Elämänhallintaa

Joinain aamuina ei vain lähde. Nykyään valitettavan usein... Iltaa kohti yleensä pääsen vähitellen vauhtiin ja jatkan täysillä liian myöhään, seurauksena se, että seuraavana aamuna kuvittelen olevani pirteä, mutta huomaankin matkalla vessaan, että oon pukenut housut päälle nurja puoli ulospäin. Kaaos ja kiire tuntuvat pitävän mua pakkopaidassa, vaikka haluaisinkin, että tilanne olisi päinvastainen. Mun mielestä on ihan okei, jopa kivaa, kun on liian paljon tekemistä, mutta haluan itse hallita elämääni. Haluan, että voin tehdä päätöksiä panikoimatta ja ettei mun koko ajan tarvitse olla vihainen itselleni siitä-ja-siitä asiasta, joka piti oikeasti hoitaa jo aikoja sitten. Tarvitsisin ehkä ajatuseulan.

Eilen poikkesin sitten matkalla töihin Akateemiseen ostamaan elämänhallintavihon. Se on ehkä paras juttu ikinä: voin laittaa kaikki stressaavat asiat sinne muistiin ja siellä ne pysyy tallessa. Mun pitää jollain lailla huijata itseni pitämään huolta itsestäni ja omista asioistani, kun sitä ei (kumma kyllä) kukaan muukaan tee, ja jos listaaminen on se juttu, millä se onnistuu, niin sitten olkoon niin.

Enoo pystynyt pitkiin aikoihin kirjoittamaan tänne sen paremmin kuin omaan päiväkirjaanikaan, kun oon keskittynyt noihin muihin asioihin (kumpi sitten onkaan syy ja kumpi seuraus). Nytkin oon joutunut aloittamaan noin kolme kertaa uudestaan alusta, kun tuntuu, etten saa sanottua mitään mitenkään järkevästi. Mulla alkaa ote lipsua:S En vain osaa kirjoittaa tai sanoa kellekään niitä asioita, jotka vaivaa, vaikka tiedän kyllä että voisin ja mua ehkä jopa ymmärrettäisiin. Sanat ei suostu tulemaan.

Joka tapauksessa, mulle kuuluu seuraavaa:

Mun rakkaaseen Eiccaani oli murtauduttu ja nyt korjaamon setät tulee viemään sen hoitoon. Poliisitkin kävi katsomassa sitä. Mää epäilen, että se on ollut vain niin huomionkipeä, että on itse lavastanut koko jutun...

Pääsen ensi kesänä Floridaan (järkyttävää, etten oo tätäkään kertonut). Isi pitää lomat sitten kun mää meen elokuussa taas Amerikkaan ja me ajetaan etelään:).

Koulunkäynti on entistäkin kivempaa (nyt kun sitä on enää kymmenen päivää jäljellä:D) ja tiedän olevani oikealla alalla, vaikka Tukholma vielä aika ajoin kutsuukin.

Vietän pääsiäisen Turussa (ihan ypöyksin, yhyy). En jaksa millään lähteä istumaan junaan, enkä jaksa olla seurallinen, enkä syödä lammasta ja suklaamunia. Aion mähöttää urakalla, tuijottaa telkkaria ja syödä roskaruokaa.

Saa riittää tältä erää. Ehkä vähän säälittävää, että mulla meni tän aikaan saamiseksi niin kauan, että jouduin lintsaamaan tulkkaustunnilta:SSS Meen laittamaan ruokaa.

Havaintoasema: Turun lentoasema

Aurinko nousee 7:17 ja laskee 19:59. Päivän pituus on 12 h 42 min.

Tuorein havainto: 26.03.2007 15:00
lämpötila 13.7 °C, paine 1034.0 hPa, kosteus 43%, luoteistuulta 1 m/s, selkeää (0/8)

Kevät toi mukanaan kaiken sen, mitä kaipaa talvella ja myös kaikki ne asiat, joiden takia se on vasta neljäntenä mun suosikkivuodenaikalistallani. Auringonpaiste on kivaa, samoin lintujenlaulu, vähän märkä tuoksu, pitkät päivät (valo ylipäätään), se kun tarkenee ilman viittä vaatekerrosta ja voi pihailla ilman että heti jäätyy, mutta EN PIDÄ pölystä, joka tunkeutuu joka paikkaan, ainaisen tukkoisesta olosta ja väsymyksestä, enkä erityisestikään allergiasta. Noniin, lähestyn taas aihetta niin positiivisesta näkökulmasta:SSS Olihan mun hyvien asioiden lista kumminkin paljon pidempi kuin huonojen.

