NYT!

Yhdeksän tunnin ja... kahdenkymmenenseitsemän minuutin päästä lähtee lento Tampereelta kohti Arlandaa. Laukku on pakattu, passi kaivettu esiin alusvaatelaatikosta ja puhelin hajotettu. Juuri niin kuin suunnittelinkin. Viikonloppu serkkulassa saattoi ehkä raastaa joitakin hermoja riekaleiksi ja kaikki huipentui siihen, että puhelin lähtöhulinoissa luiskahti näpeistä parketille. Oli sitten erinomaisen kovaa laatua oleva lattia, koska mun puhelimeni, joka ei koskaan ennen ole ollut moksiskaan moisesta, meni aivan tillintallin. Sinne meni (mainittakoon että jo toista kertaa tänä vuonna!) kaikki puhelinnumerot, valokuvat yms. Jesh... Onneks äiti ystävällisesti lahjoitti oman puhelimensa mulle, joten aivan kännykättömänä ei matkaan tarvitse lähteä.

Oma jännitysmomenttinsa oli viime viikonlopusta asti muhinut flunssa, joka alkuviikosta ärjähti oikein kunnon köhäksi ja nuhaksi. Ehdin jo pelätä ties mitä sikainfluenssaa ja karanteenia, mutta onneksi kyseessä oli siis aivan normaali syysnuha. Välillä kyllä yskin niin että hyvä kun ei laatta lentänyt, ja luulen että siinä tilassa mua ei olisi ehkä koneeseen päästetty, oli possunuhaa tai ei. Nyt alan kuitenkin olla kunnossa taas, mitä nyt puheääni on melko... mielenkiintoinen. Sellainen käheä viskibasso aina aamuisin :D Toivottavasti se tekee hyvän vaikutuksen Ranskassa!


Ääääh, pitäis mennä varmaan nukkumaan. Mutta pelkään että unohdan aamulla lähteä tai nukun pommiin tai tai tai... Tätä iltaa ja huomisaamua olen odottanut KAUAN (päiviä oon laskenut jostain heinäkuulta), mutta silti tuntuu lähinnä epätodelliselta. En mä mihinkään ole lähdössä. Herään huomenna taas tyhjään taloon ja vien koirat aamulenkille ja lööbaan loppupäivän. PAITSI että en. Huomenna tähän aikaan olen jo Grenoblessa, Maximen luona. Hui!

Bonne nuit, tout le monde :)

Valmiina...?

Imuroin vaatteistani ylimääräisen ilman pois (kuka sitä nyt haluaisi raahat suomalaista ilmaa mukanaan Ranskaan?), ja suoritin koepakkauksen. Painoa oli vasta 15 kg, mutta toisaalta myös osa aika olennaisista jutuista puuttuu vielä. Kuitenkin ehkä vain noin kymmenesosa tavarasta. Alkaa siis helpottaa, vaikka olenkin ihan vakuuttunut siitä että jotain on unohtunut. Jos vaikka passin ja lentolipun muistan maanantaiaamuna niin menee jo aika hyvin, eli ei syytä paniikkiin, eihän???

Niin ja siis, siitä imuroimisesta sen verran että sain äitiltä kaksi sellaista tyhjiömuovipussia. Niitä joita myytiin joskus ostos-tv:llä. Mutta noi on ostettu ihan kaupasta Amerikasta... Sain jotain sairaalloista mielihyvää siitä kun vaatteet painui ihan pieniksi - ne vie ehkä puolet vähemmän tilaa!

Paikoillanne...

Ostin tänään tuutorilleni tuliaiseksi ranskankielisen Suomi-kirjan. Se on niin hieno, että oon jo vähän kateellinen Maximelle. Oon tietenkin ehtinyt itsekin selailemaan sitä, ja huomasin heti yhden SUUREN epäkohdan: koko kirjassa ei mainita sanallakaan kaunista kotikaupunkiani Tamperetta! Turusta on kyllä noin miljoona kuvaa (Turun linna, Turun kauppahalli, Aurajoki, jokilaivoja...), lisäksi sivun kokoisia artikkeleita on sellaisista keskeisistä kaupungeista kuin vaikka Hamina. Myös perinteiset karhut, porot, karjalanpiirakat ja revontulet on vahvasti edustettuina. Samoin kuin Lordi aukeaman kokoisella kuvalla. Mutta siis, missä on Tampere?!? Täytyi tietenkin korjata vääryys, joten hain Sokoksen lippupisteestä ilmaisen englanninkielisen Tampere-esitevihkosen. Harkitsin myös askartelevani omin kätösin kirjaan vaikka Tampere-teemaisen keskiaukeaman...

