A Grenoble, finalement

Perillä ollaan. En oikein osaa sanoa muuta, pää on liian täynnä...



Maanantaina (tuntuu ihan kuin siitä olisi noin kolme viikkoa eikä päivää) aamulla otin fiilistelykuvan Pirkkalan lentoasemalta. Lämmintä oli ehkä viisi astetta, ja mä yritin hillitä yskimistä ettei mua vaan vahingossakaan olisi kielletty menemästä lennolle :S Tunsin itseni hiukan ulkopuoliseksi siellä uraohjusten keskellä, mutta onneksi löysin Arlandasta Kaisan, ja meitä oli kaksi.

Pariisissa jännitys mahanpohjassa alkoi jo kasvaa. Mehän oltiin (tai no, ollaan) ulkomailla! Matkalaukut löytyi ihan helposti ja eksyttiin melkein vahingossa oikealle bussipysäkillekin. Seuraava koettelemus oli löytää oikea lipunmyyntiluukku Gare de Lyonilta sekä venyttää hermoja kestämään tunnin jonotus matkalaukkujen kanssa. Palvelu oli onneksi ystävällistä, vaikka meidän alennuskorttien ja lippujen myymisessä kestikin vielä varmaan parisenkymmentä minuuttia (ranskalaisen asiakaspalvelun tehokkuutta...). Setällä oli kuulemma joku ystävä Tampereella :) Kaksi tuntia asemalla ei kuitenkaan ollut yhtään liikaa lippujen ostamista varten. Ehdittiin sentään hakea vielä patongit mukaan ennen kuin hypättiin Grenoblen TGV:hen.

Vähän ennen viittä oltiin Grenoblessa. Olo oli sellainen, että päivä saisi olla jo pulkassa, mutta pyöritys vasta alkoi. Vastassa oli kaksi asiansa vakavasti ottavaa tuutoripoikaa, jotka johdattivat meidät ensin ratikkalippuja ostamaan. Ostettiin kerralla koko vuodeksi, kun sillain sai noin 80 euron alennuksen, vaikka 200 e ratikkalipusta vähän hirvittikin. Seuraavaksi suunnattiin Kaisan asuntolalle - viime tipassa, kuten kävi ilmi. Asuntolanhoitaja haukotteli mielenosoituksellisesti sillä välin kun K allekirjoitti kaikki miljoonat asiaankuuluvat paperit ja sulki ovet meidän perään. K jätti tavaransa kämppään ja jatkettiin ratikalla kampusalueelle mun asuntolaan, missä on 24/7 päivystys, joten sain avaimet huomattavasti pienemmällä vaivalla.

Illalla tehtiin vielä tutustumiskierros kampuksella ja käytiin ruokaostoksilla lähisupermarketissa. Tässä vaiheessa ranskankielinen puhe meni jo ihan kokonaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja oli ihan helpottavaa päästä takaisin omaan kämppään NUKKUMAAN!

Mun huone on 12 neliön koppero. Kuvitelkaa laivan hytti, ja lisätkää ehkä noin metri lisää leveyttä ja pituutta - ja tietty enemmän tilaa kun sänkyjä on vain yksi. Pohjaratkaisu on hyvin samanlainen, mutta kylppäri-vessa on sentään hiukan tilavampi... Siellä oli siistimpää kuin olin olettanut, mutta kävin kyllä silti ostamassa kunnon arsenaalin siivousvälineitä eilen aamulla. Erityisesti ummehtunut hammastahnan haju oli ihan kiva saada pois, ja lattiatkin luuttusin, vaikka käytän sisällä läpsykkäitä.

