La rentrée

Tänään ei oikein lähde. Kaikki vaan kaatuu niskaan ja tunnen olevani täysin eristyksissä koko maailmasta - kumma kyllä erityisesti siitä yliopistomaailmasta joka alkaa suoraan tuosta oven ulkopuolelta. Tietysti voisi auttaa kun nukkuisi yli neljän tunnin yöunia. Eilen meni vähän myöhään, kun olin Maximen luona syömässä ja katsomassa leffaa (mielenkiintoinen kokemus, kun Johnny Depp puhui sujuvaa ranskaa). Tulin kotiin vasta joskus kahdeltatoista ja kävin vielä hirveillä kierroksilla, kun oli ollut niin kiva päivä. Aamullä oltiin käyty Kaisan kanssa taas kirppareilla (kuva alla), missä luovutettiin suunnitelmasta ostaa polkupyörä - varastettu totta kai - ja päädyttiin tuhlaamaan kaikkeen paljon kivempaan. Ostin kengät, huivin ja laukun yhteishintaan 15 euroa ja olen edelleen hyvin onnellinen :) Materialisti mikä materialisti. Niin ja sain muuten potkia innokkaita ihailijoita Kaisan kannoilta, kun pitkät vaaleat hiukset tuntuvat olevan kova hitti täällä. Yllättäen tehokkain keino näihin tapauksiin on puhua suomea. HÄIVY ei jätä paljon arvailun varaan. (hauskinta näissä perässäroikkujissa on se, miten ne arvailee meidän kansallisuutta: useimmiten ollaan saksalaisia...)




Iltapäivällä kiivettiin Kaisan ja Maximen kanssa Bastillelle. Tai no, meidän piti kiivetä. Ajettiinkin köysiradalla (kuva yllä) koska oli niin TÖRKEEN KUUMA (jopa mulla) ettei edes hengittäminen käynyt hikoilematta. Ylhäällä yritettiin tähyillä jos olisi näkynyt Mont Blanc, mutta siellä suunnassa oli liikaa pilviä tai jotain utua... Laskeuduttiin sentään reippaasti jalan, uhkaavasta ukkosmyrskystä huolimatta!

Mutta niin, jos en vielä maininnut niin täällä on jokin ihan epänormaali helle, mikä ei myöskään edesauttanut nukahtamista eilen illalla. Pyörin kolmeen asti hereillä, kärsin levottomista jaloista ja kävin vuorotellen vessassa ja juomassa vettä :/ Ehkä jotain jännittymistä havaittavissa (saattoi olla myös lievää nestehukkaa, emmä tiä). Aamulla piti sitten virkeänä olla yhdeksältä yliopistolla. Kävin tarkistamassa mahdolliset muutokset lukujärjestyksessä (huomiselle kaksi uutta käännöstuntia, jee!) ja jäin sitten orpona aulaan odottamaan ekaa luentoa.

Ylipäätään päivä meni ihan sulavasti, olin sentään myöhässä vain kahdelta luennolta enkä eksynyt kertaakaan... Täällä on ihan ihme systeemi, ettei siirtymiselle luennolta toiselle ole varattu lainkaan aikaa, vaan samalla kellonlyömällä kun luento päättyy, seuraava alkaa. Yleensä ihan toisella puolen yliopistoa, jossain eri rakennuksessa. Mikäs siinä muuten, mutta näin ekana päivänä se lisäsi stressimomenttia aika reilusti. Ruokailuun mennessä olin jo niin uuvuksissa, että olin ihan vähällä vetää herneet nenään, kun sielläkin oli noin neljän kilometrin jono ja aikaa ruokailuun jäi vartti. En enää ikinä halua syödä noin kiireessä, yöks :(

Päivän varsinaiset luennot (civilisation britannique & américaine) oli ihan kivoja, pienryhmät taas ihan älyttömiä. Toiset opiskelijat ei vastaa mitään opettajan kyselyihin, tuijottaa vaan tyhjin katsein seinään, ei saa englanninkielistä sanaa suustaan ja vaikuttaa muutenkin ihan vajakeilta, anteeksi nyt vain. Toivon todellakin että ensivaikutelma johtui siitä että olin itse niin pahalla tuulella. Mutta luulen että tulen pi-i-itkästymään ainakin lingvistiikan kurssilla, missä käydään läpi ihan samoja asioita jotkä käytiin ekan vuoden Johdatus kielitieteen perusteisiin -kurssilla, erona vain se, että asiat väännetään rautalangasta.

