Tervetuloa valintojen maailmaan

Ei tässä pitänyt näin käydä. Ei mun pitänyt joutua tilanteeseen, jossa mun pitää valita M tai V. Vielä ihan vähän aikaa sitten tuo tai oli ja ihan itsestään selvästi vaikka ne erosivatkin jo pari vuotta sitten, minkä takia mulla on ihan alusta asti ollut pasmat vähän sekaisin ja nyt vielä enemmän. Tajuan toimineeni tosi tökerösti ja epähienotunteisesti perjantaina, ja tajuan oikeutuksen sille että nyt mulle ei enää puhuta - tai vielä inhottavampaa ja satuttavampaa, mua ei kuunnella eikä huomioida lainkaan. Mua ei oo sille olemassakaan. Haluaisin vain tilaisuuden saada sanoa miten pahoillani olen :(

Nyt tuntuu myös tosi ahdistavalta yrittää miettiä onko koko tämä omituinen, puolittain vahingossa alkanut juttu kaiken sähläämisen ja välirikon arvoinen. Kun ollaan kahdestaan, oon ihan vakuuttunut että kannattaa vielä jatkaa ja katsoa niin kauan kuin kesää vain riittää - sen pidemmälle en todellakaan tällä hetkellä ole valmis sitoutumaan tai edes ajattelemaan. Muiden seurassa se kaikki vain muuttuu niin rumaksi ja vääräksi. En jaksa. En mä ole paha tai ilkeä ihminen, en halua satuttaa ketään, mutta en myöskään halua että muhun itseeni sattuu...

Ja ihan turhaan mä taas tänne ruikutan, kun pitäisi mieluummin selvittää juttua itse asianosaisten kanssa. Toinen kyl kuuntelis, mutta sen kanssa en juuri nyt jaksa puhua, toinen taas juurikin blokkasi mut mesessä. Tajuan kyllä vähemmälläkin.

Olin eilen melomassa, virallisesti ekaa kertaa elämässäni. (Oon joskus lippukunnan kämpällä kokeillut pikkukajakkia ja kerran ollut myös inkkarikanootilla yön yli kestävällä melontavaelluksella, mut ei sitä lasketa... Ainakaan olo ei eilen ollut yhtään sellainen että olisin koskaan nähnytkään kajakkia ennen.) Lopputulos kolmen tunnin kurssikerrasta oli se, että olin vyötäröstä ylöspäin likomärkä, kädet kipeinä ja veressä ja olo kertakaikkisen uupunut - osittain myös edellisen yön neljän ja puolen tunnin yöunien takia. Mutta pakko päästä uudestaan! Oli ihan mahtava fiilis, kun tajusin Otanlahdessa lilluessani että mä olen KESKELLÄ merta. En siis tietenkään kirjaimellisesti keskellä mutta tarpeeksi keskellä voidakseni periaatteessa hukkua. Meri oli ihan tyyni ja muutenkin oli täydellisen rauhallista ja kesäistä, ja mulla oli todella irrallinen olo. Olkiluoto ja toimiston hyörinä oli ihan jossain toisessa maailmassa...
Huomenna on tiedossa toinen kurssikerta ja retki johonkin vähän pidemmälle - eilen siis lähinnä harjoiteltiin tekniikkaa ja hiulattiin Otanlahtea edestakaisin. Jänskä-pänskää :)

Pääsin taas mösjöön kyydillä Turusta Raumalle sunnuntai-iltana, loogisesti kun olin mennyt Tampereelle viikonlopuksi... :S Halusin vähän selvittää, mikä tämä juttu on ja mistä se tuli mutta kuulemma MÄ olen iskenyt HÄNET. Joo-o. Kun muistais vielä vähän selkeämmin mitä sinä iltana tapahtui. Vaikka ei kai sillä nyt enää ole niin väliä.

Joka tapauksessa oon aika tyytyväinen elooni ja olooni juuri tällä hetkellä. (Ja juuri kun kirjoitin tämän, pöydän viereen tuotiin 15 laatikollista lisää töitä - VIISTOISTA, terve...!)

Les chiens aboient, la caravane passe

Ööääääh. En tajua. MÄ en valinnut mitään enkä ketään alunperin. Lähdin vain matkaan kun mut niin luontevasti napattiin kainaloon, ja sanoisinko vielä omaksi puolustuksekseni että olin melko edesvastuuttomassa tilassa. En pannut toki vastaan, kun oikeastaan se tuntui niin hyvältä silloin ja tuntuu kyl vieläkin. Mutta mutta mutta... Miks mulla silti on sellainen olo, että jouduin tähän vähän huomaamattani? Miks se halus just mut? Enhän edes tunne sitä niin hyvin.. Ja silti on tositosi kivaa, kun se soittaa joka päivä ihan vaan kun on kuulemma niin ikävä tai haluaa ihan välttämättä lähteä umpiväsyneenä heittään mua Raumalle moottoripyörällä :)

Eli ei valittamista, kaiketi... Haluaisin vain olla jotenkin paremmin tilanteen tasalla.

