Halleluja, se on ohi! Elämäni hirvein viikonloppu Hämeenlinnassa.
Jossain vaiheessa Toijalan asemalla palasin omaksi itsekseni ja
painajainen oli takanapäin. Eipähän tarvitse tätäkään ottaa uusiksi ihan
heti (=ikinä).
Tylsyyden syövereissä tilastoin viikonlopun numeroiksi. Tässä saldo:
42 Marimekon raita- ja 2 pallopaitaa
1 pyydetty nimmari
1 vankityrmä
4 karkkia yhtäaikaa suussa
2
ystävällistä kommenttia hanke-esittelystä (3, jos lasketaan se, kun
joku pyysi anteeksi, kun oli kävellyt esittelypahvin päältä...)
1 todella karu Vamos a la playa -video
LUKEMATTOMIA enemmän tai vähemmän onnistuneita karaoke-esityksiä naapurikojussa
3 lämmintä ateriaa lauantaina
3 kertaa Boten Anna
Lisäksi tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, miten hullunkuriselta tampere oikeasti kuulostaa ulkopaikkakuntalaisen korvaan:D.
Paluu
KOTIIN oli auvoisa. Pääsin oikeaan tunnelmaan jo Toijalan asemalla,
missä vietin melkein kaksi tuntia hiukan epäonnistuneen spontaaniuden
tuloksena. Seuranani Kielo ja Herkko ja mummi, joka loi muhun mitä
maijapoppasmaisimpia katseita kun mä valuin hetki hetkeltä
ryhdittömämpään asentoon penkilläni. Söin hiukan muussaantunutta
banaania ja opettelin käyttämään junamaattia.
Turussa tunsin
oloni hämmästyttävän kotoisaksi. Rakastan jo nyt tätä kaupunkia!
Unohduin alkuillasta haahoilemaan Tuomiokirkkotorille ja ihastelin
sateesta märkiä ja kiiltäviä mukulakiviä ja liikennevalojen hehkua, joka
enteilee jo pimeitä iltoja. Tunsin itseni tositurkulaiseksi:}}}. Olen
muuttunut parissa kuukaudessa juurettomaksi, mutta tarvitsen silti
jonkin tukikohdan, ja tällä hetkellä se on Turku.
Ensi viikonloppu on jo melkein täällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti