Randomia

Sain maanantaina puhelun, joka alkoi suunnilleen näin: "Moi, täällä on E. Tää on ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta muistatko mua...?" Muistin. Tai ensin luulin, että kyseessä on toinen, samanniminen E, jonka kyydillä olin menossa töihin ja ihmettelin vähän, mutta tajusin sitten mistä on kyse. Tämän kyseisen E:n tunnen alunperin mutkan kautta, mutta nyt vähän paremmin jo kun ollaan molemmat lähdössä sinne vaellukselle Ranskaan. Sillä oli pääsykokeet tulossa eikä mitään paikkaa, missä nukkua edellinen yö, joten lupasin, että se voi tulla mun luo. Se tulikin sitten, heti seuraavana päivänä :P

Hauskaa, kun jotain ihan odottamatonta tapahtuu. Ensin menin vähän paniikkiin, kun muistin, että mun kämppä oli lähinnä siinä kunnossa kuin (Høegia lainatakseni) "kansainvaellus ja hunnit hevosineen olisivat juuri vyöryneet sen kautta ja toisemman kerran paluumatkallaan". En siis ollut siivonnut pitkään aikaan. Lisäksi jääkaapissa oli juurikin ehkä kaksi kurkunpalasta nurkassa toisiaan lämmittämässä. Eilen aamulla laitoin siis tuulemaan, siivosin, tiskasin, kävin kaupassa ja pesin hellan (viimeksimainittu ei ehkä ollut vierailun kannalta olennaista, mutta mun mielenrauhani kannalta kylläkin...). Tuntui hyvältä kun oli vaihtelun vuoksi siistiä ja raikasta.

Nyt yritän toipua eilisestä työvuorosta ja yöstä, joka kului ensin hihitellessä, Ranskan matkaa spekuloidessa ja E:n hurjaa Kenian reissua muistellessa (sain kuulla hiukset pystyyn nostattavia juttuja, joiden jälkeen olen ihan iloinen, että mun perhe asuu turvallisesti Yhdysvalloissa :S) ja aamupuolelta silmiä hieroessa. Allergia vaivaa, mutta Turussa oli myös alkuviikosta sellainen helleaalto, että nukkuminen ikkuna kiinni olisi ollut käytännössä itsemurha. Silmätippoja EN osta, ei tartte auttaa...

Mulla on enää kuusi työvuoroa jäljellä, ja matkakuume (ja samaan aikaan paniikki) alkaa nostaa päätään. Alle kuukauden päästä hikoilen jo Ranskan auringon alla suunnaton rinkka selässä ja rakot molemmissa kantapäissä, en malta odottaa!!! Tahdon istumaan meidän matkabussiin, nukkumaan uudessa miniminimakuupussissani (joka mahtuu suurinpiirtein taskuun), kiipeämään Eiffel-torniin ja juomaan aamiaiseksi kulhollisen aitoa ranskalaista maitokahvia :D Sitä ennen pitäisi kuitenkin tehdä vielä jotain hankintoja, tavata mun vaelluspari, tuunata partiopaita edustuskuntoon, nimikoida kaikki tavarani alusvaatteista rinkkaan ja vaeltaa joka päivä ainakin kymmenen kilometriä täysvarustus selässä. (Mulla on pieniä epäilyksiä oman jaksamisen, viitsimisen ja mielenterveyden takia varsinkin tuon viimeisen kohdan suhteen...) Ihan sama, tästä tulee maailman huipuin kesä joka tapauksessa!

Elävien kirjoissa edelleen

Täytyy todistaa itselle ja muillekin, etten ole aivan kuukahtanut. Välillä tosin tuntui tuossa viimeisen viikon aikana, etten ole ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä elossakaan, ennemminkin unessa tai horroksessa. Väsymys ja yhä enenemässä määrin myös vitutus (joka kulminoitui eräänä yönä tällä viikolla kun ensin raaputin sormet kirjaimellisesti verillä tarroja tehtaan muovimatosta ja sitten vaihdoin kahteensataan myyntilaatikkoon uudet akut) saavat aikaan sen, ettei viikonpäivällä, säällä tai millään muullakaan ole enää mitään merkitystä, ainoastaan sillä, koska seuraavan kerran pääsee nukkumaan ja kuinka kauan sitä autuutta kestää.

Tänään on kuitenkin vapaapäivä, ja vaikka nukuinkin pientä sosiaalista elämää varten irroitettua taukoa lukuunottamatta lähes vuorokauden yhteen putkeen, olen ehtinyt myös olla ulkona - ensimmäistä kertaa moneen aikaan yhtäaikaa auringon ja muiden turkulaisten kanssa. Kevät ja aavistus kesästä ja lämmöstä ovat tulleet kuin varkain ja nautin Kupittaanpuistossa täysin siemauksin auringosta ja vihreydestä. Kävelin kapinallisesti nurmikolla, koska se tuntui tennarinpohjaan niin ihanan pehmeältä. Tuntui hyvältä ja virkistävältä nähdä ja kuulla ja haistaa ja tuntea kevät niin konkreettisesti, kun tähän mennessä olen viettänyt kaikki kauniit kevätpäivät sisätiloissa pää väsymyksestä niin tukkoisena, että kaikki on vain yhtä ja samaa harmaata puuroa... Viikonloppu on onneksi tulossa eikä mulla ole kuin kaksi aamuvuoroa ennen seuraavaa vapaapäivää (sunnuntaina!) ja perjantaina on edessä allaskonsertti kuoron kanssa Naantalin kylpylässä:P

Mulla on niin kevyt olo juuri nyt.