Tältä huoneessa näytti maanantai-iltana. Omien kamojen levittely auttoi vähän kalseaan tunnelmaan, mutta olen kyllä iloinen tämänpäiväisestä Ikean reissusta, mistä tarttui mukaan mm peitto ja tyynyjä sekä lakanat, astioita ja allaolevassa kuvassa näkyvä suihkuverho - vanha oli pinttyneen lian peitossa ja alhaalta ihan repaleinen, enkä halunnut että se koskee missään olosuhteissa mun paljasta ihoa :D



Ainoa asia josta tässä vaiheessa voisin huoneessani valittaa, on sen sijainti. Se on ekassa kerroksessa, käytävän eka huone eli ihan yhteiskeittiön vieressä (=melua) ja ikkuna antaa suoraan parkkipaikalle ja roskikselle sekä pääoville - eli kaikki sisääntulijat näkee suoraan mun ikkunasta sisään. Joudun kai pitämään sälekaihtimia koko ajan alhaalla, kun ei tohon saa mitään verhojakaan :/ K:lta kyseltiin ummet ja lammet haluaako se ilta- vai aamuauringon huoneeseensa, näkymän sinne vai tänne, mihin kerrokseen jne. Mulle annettiin avaimet kouraan tyyliin ota tai jätä (otin)...

Eilen Maxime vei meidät mun asunnon vieressä olevaan yliopistoruokalaan syömään. Tein varmasti vaikutuksen sen kavereihin kun sain niin hirveän yskäkohtauksen että luulin etten pysty ollenkaan syömään ateriaani... Maxime oli väärentänyt meille todistuksen että ollaan Grenoble 1:n opiskelijoita (meidän yliopisto on oikeasti Grenoble 3) että voitaisiin mennä niiden pankkiin ja saada parempia tarjouksia tai jotain, mutta vaihtaritoimistossa meille suositeltiin kuitenkin kampusalueella olevaa pankkia, joten lainkuuliaisina suomalaisina mentiin Kaisan kanssa sinne. Siellä allekirjoitettiin jälleen noin miljardi paperia ja saatiin niitä kotiin vietäväksikin kokonainen kansiollinen. Postissa tulee kuulemma vielä asuntovakuutuksen ehdot, jotka kuulemma pitää lukea ja palauttaa allekirjoitettuna. Hohhoi.

Tämän jälkeen käytiin vielä keskustassa Pierren kanssa hommaamassa meille prepaid-liittymät ja Kaisalle netti. Illaksi suunnistettiin paikalliseen Hesburgeriin eli Quickiin (palaan täältä sitten mäkkiläskinä, varoitan kaikkia jo etukäteen) koska siellä on ilmainen langaton netti - ja ah niin maittavaa ruokaa :S Ollaan täällä itse asiassa nytkin K:n kanssa, tällä kertaa tosin kahvilla (Ikean lihapullat päivällä oli melko tainnuttava kokemus...) ja pian mennään Maximen ja sen kavereiden kanssa prendre une bière.

Huomenna alkaa oikea toiminta, kun meillä on ensimmäinen vaihtaritapaaminen yliopistolla. Siellä hoidetaan kai ainakin ilmoittautuminen, minkä jälkeen mulla pitäisi toimia netti kotonakin...

NYT!

Yhdeksän tunnin ja... kahdenkymmenenseitsemän minuutin päästä lähtee lento Tampereelta kohti Arlandaa. Laukku on pakattu, passi kaivettu esiin alusvaatelaatikosta ja puhelin hajotettu. Juuri niin kuin suunnittelinkin. Viikonloppu serkkulassa saattoi ehkä raastaa joitakin hermoja riekaleiksi ja kaikki huipentui siihen, että puhelin lähtöhulinoissa luiskahti näpeistä parketille. Oli sitten erinomaisen kovaa laatua oleva lattia, koska mun puhelimeni, joka ei koskaan ennen ole ollut moksiskaan moisesta, meni aivan tillintallin. Sinne meni (mainittakoon että jo toista kertaa tänä vuonna!) kaikki puhelinnumerot, valokuvat yms. Jesh... Onneks äiti ystävällisesti lahjoitti oman puhelimensa mulle, joten aivan kännykättömänä ei matkaan tarvitse lähteä.

