Nuokun kuin mangusti aavikolla. Kuka %&&%&¤& keksi Excelin???

Katsoin eilen aivan hysteerisen hauskaa mangustisaippuaoopperaa. Raggariteinimangustit kidnappasivat kolmeviikkoisen pikkuveljensä autiomaahan, hyvässä tarkoituksessa tosin, mutta unohtivat sitten pienen raukan sinne haukan armoille. Onneksi isoveli Shakespeare huomasi vaaran ja tuli pelastamaan taaperon. Myöhemmin Shakespeare kuoli traagisesti käärmeenpuremaan...:( Jatkoa odotellessa!

Illalla oli pakko mennä, kun ilmaiseksi pääsi. Katsomaan Ristoa ja Tv-resistoria. Antaumuksella marakasseja soittava insinööri teki erityisen suuren vaikutuksen!

Ole epäselvä, mutta tee se tiukasti!

Kaksi hyvää syytä asua Yo-kylässä:

1. Vuokra on kohtuullinen, eli muuhunkin elämään on varaa, eli ei ole mitään tarvetta mennä Kauppatorille hillumaan ja palelluttamaan itseään mielenosoitukseen vaan voi käyttää ylimääräisen vapaa-ajan lusmuiluun.

2. Poika Jolla On Hassut Hiukset asuu yläkerrassani.


Yllämainittu mielenosoitus on pannut koko yliopiston aivan mullin mallin. Aamulla raahauduin hyvässä uskossa viikon ratkiriemukkaasti avaavalle Ajankohtaisten tietojen luennolle ja tapasin Signumin käytävässä tasan yhden ryhmäläiseni. Osa on ilmeisesti jatkanut viikonloppua joko tahattomasti tai tahallaan, osa taas pistänyt hulinaksi heti aamusta. Itse lukeudun jonnekin tuonne välimaastoon: koulu kiinnostaa tasan yhtä paljon (=vähän) kuin mielenosoitus. Ei aamu kuitenkaan ihan hukkaan mennyt. Yleensä niin taidokkaasti seinään sulautuva opettajamme sai suorastaan tunteet kuumenemaan aitoranskalaiseen tapaan (ei tosin aivan omin ansioin). Kiihtymystä herätti ranskalaisten ja erityisesti ranskalaisten poliitikkojen tyhmyys (kuten tavallista), opettajan puolusteleva asenne (ja hiukan hidas järjenjuoksu, anteeksi nyt vain...) ja ilmastonmuutos. Olin itsekin jo lähes valmis ryhtymään tositoimiin ja nousemaan barrikadeille, mutta jotenkin innostus kuoli äidinkielen tuntiin mennessä, kun opettaja aloitti kalvosulkeisensa, jotka vielä kaiken huipuksi käsittelivät ensi maanantaiksi palautettavaa arvosteltavaa kotitehtävää. Onnistuttiin kuitenkin puhumaan itsemme pois tunnilta puolessa tunnissa - mielenosoitukseen vedoten, kuinkas muutenkaan...

Tällä hetkellä olen siis yhä virallisesti äidinkielen tunnilla, tai vaihtoehtoisesti mieltä osoittamassa eli oikeasti istun koneen ääressä ilahduttamassa kaikkia huippumielenkiintoisen elämäni pienillä yksityiskohdilla. Yksin lusmuilu ei oikein suju. Kavereiden kanssa haahoilu on maailman parasta ajanvietettä, mutta yksin siitä katoaa jotenkin hohto. Nyt vain odotan, että joku soittaisi, ilmoittaisi tarkat koordinaattinsa (mielellään täällä Turussa) ja kertoisi suunnitelman siitä, mitä voisin hänen kanssaan tehdä seuraavaan luentoon saakka. Inhoan tätä, kun porukka leviää taivaan tuuliin, ja itse löytää itsensä seisomasta Koskenniemen portaista ypöyksin miettimässä, mitä oikein tapahtuu ja missä mun kuuluisi olla...

