?
Hah, mikä vitsi!!!
Ei tästä tule mitään, en osaa ranskaa enkä näköjään osaa myöskään kirjoittaa... Lähden itkien kotiin. Tai siis Amerikkaan.

Aamulla oli tylsää, ja silti kaikki ajateltavissa oleva tekeminen tympi jo etukäteen. Niinpä mää sit makasin selälläni huoneen lattialla mähöttämässä. Jotenkin uuvutti tää jatkuva myllytys, en jaksanut olla yhtään aktiivinen tai sosiaalinen, vaikka sekin on sopivissa määrin tosihauskaa. Sit tuli koti-ikävä:(. Olisi ihanaa, kun voisi vähän aikaa vaan olla ja levätä.

Lopulta sain revittyä itseni ylös ja ulos. Syksy on täällä! Ostin äitille, Vilille ja Simolle lehtiä kirjakaupasta ja menin sitten Anttilan alakertaan handlaamaan. Mä taidan oikeasti olla vähän kipeä, kun kaikki syömiseen ja ruuanlaittoon liittyvä tuntui tosi vastenmieliseltä. Eikö olisi paljon kivempaa, jos voisi elää tarvittaessa ilman ruokaa, ilman että koko ajan olisi nälkä?

Iltapäivän oon pyhittänyt ahkeralle läksyjenteolle ja sen jälkeen syvennyin Vilman lehtiin.

"Kirjailijakollegat Stephen King ja John Irving ovat julkisesti vedonneet Rowlingiin, ettei Harry saisi tarinan päätteeksi surmaansa." hihii:DDDD

Mun videot on rikki, ja kuolen varmaan, kun enoo nähnyt Lostia kahteen viikkoon. Viime torstain jakso jäi ihan turhan takia väliin, koska olin Kääntiksen pilttibileissä, joissa oli ehkä hiukan väsähtänyttä, kun ei sinne ollut vaivautunut muita kuin me ranskan kääntäjät. Ei omissa yksityisbileissä sinänsä mitään vikaa oo, mut olisin ainakin voinut katsoa sen Lostin ennen kuin menin sinne... Tänä torstaina oli sit kastajaiset, ja oli ehkä vähän ylihauskaa:DDD. Mää oon joskus tainnut mennä avautumaan meidän tuutoreille lukion orjapäivistä ja ne oli saaneet jotain epätoivottuja virikkeitä. Mun piti niiden rastilla esittää kiimaista oravaa... Tosin sain koko meidän ryhmän villittyä mukaan ja me saatiin viisi extrapistettä, ja sitä paitsi me oltiin edellisellä rastilla juotu kulhosta omaa sekoitusta, jossa oli salmaria, siideriä, limsaa ja kahvia, joten sujui ihan luontevasti.

Nyt taas elämä hymyilee. Isi lupasi viedä mut huomenna ulos syömään:}}}.

Vähän oon nörtti. Mä rakastan koulun käymistä:}}}}. Oon tutkinut jotain tunnin ranskankielistä simopitkää artikkelia Pierre Bourdieusta. En tajunnut mitään, mutta oli tositehokas olo.

Kaikki muukin on vaan tosikivaa: se, kun pääsin kauppiksen kuoroon ja italian kursseille (vaikka molemmat tarkoittaakin ihan simppana lisää ohjelmaa kiireiseen elämääni!!!), se, kun vihdoin on tullut niin syksy, että aamulla on kylmä (tulee koulu-olo), se, kun meillä on niin paljon pilttibileitä, että nukun pääasiallisesti iltapäivisin, se, kun meillä on ihan sicavaikeita läksyjä (tänään me käännettiin yhtä lausetta käännösprosessin tunnilla suunnilleen puoli tuntia, läksyksi tuli loput A4 sivusta...) ja varsinkin se, kun alan tajuta mitä meidän opettajat puhuu tunneilla (siis lähinnä ne jotka puhuu ranskaa:}}}).