Jos vaikka huomenna jo olisi parempi onni, kurssien ja kaiken muunkin suhteen? Tänään en ehtinyt jutellakaan kenenkään kanssa, kun säntäilin pää kolmantena jalkana edestakaisin. Paitsi yhden kiinalaisen tytön, joka kysyi onko se oikealla luennolla. Ja sitten sen kaikki kymmenen kiinalaista kaveria pamahti paikalle. Jes.

Tout va bien!

Voisin tähän alkuun marista kaikennäköistä alkaen turhista vakuutuksista ja tyhmien ulkomaalaisten pallottelemisesta edes takas toimistosta toiseen, jatkuen yliopiston kyvyttömyyteen laatia aikatauluja ajoissa (luennot alkaa maanantaina, joten ei kai niitä kurssiaikatauluja ole mitään syytä julkaista ennen maanantaiaamua...?). Mutta enpäs marisekaan, koska nyt on joka tapauksessa kaikki paperit valmiina, lukujärjestys viittä vaille valmis ja masu täynnä hyvää ruokaa. Illan Amélie-hetki oli, kun sain sormin riipiä syötävät osat irti kokonaisesta paistetusta kanasta Ü

Kävin myös sitten siellä lääkärissä, eikä ainakaan keuhkossa ole mitään vikaa. Lääkäri arveli, että olen saattanut venäyttää jonkin lihaksen (jos siis ihan oikein ymmärsin) yskiessäni, eikä oikein muu auta kuin lepo. Helpottavaa kuitenkin!

Huomenna mennään sienimetsälle ja illalla Kaisan kanssa leffaan.

T'es une vraie scandinave, toi

Hyvät uutiset: mä en yski enää (juuri ollenkaan) - ehkä se chartreuse teki kuitenkin tehtävänsä
Huonot uutiset: kylkeen pistää, melkein koko ajan. Äiti käski mennä lääkäriin, mutta jotenkin mua ei yhtään innosta yrittää selittää ranskaksi mihin sattuu ja vielä sitten koettaa ymmärtää mikä mahtaisi olla vikana... Katsellaan.


Täällä on edelleen kuuma, aivan helle suorastaan, ja musta tuntuu että mua katsotaan jotenkin pitkään kun kuljen ulkona onnessani topissa ja sandaaleissa (ja on mulla siis yleensä myös housut tai hame...;). Täkäläisten mielestä ihan normaali asu tällaisessa +25 asteen lämpötilassa on pitkät housut, saapikkaat, pitkähihainen paita, syystakki ja kaulahuivi. Mä paistun jo sen takia että sopivaisuussyistä (tai no, en tahdo liikaa erottua joukosta) pidän pitkiä housuja joiden lahkeita vähän käärin ja neuletakkia ainakin harteilla.

Sinänsä mulle kyllä sanottiin että musta paistaa kilometrin päähän se, että olen skandinaavi, sekä hiustenvärin että pukeutumistyylin perusteella. Hmm. Oon kyllä huomannut että täällä farkut kuuluu asuun kuin asuun, ja sain sitten Maximelta kuulla että ranskalaiset tytöt käyttää farkkuja koska hameen käyttäminen tarkoittaa automaattisesti sitä että on huora :S Mä aion kyllä silti edelleen pitää puolihameitani (huom, ei siis edes mitään minihameita). Ei mua haittaa yhtään näyttää skandinaavilta, päinvastoin!

Tänään päädyttiin K:n kanssa purkamaan turhautumistamme ranskalaiseen byrokratiaan ja asiakaspalveluhaluttomuuteen matkaamalla ratikalla kaupungin toiselle puolen jättimäiseen ostoskeskukseen, josta tarttui mukaan myös (hehheh) farkut... Mutta ne on ihanat <3 Oon jo pitkään halunnut löysät boyfriend-cut-farkut ja nyt löysin juuri etsimäni - rennot mutta silti siistit, eikä hintakaan ollut päätähuimaava. Lisäksi ostin tossut, joita en tuonut mukanani Suomesta yhtään paria, kun edelliset alkoivat olla melko puhkikulutettuja. Tulevat siis suureen tarpeeseen kaiken kaikkiaan. Mutta voin kertoa, että oli työn ja tuskan takana löytää ylipäätään kenkäkauppaa jossa myytiin tossuja tai tennareita (naisille siis, aloin jo harkita miesten kenkiä kun mun jalkani on joka tapauksessa niin epäranskalaisen suuri - kokoa 40). Naisten oletetaan käyttävän vain ballerinoja, korkokenkiä tai saapikkaita... Eli erotun entistä paremmin joukosta :D


