Kun maas on hanki...

Heräsin kolme varttia ennen kuin olisi pitänyt olla yliopistolla (puoliksi tarkoituksella, illalla oli jo sellainen olo, ettei huvita raahautua aamulla kahdeksaksi jumittamaan tietokoneluokkaan maailman turhimmalle "luennolle"). Tarvitsinkin noin viisi minuuttia siihen, että heräsin riittävästi voidakseni päättää lintsaavani. Paljon kivampaa, kun ei tarvi lähteä rynnimään ulos pimeään, vaan voi kaikessa rauhassa syödä aamiaista ja ruveta lukemaan tenttiin mukavasti vilttiin kääriytyneenä, tukka sekaisin ja ilman silmälaseja (kylläkin pukeissa, koska yövaatteissa opiskelu ei todistettavasti vain onnistu).

Ulkona on maailman kaunein vaaleanpunainen aamu, josta ottaisin mieluusti kuvan, mutta en viitsi kun tiedän jo etukäteen että siitä tulisi tosi surkea. Joudutte nyt vain kuvittelemaan miten kivalta turkulainen puutaloalue, joka ikkunastani pilkottaa, näyttää tämmöisenä pakkasaamuna kun kaikki on huurteessa paitsi vaaleanpunaisena ja vaaleansinisenä kirkastuva taivas ja kun ikkunassa on pikkuisia söpöjä kuurankukkia... Tykkään kovasti talviaamuista!

Tykkään myös tällaisesta vuorokausirytmistä, jossa saan itse päättää miten käytän päivän valoisat tunnit ja sitten vasta illan hämärtäessä tarvii lähteä töihin. Käyn ulkona ottamassa d-vitamiinikylpyjä (tai niin haluan ainakin uskoa), askartelen vähitellen joululahjoja kokoon, opiskelenkin hiukan, nukun pitkiä päiväunia... Ja auringonlaskun aikaan havahdun siihen, että pitää pakata työhanskat kengät eväät ja romaani laukkuun ja lähteä.

Taivas on viime päivinä hehkunut viimeisiä auringonlaskun keltaisia ja vaalenapunaisia siinä vaiheessa, kun kävelen kotoa Caribian bussipysäkille. Bussia odotellessa väri vaalenee vähitellen sinertäväksi ja tähdet syttyvät. Matkalla ehdin vielä nähdä pari vilausta valaistusta Tuomiokirkosta joulukuusineen ja -valoineen viimeistä vaaleaa taivaankaistaletta vasten, ja sitten onkin vain pimeää jälleen kerran. Mutta se ei menoa postihallin loisteputkien alla haittaa...

Illan tunnit vilahtavat melkoista vauhtia, kun kyykkään Sauvontietä ja varpistan Ankkuritietä lajitellessa (ja pohkeet kiittää...). Yhdeksän jälkeen ulostaudun glitterin peitossa, jalat muusina ja silmät seisoen ulos, missä kuiva kylmyys salpaa hengityksen hetkeksi. Onneksi on äitin lahjoittama Ugly Betty -takki, jonka sisään en erota -10 astetta -20 asteesta, ainoastaan nenänpää toimii jonkinlaisena mittarina! Kotona otan rapusuihkun (sisareni nimitys kuumalle suihkulle, jossa iho muuttuu tulipunaiseksi), nautin maittavan ja ravitsevan iltapalan ja käyn nukkumaan jumitan koneella tv:n ääressä tai kirja kädessä puolille öin.

Ja seuraavana päivänä sama uusiks. Emmä jaksa mennä nyt aamulla mihkään...

Procrastinating

Mun pitäis kirjoittaa tänään norjan oppimispäiväkirja loppuun. Ei mikään vaikea juttu, 750 sanaa norjan kielen historiasta. Tähän mennessä olen syönyt aamiaista, pessyt vessan lavuaarin, tehnyt satsin kalan muotoisia konvehteja jääkaappiin jähmettymään, käynyt tunnin kävelyllä ihanassa auringonpaisteessa, kirjoittanut kilometrin pituisen sähköpostin Maximelle (joka todennäköisesti vastaa kolmella rivillä...) ja sitten (rummunpärinää kiitos!) avasin vihdoin oppimispäiväkirjan tiedoston sekä aiheeseen liittyvän wikipedia-artikkelin. Tässä kohtaa tulikin niin onnistunut ja ahkera olo, että annoin itselleni luvan tulla kurkkaamaan livejournaliin. Veikkaisin että tulossa on pitkän puoleinen merkintä... Saatan myös tiskata ja imuroida ja sitten tietysti voi olla aika syödä, lähteä luennolle ja töihin, joten mitä luultavimmin väsään oppimispäiväkirjan viime tingassa ensi yönä. No, ainakin tunnen itseni. Sitä paitsi mun on pitänyt imuroida jo kolme päivää, mutta tähän mennessä se ei ole tuntunut tarpeeksi kiinnostavalta puuhalta.

Oivalsin taas viime viikonloppuna miten hienoa on olla kaksi päivää vapaalla, jos on viettänyt koko viikon oikeasti töissä eikä vain lykäten kaikkia mahdollisia velvollisuuksia viikonlopulle "kun sillon mulla sit on aikaa". Kävin lauantaina joulushoppailemassa (nyt on rahat loppu, mutta sijoitinpa ne ainakin johonkin kivaan, ah tätä antamisen riemua) ja istuin illalla pitkästä aikaa Kertussa. Ilta oli erittäin onnistunut erityisesti punaviinin ja seurapelien ansiosta, mutta tajusin myös ekaa kertaa, miksi mun kanssa voi olla vähän ärsyttävää pelata Trivial Pursuitin tapaisia pelejä. Meitä oli koolla seitsemän aika lailla yhtä intohimoisesti pelaamiseen (erityisesti voittamiseen) sekä sääntöjen oikeaoppiseen noudattamiseen suhtautuvaa ja pätemisestä nauttivaa tyttöä... Yleensä tykkään tietokisapeleistä, mutta tällä kertaa Ligretton pelaaminen veti pidemmän korren, vaikka olenkin siinä ihan surkea. Päätön kiljuminen on kuitenkin aina hauskaa, erityisesti julkisilla paikoilla!

Oon ollut pari viikkoa jatkuvasti kohtalaisen pahalla tuulella, väsynyt ja ärtyisä. Nyt alkaa kuitenkin valo pilkottaa tunnelin päästä. Eilisen esitelmän jälkeen (josta sain yleensä niin kriittiseltä proffaltamme noin kolme "C'était très bien présenté!"-kommenttia, vau) jäljellä on enää muutama koulutyö, työ-töitä on vielä noin viikon verran jäljellä (ja sinnekin on oikeastaan kiva mennä, työkaverit on jees ja kuka nyt ei tykkäis tehdä töitä glitterin peitossa?) ja sitten, vihdoin, on JOULU <3 Oon haaveillut siitä niin monta viikkoa, käynyt läpi päässäni aaton rutiinit ja intoillut jo etukäteen miten ihanaa on saada valkea joulu ja erityisesti talo täyteen rakkaita ihmisiä!

Nyt tämä lähtee imuroimaan ja tiskaamaan ja syömään :)

Rien de rien

Elän kuolettavan tylsää elämää. Pahinta on, ettei se edes joitain pieniä hetkiä lukuunottamatta haittaa mua yhtään. Yksi näistä hetkistä saattoi ehkä olla viikonloppuna, kun palasin lauantai-iltana kotiin ennen vanhempiani...

Aloitin työt eilen ja olisin kyllä jo aika valmis lopettamaan. Ei siellä sinänsä niin kauheaa ole, mutta työn mielenkiintoisuus on sillä tasolla, että loilotan aakkosia päässäni. Pian ehkä opin niiden oikean järjestyksen, jolloin työ varmaan muuttuisi niin tylsäksi, että voisin ruveta opettelemaan esimerkiksi Sauvon ja Karunan tiennimistöä ulkoa (sinänsä tylsää että puolet kyseisten kuntien asukkaista asuu joko Sauvontiellä tai Karunantiellä). Houkutus selailla lajiteltavia Glorian antiikki-, Koiramme- tai jopa Moottorivene-lehteä voisi myös kasvaa sietämättömäksi!

Ei mulle muuta sitten kuulukaan. Tenttejä ja töitä, huisia! Onneks pian on joulu <3

Toiveita

Rakas joulupukki, tänä jouluna haluaisin lahjaksi jännittävän, toiminnantäyteisen ja matkustavaisen elämän!

No ei vaiskaan. Oon kyllä jouluillut ansioikkaasti koko viikonlopun ja jatkanut viikonkin puolelle. Ostin ekan satsin joulukortteja (henkistä valmistautumista töihin kenties?) sekä ihanan tuoksuvan hyasintin, oon juonut litrakaupalla glögiä, kutonut ja purkanut ensimmäisen joululahjayritelmän sekä rakentanut Annan ja Ricardon kanssa ehkä maailman hienoimman piparkakkutalon, jossa on krokotiili, elefantti ja apina katolla!

