Hengissä ollaan edelleen! Selvisin niin Suomen
arktisesta kesästä (kaksi villapaitaa on ihan oiva vaatevalinta
juhannukseen) kuin Grenoblen tukahduttavasta +35 asteen helteestä
palatessa. Arki alkaa tunnetusti aina maanantaista, ja vaikken
tavallisestikaan ole käkenä pystyssä kellon soidessa, tänään en edes
kuullut koko kelloa, vaikka se kilkattaakin mun puolella sänkyä… Onneksi
seuraavaan lomaan on vain kaksi viikkoa!
Magnus aiheutti meille viime yönä sydämentykytyksiä, kun se äkkiä katosi. Tai pikemminkin ilmestyi makuuhuoneen ikkunaan - ulkokautta! Me asutaan kerrostalon kolmannessa ja ylimmässä kerroksessa, joten mulla pomppasi sydän kurkkuun, kun näin pöljänderin tuijottavan ruudun toiselta puolen yhtä hämmästyneenä kuin minä. Se ehti kuitenkin ampaista karkuun ennen kuin ehdin kissaa sanoa, ja sitten me mietittiin unenpöpperöisen mösjöön kanssa että mihin se mahtoi mennä. Meidän talon tiilikatto on jyrkkä ja liukas, eikä Mange toistaiseksi ole uskaltanut tukikohdastaan ikkunasta edemmäs… Maxime kävi mun mielenterveyden vuoksi tarkistamassa, oliko kissa pudota mäjähtänyt parkkipaikalle, mutta kun siellä ei näkynyt mitään, uskalsin sentään käydä nukkumaan. Kuulin vähän myöhemmin tuttua kurnutusta katolta, ja ikkunan ohi vilahti varjo, joten sain jopa untakin. Aamulla mun jalkopäässäni makasi pehmeä kerä… Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Tänään on vaikean aamuherätyksen jälkeen ollut teho-päivä. Huomenna odottaa tapaaminen työkkärissä, ja sinne pitää valmistella - kuinkas muutenkaan - dossier, eli noin satamiljoonaa eri paperia pitää olla mukana! Työpaikkakin mulla on, mutta Suomessa, ja kun itse olen täällä, on selusta turvattava jotenkin. Sosiaaliturvan vuoksi siis haen työttömän statusta. Jännää tällainen vaarallinen kaksoiselämä… Olen siis tänään ehtinyt (CV:n kirjoittamista vältellessäni) siirtää Suomen loman kuvat koneelle, etsiä niitä yllämainittuja papereita, siirtää Suomen loman kuvat facebookiin, muistaa yhden kauan sitten saamani blogihaasteen, ahdistella partiokavereita siihen kahden viikon päästä alkavaan, toistaiseksi ohjelmattomaan leiriin liittyen, ripustaa pyykkiä, käydä lenkillä, pommittaa toimistoa kymmenin paniikkisähköpostein, kirjoittaa lukuisia listoja ja soittaa sécuun osoitteenmuutokseni (kolme kuukautta myöhässä). Viimeksimainittu kokemus oli taas todella mieltäylentävä, koska meidän asunnossa on tosi huono verkko (kännykän siis), joten mun piti yrittää seistä paikallani siinä yhdessä pisteessä, jossa verkkoa on jopa yhden tolpan verran. Sain toistaa kaiken sanomani kaksi tai kolme kertaa ennen kuin täti toisessa päässä sai jotain selvää…
Pian luvassa on varmasti niitä kuvia ja haastetta. Mutta sitä ennen pitäisi kai kirjoittaa CV. Huoh.
Magnus aiheutti meille viime yönä sydämentykytyksiä, kun se äkkiä katosi. Tai pikemminkin ilmestyi makuuhuoneen ikkunaan - ulkokautta! Me asutaan kerrostalon kolmannessa ja ylimmässä kerroksessa, joten mulla pomppasi sydän kurkkuun, kun näin pöljänderin tuijottavan ruudun toiselta puolen yhtä hämmästyneenä kuin minä. Se ehti kuitenkin ampaista karkuun ennen kuin ehdin kissaa sanoa, ja sitten me mietittiin unenpöpperöisen mösjöön kanssa että mihin se mahtoi mennä. Meidän talon tiilikatto on jyrkkä ja liukas, eikä Mange toistaiseksi ole uskaltanut tukikohdastaan ikkunasta edemmäs… Maxime kävi mun mielenterveyden vuoksi tarkistamassa, oliko kissa pudota mäjähtänyt parkkipaikalle, mutta kun siellä ei näkynyt mitään, uskalsin sentään käydä nukkumaan. Kuulin vähän myöhemmin tuttua kurnutusta katolta, ja ikkunan ohi vilahti varjo, joten sain jopa untakin. Aamulla mun jalkopäässäni makasi pehmeä kerä… Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Tänään on vaikean aamuherätyksen jälkeen ollut teho-päivä. Huomenna odottaa tapaaminen työkkärissä, ja sinne pitää valmistella - kuinkas muutenkaan - dossier, eli noin satamiljoonaa eri paperia pitää olla mukana! Työpaikkakin mulla on, mutta Suomessa, ja kun itse olen täällä, on selusta turvattava jotenkin. Sosiaaliturvan vuoksi siis haen työttömän statusta. Jännää tällainen vaarallinen kaksoiselämä… Olen siis tänään ehtinyt (CV:n kirjoittamista vältellessäni) siirtää Suomen loman kuvat koneelle, etsiä niitä yllämainittuja papereita, siirtää Suomen loman kuvat facebookiin, muistaa yhden kauan sitten saamani blogihaasteen, ahdistella partiokavereita siihen kahden viikon päästä alkavaan, toistaiseksi ohjelmattomaan leiriin liittyen, ripustaa pyykkiä, käydä lenkillä, pommittaa toimistoa kymmenin paniikkisähköpostein, kirjoittaa lukuisia listoja ja soittaa sécuun osoitteenmuutokseni (kolme kuukautta myöhässä). Viimeksimainittu kokemus oli taas todella mieltäylentävä, koska meidän asunnossa on tosi huono verkko (kännykän siis), joten mun piti yrittää seistä paikallani siinä yhdessä pisteessä, jossa verkkoa on jopa yhden tolpan verran. Sain toistaa kaiken sanomani kaksi tai kolme kertaa ennen kuin täti toisessa päässä sai jotain selvää…
Pian luvassa on varmasti niitä kuvia ja haastetta. Mutta sitä ennen pitäisi kai kirjoittaa CV. Huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti