Partioitumista

Vietin viikonlopun tällaisissa merkeissä. Olin kaivannut "metsässä rypemistä" eli partioleirejä jo kauan, mutta silti näin jälkikäteen maanantaiaamun koomassa mietin miksi lähden näihin juttuihin mukaan vapaaehtoisesti. Kuka täysjärkinen haluaa uhrata viikonlopun yöunensa, nukkua katkonaista unta huteran teltan alla peläten jatkuvasti, että joko teltta romahtaa niskaan tai että kipinävahdit keskittyvät liikaa kortinpeluuseen, antavat kamiinan sammua ja jäädyttävät meidät kaikki kuoliaaksi, ja herätä puoli kahdeksalta keittämään puuroa vain kuullakseen, että puuro on "tosi ällöä" ja sen syöminen "lastenkidutusta"... Kommentit sinänsä voi sellaisinaan siirtää ihan mihin tahansa viikonlopun aktiviteettiin. Kaikki oli joko "tyhmää", "epäreilua" tai "tylsää".

Muistaakseni vartiolaiseni silloin kahdeksan vuotta sitten olivat ihan samanlaisia, mutta meillä oli ikäeroa sen verran vähemmän että jotenkin jaksoin rankutusta paljon paremmin, ja sain lapset paremmin myös mukaan ihan vain omalla esimerkillä. Nyt alan tuntea itseni liian vanhaksi. Tykkään järjestää ohjelmaa ja retkiä, mutta toivoisin että vastaanotto olisi hiukan innostuneempi. Viime vuonna Ranskassa lapset lähtivät riemusta kiljuen mukaan (yhtä Tapausta lukuun ottamatta) melkein mihin vain - mutta toisaalta sudenpentuikäiset ovat sellaisia täälläkin. Suuremman eron huomaan kuitenkin siinä, miten suoraan ja töykeästi nämä meidän lapsukaisemme uskaltavat väittää vastaan ja uhmata kaikkia käskyjä... En osaa kuvitella ranskalaisia seikkailijaikäisiäkään vastaaviin tilanteisiin.

Toki viikonloppuun mahtui myös kivoja hetkiä. Tytöt tuntuivat tykkäävän illan kädentaitotehtävästä, olin osannut valita oikeita kirjoja iltasaduksi ja kipinävuorolaisten viihdykkeeksi (Heinähattu&Vilttitossu, Muumilaakson marraskuu sekä Karhukirjeitä) ja teltassa nukkuminen oli jännityksestä ja kylmästä huolimatta ihan jännä kokemus. Parasta taisi silti olla sunnuntaina kesken suunnistuksen yllättänyt hurja lumipyry, josta neuvokkaat mutta väsyneet seikkailijat selviytyivät liftaamalla takaisin kämpälle... Tässä kohtaa teki mieli tehdä muutama ristinmerkki (miten selitän vanhemmille että niiden lapset on muuten kidnapattu tämän viikonlopun aikana?), mutta onneksi seikkailu päättyi onnellisesti ja tytöt olivat kovin tohkeissaan englanninkielisestä kuskistaan.

Itsekin sain mukavasti vastapainoa viikon sisällä kököttämiseen kirjojen ja moodlen parissa, ja telttayön jälkeen arvostan taas hiukan enemmän omaa mukavan pehmeää patjaani ja sisävessan ylellisyyttä. Seuraavaksi pitäisi päästä vaeltamaan - mielellään kuitenkin hiukan omemman ikäisessä seurassa!

Päivä elämästä

 Torstai 4.11.2010

Morning, beauty!

 Kello soi 7.50. Noin puoli tuntia myöhemmin onnistun vihdoin vierähtämään patjalta alas ja saan päivän käyntiin. Irrotan paristolaturin pistokkeesta, lataan kameraan uudet paristot ja aloitan projektini. Aamutoimet hoituvat täsmälleen samassa järjestyksessä aina: harjaa hampaat, tuuleta huone, keitä teevettä (ei enää kahvia, nyyh), petaa peti, syö aamiaista.

Klo 8.45 syön aamiaista. Teetä maidolla, kaksi kurkku-muna-juustoleipää, omena sekä äitin vaatima kalkkitabletti. Kultturellina rekvisiittana sunnuntain Le Monde, jonka nappasin maanantaina lentokentältä. Ja jonka ihan luenkin aamiaisen ohella.

Klo 9.55 olen valmis lähtöön! Joka aamu luulen olevani ajoissa, ja joka aamu erehdyn. Erityisesti maanantaisin, kun viittä vaille kymmenen muistan, ettei akateeminen vartti koskekaan ruotsin laitosta...! Nyt kuitenkin ehdin kaikessa rauhassa polkea yliopistolle, ja jopa käydä vessassa siistiytymässä ennen venäjän tuntia.