Oma jännitysmomenttinsa oli viime viikonlopusta asti muhinut flunssa, joka alkuviikosta ärjähti oikein kunnon köhäksi ja nuhaksi. Ehdin jo pelätä ties mitä sikainfluenssaa ja karanteenia, mutta onneksi kyseessä oli siis aivan normaali syysnuha. Välillä kyllä yskin niin että hyvä kun ei laatta lentänyt, ja luulen että siinä tilassa mua ei olisi ehkä koneeseen päästetty, oli possunuhaa tai ei. Nyt alan kuitenkin olla kunnossa taas, mitä nyt puheääni on melko... mielenkiintoinen. Sellainen käheä viskibasso aina aamuisin :D Toivottavasti se tekee hyvän vaikutuksen Ranskassa!


Ääääh, pitäis mennä varmaan nukkumaan. Mutta pelkään että unohdan aamulla lähteä tai nukun pommiin tai tai tai... Tätä iltaa ja huomisaamua olen odottanut KAUAN (päiviä oon laskenut jostain heinäkuulta), mutta silti tuntuu lähinnä epätodelliselta. En mä mihinkään ole lähdössä. Herään huomenna taas tyhjään taloon ja vien koirat aamulenkille ja lööbaan loppupäivän. PAITSI että en. Huomenna tähän aikaan olen jo Grenoblessa, Maximen luona. Hui!

Bonne nuit, tout le monde :)

Valmiina...?

Imuroin vaatteistani ylimääräisen ilman pois (kuka sitä nyt haluaisi raahat suomalaista ilmaa mukanaan Ranskaan?), ja suoritin koepakkauksen. Painoa oli vasta 15 kg, mutta toisaalta myös osa aika olennaisista jutuista puuttuu vielä. Kuitenkin ehkä vain noin kymmenesosa tavarasta. Alkaa siis helpottaa, vaikka olenkin ihan vakuuttunut siitä että jotain on unohtunut. Jos vaikka passin ja lentolipun muistan maanantaiaamuna niin menee jo aika hyvin, eli ei syytä paniikkiin, eihän???

Niin ja siis, siitä imuroimisesta sen verran että sain äitiltä kaksi sellaista tyhjiömuovipussia. Niitä joita myytiin joskus ostos-tv:llä. Mutta noi on ostettu ihan kaupasta Amerikasta... Sain jotain sairaalloista mielihyvää siitä kun vaatteet painui ihan pieniksi - ne vie ehkä puolet vähemmän tilaa!

Paikoillanne...

Ostin tänään tuutorilleni tuliaiseksi ranskankielisen Suomi-kirjan. Se on niin hieno, että oon jo vähän kateellinen Maximelle. Oon tietenkin ehtinyt itsekin selailemaan sitä, ja huomasin heti yhden SUUREN epäkohdan: koko kirjassa ei mainita sanallakaan kaunista kotikaupunkiani Tamperetta! Turusta on kyllä noin miljoona kuvaa (Turun linna, Turun kauppahalli, Aurajoki, jokilaivoja...), lisäksi sivun kokoisia artikkeleita on sellaisista keskeisistä kaupungeista kuin vaikka Hamina. Myös perinteiset karhut, porot, karjalanpiirakat ja revontulet on vahvasti edustettuina. Samoin kuin Lordi aukeaman kokoisella kuvalla. Mutta siis, missä on Tampere?!? Täytyi tietenkin korjata vääryys, joten hain Sokoksen lippupisteestä ilmaisen englanninkielisen Tampere-esitevihkosen. Harkitsin myös askartelevani omin kätösin kirjaan vaikka Tampere-teemaisen keskiaukeaman...