Aloin myös pakata, vihdoin. Raahasin siskon tyhjillään olevaan huoneeseen matkalaukkuni (joka ei siis omassa komero-- anteeksi huoneessani mahtuisi edes olemaan auki) sekä erinäisen kokoelman mukaan lähteviä tavaroita. Mulla oli pari muovikorillista täynnä isin lahjoittamia reissuissa kertyneitä lentoyhtiöiden ilmaisia matkapakkauksia kaiken maailman pesuaineita ja voiteita sekä noin miljoona paria korvatulppia, silmälappuja ja muuta hyödyllistä roinaa. Näistä sitten omaa luovuutta käyttäen koostin Lufthansan minikokoiseen toilettilaukkuun selviytymispakkauksen, jolla voisin pärjätä ainakin ekan viikon. Sillain että ehtii sitten mukavasti ostaa jostain lähimarketista ihan oikean kokoiset suihkusaippuan, vartalovoiteen, shampoon, hammastahnan jne. Vaivannäköön ja ajankuluun nähden sain aika säälittävän vähän täytettä laukkuun, mutta ainakin nyt jäi huomattavan paljon tilaa Tärkeille Asioille, kuten kengille! Ja salmiakille.

TJ 12

Alle kaksi viikkoa lähtöön. Työt loppui, kesä loppui. Läksiäiset on pidetty ja kävin viimeistä kertaa Turussa. Oli jotenkin kummallista ja haikeaa käydä pyörähtämässä yliopistolla, törmätä uuden syksyn tohinoissa oleviin kavereihin ja tietää ettei itse ole siinä mukana tällä kertaa. Tuntui myös TODELLA kummalliselta lopettaa tapaamiset sanoihin "nähdään sit ens vuonna". Ei sellaista käsitä. Tiedän kokemuksesta miten helppoa on unohtaa sellaiset ihmiset joita ei näe jatkuvasti, ja vaikka tiedänkin etten ihan varmasti niitä tärkeimpiä unohda yhdeksässä kuukaudessa, silti pelottaa.

Ulkopuolisuuden tunteesta huolimatta tiesin koko ajan, etten oikeasti haluaisi olla jäämässä Turkuun. Ajatus uudesta ja jännästä on liian houkutteleva :) Samoin ajatus vuoden mittaisesta "lomasta". Totta kai mun pitää siellä jotain opiskella, mutta en varmasti ota sitä yhtään niin vakavasti kuin Turussa (kyllä vain, vaikka yritänkin esittää rentoa ja viileetä, ahdistun silti aika ajoin edessä häämöttävistä luuseri-tyhjäntoimittaja-humanistin tulevaisuudenkuvista)...

Nyt juuri en vielä osaa ottaa rennosti. Mulla olisi ainakin tämä viikko ihan hyvin aikaa vetää lonkkaa ja toipua töiden aiheuttamasta toimintakyvyttömyydestä, mutta en osaa olla hetkeäkään paikoillani. Kierrän ympäri taloa kirjan tai lehden kanssa, istun hetken sohvalla lukemassa, piipahdan koneella, istun kuistille nauttimaan vuodenaikaan nähden epätavallisesta lämmöstä, siirryn taas sisälle lukemaan... Ja koko ajan mielessä pyörii että pitäisi tehdä jotain hyödyllisempää. En vain tiedä mitä. Eilen kävin läpi papereitani ja kaikki matkavakuutusta lukuunottamatta on kunnossa (ja senkin olen jo hyväksynyt, nyt vain odotan virallista paperia postissa). Pitäisi hankkia passikuvia ja käydä kampaajalla, sekä tietenkin pakata.

Maanantainen lounas Kaisan sekä viime vuoden Grenoblessa vaihdossa olleen M:n kanssa kylläkin helpotti hermoilua aika lailla. (sinänsä mä olen koko ajan ollut lähdössä "kyllä kaikki selviää ajallaan" -asenteella, mutta K:n hätäily on aika tehokkaasti tarttunut muhunkin - ja hyvä niin, muuten olisin varmaan unohtanut noin puolet papereistani) M oli sitä mieltä, ettei meidän kannata ainakaan noita asuntopapereita raahata mukaan, ainoastaan tulostaa CROUSin sähköposti jossa vahvistetaan että meille on asunnot, sekä paikan päältä hankittava asuntovakuutuspaperi. Se kertoi myös monia muita käytännön vinkkejä mm yliopistoruokaloista (ranskalaisia ja majoneesia, nam :s) sekä kampusalueen palveluista.