Ei ole elämä helppoa, ei. :D

Olen jo kaksi päivää lahjakkaasti ja hyvällä menestyksellä vältellyt kaikkea kouluun liittyvää. Eilen tosin olin yhdellä luennolla, mutta hattivatit ja ikkunasta ulos tuijottaminen voittivat tekstianalyysin... Iltapäivällä kahville ja illan vietin TURKULAISTEN seurassa, mukavaa sakkia kotipaikastaan huolimatta. Tänään olen ihmetellyt miten syksyistä syksyllä voikaan olla ja syönyt päiväruuaksi jukurttigelatoa lakritsikastikkeella. Ja nyt olen tässä.

Olo on lievästi sanottuna kipeä. Olen hukannut itseni jonnekin syvälle oman pääni syövereihin paksun räkäkerroksen alle ja toivoisin vain, että nousisi kunnolla kuumetta, niin pääsisi tästäkin. Saamattomuus on tietty helpompi antaa itselleen anteeksi kun on vakuuttava tekosyy.

Pää kuumehouruisen kirkas...

"Onko maailmankaikkeudella alku, ja jos on, mitä tapahtui ennen tätä alkua? Mitä on aika? Loppuuko aika joskus? Voimmeko kulkea ajassa myös kohti menneisyyttä?"

"Toinen äärettömän suurta ja staattista maailmankaikkeutta vastaan puhuva havainto tunnetaan Olbersin paradoksina..."

Vitsi tää on nero kirja!

MALADE!

J'ai mal à la gorge! Ihan tiedoksi vain niillekin kaikille, joille en vielä ole ehtinyt aiheesta valittaa... Kuolettavasta väsymyksestä huolimatta heräsin puolitoista tuntia ennen herätyskellon soittoa, kurkku aivan tulessa. Eiliset stemmaharjoitukset tekivät varmaan HYVÄÄ!

Eli jos nyt kuolen piakkoin, niin älkää ihmetelkö:D. Rakkaimmat terveiseni kaikille, jotka tätä lukee (hmh???).


***

myöhemmin illalla: Edelleen kipeä huolimatta hunajateestä, jota olen päivän mittaan kitannut varmaan litran verran. Nyt lähinnä à la poitrine... Oli silti ihan hyvä päivä. Koulun jälkeen päädyin Marin ja Maisan kanssa Monttuun syömään, ja tunsin itseni todella nuoreksi, kokemattomaksi ja hupsuksi. On ihanaa vaihtelua olla porukan kuopus, jolta ei edellytetä kovin suuria:}}}. Ulkoilutin myös Eiccaa tänään pitkästä aikaa. Se on varmaan kuvitellut jääneensä ihan heitteille, stackars-lilla... Lidlin pihassa ropsahti ensimmäisen kerran ruutuun ja samaan aikaan uutistenlukija ilmoitti, että "yhtenäinen sadealue saapuu Suomeen" ja että "sateita on odotettavissa koko maahan". Huomattiin. Makasin kotona sängylläni kuuntelemassa sateen ropinaa ja Tarun ja Tiinan köhinää ja röhinää (ei epäilyksiä siitä, mistä olen tartuntani saanut...) kunnes nukahdin. Tänään oli jälleen aikaa, ja mää ajattelin. Jo toisen kerran viikon aikana, ehkä teen tästä jonkin keskiviikkoisen perinteen. Tuntui nimittäin hyvältä vaihteeksi tietää mitä mieltä on asioista. Yleensä hiihtelen ajatuksissani jossain toisessa universumissa, ja sen takia tämä maailma välillä ottaa pahemman kerran aivoon. Illalla keilaamaan. Kävelin sateessa Tuomiokirkolle ja muistin jälleen kerran, että oikeastaan syksy on paras vuodenaika. Varsinkin tällaisina iltoina, kun kävelee autioita, märkiä katuja pitkin ja katuvalot saavat ympäristön näyttämään aivan teatterin lavasteilta. Peiton alle käpertyminen ja takkatuleen tuijottaminen on turhaa romantisointia, ainakin mun sekaisessa sähkölämmitteisessä huoneessani, mutta on silti ihanaa laittaa villasukat jalkaan ja kömpiä pehmeään sänkyyn teemukin ja kirjan kanssa kuuntelemaan sadetta. Nauraa vahingoniloisesti onnettoman ja märän näköisille koiranomistajille, jotka kaksi kertaa päivässä alistuneesti raahaavat haluttomat koiransa ulos kurastumaan ja taiteilevat sateenvarjon ja alituiseen sotkeentuvan remmin kanssa. Syksyisin muutun hiukan sentimentaaliseksi (mikäli joku, HYPOTEETTINEN lukija sitä ei vielä ole huomannut...), innostun asioista, lainaan kirjastosta isomman kasan kirjoja kuin koko syksyn (saatikka sitten yhden kuukauden) aikana ehdin lukea ja kuljeskelen ulkona nauttimassa märistä mukulakivistä ja märän keltaisesta maisemasta. Ja saan yskän. Taidanpa kömpiä tästä petiin sairastamaan ja nauttimaan tyhjästä ja kiireettömästä tunnelmasta. Bonne nuit, tout le monde!

