Salmiakkia ja punaviiniä

Lomanjälkeisestäkin maanantaista voi kaiketi selvitä. Vielä ainakin henki pihisee, eikä vanne kiristä liikaa päätä. 20 000 sähköpostia ja aivojen syväjäätyminen pohjolan pakkasissa eivät olleet hyvä yhdistelmä tämän viikon alkuun.

Mut kyl tää tästä. Salmiakin ja punaviinin voimalla - samassa paketissa niin kotimaa kuin asuinmaakin :)

Nyt en kykene vielä kirjoittamaan mitään järkevää lomasta. Nostan hattua kaikille maailmanmatkaajille ja reppureissaajille (esimerkiksi sisarelleni), kun jaksavat uudella innolla kohdata milloin mitäkin seikkailuita. Mulle riitti eksotiikkaa ihan tutussa ja turvallisessa Tukholmassa, Ruotsin laivalla ja koti-Suomessa, ja vikoina päivinä oli puhti poissa eikä matkaaminen maittanut, vaikka olikin ihan kivaa. Musta on tullut tällainen mukavuudenhaluinen kotikissa. Ai miten niin tullut?

Mut oli Tukholma vaan niin kaunis, ja Suomeen oli kiva päästä. Ihan oman säväyksen kaikkeen tuo se, kun saa esitellä jutut monsieur’lle ekaa kertaa. Sekin rakastui kovin Tukholmaan ja intoili jo että siellä vielä joku päivä asutaan.

Melkein jo loma

Jätin kisun hoitoon työkaverin luokse. Rappukäytävässä teki mieli pyörtää takaisin ja ottaa Mange mukaan, salakuljettaa se repussa Ruotsiin ja Suomeen. Ei sillä, etten luottaisi hoitajan pätevyyteen, päinvastoin (hoidokin käytöstavat sinänsä huolelttaa kyllä), mutta kun… KAMALA IKÄVÄ!

Ihan kummallista olla kotona ilman jatkuvasti kyljessä kiehnäävää, perässä maukuen kulkevaa karvakorvaa. Miten mä voin nukkua ensi yönä kun jalkopäästä puuttuu kuorsaava (kehräävä?) kuumavesipullo? Olen ekaa kertaa kotona moneen kuukauteen ilman pöhkö-Magnusta, onneksi pian pääsen sentään Suomeen rapsuttelemaan Alpoa…

Pakkaaminen ei edisty. Olen pessyt pyykit, joten ne odottaa vain laukkuun siirtämistä. Olen ostanut lahjoja ja tuliaisia. Olen kirjoittanut listan kaikista tavaroista, jotka haluan mukaan. Olen inventoinut romulaatikkoni (heinäkuun palkkakuitti on hukassa!) ja ottanut esiin reissuun tarvittavat paperit. Mutta en ole ottanut laukkua esiin ja ruvennut tunkemaan tavaroita sinne. Kuin vaikeaa voi olla?

Taidan jättää homman suosiolla aamuun, niin suloisesti luomet painaa jo tältä illalta…

Yksi pieni ihmetyksen aihe mahtuu vielä tähän iltaan. Nimittäin sisätilan lämpötila tässä maassa. Pari viikkoa sitten kun oli pakkasta ja kylmä, sisällä tukehduttiin täydellä huutavien patterien tunkkaiseen kuumuuteen. Nyt kun päivälämpötila kipuaa reilusti plussan puolelle ja ulkona alkaa tuntua keväältä (söin tänään lounasleivän ulkona penkillä :)), sisällä käy lähes arktinen viima. Ilman villasukkia, paria villapaitaa ja kaulahuivia on sisällä turha kuvitellakaan tuntevansa oloaan jotenkin mukavaksi…

Eilisen ex tempore -laskettelureissun jäljiltä tänään portaita on laskeuduttu sulavalla jalat tönkkösuorina -menetelmällä. Pääsenköhän huomenna töihin asti?

Dole

Maisemia tulevasta kotikaupungista. Meidän kämpästä on näkymä kanaalille, vaikkei ihan vesirajassa asutakaan.

Kirkontori (tuolta takaa lähtee meidän tuleva kotikatu) ja pakollinen paikallinen kylähullu…….

Breaking news

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.
Jää jälki sydämiimme, jälki unelmiin,
teille laulamme nyt näkemiin…

***

Tämä biisi on soinut viime aikoina päässä paljon. Lähtö on edessä, Grenoblesta ja vakituisesta työstä ja kaverien luota. Taas.

Eilen tärisin jännityksestä pomon toimistossa, kun kerroin että lähden. Ihan hyvin se meni, eikä se vaikuttanut erityisen harmistuneelta (mistä tämä johtuu?), vaikka joutuukin taas metsästämään uutta suomalaista kissojen ja koirien kanssa mun tilalle.

Työkaverit sen sijaan sanoivat, etten saa lähteä. Yksi lupasi tapella Maximen kanssa, että mä saan jäädä. Siitä tulin hyvälle mielelle (varsinkin kun tiedän ettei ne oikeasti aio lyödä Maximea - tai tulla kaikki meille yhtä aikaa kylään). Musta tykätään täällä <3

Harmittavaa on jättää ihanaiset ystävät ja työkaverit, ihana rakas Grenoble tuttuine vuorineen, ja tutuksi käynyt keskusta kahviloineen toreineen ravintoloineen… Mulle tulee (taas) ikävä.