Qui dort dîne

Raumalla on yllättävän kivaa olla. Mulla on yllättävän paljon seuraa täällä, ja päivät menee yllättävän nopeasti. Viime viikosta tuntuu olevan ihan ikuisuus, kun sen jälkeen on tapahtunut niin paljon. En oikeastaan ehdi liikaa miettiä asioita, minkä takia oon myös harvinaisen hyvällä tuulella. Tuntuu myös kivalta, kun päivillä on rytmi...!

Mulla on kolme kämppistä, joista yksi opiskelee jotain mulle epäselväksi jäänyttä (ja hänelle ilmeisen yhdentekevää) alaa, mutta keskittyy lähinnä alkoholipitoisiin illan- ja yönviettoihin. Mä tapasin hänet ensimmäisen kerran maanantaiaamuna, kun hän kotiutui (kohtalaisen huterassa kunnossa) ja mä tein juuri lähtöä töihin. Toinen kämppis on itävaltalainen vaihtari, jonka kanssa en ole monta sanaa vaihtanut, ja kolmas on lempääläinen historianlukija-Janne joka on myös Olkiluodossa töissä ja punkkaa nyt toukokuun mun lattialla. Meidän huoneen sisustus on melko askeettinen, lattialla on kaksi patjaa joita kumpaakin ympäröi enemmän tai vähemmän sotkuinen tavarakasa... Ei me oikeastaan hirveästi nähdä toisiamme, kun mä herään vasta kun Janne jo lähtee aamulla ja iltapäivällä kotiudun viiden maissa. Iltaisin on silti kivaa, kun on mähötysseuraa. Mä yleensä luen tai laitan ruokaa, Janne syö sipsiä ja karkkia ja soittaa musiikkia koneelta (sillä on onneks tosi hyvä musiikkimaku!). Ihan leppoisaa siis. Viimeistään kymmeneltä on jo pakko käydä nukkumaan, että jaksaa aamulla nousta ennen kuutta.

Töissä mut on siirretty päätoimistolle, missä käy hirveä vilske (ja meidän huone on melko osuvasti nimetty hullujenhuoneeksi - mulla on siis oikein kotoisa olo). Ihmisiä ramppaa sisään ja ulos, kaikki puhuu vähän eri kieliä ja tahtoo tulla ihailemaan toimiston vauvaa, uutta kesätyöntekijää. Oon document control -osastolla, missä on viisi vakituista työntekijää (neljä suomalaista ja yksi erittäin suomalaistunut ranskalainen) ja minä. Meidän tiimin johtaja muistuttaa hämmentävän paljon mun lukion ranskanopettajaa, joskin on huomattavasti vähemmän rasittava... Töitä riittää, mutta onneksi myös ilmapiiri on rento. Tänään Karen (se ranskalainen) tulosti meille listan ranskalaisia sananlaskuja, että voidaan opetella yksi päivässä ja pistää jauhot suuhun meidän ranskalaiselle pomolle, joka käy aina välillä kuittailemassa meille kaikenlaista ranskaksi. Tän päivän sananlasku oli tuo "qui dort dîne" (englanninkielinen selitys oli "he who sleeps is eating" mikä ei varsinaisesti avannut sanontaa mulle mutta jotenkin toi sopii mun tän hetkiseen elämään, kun tunnun viettävän suurimman osan vapaa-ajastani unten mailla :D)

Elämä on kaiken kaikkiaan tosi kivaa juuri nyt.

Istun jälleen Juslenian atk-luokassa. Oon ollut täällä jo tunnin "kirjoittamassa kandia". Tähän mennessä oon:

- jutellut kaverin kanssa joka myös oli täällä (se sai jo hommansa valmiiksi ja lähti)
- syönyt evääni
- käynyt kaksi kertaa facebookissa
- avannut kandi-tiedoston ja MOT-sanakirjan
- etsinyt kännykälle sellaisen kohdan, missä radio kuuluu
- lukenut kavereiden lj-päivitykset
- nyt kirjoitan tätä

Juuri näin, Anna, juuri näin. Vaikka toisaalta, mun tuoli on ihan mukava eikä mulla sinänsä ole loppuillaksi mitään kovin tähdellistä tekemistä. Voin tietysti jatkaa Jannen levyjen kuuntelemista (niitä on KAKSSATAA, laskin eilen illalla kun oli hiukan tylsää, ja siellä on tosi paljon kaikkea tosi hyvää :) ja sen kirjahyllyn läpikäymistä. Luin tänään melkein puolet Paulo Coelhon kirjasta Veronika päättää kuolla sillä aikaa kun odotin että Ekotorin sedät tulee hakemaan mun sänkyä. (Mahdoin muuten olla säälittävä näky, istuin typötyhjän huoneeni lattialla romaanin kanssa, kun kämppis kurkkasi sisään ihan sen näköisenä et "etkö sä vieläkään oo lähtenyt täältä"...) Ei mun kandista edes puutu niin kovin paljoa, ja jos viitsisin nyt keskittyä, saisin sen ihan varmasti jo hyvissä ajoin torstaina valmiiksi. Mutta oon aika varma että joudun perjantaina tarkistamaan sen kamalassa kiireessä, että ehdin illaksi Kakskertaan laulamaan...