Maailmantuskaa?

Ranskassa tulvii, kadut on muuttuneet virroiksi ja ihmiset itkee teeveessä. Päivän Aamulehti ilmoittaa, että olemme "vain asteen päässä rajalta", jonka jälkeen ilmastonmuutos muuttuu hallitsemattomaksi. Pe-lot-ta-vaa! (quatro syllabes, deux overtes et deux fermées...)

Seuraavaksi näytetään tyttöä tummana silhuettina selkä kameraan päin, ääni muutettuna pikkuoravamaiseksi. Tupakka on vaaraksi!!! Aamulehti puolestaan siirtyy tärkeämpiin aiheisiin: "Peruskoulun lopulla tyttöjen ja poikien ajattelukyky on samalla tasolla."

Ja mitä teen minä? Iloitsen kahdesta ylimääräisestä vapaatunnista, keitän teetä ja makaan sängyllä lukemassa. Ei kai siinä mitään pahaa ole, etten jaksa enää välittää joka toinen päivä muuttuvista ennusteista, jotka milloin julistavat maailman tuhoa, milloin antavat ymmärtää, ettei vaaraa oikeastaan ole.

Äh, en osaa selittää:(. Laitan teeveen kiinni, unohdan naurettavat ajatukset maailman pelastamisesta ja jatkan itsekästä elämääni.

Vedä viiva jos vituaa, eli tarina partioviikonlopusta

Halleluja, se on ohi! Elämäni hirvein viikonloppu Hämeenlinnassa. Jossain vaiheessa Toijalan asemalla palasin omaksi itsekseni ja painajainen oli takanapäin. Eipähän tarvitse tätäkään ottaa uusiksi ihan heti (=ikinä).

Tylsyyden syövereissä tilastoin viikonlopun numeroiksi. Tässä saldo:
42 Marimekon raita- ja 2 pallopaitaa
1 pyydetty nimmari
1 vankityrmä
4 karkkia yhtäaikaa suussa
2 ystävällistä kommenttia hanke-esittelystä (3, jos lasketaan se, kun joku pyysi anteeksi, kun oli kävellyt esittelypahvin päältä...)
1 todella karu Vamos a la playa -video
LUKEMATTOMIA enemmän tai vähemmän onnistuneita karaoke-esityksiä naapurikojussa
3 lämmintä ateriaa lauantaina
3 kertaa Boten Anna

Lisäksi tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, miten hullunkuriselta tampere oikeasti kuulostaa ulkopaikkakuntalaisen korvaan:D.

Paluu KOTIIN oli auvoisa. Pääsin oikeaan tunnelmaan jo Toijalan asemalla, missä vietin melkein kaksi tuntia hiukan epäonnistuneen spontaaniuden tuloksena. Seuranani Kielo ja Herkko ja mummi, joka loi muhun mitä maijapoppasmaisimpia katseita kun mä valuin hetki hetkeltä ryhdittömämpään asentoon penkilläni. Söin hiukan muussaantunutta banaania ja opettelin käyttämään junamaattia.

Turussa tunsin oloni hämmästyttävän kotoisaksi. Rakastan jo nyt tätä kaupunkia! Unohduin alkuillasta haahoilemaan Tuomiokirkkotorille ja ihastelin sateesta märkiä ja kiiltäviä mukulakiviä ja liikennevalojen hehkua, joka enteilee jo pimeitä iltoja. Tunsin itseni tositurkulaiseksi:}}}. Olen muuttunut parissa kuukaudessa juurettomaksi, mutta tarvitsen silti jonkin tukikohdan, ja tällä hetkellä se on Turku.

Ensi viikonloppu on jo melkein täällä!