Lopuksi vielä pari kuvaa eiliseltä vaihtareille järjestetyltä historiallisen Grenoblen kierrokselta. Sen jälkeen oli kampuksella soirée d'intégration, mihin mentiin sitten totta kain integroitumaan. Hetken aikaa oli hiukan orpo olo, kun ei tuntenut kertakaikkiaan ketään, mutta sitten alettiin K:n kanssa bongata tuttuja kasvoja vaihtari-infoista ja soluttauduttiin (täysin luontevasti :P) belgialaisten tyttöjen porukkaan. Illan aikana juteltiin myös parin italialaisen ja parin brasilialaisen kanssa, ja oli kyllä mukavaa saada välillä uuttakin juttuseuraa!
Ja nyt niitä kuvia:


Isère (eli Grenoblen halki virtaava joki) iltavalaistuksessa. Kierroksen alkaessa kello oli puoli kahdeksan (tai ehkä vähän enemmän, paikallisen täsmällisyyden tuntien) ja oli vielä ihan valoisaa. Noin varttia myöhemmin näytti tältä ja ehkä vartti tämän jälkeen oli jo ihan pilkkopimeää...


Grenoblen keskustaa. Kiivettiin vähän matkaa kukkulaa ylös kohti Bastillea, että päästiin ihailemaan maisemia. Kuva on otettu ilman salamaa ja on siksi näin taiteellisen tärähtänyt :)


Nyt, bonne nuit! Shoppailu vei aika lailla mehut, joten tämä lähtee nukkumaan, vaikka naapurin espanjalaisilla oliskin äänistä päätellen bileet tuloillaan/meneillään... Ei oo mua ennenkään häirinnyt.

Tulenpalava rommishotti ja muita loppuviikon tapahtumia

Alan vähitellen kotiutua. Enää ei tarvitse aamuisin miettiä, missä oikein olen, ja viime yönä näin jopa ranskankielisiä unia... Tiedän jo suunnilleen mistä mitäkin saa, osaan käyttää Casinon itsepalvelukassaa ja tiedän ettei Monoprix´n kassat ikinä ota hedelmistä oikeaa hintaa. Muistan sanoa illalla bonsoir enkä bonjour, ja kahvia tilatessani lisätä että haluan sen "pitkänä" (un café long). Viikon kuluttua alkaa luennot ja toivon että silloin viimeistään saan vähän muitakin kontakteja kuin K ja Maxime.

Meillä oli tosin ensimmäinen vaihtaritapaaminen torstaina, mutta se oli enemmänkin infotilaisuus, jossa käytiin läpi kaikki yliopiston vaatimat paperit ja lomakkeet ja lippu-lappuset. Tilaisuus alkoi täkäläiseen tapaan noin 25 minuuttia ilmoitettua aikaa myöhemmin, ja meidät keskeytti vielä huonosti ajoitettu paloharjoitus, joten lopulta Caroline (vaihtaritoimiston opintovastaava) pajatti tiedot läpi hirveällä vauhdilla ja sitten meidät heitettiin pihalle seuraavien tieltä. Siinä ei siis paljon tutustuttu kehenkään.

Perjantaina menin hankkimaan opiskelijakorttiani, mutta koko toimiston tietokoneet tilttasivat yhtäaikaa juuri kun mä pääsin asioimaan tiskille (ja kuinka en ole tästäkään yhtään yllättynyt :S). Onneksi lounastauon ajaksi oli ulkomaalaisille opiskelijoille järjestetty apéritif-tapaaminen Maison des Languesin yläkerran parvekkeelle. Odotin lähinnä jotain juomia ja yleistä tutustumista, mutta tarjolle olikin tuotu valtavat määrät erilaisia suolapaloja, leikkeleitä, leipää ja leivoksia. Ei sitten tarvinnut miettiä missä söis lounasta :) Juttelin siellä yhden meksikolaisen ja yhden australialaisen tytön kanssa, valitettavasti englanniksi koska meksikolainen ei juurikaan puhunut ranskaa. Tuntui hassulta, kun englanti tulikin suusta paljon kankeammin kuin ranska...

Sain sentään opiskelijakorttinikin lopulta, ja poika tiskillä nauroi mun Suomen osoitteelle. Sille oli myös hyvin vaikeaa ymmärtää että puhun ranskaa. Vaikka useaan kertaan (ranskaksi, huom) vakuutin sille, että ymmärrän sitä, sen piti silti välillä toistaa kaikki englanniksi. Sama ongelma on monien muiden kanssa. Ne on niin innokkaita harjoittelemaan englantia, että heti kun kysyn jotain sanaa tai en suoraan osaa ilmaista haluamaani asiaa, kieli vaihtuu englanniksi. Ja voin sanoa, että ymmärrän paremmin nopeasti ja epäselvästi puhuttua ranskaa kuin ranskalaisella aksentilla puhuttua englantia!

Eilen Maxime ja yksi sen autollinen kaveri (jonka nimeä en enää muista...) vei mut ja K:n vuorille ihmettelemään maisemia sieltä käsin. Siellä ylhäällä oli 1800-luvulta peräisin oleva linnoitus sekä vaellusreittejä. Valittiin umpimähkään yksi reitti jota pitkin kuljettiin jonkin matkaa, kurkittiin näköalapaikoilta alhaalla laaksossa leviävää Grenoblea lähiympäristöineen sekä pidettiin evästauko. Grenoblessa oli lähtiessä +25 lämmintä, mutta siellä ylhäällä lämpötila laski +18 asteeseen ja ilma oli muutenkin selkeästi raikkaampaa ja parempaa hengittää. Grenoblessa on kuulemma Ranskan saastunein ilma ympäröivien vuorien takia, vaikka nykyään tilanne onkin jo parantunut liikenteen päästöjen tiukemman valvonnan ansiosta.

Illalla Maxime opiskelukavereineen aloitteli iltaansa täällä Berliozissa, viereisessä rakennuksessa, ja liityttiin K:n kanssa seurueeseen. Saatiin jälleen kerran vastailla hyvin jännittäviin kysymyksiin Suomesta. Enimmäkseen käsitykset Suomesta ovat hyvin kliseisiä: "joko siellä on lunta?" (öö, ehkä kolmen kuukauden päästä) "onko siellä aina pimeää?" (no ei) "syöttekö te ihan oikeasti poroja?!?" (joo, se on hyvää) jne. Ja totta kai nämä täällä ovat hirveän kiinnostuneita siitä mitä me syödään. En oikein osaa vastata siihen tyhjentävästi, kun se nyt riippuu ihan ihmisestä. Totta kai on olemassa jotain perinneruokia, mutta kuka nyt oikeasti jatkuvasti syö mustaamakkaraa tai edes jotain karjalanpiirakoita...? Lisäksi se miten syödään, milloin syödään ja kenen kanssa vaihtelee hyvin paljon riippuen ihmisestä. Miten selität tämän ranskalaiselle jolle ruoka ja ruokailu on elämääkin suurempi asia?
Nojoo, ilta jatkui kaupungilla useassa pikkubaarissa, missä nautittiin mm. palavat rommishotit (piti juoda nopeasti ettei pilli sulanut :D) ja sitten jotain hassua oluen, vodkan ja sitruunan sekoitusta suoraan kannunnokasta. Oli vähintäänkin mielenkiintoista. Puolenyön jälkeen me tosin jätettiin K:n kanssa muu porukka istuskelemaan terassille ja lähdettiin ratikkapysäkille. Mun keuhkoon sattui yskiminen, eikä kylmä yöilma tuntunut oikein hyvältä ajatukselta. Tähän mennessä oon jo kokeillut lääkitä itseäni ihan perinteisellä yskänlääkkeellä, viskillä sekä paikallisella chartreuse-liköörillä, mutta mikään ei tunnu auttavan.

Tänään oli sitten vuorossa sunnuntaiaamun ulkoilmakirppareita ja niiden jälkeen kolmen tunnin ja kolmen ruokalajin lounas periranskalaisessa brasseriessa. Mulla oli kamerakin mukana mutta sääli kun unohdin ottaa kuvia, ateria oli todellakin ikuistamisen arvoinen... Kirpparilta mulle tarttui matkaan kahdella eurolla herätyskello-radio, joten enää en ole ihan riippuvainen netin toiminnasta, jos haluan kuunnella musiikkia.