40 päivää Ranskaan

Selittelyä

Mä olen ollut vasta neljä päivää (tai no, yötä) töissä, ja nyt jo väsymys alkaa käydä ihan ylivoimaiseksi. Nukahdin tänään narikkaan, missä mun piti olla vahtimassa ihmisten takkeja, mutta onneksi heräsin loppuaplodeihin, niin ettei kukaan nähnyt. En jaksa hoitaa pienimpiäkään asioita (ihan kuin se nyt olisi jotain uutta), en vastailla ihmisten viesteihin, enkä muutenkaan olla edes sen vertaa sosiaalinen kuin tavallisesti. Älkää siis ottako henkilökohtaisesti :(. Raja tuli vastaan tänään, kun tajusin, etten yksinkertaisesti jaksa kantaa astioita kuivauskaapista takaisin omille paikoilleen. Ihan sama sinänsä, koska oon yksin kotona. Kaisaa ei oo näkynyt ikuisuuksiin (ei oo ikävä :S) ja Taru lähti eilen Helsinkiin ainakin toistaiseksi. Voin siis säilyttää astoitani vaikka kylppärin lattialla jos niikseen tulee... Uskomaton vapaudentunne muuten, kun koko kämppä on omassa käytössä:SSS

Vappu:


Pari muutakin turkulaista oli saapunut lakitukseen... Onneksi Ville talutti mut alas sieltä mäeltä, muuten en ehkä olisi selviytynyt pois, monessakin mielessä:S



Käkeilyä Gillesgårdenin pihalla, missä meidän toinen vapppukeikka oli. Me yritettiin juuri tänään harjoituksissa muistella että me ehkä laulettiin Bogoroditse djevoa tossa kohtaa, mutta muistikuvat alkaa olla aika hataria. Muistan vaan että ohikulkijat näytti melko huvittuineilta... Hirvittää edes ajatella missä kunnossa me siellä keikalla oltiin:S



Tästä se lähtee: ensimmäinen opiskelijavappu Turussa! Viikset oli muuten meidän ekan keikan rekvisiittaa, tai pikemminkin jäynä meidän kuoronjohtajalle, jolla on ihan samanlaiset:)



Mä ja Kéké Kopilla (jokin uskontotieteilijöiden mesta:S). Aika järkyttävä kuva, mutta huomatkaa mun siipisoihtu! Olen oikea Turun yliopiston opiskelija nyt.



Vappupäivän piknikillä. "Me EI olla yhtään darrassa..."



Ja tätä lääkkeeksi...

Tämä on kylpyläkaupunki...

...syksyllä
kastumme aina kun kävelemme keskustaan
nähtävyyksiä ei ole mutta
taloista katsoo pyöreät ikkunat
(Ultra Bra)

Eipä soinut tuokaan paljoa päässä viikonloppuna Pärnussa. Olin siellä siis kuoron kanssa laulamassa ja koheltamassa. Heti kärkeen me meinattiin jäädä mellakoitsijoiden jalkoihin Tallinnan keskustassa, mutta onneksi meidän minibussin kuskilla oli hyvät refleksit ja päästiin pakoon poliisiauton kannoilla. Esiintymisen ja käkeilyn (meidän lempiharrastuksen) lisäksi viikonlopun aikana ehdittiin myös polskimaan Tervis Paradiis -kylpylään, ja nyt mulla on lonkat sekä etu- että takapuolelta mustelmilla, kun me muuten niin rauhalliset ja hillityt ceeämmäläiset innostuttiin laskemaan isona klimppinä Villivirta-liukumäkeä... Asiaan kuului tietenkin myös jumittuminen jokaiseen mutkaan hoilottamaan juomalauluja. Yhdessä kohtaa muistan maanneeni mahallani mäessä, Tuure (yks meidän basso) roikkumassa nilkasta niin että kumpikaan ei päässyt eteen eikä taakse:SSS Tänään vielä, kun saavuttiin Tallinnan linkka-asemalle, yksi laituriin pysähtynyt bussi syttyi tuleen ihan meidän silmien edessä...
Oon nukkunut viikonlopun aikana yhteensä ehkä saman verran kuin yleensä yhdessä yössä ja tuntuu yhtä aikaa siltä kuin olisin vain viettänyt yhden TODELLA pitkän päivän kuoron kanssa ja toisaalta siltä kuin olisin ollut matkoilla ainakin pari viikkoa. Nyt on ihan outoa olla kotona, kun on hiljaista ja rauhallista... Pitäisi oikeastaan kirjoittaa yhtä esseetä, mutta toisaalta pitäisi ehtiä toipua edes vähän vappua varten. Rankkaa;D