Olisin joka tapauksessa kovin mielelläni jossain muualla kuin tietokoneen ääressä miettimässä mitkä läksyt tekisin ensimmäisenä, mutta kun ei oikein innosta jäädä nörttäämään kuoroharjoitusten jälkeenkään. Oon iltaisin aina kamalan väsy, enkä ymmärrä miten jotkut ihmiset voivat istua yömyöhään koneella ja saada vielä jotain aikaan:S Oikeastaan ongelma ei taidakaan olla olosuhteissa vaan siinä että oon laiska ja epämotivoitunut opiskelija... Tajusin just tänään, että olisin paljon mieluummin fysiikan kuin ranskan kääntämisen opiskelija. Olin aamupalalla yliopiston kahvilassa Myssyssä ja luin samalla rästiin jääneitä kielioppiläksyjä, kun viereiseen pöytään levittäytyi lauma luonnontieteilijöitä, jotka puhuivat innoissaan mustan aukon lämpötilan laskemisesta. Olin heti valmis hylkäämään ranskan lauseopin kiemurat, ottamaan älykkään ilmeen, vaihtamaan pöytää ja hivuttautumaan mukaan keskusteluun. Luulin tietäväni mitä haluan tehdä, mutta silti keksin koko ajan miljoonia paljon houkuttelevimpia mahdollisuuksia kuin ranskan kääntäminen. Tiedän kyllä että työskentelen paljon mieluummin kääntäjänä kuin vaikka insinöörinä tai fysiikan opettajana, mutta silti opiskelu ei jaksa motivoida ihan hirveästi.

Argh, pitää ruveta ihan oikeasti tekemään niitä läksyjä! Todennäköisesti päädyn kuitenkin fysiikan oppiaineen nettisivuille tutkimaan sisäänpääsyvaatimuksia:SSS


Niin kuin päädyinkin, mut hei mää voin ottaa fysiikan sivuaineeksi!!! Siihen on vapaa sivuaineoikeus, ihan saleen meen ens syksynä fysiikan peruskurssi ykköselle!:DDD

Yksi turha entry lisää

Mun ei todellakaan pitänyt tulla tänne nyt vaan huomenna paremmalla ajalla, mutta kun väsyttää ja on ihan kamala pissahätä niin en voi keskittyä esim lukemiseenkaan. Taru on suihkussa enkä pääse vessaan ja hammaspesulle enkä voi siis mennä vielä nukkumaan argh!

Oli kamalan rankkaa palata takaisin kouluun, vaikka mun tän viikon pisin päivä olikin eilen, kun mulla oli peräti kaksi tuntia koulua... Tän viikon luennoista yli puolet on peruttu, kun meidän opettajat lähti hummaamaan (virallisesti työmatkalle) Montrealiin. Kyllä mun mielestä silti on ihan oikeutettua olla aivan kuolemanväsynyt jo tiistaina:SSS Asiaan voi vaikuttaa myös se, että toisin kuin viime viikolla, oon taas koko ajan menossa ja sitten eilisten kuoroharjoitusten jälkeen nukuin koko yön kamalan levottomasti ja heräilin vähän väliä toteamaan, että kyllä, edelleenkin mulla soi päässä Schlagt Künstler die Pauken. Vähemmästäkin tulee hermoraunioksi. Onneksi huomenna pääsee the Crashin keikalle, saa ainakin jotain huomattavasti laadukkaampaa päähän soimaan kuin kuorosovitus saksankielisestä juomalaulun tapaisesta...