Kivaa on kuitenkin tehdä vain yhtä työtä, muuttaa mösjöön luokse leikkimään kotia kisun kanssa, ottaa rennosti, jännittää jotain mikä ehkä tapahtuu kesällä ja ehkä ei. Siitä lisää tuonnempana.

Sitä se on, elämää. C’est la vie!

Puurolle!

Tein ranskikselle (sen ihan omasta pyynnöstä, toim. huom.) kaurapuuroa sunnuntaina aamiaiseksi. Näytin sille kaurahiutalepaketista, että kato nyt miten tää on terveellistä, beta-glukaania ja alentaa kolesterolia ja mitä vielä.

Mitä tähän tuumaa ranskalainen?

"Mä lisään siihen vähän vaan sokeria ja voita ja pari palaa suklaata!"

Hyvää oli :)

Il fait froid

Katsoin eilen uutiset ekaa kertaa noin kahteen kuukauteen. Yleensä en viitsi kun alkaa masentaa, enkä ole viime aikoina oikein ehtinyt tv:n edessä kököttääkään, kun olen siirtänyt Ergonomisen Kotitoimistoni alakerran sohvalta omalle sängylle (ai, miks mulla muka on selkä aamuisin jumissa?). Eilen kuitenkin ilta kului suunnilleen näin:

klo 18: Lähden töistä kotiin. Tai lähtisin, jos vika asiakas ei soittaisi minuuttia vaille, ja sitten tulisi vielä kaksi meiliä, joihin on PAKKO vastata just nyt heti. Sitten keräilen kamojani, unohdan jotain, palaan takaisin, käyn vessassa (melkoinen suoritus untuvatoppis päällä, voin kertoa).

klo 18.40: Olen kotona. Kissa kaahaa alakertaan kertomaan, miten kurja ja ankea päivä sillä on ollut (lue: se on maannut mun sängyllä sekä peiton päällä että alla, huvitellut lymyilemällä parissa muovikassissa, kiivennyt tiskialtaaseen ja roskikseen ja jatkanut taas uniaan). Päätän ripustaa aamulla vihdoin pesukoneeseen saamani pyykit.

klo 18.45: Haen vessasta pyykkitelineen (meidän vessa on noin neliömetrin kokoinen, joten loogisesti siellä säilytetään vessanpytyn lisäksi myös kissan hiekkalaatikkoa, pyykkitelinettä, lattiaharja-armeijaa sekä erinäisiä imurin osia, jotka ei mahdu itse imurin kanssa meidän ruokakaappiin… olenko  maininnut, että mun kämppiksellä on mun makuun aika paljon tavaraa?). Nostan telinettä, jotta näkisin jalkani, enkä kompastuisi karvaiseen tornadoon, joka siellä alhaalla pyörii. Hajotan eteisen lampun.

klo 18.50: Lakaisen lasinsiruja eteisen lattialta ja yritän samalla huitoa luudalla Magnusta vähän kauemmaksi. Sen mielestä leikki on hupaisin ikinä, ja naapurit saavat taas nauttia kauniista äänestäni.

klo 18.55: Saan vihdoin pyykkitelineen asennettua, nappaan telkkarin taustalle päälle ja ryhdyn ripustamaan pyykkejä.

klo 19.10: Valmista tuli! Katson kelloa ja totean, etten taida ihan ehtiä vaihtaa vaatteita ja rynniä ratikan kautta jumppaan, joka alkaa puoli kahdeksan. En olis halunnutkaan…

Bref, katsoin illan tv-uutiset sen pyykinripustamisohjelman jälkeen. Viidentoista minuutin lähetyksestä noin yhdeksän ja puoli minuuttia oli omistettu sille, että KAMALAA KUN ON KYLMÄ. Varokaa ihmiset, älkää menkö ulos, pukekaa lämmintä päälle ja ihan useampi kerros vaatetta, ja hei jos auto hajoaa, kyllä vakuutus korvaa. Ja näin kylmässä on ihan lainkin mukaan oikeutettua kieltäytyä menemästä töihin (paitsi jos sattuu olemaan töissä mukavassa lämmitetyssä toimistossa, harmi). Näin taustatietona mainittakoon, että täällä on päivällä noin 4 astetta pakkasta. Celsiusta.

Tekisi mieli painattaa itselleen reilun kokoinen rintanappi: “Olen selvinnyt hengissä paljon kylmemmästäkin. Lopettakaa kouhkaaminen.” Mutta ehkäpä en viitsi hirveästi paukutella henkseleitä, kun olen tällainen vilukissa, ja selviän nytkin vain siksi, että osaan tosiaan pukeutua sään vaatimalla vakavuudella: maailman paksuin untuvatoppis sekä tarvittaessa kahdet tai kolmet sukkahousut on pelastus! (sitä paitsi Suomessa kouhkataan ihan samalla lailla heti kun lämpötila nousee yli +25:n……)

Ensi viikolla noustaan jo plussan puolelle. Tule jo kevät!