Pyöräreppana on hiukan kärsinyt ja rämisee mennessään, mutta olen keksinyt jo kaksi hyvää puolta tässä: mun ei tarvitse huolehtia Turun pyörämafiasta, eikä myöskään haittaa, vaikka pyörän kellokin on rikki - mut kuulee jo kaukaa muutenkin!

Klo 10.20 alkaa venäjän tunti. Käsittelemme kellonaikoja ja sukulaisuussanoja sekä kuuntelemme Мумий Тролль -bändin (Muumipeikko) huippuhitin Доброе Утро, Планета.

 

Klo 11.50 odottelen kaveria lounaalle luonnontieteiden talon aulassa (kuvassa tosin päärakennus, koska se on edes vähän kivemman näköinen). Hyödynnän ajan selaillen Svenska Akademiens Språkläraa seuraavan päivän tenttiä varten.

Klo 12.15-14.00 syömme lounasta: kanasalaattia, leipää ja suolapähkinöitä. Sekä vähän lisää teetä. Nälkä yllättää, ja muistan ottaa kuvan vasta jälkikäteen. Eikä kuvan tarjotin ole edes omani, sillä popsin kiltisti lautasen tyhjäksi. Kaverin poikaystävän vatsassa vain on mystinen salaattikiintiö, jota ei voi ylittää... Olen unohtanut opiskelijakortin jumppakassiin ja joudun maksamaan ateriastani 5,30e. Sydäntä raastaa! Onneksi kaverilla on kivoja uutisia tuoreesta sisarentyttärestään <3

 

Klo 14.15 tapaan venäjän tandem-ryhmäni. Liza ja Ulpu syövät lounasta ja minä juon päivän kolmannen teekupin ja syön mokkapalan (sain lomalla Maximelta lempinimen "ventre sur pattes" eli vatsa kahdella jalalla). Keskustelemme venäläisestä ruokakulttuurista, teenjuonnista ja opiskelusta sekä harjoittelemme ääntämistä ja suomen puhekielen ilmaisuja.

Klo 16.00 palaan kotiin. Anna on kotiutunut Helsingin vierailulta ja juoruillaan varmaan puolisen tuntia keittiössä. Puuhaan hiukan kaikkea "tärkeää" - sytytän valosarjani ja kastelen kukat ihanalla sammakkoprinssikannullani. Tämän kuvaan päätyneen kasvin olen tainnut joko kuivattaa tai hukuttaa, tai ehkä se vain talvehtii? Oli miten oli, ainoa elollinen osa siinä tuntuu olevan kaupan päälle tullut hämähäkki, joka levittää ahkerastu verkkojaan hyllyn päälle. Paljon ahkerammin kuin minä ehdin tai jaksan niitä siivoilla...

Klo 16.40 päätän lähteä ulos hapihyppelylle ja kauppaan, kun on vielä "valoisaa". Viivyn kaupassa sisällä hyvän tovin (lähdin ostamaan kaurahiutaleita ja maitoa, mutta muistankin että lähes kaikki perusjutut sokerista lähtien ovat loppu, ja palaan lopulta kassi täpötäynnä), ja ulkona ehtii tulla säkkipimeää ennen kuin pääsen kotiin.

 

Klo 18.00 olen kotona taas. Viritän tunnelmavalaistuksen, avaan tietokoneen ja aloitan toivottoman taistelun Moodlen kanssa. Tunnin päästä luovutan (kun olen ensin onnistunut hävittämään taivaan tuuliin tunnin aikana tekemäni kommentit ja korjausehdotukset toisen ryhmän käännökseen) ja siirryn patjalleni kertaamaan ruotsin analyyttistä kielioppia.

 

Klo 21.00 alan olla nälkäinen ja erittäin kyllästynyt tenttiin lukemiseen. Lämmitän mikrossa leipää ja keitän (yllätys) teevettä - kun sulake päättää paukahtaa. Onneksi Siwa on aina lähellä ja vielä auki kymmeneen asti! Myyjän kanssa pähkäilemme kumpi tarjolla olevista kahdesta sulakemallista voisi sopia mulle ja luojan kiitos päädymme oikeaan vaihtoehtoon. Iltapalan valmistus jatkuu. (ja jostain syystä näistä iltatoilailuista ei ole kuvamateriaalia).

 

Klo 21.40 käännän telkkarista kanavan Teemalle ja hylkään ruotsin lopullisesti. Katson unkarilaisen elokuvan ja innostun joka sanasta, jonka ymmärrän.

 

Klo 00.10 sammutan vihdoin valot ja nukahdan noin samantien. Hyvää yötä!