Tänään oon yrittänyt koota itseäni, kun tässä on kuitenkin vielä pari viikkoa lukukautta jäljellä, pari tenttiä ja muuta sellaista pientä... Päivällä istuin keittiössä uunin avonaisen luukun edessä lämmitelemässä ja yritin vastata itse laatimaani venäjän sanakokeeseen (meillä on kämpässä hiukan vilpoista, joten hyödynsin lounaan kypsennyksen jälkilämmöt). Sain omasta kokeestani 18,5/24, hmm. Kyrillinen oikeinkirjoitus ei ole ihan vielä hallussa, enkä voi edes harjoitella kirjan dialogeja, kun päähenkilön (Анна eli Anna, jonka paras kaveri on nimeltään Максим :D) ääni on niin raivostuttava, että saan ihan kylmänväreitä sitä ajatellessani. Teen siis luultavasti torstaina elämäni ensimmäisen alkeistason kielen kokeen, josta en saa parasta mahdollista arvosanaa :/ Ei jaksa suoraan sanottuna ihan kauheasti huolettaa.

Lyhyen aikavälin toivelistalla ovat seuraavat asiat:
1. Että keksin ennen lauantaita miten mun hiukset olis parasta leikata. Sain lempikampaajaltani klo 9 lauantaiaamuna ajan, joten suunnitelman on parasta olla siinä vaiheessa valmis etten sitten unenpöpperössä tee jotain virheliikettä... Haikailen hiukan parin vuoden takaisen lyhyen tukkani perään...

...mutta toisaalta musta on ollut kivaa, kun tukka on taas ollut sen pituinen että sen halutessaan saa kiinni. Enkä valitettavasti aina ole rannalla Floridassa niin että tukka olisi luonnostaan tommosessa surffarimallissa. Höh.

2. Että pian olisi loma ja monsieur tulisi mua halimaan! Vielä aika tarkkaan 23 pitkää päivää tähän jälkimmäiseen (ekaan ihan pikkuisen vähemmän ja oon kyllä jo menestyksellisesti ottanut varaslähdön lomatunnelmiin).

En keksi muuta. Oon aika helppo tyyppi: riittää kun on tukka hyvin ja saa rauhassa mähöttää hyvässä seurassa! Paitsi että seuraavalle toivelistalle listaamani asiat onkin vähän vaikeampia.

Pitkän aikavälin toivelista:
1. Että löytäisin kivan ja mielellään edes jotenkin palkatun harjoittelupaikan ensi kesäksi. Mielellään samasta paikasta kuin monsieur. Päivähaaveilen kesästä Budapestissa ja sähköpostitin jo aiheesta yliopiston rekrypalvelujen kv-vastaavan kanssa. Koko asia on muuten vielä täysin ajatuksen tasolla, mutta mua polttelee niiiiiiiiiiiiiiin kovasti! Syvennyin tänään svenskans struktur -luennolla ruotsin kieliopin sijaan yhteen vaihtoblogiin ja mietin miten kivaa olisi jos elämässä olisi taas muita mielenkiinnon kohteita kuin kutominen, tv-sarjojen katsominen koneelta ja öö... syöminen?

2. Että saisin pian opinnot tehtyä, gradun valmiiksi ja pääsisin lähtemään pois Turusta!

Kaukokaipuuta

Törmäsin eilen vanhaan EB-tuttuun jumpassa, ja käytiin totta kai omien kuulumisten lisäksi läpi myös muiden tuttujen tämänhetkiset elämäntilanteet. Sain kuulla, että yksi matkaseurueemme jäsenistä on lähdössä ensi vuoden puolella kiertämään maailmaa kahdeksi vuodeksi. Noin vaan!

Kateus iski. Se on kamala tunne. Yhtenä hetkenä sitä on aivan tyytyväinen oloonsa ja eloonsa: mulla on kiva kämppä, opiskelen omaa alaa, tulevaisuuden suunnitelmat tuntuu jännilta ja innostavilta. Sitten äkkiä tajuaa, miten asiat voisivat olla. Minäkin voisin olla lähdössä kohti elämäni seikkailua, tai no, ylipäätään lähdössä enkä vain olemassa. Mutta enpä ole.