Neiti kevät on tullut kaupunkiin

Tai kelin puolesta pitäisi oikeastaan kai sanoa kesä, mutta juuri nyt on kevätolo. Välillä levoton olo sillä tavalla, että jokainen paikallaan vietetty hetki on jollain tavalla hukkaan heitetty. Välillä taas jokaisesta pienestä asiasta riemastuva olo, niin kuin tänään kun kävelin kotiin konservatoriolta ja Aurajoen pinta oli kerrankin tyyni ja melkein samanvärinen kuin taivas ja mieleen muistui päivällä syöty pienen lapsen pään kokoinen voisilmäpulla (ihan oikeastikin, voitte mennä itse katsomaan Cafe Braheen!). Tai raukea olo niin kuin eilen junassa kotimatkalla, kun päivän lämpö hohkasi vielä poskiin sisältäpäin ja torkuin pikajunan pehmeällä penkillä hyvän musiikin soidessa vasempaan korvaan.

Mulla on uusi kesätukka, ja kaikki tuntuu äkkiä kevyeltä ja ihanalta! Ilma on vielä raikas enkä saa aivastelu- ja niiskutuskohtauksia joka kadunkulmassa eikä mun silmät oo aamuisin muurautuneet umpeen ainakaan siitepölyn takia. Kuitenkin on jo ihanan lämmin, voi syödä ulkojätskiä ja ohimoille on ilmestynyt kaksi rusketusraitaa silmälasien sangoista...

Kevätkevätkevätkivaakivaakivaa!

Hansa-shokkihoitoa tylsyyteen

Kävin tänään Hansa-korttelissa. Ei sinänsä mikään tapaus, joka viikko siellä syystä tai toisesta tulee luuhattua, mutta tänään kokemus oli kyllä ennätysmäisen järkyttävä:SSS. Ovella ensinnäkin törmäsin monsieur Jean Vienneen vihreän maanisesti silmiään pyörittelevän Hansa-hirviön alla, ja heti tuli automaattisesti syyllinen olo, vaikka muistinkin samantien että nyt on loma ja mun ei edes pitäisi olla missään tulkkaustunnilla! Siihen torin puoleiselle ovelle asti kuului jostain syvältä Hansan uumenista ihan kamalaa kiekunaa ja ulinaa. Pahaa aavistellen jatkoin kohti Stockmannin levyosastoa (ja voitteko käsittää että The Arkin levy tulee myyntiin vasta HUOMENNA, vaikka se on julkaistu jo EILEN?!? Joudun siis huomennakin raahautumaan keskustaan argh...) ja vasta Hansa-torille päästyäni muistin että tänään on Yle kulmilla Turussa. Sinne keskelle oli pystytetty lava, jossa oli menossa ilmeisesti Euroviisu-karaoke. Joku nainen (tai mies, enoo ihan varma:S) lauloi "Katson sineen taivaan" osuen aika harvoin oikeaan rytmiin ja vielä harvemmin oikeaan säveleen. Yksikin pikkulapsi parkui täyteen ääneen sitä kuunnellessa...

Kahdelta siellä olisi alkanut Benny Törnroosin juontama Fångad av en sång -tapahtuma (suomenruotsalaisten Tammerkosken sillalla:D), mutta mää en voinut jäädä odottamaan sitä, kun piti mennä Varamiespalvelun haastatteluun. Elämäni tilaisuus päästä laulamaan ruotsiksi ja vielä nähdä Benny Törnroos livenä, mutta ei...

Ja oikeasti aika hienoa, että mun päivän kohokohta on ollut Hansa-korttelissa käyminen:SSS

Turku o varsinaise Suame syrän

Turku on ensimmäinen asiassa kuin asiassa (mm. Suomen ensimmäinen pääkaupunki). Turussa asuu 0,0027 % mmapallon väestöstä. Turku on yksi Suomen metropoleista. Ettäs tiedätte!

"Joskus käy niin, että rakastuu paikkaan, jossa asuu." Toden totta, se vain käy ilman että itse huomaakaan. En edes tiedä missä vaiheessa olen kehittänyt Turusta ja turkulaisuudesta itselleni pakkomielteen... Tykkään vain niin paljon olla täällä. Tykkään asua rannikolla, kun joskus tuulee niin paljon että betoniporsaat kaatuu. Tykkään siitä, että kaupunki on niin tiivis ja kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. Tykkään erityisen paljon näistä jähmeistä ja kotipaikkauskollisista turkulaisista <3<3<3. Joskus olen ehkä yksi heistä. Tosin jos mun uutta Turku-kirjaani on uskominen, mun täytyy asua täällä vielä 49 vuotta, 4 kuukautta ja 4 päivää ennen kuin voin sanoa itseäni turkulaiseksi. Pah.