Aloin myös pakata, vihdoin. Raahasin siskon tyhjillään olevaan huoneeseen matkalaukkuni (joka ei siis omassa komero-- anteeksi huoneessani mahtuisi edes olemaan auki) sekä erinäisen kokoelman mukaan lähteviä tavaroita. Mulla oli pari muovikorillista täynnä isin lahjoittamia reissuissa kertyneitä lentoyhtiöiden ilmaisia matkapakkauksia kaiken maailman pesuaineita ja voiteita sekä noin miljoona paria korvatulppia, silmälappuja ja muuta hyödyllistä roinaa. Näistä sitten omaa luovuutta käyttäen koostin Lufthansan minikokoiseen toilettilaukkuun selviytymispakkauksen, jolla voisin pärjätä ainakin ekan viikon. Sillain että ehtii sitten mukavasti ostaa jostain lähimarketista ihan oikean kokoiset suihkusaippuan, vartalovoiteen, shampoon, hammastahnan jne. Vaivannäköön ja ajankuluun nähden sain aika säälittävän vähän täytettä laukkuun, mutta ainakin nyt jäi huomattavan paljon tilaa Tärkeille Asioille, kuten kengille! Ja salmiakille.

TJ 12

Alle kaksi viikkoa lähtöön. Työt loppui, kesä loppui. Läksiäiset on pidetty ja kävin viimeistä kertaa Turussa. Oli jotenkin kummallista ja haikeaa käydä pyörähtämässä yliopistolla, törmätä uuden syksyn tohinoissa oleviin kavereihin ja tietää ettei itse ole siinä mukana tällä kertaa. Tuntui myös TODELLA kummalliselta lopettaa tapaamiset sanoihin "nähdään sit ens vuonna". Ei sellaista käsitä. Tiedän kokemuksesta miten helppoa on unohtaa sellaiset ihmiset joita ei näe jatkuvasti, ja vaikka tiedänkin etten ihan varmasti niitä tärkeimpiä unohda yhdeksässä kuukaudessa, silti pelottaa.

Ulkopuolisuuden tunteesta huolimatta tiesin koko ajan, etten oikeasti haluaisi olla jäämässä Turkuun. Ajatus uudesta ja jännästä on liian houkutteleva :) Samoin ajatus vuoden mittaisesta "lomasta". Totta kai mun pitää siellä jotain opiskella, mutta en varmasti ota sitä yhtään niin vakavasti kuin Turussa (kyllä vain, vaikka yritänkin esittää rentoa ja viileetä, ahdistun silti aika ajoin edessä häämöttävistä luuseri-tyhjäntoimittaja-humanistin tulevaisuudenkuvista)...

Nyt juuri en vielä osaa ottaa rennosti. Mulla olisi ainakin tämä viikko ihan hyvin aikaa vetää lonkkaa ja toipua töiden aiheuttamasta toimintakyvyttömyydestä, mutta en osaa olla hetkeäkään paikoillani. Kierrän ympäri taloa kirjan tai lehden kanssa, istun hetken sohvalla lukemassa, piipahdan koneella, istun kuistille nauttimaan vuodenaikaan nähden epätavallisesta lämmöstä, siirryn taas sisälle lukemaan... Ja koko ajan mielessä pyörii että pitäisi tehdä jotain hyödyllisempää. En vain tiedä mitä. Eilen kävin läpi papereitani ja kaikki matkavakuutusta lukuunottamatta on kunnossa (ja senkin olen jo hyväksynyt, nyt vain odotan virallista paperia postissa). Pitäisi hankkia passikuvia ja käydä kampaajalla, sekä tietenkin pakata.

Maanantainen lounas Kaisan sekä viime vuoden Grenoblessa vaihdossa olleen M:n kanssa kylläkin helpotti hermoilua aika lailla. (sinänsä mä olen koko ajan ollut lähdössä "kyllä kaikki selviää ajallaan" -asenteella, mutta K:n hätäily on aika tehokkaasti tarttunut muhunkin - ja hyvä niin, muuten olisin varmaan unohtanut noin puolet papereistani) M oli sitä mieltä, ettei meidän kannata ainakaan noita asuntopapereita raahata mukaan, ainoastaan tulostaa CROUSin sähköposti jossa vahvistetaan että meille on asunnot, sekä paikan päältä hankittava asuntovakuutuspaperi. Se kertoi myös monia muita käytännön vinkkejä mm yliopistoruokaloista (ranskalaisia ja majoneesia, nam :s) sekä kampusalueen palveluista.