Tietysti kurkkaus verkkopankkiin kertoo miksi en ole juuri tällä hetkellä lähdössä mihkään Yliopistonmäkeä kauemmas. Mutta en nyt tarkoita semmoista lähtemistä... En mitään lomamatkoja, kun lennetään viideksi päiväksi johonkin kivaan kaupunkiin katsomaan nähtävyyksiä, shoppailemaan ja syömään ravintolassa (suomeksi: tuhlaamaan rahaa). Haluaisin vain lähteä, vaikka pyörällä Euroopan halki, tai IHAN MITÄ VAIN. Voisin sohvasurffata ja käyttää rahaa vain ruokaan. Ei se ihan mahdotonta olisi... EB:llä meillä kului Kaisan kanssa alle 50e/nenä kymmenessä päivässä ;)

Illalla oli ihan kuumeinen olo, kun mietin vain miten paljon haluaisin lähteä, nähdä maisemien vaihtuvan sen sijaan että talloisin päivittäin samaa uraa yliopistolle-kotiin-jumppaan-kauppaan-ko

tiin. Suurimman osan aikaa olen ihan hirveän mukavuudenhaluinen kotikissa, mutta välillä iskee tällainen nuuskamuikkusmainen pakottava tarve pakata teltta reppuun ja lähteä nenän osoittamaan suuntaan.

Ehkä ryhdyn elämäntapa-nuuskamuikkuseksi, myyn kaiken omaisuuteni ja ryhdyn kiertämään maailmaa ekologisesti jalan?

Ihana kamala talvi

Ulkona riehuu hurrrrja lumimyrrrrsky, sisällä sen sijaan on mukavan kodikasta ja hämyisää. Katson vahingoniloisena ulkona pää tanassa taapertavia ihmisiä ja olen oikein tyytyväinen siihen, etten mennyt luennolle kuulemaan keskiaikaisista ruotsinkielisistä lakiteksteistä vaan istun täällä mukavasti lämpimässä tekemässä yhden käännöksen kielentarkistusta. Mukissa höyryää glögiä, jossa kelluu muutama täydellisen pullea rusina, ja fiilistelen varmaan sadatta kertaa tänään joulua. Enää neljä viikkoa!

Käyn noin joka päivä mielessäni joulun traditioita, mietin minkälaista tänä vuonna on ja onnistun kiihdyttämään itseni lähes samalle joulupöpiyden tasolle kuin joskus kolmetoista vuotta sitten. Oon ihan varma, että se johtuu lumisen sään aiheuttamasta psykologisesta taantumasta... Musta on i-i-i-ihanaa, kun on lunta ja kylmä ja saan pukea villakangastakin ja nahkasaapikkaat miettimättä mahtavatko ne kastua päivän aikana piloille vesisateessa. On myös ihanaa haaveilla valkoisesta joulusta, pulkkamäestä joulurauhan julistamisen jälkeen ja tapaninpäivän hevosajelusta lumisessa metsässä! Parasta on, että monsieur on tulossa Suomeen aatonaattoyöllä, joten saan esitellä kaikki suomalaisen joulun erikoisuudet (ja siinä sivussa puoli sukua) sille.

Arktisessa säässä on myös huonot puolensa. Muun muassa se, että mua ei selvästikään ole luotu näille leveysasteille ja kärsin siis fyysisesti kylmän aiheuttamista sivuoireista. Iho hilseilee, kuivuu, rapisee pois raivokkaasta rasvauksesta huolimatta, muuttuu punaiseksi syyhyäväksi ihottumaksi, halkeilee kuivuuttaan kivuliaiksi kraattereiksi... Haluaisin johonkin, missä ilma on lämmin ja kostea, pliis! Haluan tuntea tuulen iholla ja kulkea jälleen kevyen kevyissä puuvillapaidoissa ja hameissa. Yyh. Haluan kauniin, tasaisen päivettyneen ihon enkä tämmöistä kipeää ja puna-valkolaikukasta...

Födelsedag

Olen viettänyt synttäreitä pitkän kaavan mukaan: aloitin perjantaina leipomalla brownieseja ryhmätyötapaamiseen, jatkoin siitä Helsingin junaan ja vietin pääkaupungissa virkistävän viikonlopun ihanien kavereiden sekä enemmän tai vähemmän sivistävän kulttuurin parissa (opin mm. että rommiglögi on paljon parempaa kuin perinteinen punaviinillinen versio!) ja tänään vielä kutsuin valikoidun kaveriporukan kakulle ja (yllättäen) glögille juoruamaan ja kuuntelemaan laatumusiikkia. Mukavaa :) Kaikki suklaakakut tulee kyllä tässä vaiheessa korvista ulos, joten jos jonkun tekee mieli joko sacherkakkua tai brownieseja niin tervetuloa mun luo!

Kaikista parasta on kuitenkin se, että jälleen sain synttärilahjaksi valkean maan ja jouluisen mielen!