Hassua vaan, kun ei ole kiire mihinkään, eikä tarvi olla missään. Paitsi tietty nyt tässä kirjoittamassa.

Äääähhh!

Pitäis kirjoittaa kandia pitäis kirjoittaa kandia pitäis kirjoittaa kandia en jaksa en osaa ei huvita ajatukset tulee ulos päästä nurin päin plaah. Revin siis kaverin hereille, vaadin huomiota ja viihdytystä, meen kaupunkiin jätskille, kävelen kävelen kävelen niin kauan etten enää jaksa kun tennarit hankaa... Nyt harmittaa, miten voin heittää monta päivää peräkkäin hukkaan, miten voin olla näin huono etten pysty hetkeäkään keskittymään. Aikaa on ihan naurettavan vähän siihen nähden mitä kaikkea pitäisi ehtiä ja mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä vähemmän teen mitään sen hyväksi.

Omituisia sattumuksia

Olin äsken keskustelemassa Outin kanssa mun henkilökohtaisesta opintosuunnitelmasta. Olin jo mennessä valmistautunut pahimapaan, ja ensimmäisenä Outi ilmoitti ettei mun koko suunnitelmaa löytynyt oppiaineen kirjanpidosta. Great... Tulostin sitten mun opintorekisterin otteen ja ruvettiin katsomaan sitä. Oon suorittanut ranskasta perusopinnot ja aineopinnot on paria kurssia vaille valmiit. Ruotsista on myös kasassa perusopinnot, aineopintoja uupuu 25 pistettä. Unkaria on 16 pistettä, eli 9 vielä ja perusopinnot on tehty. Sitten vielä tämä tänä vuonna tehty sivuainekokonaisuus ja kääntäjien suomen opinnot (niistä on kylläkin pari pakollista edelleen roikkumassa)... Outi esitteli mulle jonkin kaavion opinto-oppaasta ja järjesteli nuo kokonaisuudet sinne, ja - simsala-bim - multa puuttuu enää syventävät ja gradu ja sit oon valmis maisteri :SSS En ymmärrä yhtään millä lihaksilla oon tähän tilanteeseen päätynyt, mutta ilmeisesti oon vähän jopa edellä suositellusta aikataulusta. Vaik todellisuudessa multa tietty puuttuu se 120 pistettä vielä maisterin tutkinnosta, olo on silti jo nyt kuin voittajalla.

Toisaalta melkein rupesi ahdistamaan, kun tajusin että tämä yliopistoaika ei olekaan ihan niin loputon kuin miltä se vielä hetki sitten tuntui. Sitten kun valmistuu, pitää ruveta etsimään töitä, oikeaa asuntoa, miettiä mitä elämältään OIKEASTI haluaa... Mutta onneksi se loppu häämöttää siis aikaisintaan kolmen vuoden päässä. Ja eka välietappi olisi kai yrittää saada kandi valmiiksi. Mulla on nyt ylimääräisenä kannustimena se, että mulle on luvattu tuoda tuliaisia jos saan kandin pakerrettua tässä kuuden viikon aikana - tai siis tällä hetkellä enää viiden :)

Ja oikeasti kyllä haluan saada sen pois alta ennen kuin lähden Raumalle. Nyt jo melkein odotan muuttoa ja muistelen viime kesää nostalgisena. Hassua, miten täällä kaipaan sinne ja siellä taas takaisin tänne. Ikinä ei ole hyvä..! Mutta nyt mulla on ainakin seuraa, kun saan ilmeisesti epävirallisen kämppiksen omaan huoneeseeni punkkaamaan toukokuuksi. Joku Lauran historianlukijakaveri on hätää kärsimässä, kun sekin on tulossa Olkiluotoon töihin, eikä se ole saanut toukokuulle kämppää, joten lupasi jo puolittain majoittaa sen. Hmm, saa nyt nähdä mitä tästä tulee, mutta kai nyt pitää auttaa miestä mäessä. Ei se ainakaan facebook-stalkkauksen perusteella vaikuttanut sarjamurhaajalta, huumediileriltä tai muutenkaan erityisen epämiellyttävältä...