Meillä oli tänään ensimmäistä kertaa simultaanitulkkausta, jota oon odottanut jo pitkään kauhun ja innostuksen sekaisin tuntein. Tänään ei tosin päästy vielä ihan asiaan, vaan harjoiteltiin vain toistamalla opettajan puhetta samaan aikaan kun kuunteli sitä, ensin ranskaksi ja sitten suomeksi. Taivas vain tietää mitä itse tulkkauksesta tulee, kun tuokin osoittautui lähes mahdottoman vaikeaksi yksinkertaisille insinöörinaivoilleni. Voitte kokeilla itse miten kivaa on puhua tietämättä onko omassa puheessa lainkaan intonaatiota tai tulevatko tavut ulos suusta oikeassa järjestyksessä:SSS Ja tää ei oikeastaan ollut niin tärkeä juttu, että olisin halunnut kirjoittaa siitä tänne, mutta olisi vain ollut niin kivaa osoittautua kerrankin luonnonlahjakkuudeksi jossain. Varsinkin kun tykkään tulkkaamisesta oikeastaan aika paljon... Se vaatii kamalasti keskittymistä mutta on omalla tavallaan tosi palkitsevaakin.

Kevät

Panostaminen ei ehkä ole pitkän päälle terveellistä, olen huomannut. Juuri kun on saanut kaiken järjestettyä aivan täydellisesti ja kuvittelee, että vihdoin voi hetkeksi huokaista helpotuksesta ja antaa olla vain, aurinko tulee esiin pilvestä ja huomaan, että taas pitää imuroida. Jostain syystä mun tavaratkaan ei voi pysyä nätisti omilla paikoillaan vaan niiden pitää vaellella ympäriinsä ja kerääntyä epämääräisiksi kasoiksi huoneen lattialle:S Mulla itselläni ei luonnollisesti ole mitään tekemistä asian kanssa.

On tässä kuitenkin hyvätkin puolensa. Mitä enemmän teen sitä enemmän jaksan, vaikkei siinä mitään järkeä olekaan. Perjantaina me käytiin "turkulaisten olohuoneen" eli uuden pääkirjaston avajaisissa (siellä on vaiks kuin hienoa!) ja siltä reissulta mulle tarttui mukaan aivan liikaa lukemista. Sinne oli hankittu paljon uusia kirjoja ja en vain voinut vastustaa sitä tunnetta, että joku on vain päällystänyt sen kirjan ja asettanut hyllyyn odottamaan juuri mua. Ajatella nyt, jos joku idiootti rasvasormi olisi ehtinyt viedä sen ennen mua, kirjaparalle olisi jäänyt elinikäiset traumat, eikä sen lukemisesta olisi ikinä enää saanut samaa nautintoa kuin nyt, kun se on ihan sileä ja siisti! Nyt mulla on sitten kolme kirjaa yhtäaikaa kesken ja lukeminenkin on eräänlaista suorittamista. En voi käydä illalla nukkumaan ennen kuin oon lukenut vaikka 15 sivua Den amerikanska flickania... Aika älytöntä, mutta tahdon saada ne kaikki luettua ja musta on oikeasti kiva lukea, oon vain niin pässi, että joudun pakottamaan itseni keskittymään. Sitä paitsi, jos en eilenkin illalla olisi valvonut lukemassa, olisin ehkä nukkunut autuaasti kuunpimennyksen aikaan. Nyt muistin sen, kun olin juuri sammuttanut valot ja silti oli vielä ihan valoisaa, kun kuu paistoi mun verhojen läpi. Makasin yli tunnin valveilla tuijottamassa taivaalle. Näin myös yhden helikopterin ja tähdenlennon, mutta kuunpimennys oli kyllä ehdottomasti hienoin. Kuu alkoi muuttua ensin vähitellen mustaksi, mutta sitten kun se oli melkein kokonaan peitossa, se muuttui taas kokonaan näkyväksi. Se ei vaan ollut enää kirkas ja valkoinen vaan himmeä ja tumman punertavanharmaa. Olin aivan fiiliksissä:SSS

Nyt aamulla olin ulkona, ja vaikka vieläkin on vähän liian kylmä ja liikaan lunta mun makuuni, tuntui silti keväältä! Aurinko paistoi ja oikeasti lämmitti ja linnut piti kauheaa elämää puskissaan. Enoo oikeastaan koskaan ollut kevätihminen, vaan oon odottanut sitä että talvi loppuu ja kesä alkaa. Kevät on vain ollut se välttämätön paha siinä välissä, aikaa jolloin aika varmasti on maailman suurin stressi ja ulkona on rumaa ja moskaista, mutta tänä vuonna on ollut maailman ihaninta seurata ilmatieteen laitoksen sivuilta, kuinka päivät pitenevät. Nyt on päivän pituus Turussa jo 10 tuntia ja 40 minuuttia!!! Aamulla on kiva herätä pirteänä ja tuntuu kuin päivässä olisi enemmän tehokasta aikaa.