Kunpa vain olisin jo siellä ja näkisin kaiken omin silmin!!!

Vähiin käy

Nukuin koko yön puoliunta, puoliksi omissa seikkalu-unissani, puoliksi kuunnellen juopomman kämppikseni ja sen kavereiden selostuksia siitä ketä BB-staraa kukakin on missäkin bileissä pannu. Aamulla oli aika tokkurainen olo ja makasin patjalla pitkään ennen kuin tajusin ETTÄ: tänään on viimeinen päivä töitä! Tätä oon odottanut toukokuusta asti. Enää muutama tunti ja sitten koittaa jälleen vapaus. Mutta silti tuli hassusti sellainen olo, että mulle tulee ikävä tätä hullua hullua toimistoa ja näitä hulluja ihania ihmisiä. Varsinkin sitten kun saavuin kahdeksan jälkeen toimistolle ja täällä oli ihan täysi perjantaihysteria jo siihen aikaan päällä...

Ihanaa totta kai päästä kotiin ja sitten RANSKAAN, mutta oon tosi huono jättämään taakseni asioita joihin en enää koskaan välttämättä palaa. (vähitellen olen jo hyväksynyt sen, etten koskaan enää pääse esim TYKin orjapäiville - joita kuulemma ei enää edes saa sanoa orjapäiviksi vaan tykitykseksi :SSS)


3 TUNTIA töitä jäljellä
17 päivää Ranskaan

Päivän vuodatus

TYYYLSSÄÄÄÄÄÄ. Täällä ei tapahdu mitään. Toisaalta onneksi enää kaksi päivää jäljellä. Ja hyvä puoli on myös se, että ehdin kivasti suunnitella läksiäisiä (mikä hiukan ahdistaa, kun on pakko vain luottaa esim siihen että äiti osaa ostaa tarpeeksi ruokaa - Alkossa viime viikonloppuna se oli niin kauhuissaan alkoholin määrästä etten viitsinyt ostaa ihan niin paljon booliaineita kuin alunperin suunnittelin...), käydä läpi vikoja vaihtovalmisteluja ja lukea kivoja blogeja.

 Hassu juttu muuten huomata, miten erilaista on olla kun ei ole koko ajan niin loputtoman käsittämättömän väsynyt. Kuulostaa pöljältä, mutta kun sitä ei itse huomaa. Alkaa vain pitää väsymystä normaalina olotilana. Nyt kuitenkin tajuan, ettei kaiken tarvitse olla niin raskasta. Ettei se muille ole. Etten olekaan vain tyhmä laiska saamaton ja vielä huonossa kunnossakin, kun koko ajan huimasi ja hengästytti ja tuntui että voisin vain nukkuanukkuanukkua. Tuntuu oudolta jaksaa ihan helposti kävellä kopiokoneelle ilman että sitä pitää suunnitella kymmenen minuuttia etukäteen.


Ai niin, tapahtuuhan täällä sentään jotain: päivän puheenaihe on salaromanssi meidän siivoojan sekä käytävän toisella puolella majailevan Administration Managerin välillä. Monsieur'lla on oma perhe Ranskassa, mutta onhan se hyvä pitää mieli vireänä hurjastelemalla vähän virolaissiivojattaren kanssa. (mysteeristä on mistä romanssi on saanut alkunsa, enkä kyllä oikeasti välttämättä halua edes kuvitella... :D) Monsieur on siis keski-iän paremmalla puolella ja puhuu erittäin ranskalaisvoittoista englantia erittäin kiekuvalla äänellä, siivoojatar taas on ehkä samanikäinen, uskomattoman timmissä kunnossa, mutta ihosta näkee että aurinkoa on tullut otettua ja ehkä jotain nautintoaineita nautittua.
Viimeksi tänään pariskunta on bongattu treffeiltä kopiokoneen luona.


kaks päivää töitä
19 Ranskaan (terrible, niin kuin Maxime mulle just kirjoitti sähköpostissaan)