Ensi viikko on vielä aikaa leikkiä turistia, sitten alkaa luennot ja "normaali" elämä :)


(oho, tulipas megapostaus, piti vain nopeasti päivittää kuulumiset)

Visite de campus

Tänään oli niin kiva ilma päivällä, että viitsi ottaa kuviakin :) Eilen ja tiistaina oli harmaata ja tihkuista, aika viileää ja vuoret oli pilvien takana piilossa. Nyt kuitenkin pääsette kierrokselle kampukselle!

Berlioz. Asun tuolla kulman takana, puusta vähän oikealle :) Taustalla erottuu heikosti vuoret...


Maison des langues. Huomenna mennään tänne johonkin apéritif-tilaisuuteen.

Kampuksen ratikkapysäkki. Tai siis se joka on meidän yliopistoa lähin. Tässä on myös ruokapaikkoja, tabac, pankki yms palveluita.

Mun "koulumatkan" varrelta. Täällä oli päivällä hirveästi jengiä lounaalla ulkona. Lämmintä oli tänään varmaan reilusti yli +20 :)


Melkein jo kotona! (tai no, kotona ja kotona...)

A Grenoble, finalement

Perillä ollaan. En oikein osaa sanoa muuta, pää on liian täynnä...



Maanantaina (tuntuu ihan kuin siitä olisi noin kolme viikkoa eikä päivää) aamulla otin fiilistelykuvan Pirkkalan lentoasemalta. Lämmintä oli ehkä viisi astetta, ja mä yritin hillitä yskimistä ettei mua vaan vahingossakaan olisi kielletty menemästä lennolle :S Tunsin itseni hiukan ulkopuoliseksi siellä uraohjusten keskellä, mutta onneksi löysin Arlandasta Kaisan, ja meitä oli kaksi.

Pariisissa jännitys mahanpohjassa alkoi jo kasvaa. Mehän oltiin (tai no, ollaan) ulkomailla! Matkalaukut löytyi ihan helposti ja eksyttiin melkein vahingossa oikealle bussipysäkillekin. Seuraava koettelemus oli löytää oikea lipunmyyntiluukku Gare de Lyonilta sekä venyttää hermoja kestämään tunnin jonotus matkalaukkujen kanssa. Palvelu oli onneksi ystävällistä, vaikka meidän alennuskorttien ja lippujen myymisessä kestikin vielä varmaan parisenkymmentä minuuttia (ranskalaisen asiakaspalvelun tehokkuutta...). Setällä oli kuulemma joku ystävä Tampereella :) Kaksi tuntia asemalla ei kuitenkaan ollut yhtään liikaa lippujen ostamista varten. Ehdittiin sentään hakea vielä patongit mukaan ennen kuin hypättiin Grenoblen TGV:hen.

Vähän ennen viittä oltiin Grenoblessa. Olo oli sellainen, että päivä saisi olla jo pulkassa, mutta pyöritys vasta alkoi. Vastassa oli kaksi asiansa vakavasti ottavaa tuutoripoikaa, jotka johdattivat meidät ensin ratikkalippuja ostamaan. Ostettiin kerralla koko vuodeksi, kun sillain sai noin 80 euron alennuksen, vaikka 200 e ratikkalipusta vähän hirvittikin. Seuraavaksi suunnattiin Kaisan asuntolalle - viime tipassa, kuten kävi ilmi. Asuntolanhoitaja haukotteli mielenosoituksellisesti sillä välin kun K allekirjoitti kaikki miljoonat asiaankuuluvat paperit ja sulki ovet meidän perään. K jätti tavaransa kämppään ja jatkettiin ratikalla kampusalueelle mun asuntolaan, missä on 24/7 päivystys, joten sain avaimet huomattavasti pienemmällä vaivalla.

Illalla tehtiin vielä tutustumiskierros kampuksella ja käytiin ruokaostoksilla lähisupermarketissa. Tässä vaiheessa ranskankielinen puhe meni jo ihan kokonaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja oli ihan helpottavaa päästä takaisin omaan kämppään NUKKUMAAN!