Marraskuu

Päässä soi Miljoonasateen Marraskuu. "...etkö tiedä, voi yksinäisen miehen viedä marraskuuuuu..." Ulkona on niin luotaantyöntävän pimeää suurimman osan vuorokautta, hyh. Tahtoisin vaipua talvihorrokseen, pysytellä sisällä ja puuhata pieniä juttuja - kutoa lisää, lukea yöpöydän virkaa tekevällä pahvilaatikolla lojuva romaani- ja aikakauslehtipino läpi, katsoa hyviä sarjoja ja elokuvia, laittaa hyvää ruokaa...

Tämmöisen näpersin kokoon loman aikana. Olen erityisen ylpeä tupsusta. Ja siitä että osasin, vaikken ole kutonut mitään varmaan kymmeneen vuoteen!

Valitettavasti vain loman jälkeen alkaa aina arki. Tiistaina olin aika lähellä itkua illalla seitsemän aikaan kun olin vihdoin kotiutunut yliopistolta ja yritin yhtäaikaa laittaa ruokaa, pelastaa mitä pelastettavissa oli matkalaukkuun vuotaneen kasvovoidepurkin jäljiltä, järjestää kämppää sen verran siistiksi että pystyisin lukemaan tenttiin ja mietin vielä että miksi olen taas järjestänyt itseni tilanteeseen, jossa joudun marraskuun märässä ja pimeässä yöpymään viikonlopun ulkona. Onneksi löysin kuitenkin laukusta Ranskasta ostetun valosarjan (en suostu kutsumaan niitä jouluvaloiksi, koska aion pitää valojani ikkunassa tasan niin kauan kuin tätä pimeää kautta kestää). Tunnelma kohosi huomattavasti.

Jouluun on enää seitsemän viikkoa :)

Chatouillements

Lomalla on aika kivaa olla. Maximea oli ollut jo ihan liian kova ikävä, mutta hämmästyksekseni huomasin, että olin huomaamattani ikävöinyt myös Ranskaa. Tuntuu kivalta kuulla ihmisten puhuvan ranskaa ympärillä, ja nautin ihan suunnattomasti ruokakaupassa käymisestä - syömisestä nyt puhumattakaan (joitain poikkeuksia lukuunottamatta... tämän päivän lounas artisokkineen ja maksamöykkyineen oli aika koettelemus, mutta raahasin sen jälkeen monsieur'n kaupungille teelle ja leivokselle :)). Lakkoilu ei täällä näy hirveästi arjessa, paitsi bensa-asemilla, joille on pitkät jonot, mutta keskustelua se kyllä herättää sitäkin enemmän. Naurattaa vain, näin ulkopuolisena, miten pöhkön itsepäistä kansaa tämä on... Barrikadeille on päästävä vähimmästäkin syystä, vaikkei mitään yleistä yksimielisyyttä olekaan siitä, miksi tätäkin reformia vastustetaan.

Mä annan politiikan olla ja nautin kauniista päivistä, herkuista ja laatuajasta monsieur'n kanssa täysin rinnoin!

Matka Turusta Grenobleen kävi hiukan isompien kylien, kuten Helsingin, Pariisin ja Geneven kautta. Saatte arvata mikä edellä mainituista on kuvassa...

Sain noin tunti sitten yhden pitkään kestäneen käännösprojektin valmiiksi. Se oli vika homma, joka piti hoitaa yliopistoa varten ennen lomaa, JEEEEEEE! Tai no, huomenna pitää muistaa ilmoittautua tenttiin, kun se ei onnistunutkaan netissä, mutta tähän hommaan vaaditaan lähinnä sisäluku- sekä kirjoitustaitoa, joten enköhän selviä siitä rasittamatta itseäni liikaa.

Hassua, että eka periodi on jo ohi. Neljännes tästä vuodesta... Seitsemän viikon päästä on jo joululoma ja Ranskasta palattuani voin jo melkein ruveta kuuntelemaan joulumusiikkia ja suunnittelemaan tämän vuoden piparitaloa! Joulua edeltäviin viikkoihin kuuluu kylläkin myös mm. pari tenttiä, palautettavia ryhmätöitä, esseitä, oppimispäiväkirjoja ja toivottavasti myös ihan palkkatöitä, joten taidanpa nyt vielä keskittyä intoilemaan ensi viikon lomasta. Tykkään toki opinnoistani, ja eka periodi sujui yllättävän kivuttomasti, mutta tykkään myös kovasti lomista!