Taidan lähteä lukemaan, mun täytyy päästä luvun loppuun...

Syitä elää

Mulla on loma.
Mulla ei ole yhtään tenttiä/palautettavaa työtä/muuta koulustressiä.
Viime viikonloppuna oli kivaa ja ihanaa ja täydellistä.
Mun huone on ihan pian täydellinen ja siisti (tarvin enää hyllyn).
Isi tulee kolmen viikon päästä ja pääsen mummulaan.
Enää seitsemän viikkoa koulua ennen kesää.
Sain lisää töitä konservatoriolla.
Mun naapurilla on maailman kaunein siamilainen, joka istui tänään ikkunalla, kun kuljin siitä ohi, ja (oon melkein varma tästä) iski mulle silmää.
Ostin oikeaa ruokaa.
Olen osannut olla jo kaksi päivää yksin ja vieläkään ei ahdista. (En tiedä lasketaanko tää syyksi elää, mutta ainakin se on jonkinlainen saavutus)
Kaisa ei ehkä (toivottavasti) ole kotona.
Tasan neljän kuukauden päästä olen Ranskassa, tai ainakin jo matkalla sinne.
Löysin mun tarravihon.

Kaikki on siis hyvin. Kaikki on paremmin kuin hyvin. Kaikki on oikeastaan loistavasti.
Ja jos kohta ei ala myös tuntua siltä, rupean kirkumaan.

Oon yrittänyt viime ja tän viikon aikana ainakin miljoona (tai no, ehkä kolme mutta joka tapauksessa...) kertaa tulla tänne ja jakaa tylsistymiseni muiden kanssa, mutta en vain ole saanut aikaan. Onhan se ymmärrettävää, että kun joutuu rasittamaan itseään niin paljon, että raahautuu melkein joka päivä yliopistolle pääasiassa luuhaamaan ja ehkä joskus jollekin tunnillekin, niin kotona täytyy sitten palautua makaamalla sängyllä seinää tuijottamassa. Toisin sanoen en ole tehnyt yhtään mitään suunnilleen koko viime viikolla (tarkemmin ajateltuna en koko talvena) ja on jotenkin kamalan epämääräinen ja päämäärätön - ja niin, yksinäinenkin - olo. Nyt olen yrittänyt ryhdistäytyä, ja se sujuukin ihan hyvin, tai ainakin saan aikaan paljon enemmän asioita, mutta olo ei ole yhtään sen parempi. Kaipaan täyspäistä tamperelaista mähötysseuraa!!! Ei näissä turkulaisissa mitään vikaa ole, paitsi että niillä on koko elämä täällä ja mulla taas ei ole. Mun elämäni on aivan levällään... Mikään niistä asioista, jotka vielä syksyllä tekivät elämästä elämisen arvoisia, ei (ainakaan juuri tällä hetkellä) enää tunnu niin merkitykselliseltä. Jotain ehkä kertoo se, että töissä on juuri tällä hetkellä maailman kivointa käydä. On ainakin jotain tarkoituksenmukaista tekemistä ja juttuseuraa koko ajan.

Ei mulla kai oikeasti näin huonosti mene, toivoisin vain että jotain tapahtuisi. Että elämä saisi jonkinlaisen suunnan kaiketi, eikä kaikki olisi vain niin kamalan epämääräistä.

Oggi fa freddissimo

Selvisinpäs hengissä Tampereesta, kylmästä (siis KYLMÄSTÄ!) ja hassusta valokuvaajastani! Se oli ihan mukava tyyppi, tamperelaisen flegmaattinen puhuessaan, mutta liikkeissään niin vilkas, että mää sain pitää varani koko ajan, että pysyin kannoilla...

Pääsin tänään leikkimään Huippumallia haussa:S Studio-osuus oli enimmäkseen säätämistä, eikä niin kamalan jännää, mutta Näsinpuistossa oli hauska poseerata. Kuvistakin tuli varmaan hienoja, kun aurinko paistoi ihan siniseltä taivaalta ja lumi kimalsi:}}} Valitettavasti lämpötila oli painunut jonnekin mittarin ulottumattomiin, enkä sulanut oikein kunnolla koko junamatkankaan aikana.