Kunpa vain olisin jo siellä ja näkisin kaiken omin silmin!!!

Vähiin käy

Nukuin koko yön puoliunta, puoliksi omissa seikkalu-unissani, puoliksi kuunnellen juopomman kämppikseni ja sen kavereiden selostuksia siitä ketä BB-staraa kukakin on missäkin bileissä pannu. Aamulla oli aika tokkurainen olo ja makasin patjalla pitkään ennen kuin tajusin ETTÄ: tänään on viimeinen päivä töitä! Tätä oon odottanut toukokuusta asti. Enää muutama tunti ja sitten koittaa jälleen vapaus. Mutta silti tuli hassusti sellainen olo, että mulle tulee ikävä tätä hullua hullua toimistoa ja näitä hulluja ihania ihmisiä. Varsinkin sitten kun saavuin kahdeksan jälkeen toimistolle ja täällä oli ihan täysi perjantaihysteria jo siihen aikaan päällä...

Ihanaa totta kai päästä kotiin ja sitten RANSKAAN, mutta oon tosi huono jättämään taakseni asioita joihin en enää koskaan välttämättä palaa. (vähitellen olen jo hyväksynyt sen, etten koskaan enää pääse esim TYKin orjapäiville - joita kuulemma ei enää edes saa sanoa orjapäiviksi vaan tykitykseksi :SSS)


3 TUNTIA töitä jäljellä
17 päivää Ranskaan

Päivän vuodatus

TYYYLSSÄÄÄÄÄÄ. Täällä ei tapahdu mitään. Toisaalta onneksi enää kaksi päivää jäljellä. Ja hyvä puoli on myös se, että ehdin kivasti suunnitella läksiäisiä (mikä hiukan ahdistaa, kun on pakko vain luottaa esim siihen että äiti osaa ostaa tarpeeksi ruokaa - Alkossa viime viikonloppuna se oli niin kauhuissaan alkoholin määrästä etten viitsinyt ostaa ihan niin paljon booliaineita kuin alunperin suunnittelin...), käydä läpi vikoja vaihtovalmisteluja ja lukea kivoja blogeja.

 Hassu juttu muuten huomata, miten erilaista on olla kun ei ole koko ajan niin loputtoman käsittämättömän väsynyt. Kuulostaa pöljältä, mutta kun sitä ei itse huomaa. Alkaa vain pitää väsymystä normaalina olotilana. Nyt kuitenkin tajuan, ettei kaiken tarvitse olla niin raskasta. Ettei se muille ole. Etten olekaan vain tyhmä laiska saamaton ja vielä huonossa kunnossakin, kun koko ajan huimasi ja hengästytti ja tuntui että voisin vain nukkuanukkuanukkua. Tuntuu oudolta jaksaa ihan helposti kävellä kopiokoneelle ilman että sitä pitää suunnitella kymmenen minuuttia etukäteen.


Ai niin, tapahtuuhan täällä sentään jotain: päivän puheenaihe on salaromanssi meidän siivoojan sekä käytävän toisella puolella majailevan Administration Managerin välillä. Monsieur'lla on oma perhe Ranskassa, mutta onhan se hyvä pitää mieli vireänä hurjastelemalla vähän virolaissiivojattaren kanssa. (mysteeristä on mistä romanssi on saanut alkunsa, enkä kyllä oikeasti välttämättä halua edes kuvitella... :D) Monsieur on siis keski-iän paremmalla puolella ja puhuu erittäin ranskalaisvoittoista englantia erittäin kiekuvalla äänellä, siivoojatar taas on ehkä samanikäinen, uskomattoman timmissä kunnossa, mutta ihosta näkee että aurinkoa on tullut otettua ja ehkä jotain nautintoaineita nautittua.
Viimeksi tänään pariskunta on bongattu treffeiltä kopiokoneen luona.


kaks päivää töitä
19 Ranskaan (terrible, niin kuin Maxime mulle just kirjoitti sähköpostissaan)

Sillä siisti!

Eilen illalla säikäytin uuden kämppikseni Sannan äidin melkein puolikuoliaaksi, kun tulin kotiin parin tunnin mittaiseksi venähtäneeltä iltakävelyltä ja löysin sen imuroimasta meidän keittiötä. Se ei ollut kuullut oven kolahdusta, joten arvattavasti se oli saada sydärin kääntyessään nostamaan imuria ja nähdessään mut siinä jääkaapin ovella lataamassa viilejä omalle hyllylleni. Sanna ja isä olivat kaupassa mutta kotiutuivat pian, ja siitä se tohellus vasta alkoikin. Lattiat luututtiin (vessan ne oli käyneet jynssäämässä jonain toisena päivänä kun olin töissä, mikä luonnollisesti herätti mussa lievää hämmästystä kun iltapäivällä tulin tyhjään kämppään - meidän pinttyneen lian peitossa ollut pytty, johon kajotakseni olisin halunnut vähintäänkin happinaamarin ja kyynärpään yli ylttävät kumihanskat, hohti puhtaan valkeana), hella pestiin ja koko keittiö puunattiin viimeisen päälle.

Mulle iski huono omatunto ja ahdistus, kun olin pitänyt kämppää niin huonosti, ja teki mieleni mennä selittämään niille, että kun mä nyt olen vain tällainen kesäasukki ja muutin bussilla eikä mulla ole mitään kunnon siivousvälineitä, kämppikseltä lainatuilla oon vähän epätoivoisesti yrittänyt sutia sieltä täältä ja pitää paikkoja edes jotenkuten siisteinä ja sitä paitsi tuolla oli vielä paljon saastaisempaa ennen kuin mä muutin sinne ja ja ja... Ja siis oikeasti mun motivaatio ruveta siivoamaan viiden jälkeen kun olen töistä kotiin (siis "kotiin") tullut on ollut ihan täys nolla.

Istuin kuitenkin omassa huoneessani evakossa (pitämässä pikkusiskolle puhuttelua mesessä ja samaan aikaan chattaamassa äitin kanssa facebookin kautta, missä se yritti urkkia mitä saan Vilmasta irti) ja kuuntelin noiden tehokkaan kuuloista puuhastelua, jota säesti leveä rauman murre. Yhdeksän jälkeen ne vihdoin oli valmiita ja poistuivat kämpästä - Sannakin tulee asumaan siihen kätevästi vasta sen jälkeen kun mä olen jo muuttanut pois eli saan edelleen leikkiä asuvani omassa yksiössäni. Tunsin itseni suureksi rikolliseksi kun heti kuultuani alaoven kolahduksen hiippailin keittiöön, nostin kaikki padat ja pannut vastapestylle liedelle ja aloin sotkea. Tai siis laittaa itselleni herkullista ja ravitsevaa kalapuikkoillallista...



En muuten saanut sisarestani irti juuri mitään muuta kuin teiniangstia, ja mua alkaa vähitellen ärsyttää se, että haluan olla kiva isosisko jolle se voi valittaa kuinka idiootti äiti on ja toisaalta tajuan ihan hyvin miksi äiti on niin "idiootti". Eli lähinnä huolissaan miten Vili selviää omillaan Mikkelissä mihin se muutti kaverinsa kämppikseksi, ilman opiskelupaikkaa ja ilman mitään tuloja. Se irtisanoi itsensä Lidlistä koska ei omien sanojensa mukaan halua viettää loppuelämää Lidlin kassana kun siellä on tyhmiä asiakkaita ja huono palkka. Ihan ymmärrettävää, mutta yritin vaivihkaa huomauttaa sille että sit kannattais olla jokin hyvätuloinen ja miellyttävä plan B. Ihan kuin hakkais päätä seinään. Hän on sydänjuuriaan myöten loukkaantunut kun ei päässyt kumpaankaan niistä kahdesta (!!!) opiskelupaikasta joihin haki ja on ihan varma että se johtuu siitä ettei sillä ole yo-todistusta. Mun kummitäti on töissä Mikkelin amkissa ja se oli sanonut että Vilma ihan varmasti pääsis sinne vielä jollekin jämäpaikalle jos vain viitsisi soittaa ja ottaa asioista selvää...

No, kai mun täytyy alistua ja ottaa sama asenne kuin äitin ja isinkin. Onhan Vili toki jo pian kakskymmentä ja kai se huomaa jossain vaiheessa ettei vuoden säästöt Lidlin kassalta riitä ihan loputtomiin. Siihen asti mä voin olla kiva isosisko, jolle saa valittaa vanhemmista ja joka osaa neuvoa mistä saa mm halvimmat kalapuikot :P


Kuus aamua töitä
24 Ranskaan!