Mun huone on 12 neliön koppero. Kuvitelkaa laivan hytti, ja lisätkää ehkä noin metri lisää leveyttä ja pituutta - ja tietty enemmän tilaa kun sänkyjä on vain yksi. Pohjaratkaisu on hyvin samanlainen, mutta kylppäri-vessa on sentään hiukan tilavampi... Siellä oli siistimpää kuin olin olettanut, mutta kävin kyllä silti ostamassa kunnon arsenaalin siivousvälineitä eilen aamulla. Erityisesti ummehtunut hammastahnan haju oli ihan kiva saada pois, ja lattiatkin luuttusin, vaikka käytän sisällä läpsykkäitä.

Tältä huoneessa näytti maanantai-iltana. Omien kamojen levittely auttoi vähän kalseaan tunnelmaan, mutta olen kyllä iloinen tämänpäiväisestä Ikean reissusta, mistä tarttui mukaan mm peitto ja tyynyjä sekä lakanat, astioita ja allaolevassa kuvassa näkyvä suihkuverho - vanha oli pinttyneen lian peitossa ja alhaalta ihan repaleinen, enkä halunnut että se koskee missään olosuhteissa mun paljasta ihoa :D



Ainoa asia josta tässä vaiheessa voisin huoneessani valittaa, on sen sijainti. Se on ekassa kerroksessa, käytävän eka huone eli ihan yhteiskeittiön vieressä (=melua) ja ikkuna antaa suoraan parkkipaikalle ja roskikselle sekä pääoville - eli kaikki sisääntulijat näkee suoraan mun ikkunasta sisään. Joudun kai pitämään sälekaihtimia koko ajan alhaalla, kun ei tohon saa mitään verhojakaan :/ K:lta kyseltiin ummet ja lammet haluaako se ilta- vai aamuauringon huoneeseensa, näkymän sinne vai tänne, mihin kerrokseen jne. Mulle annettiin avaimet kouraan tyyliin ota tai jätä (otin)...

Eilen Maxime vei meidät mun asunnon vieressä olevaan yliopistoruokalaan syömään. Tein varmasti vaikutuksen sen kavereihin kun sain niin hirveän yskäkohtauksen että luulin etten pysty ollenkaan syömään ateriaani... Maxime oli väärentänyt meille todistuksen että ollaan Grenoble 1:n opiskelijoita (meidän yliopisto on oikeasti Grenoble 3) että voitaisiin mennä niiden pankkiin ja saada parempia tarjouksia tai jotain, mutta vaihtaritoimistossa meille suositeltiin kuitenkin kampusalueella olevaa pankkia, joten lainkuuliaisina suomalaisina mentiin Kaisan kanssa sinne. Siellä allekirjoitettiin jälleen noin miljardi paperia ja saatiin niitä kotiin vietäväksikin kokonainen kansiollinen. Postissa tulee kuulemma vielä asuntovakuutuksen ehdot, jotka kuulemma pitää lukea ja palauttaa allekirjoitettuna. Hohhoi.

Tämän jälkeen käytiin vielä keskustassa Pierren kanssa hommaamassa meille prepaid-liittymät ja Kaisalle netti. Illaksi suunnistettiin paikalliseen Hesburgeriin eli Quickiin (palaan täältä sitten mäkkiläskinä, varoitan kaikkia jo etukäteen) koska siellä on ilmainen langaton netti - ja ah niin maittavaa ruokaa :S Ollaan täällä itse asiassa nytkin K:n kanssa, tällä kertaa tosin kahvilla (Ikean lihapullat päivällä oli melko tainnuttava kokemus...) ja pian mennään Maximen ja sen kavereiden kanssa prendre une bière.

Huomenna alkaa oikea toiminta, kun meillä on ensimmäinen vaihtaritapaaminen yliopistolla. Siellä hoidetaan kai ainakin ilmoittautuminen, minkä jälkeen mulla pitäisi toimia netti kotonakin...

NYT!

Yhdeksän tunnin ja... kahdenkymmenenseitsemän minuutin päästä lähtee lento Tampereelta kohti Arlandaa. Laukku on pakattu, passi kaivettu esiin alusvaatelaatikosta ja puhelin hajotettu. Juuri niin kuin suunnittelinkin. Viikonloppu serkkulassa saattoi ehkä raastaa joitakin hermoja riekaleiksi ja kaikki huipentui siihen, että puhelin lähtöhulinoissa luiskahti näpeistä parketille. Oli sitten erinomaisen kovaa laatua oleva lattia, koska mun puhelimeni, joka ei koskaan ennen ole ollut moksiskaan moisesta, meni aivan tillintallin. Sinne meni (mainittakoon että jo toista kertaa tänä vuonna!) kaikki puhelinnumerot, valokuvat yms. Jesh... Onneks äiti ystävällisesti lahjoitti oman puhelimensa mulle, joten aivan kännykättömänä ei matkaan tarvitse lähteä.