Jos Ranskassa lakkoilevat bensiininjalostamot eivät estä mun lentosuunnitelmia, jo kahden päivän päästä olen monsieur'n luona nauttimassa sivistyneistä keski-eurooppalaisista lämpötiloista (tänään iltapäivällä Turussa mitattiin päätä huimaavat +2,8 astetta!), leipomoiden tuoreista tuotteista ja monien kivojen ihmisten seurasta. Tapaan yhden parhaista vaihtokavereistanikin, koska osutaan Grenobleen yhtä aikaa! Onnellista.

Dolce far niente

Kämppis lähti Tallinnaan viikonlopuksi ja jätti mut tänne ihan yksin. Olen saanut yli kaksi vuorokautta kaikessa rauhassa noudattaa neuroottista järjestelmällisyyttä kaikissa asioissa, joissa se musta tuntuu sopivalta, soittaa huonoa musiikkia, aloittaa keittiökolistelun heti herättyäni ja kulkea säädyttömästi pukeutuneena ympäri kämppää. Mutta pieni seinähulluus tässä uhkaisi, ellen pian taas saisi seuraa ja huomenna palaisi ruotuun ja yliopistolle. Viihdyn kyllä yksin, mutta mielellään vain rajattuja aikoja. On silti ihan kiva huomata, etten kokonaan ole menettänyt taitoa, koska saan näistä hetkistä niin paljon irti.

Aavistin jo joskus kaksi viikkoa sitten että tulen tarvitsemaan tällaisen viikonlopun kaiken hulinan keskellä, enkä lähtenytkään Tampereelle niin kuin tavallisesti, jos sattumalta jonain viikonloppuna ei ole mitään, mikä erityisesti pakottaa mut jäämään tänne (eli yleensä korkeintaan kerran kuukaudessa). Olen katsonut hyviä elokuvia ja Gilmoren tyttöjä dvd:ltä, laittanut ruokaa, juonut viiniä lounaalla, ostanut japanilaisia kahvikuppeja kirpputorilta ja opiskellut unkaria niin että se on tullut uniinkin. Olo on fyysisesti rennompi kuin aikoihin, ja mielikin tuntuu levollisemmalta, kun se on saanut hetken lähennellä koomanomaista tilaa ja järjestäytyä.

Tämmöistä pitäisi olla useamminkin, ilman erillistä järjestelyä. Tämmöistä ihan tavallista, että on vaan ja juo kahvia tosi sievästä ruusukupista ja laittaa dvd:n pauselle siksi aikaa että hakee lisää omenapiirakkaa. Kodin tunnusta puuttuu vain koira kuorsaamasta sängyltä... Kai tämä on vain taas mun strömsö-elämän kaipuutani, vaikka tiedän nauttivani vähintään yhtä paljon kaoottisesta arjestani.

Aurinkoa ikävä

Bileet on vasta tulossa, ja mua väsyttää jo nyt. Alanko tulla vanhaksi? Sinänsä myös pimeys jaksaa yllättää mut joka ilta - että jo seitsemältä on kuin keskiyöllä! Tosi ahdistavaa. Miten olin muka voinut unohtaa, enhän mä ollut kuin vuoden pois, ja sen vuoden nimenomaan taivastelin sitä, miten Ranskassa ei missään vaiheessa tullut kauhean masentavan epätoivoisen pimeää. Ehdin kai kuitenkin romantisoida pimeydenkin semmoiseksi mukavaksi kodikkaaksi kynttilöiden poltteluksi ja suklaan syömiseksi. Mitäs sitten kun illalla pitääkin vielä jaksaa lähteä ulos, käydä jumpassa, kaupassa, bileissä, tai edes kirjoittaa vaikka koulutöitä seiskan jälkeen illalla? Itselläni unihormonin eritys on niin tehokasta, että heti pimeän laskettua alkaa ramaista...

Kävin katsomassa siskon kanssa Eat Pray Loven elokuvissa, ja tuli juuri sellainen olo, että miksen tee noin. Miksen vaan valitse paikkaa, jonne lähtisin, missä viihtyisin niin hyvin että vihdoin voisi olla sellainen olo että on siellä missä pitää, eikä vain jossain vähän väliaikaisesti... (sinänsä en koe olevani vielä niin vanha että olisi pakko löytää, mutta aina silti vähän kyttään matkoilla fiilistä paikasta. että olisiko juuri siellä niin paljon viehätysvoimaa, että voisin jäädä ja olla. vielä ei ole löytynyt.) Kaikkialla on tietty sekä hyviä että huonoja puolia, ja varmaan aina jossain vaiheessa miettisin että mitä hittoa oikein luuhaan täällä toisella puolen maailmaa, kun yhtä hyvin voisin olla kotonakin. Ongelma on vain se, etten tunne ihan täysin olevani kotonani missään... Olen liian levoton. Ja utelias.