Partioitumista

Vietin viikonlopun tällaisissa merkeissä. Olin kaivannut "metsässä rypemistä" eli partioleirejä jo kauan, mutta silti näin jälkikäteen maanantaiaamun koomassa mietin miksi lähden näihin juttuihin mukaan vapaaehtoisesti. Kuka täysjärkinen haluaa uhrata viikonlopun yöunensa, nukkua katkonaista unta huteran teltan alla peläten jatkuvasti, että joko teltta romahtaa niskaan tai että kipinävahdit keskittyvät liikaa kortinpeluuseen, antavat kamiinan sammua ja jäädyttävät meidät kaikki kuoliaaksi, ja herätä puoli kahdeksalta keittämään puuroa vain kuullakseen, että puuro on "tosi ällöä" ja sen syöminen "lastenkidutusta"... Kommentit sinänsä voi sellaisinaan siirtää ihan mihin tahansa viikonlopun aktiviteettiin. Kaikki oli joko "tyhmää", "epäreilua" tai "tylsää".

Muistaakseni vartiolaiseni silloin kahdeksan vuotta sitten olivat ihan samanlaisia, mutta meillä oli ikäeroa sen verran vähemmän että jotenkin jaksoin rankutusta paljon paremmin, ja sain lapset paremmin myös mukaan ihan vain omalla esimerkillä. Nyt alan tuntea itseni liian vanhaksi. Tykkään järjestää ohjelmaa ja retkiä, mutta toivoisin että vastaanotto olisi hiukan innostuneempi. Viime vuonna Ranskassa lapset lähtivät riemusta kiljuen mukaan (yhtä Tapausta lukuun ottamatta) melkein mihin vain - mutta toisaalta sudenpentuikäiset ovat sellaisia täälläkin. Suuremman eron huomaan kuitenkin siinä, miten suoraan ja töykeästi nämä meidän lapsukaisemme uskaltavat väittää vastaan ja uhmata kaikkia käskyjä... En osaa kuvitella ranskalaisia seikkailijaikäisiäkään vastaaviin tilanteisiin.

Toki viikonloppuun mahtui myös kivoja hetkiä. Tytöt tuntuivat tykkäävän illan kädentaitotehtävästä, olin osannut valita oikeita kirjoja iltasaduksi ja kipinävuorolaisten viihdykkeeksi (Heinähattu&Vilttitossu, Muumilaakson marraskuu sekä Karhukirjeitä) ja teltassa nukkuminen oli jännityksestä ja kylmästä huolimatta ihan jännä kokemus. Parasta taisi silti olla sunnuntaina kesken suunnistuksen yllättänyt hurja lumipyry, josta neuvokkaat mutta väsyneet seikkailijat selviytyivät liftaamalla takaisin kämpälle... Tässä kohtaa teki mieli tehdä muutama ristinmerkki (miten selitän vanhemmille että niiden lapset on muuten kidnapattu tämän viikonlopun aikana?), mutta onneksi seikkailu päättyi onnellisesti ja tytöt olivat kovin tohkeissaan englanninkielisestä kuskistaan.

Itsekin sain mukavasti vastapainoa viikon sisällä kököttämiseen kirjojen ja moodlen parissa, ja telttayön jälkeen arvostan taas hiukan enemmän omaa mukavan pehmeää patjaani ja sisävessan ylellisyyttä. Seuraavaksi pitäisi päästä vaeltamaan - mielellään kuitenkin hiukan omemman ikäisessä seurassa!