Oma jännitysmomenttinsa oli viime viikonlopusta asti muhinut flunssa, joka alkuviikosta ärjähti oikein kunnon köhäksi ja nuhaksi. Ehdin jo pelätä ties mitä sikainfluenssaa ja karanteenia, mutta onneksi kyseessä oli siis aivan normaali syysnuha. Välillä kyllä yskin niin että hyvä kun ei laatta lentänyt, ja luulen että siinä tilassa mua ei olisi ehkä koneeseen päästetty, oli possunuhaa tai ei. Nyt alan kuitenkin olla kunnossa taas, mitä nyt puheääni on melko... mielenkiintoinen. Sellainen käheä viskibasso aina aamuisin :D Toivottavasti se tekee hyvän vaikutuksen Ranskassa!


Ääääh, pitäis mennä varmaan nukkumaan. Mutta pelkään että unohdan aamulla lähteä tai nukun pommiin tai tai tai... Tätä iltaa ja huomisaamua olen odottanut KAUAN (päiviä oon laskenut jostain heinäkuulta), mutta silti tuntuu lähinnä epätodelliselta. En mä mihinkään ole lähdössä. Herään huomenna taas tyhjään taloon ja vien koirat aamulenkille ja lööbaan loppupäivän. PAITSI että en. Huomenna tähän aikaan olen jo Grenoblessa, Maximen luona. Hui!

Bonne nuit, tout le monde :)

Valmiina...?

Imuroin vaatteistani ylimääräisen ilman pois (kuka sitä nyt haluaisi raahat suomalaista ilmaa mukanaan Ranskaan?), ja suoritin koepakkauksen. Painoa oli vasta 15 kg, mutta toisaalta myös osa aika olennaisista jutuista puuttuu vielä. Kuitenkin ehkä vain noin kymmenesosa tavarasta. Alkaa siis helpottaa, vaikka olenkin ihan vakuuttunut siitä että jotain on unohtunut. Jos vaikka passin ja lentolipun muistan maanantaiaamuna niin menee jo aika hyvin, eli ei syytä paniikkiin, eihän???

Niin ja siis, siitä imuroimisesta sen verran että sain äitiltä kaksi sellaista tyhjiömuovipussia. Niitä joita myytiin joskus ostos-tv:llä. Mutta noi on ostettu ihan kaupasta Amerikasta... Sain jotain sairaalloista mielihyvää siitä kun vaatteet painui ihan pieniksi - ne vie ehkä puolet vähemmän tilaa!

Paikoillanne...

Ostin tänään tuutorilleni tuliaiseksi ranskankielisen Suomi-kirjan. Se on niin hieno, että oon jo vähän kateellinen Maximelle. Oon tietenkin ehtinyt itsekin selailemaan sitä, ja huomasin heti yhden SUUREN epäkohdan: koko kirjassa ei mainita sanallakaan kaunista kotikaupunkiani Tamperetta! Turusta on kyllä noin miljoona kuvaa (Turun linna, Turun kauppahalli, Aurajoki, jokilaivoja...), lisäksi sivun kokoisia artikkeleita on sellaisista keskeisistä kaupungeista kuin vaikka Hamina. Myös perinteiset karhut, porot, karjalanpiirakat ja revontulet on vahvasti edustettuina. Samoin kuin Lordi aukeaman kokoisella kuvalla. Mutta siis, missä on Tampere?!? Täytyi tietenkin korjata vääryys, joten hain Sokoksen lippupisteestä ilmaisen englanninkielisen Tampere-esitevihkosen. Harkitsin myös askartelevani omin kätösin kirjaan vaikka Tampere-teemaisen keskiaukeaman...

Aloin myös pakata, vihdoin. Raahasin siskon tyhjillään olevaan huoneeseen matkalaukkuni (joka ei siis omassa komero-- anteeksi huoneessani mahtuisi edes olemaan auki) sekä erinäisen kokoelman mukaan lähteviä tavaroita. Mulla oli pari muovikorillista täynnä isin lahjoittamia reissuissa kertyneitä lentoyhtiöiden ilmaisia matkapakkauksia kaiken maailman pesuaineita ja voiteita sekä noin miljoona paria korvatulppia, silmälappuja ja muuta hyödyllistä roinaa. Näistä sitten omaa luovuutta käyttäen koostin Lufthansan minikokoiseen toilettilaukkuun selviytymispakkauksen, jolla voisin pärjätä ainakin ekan viikon. Sillain että ehtii sitten mukavasti ostaa jostain lähimarketista ihan oikean kokoiset suihkusaippuan, vartalovoiteen, shampoon, hammastahnan jne. Vaivannäköön ja ajankuluun nähden sain aika säälittävän vähän täytettä laukkuun, mutta ainakin nyt jäi huomattavan paljon tilaa Tärkeille Asioille, kuten kengille! Ja salmiakille.

TJ 12

Alle kaksi viikkoa lähtöön. Työt loppui, kesä loppui. Läksiäiset on pidetty ja kävin viimeistä kertaa Turussa. Oli jotenkin kummallista ja haikeaa käydä pyörähtämässä yliopistolla, törmätä uuden syksyn tohinoissa oleviin kavereihin ja tietää ettei itse ole siinä mukana tällä kertaa. Tuntui myös TODELLA kummalliselta lopettaa tapaamiset sanoihin "nähdään sit ens vuonna". Ei sellaista käsitä. Tiedän kokemuksesta miten helppoa on unohtaa sellaiset ihmiset joita ei näe jatkuvasti, ja vaikka tiedänkin etten ihan varmasti niitä tärkeimpiä unohda yhdeksässä kuukaudessa, silti pelottaa.

Ulkopuolisuuden tunteesta huolimatta tiesin koko ajan, etten oikeasti haluaisi olla jäämässä Turkuun. Ajatus uudesta ja jännästä on liian houkutteleva :) Samoin ajatus vuoden mittaisesta "lomasta". Totta kai mun pitää siellä jotain opiskella, mutta en varmasti ota sitä yhtään niin vakavasti kuin Turussa (kyllä vain, vaikka yritänkin esittää rentoa ja viileetä, ahdistun silti aika ajoin edessä häämöttävistä luuseri-tyhjäntoimittaja-humanistin tulevaisuudenkuvista)...

Nyt juuri en vielä osaa ottaa rennosti. Mulla olisi ainakin tämä viikko ihan hyvin aikaa vetää lonkkaa ja toipua töiden aiheuttamasta toimintakyvyttömyydestä, mutta en osaa olla hetkeäkään paikoillani. Kierrän ympäri taloa kirjan tai lehden kanssa, istun hetken sohvalla lukemassa, piipahdan koneella, istun kuistille nauttimaan vuodenaikaan nähden epätavallisesta lämmöstä, siirryn taas sisälle lukemaan... Ja koko ajan mielessä pyörii että pitäisi tehdä jotain hyödyllisempää. En vain tiedä mitä. Eilen kävin läpi papereitani ja kaikki matkavakuutusta lukuunottamatta on kunnossa (ja senkin olen jo hyväksynyt, nyt vain odotan virallista paperia postissa). Pitäisi hankkia passikuvia ja käydä kampaajalla, sekä tietenkin pakata.

Maanantainen lounas Kaisan sekä viime vuoden Grenoblessa vaihdossa olleen M:n kanssa kylläkin helpotti hermoilua aika lailla. (sinänsä mä olen koko ajan ollut lähdössä "kyllä kaikki selviää ajallaan" -asenteella, mutta K:n hätäily on aika tehokkaasti tarttunut muhunkin - ja hyvä niin, muuten olisin varmaan unohtanut noin puolet papereistani) M oli sitä mieltä, ettei meidän kannata ainakaan noita asuntopapereita raahata mukaan, ainoastaan tulostaa CROUSin sähköposti jossa vahvistetaan että meille on asunnot, sekä paikan päältä hankittava asuntovakuutuspaperi. Se kertoi myös monia muita käytännön vinkkejä mm yliopistoruokaloista (ranskalaisia ja majoneesia, nam :s) sekä kampusalueen palveluista.

Kunpa vain olisin jo siellä ja näkisin kaiken omin silmin!!!