Bref

Hetkittäin tunnen oloni eläkeläiseksi. Analysoin nimittäin jokaikisen kolotuksen, säryn ja huimauksen milloin miksikin taudiksi, ja vaikka yritänkin pidätellä mummogeeniäni, joskus on pakko pohdiskella päässä kiertäviä ajatuksia ääneen jonkun kanssa.

Viimeisten parin vuoden ajan olen kärsinyt vaikka minkämoisesta taudista: Puolentoista vuoden ajan reistaillut maha oli milloin vatsahaava, milloin refluksitauti ja mitä näitä nyt on. Vasemmasta lavasta yläselkään ja erityisesti vasempaan käsivarteen säteilevä kipu, joka hyvin todennäköisesti johtuu mun vinksahtaneesta ja epäergonomisesta työasennostani, enteilee varmasti sydänkohtausta (puutunut ja kipuinen käsivarsi!), samoin erityisesti viime vuoden aikana vaivanneet jatkuvat rytmihäiriöt. Jokainen kurina vatsassa tietää vähintään vatsatautia, jos ei jopa jotain ruoansulatuselimistön häiriötä… Näitähän riittäää.

Vatsa on terveydenhoitajalla diagnosoitu “psykosomaattisiksi oireiluksi”. Lohdullista…NOT. Sen lisäksi, että kivut on mulle ihan yhtä todellisia kuin ennenkin, mulla on nyt myös hullun paperit.

Onneksi äiti jaksaa aina jauhaa näistä! Ja sen mielestä on myös kiva diagnosoida multa sairauksia (muistan tämän jo lapsuudestani). Tässä tapauksessa siis suutarin lapsella ei todellakaan ole kenkiä - tai siis vaikkei olisikaan oikeasti kipeä, vaivoja kaivetaan vaikka kiven alta esiin…

Ja mistä tämä asia nyt juuri tuli mieleen?

Sunnuntai-iltana, juuri ennen kuin piti ruveta tekemään lähtöä kotiin, lojuin mösjöön kainalossa katselemassa videoita netistä. Tämän nähtyään se sanoi: “ihan kuin sä.”

Mutta mähän vain varmuuden vuoksi…

Se on vain elämää

Olin vähän jo unohtanut, miltä tuntuu tällainen joutelias oleminen ja impulsiivinen mielihalujen toteuttaminen. Aika kivalta.

Suuntasin töiden jälkeen ekaa kertaa noin miljoonaan vuoteen (no ainakin kuukauteen) keskustaan ja menin kaakaolle ja kakulle kaverin kanssa. Sokerihumalan siivittämänä tehtiin vielä alennuslöytöjä Mangosta ja mulla tarttui Fnacista matkaan Sofi Oksasen Puhdistus en français. Jos sais joskus jotain luettua?

Kuulostaa ihan tavalliselta ja yhdentekevältä iltapäivän vietolta, mutta mulle se teki hyvää! Samoin kuin äkkiä raikastunut ja viilennyt ilma (huomiseks luvataan jopa miinusasteita tänne alas, radiossa varoiteltiin rehkimästä ulkoilmassa koska onhan se näissä lämpötiloissa vaarallista!), ja huomenna luvassa oleva illanvietto työkaverin luona kera Gilmorejen seiskakauden, sushin ja suklaan.

Taidanpa lätkiä tänne iltani ratoksi vähän valokuvia viime viikkojen varrelta!

Grenoblessakin on todistettavasti satanut lunta tänä talvena!

Rauhallinen lounashetki Casernes de Bonnella.

Huomenta! Ihana auringonpaisteinen aamu... työpaikan pihassa.

Valkoisen paperin kammo

Monta päivää on tehnyt mieli kirjoittaa tänne tai päiväkirjaan. Mutta huomaan yhä uudelleen tuijottavani tyhjää ruutua osaamatta muotoilla päässä möyrivää väsymyksen hämmentämää sekametelisoppaa sanoiksi. Koko ajan tapahtuu kaikkea ja tuntuu, että elän niin täyttä elämää, ettei pää ehdi mukaan. Ehkä joskus vuoden päästä tajuan, mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut. Ja silloin taatusti iskee haikeus.

Joskus pitkillä kävelyillä/harhailuilla pää alkaa muodostaa ajatusten möykystä yksittäisiä, järjellä ymmärrettäviä kokonaisuuksia ja ajatuksia, mutta kotiin päästyä hieno jäsennelty teksti on haihtunut talvisen tuulen matkaan ja mietin vain huoneessani vallitsevaa Kamalaa Kaaosta, joka on nykyään vallitseva olotila ajoittaisista siivousyrityksistä huolimatta. Kotona on pakko koko ajan tehdä jotain, muuten ei ehdi ja kaikki (pyykki- ja tiskivuori) kaatuu niskaan ja hautaudun kissankarvoihin. Jos ei ole mitään muuta tekemistä, kannattaa ottaa ilo irti vapaahetkestä NUKKUEN.

Tykkään kyllä kovin, kun on paljon tekemistä. Joskus vain kiire ja väsymys on liikaa. Joskus voi ruveta itkettämään kauppajonossa, kun oma kassa on maaaa-aaa-il-man hitain (kenelläkään, joka ei ole käynyt Ranskassa kaupassa, ei voi olla käsitystä siitä, miten tuskastuttavan hitaasti asiat voidaan tarvittaessa hoitaa, viis kassan taakse kertyvästä kilometrisestä hikoilevien ja painavien kantamusten kanssa tuskailevien ihmisten jonosta). Joskus voi tuntua siltä, että haluaa heittää kissan parvekkeelta alas, kun se pompottaa minuutin välein sisään ja ulos. Joskus voi haluta nukahtaa otsa näppikselle tai käpertyä työpöydän alle unille. Joskus (usein) voi tehdä mieli lyödä niitä muita erinomaisen täydellisiä ihmisiä, jotka ei tykkää suklaasta vaan haaveilee kahden päivän ulkona hillumisen jälkeen höyrytetyistä kasviksista, jotka tekee intoa puhkuen vapaaehtoistyötä vanhusten parissa ja joiden tukka on aina hyvin (ihan näin kuvitteellisen tapauksen esitelläkseni………). Ja sitten ne on vielä niin mukavia ja rakastettavia, ettei niitä voi salaa inhotakaan. Voi vain surkeana miettiä, miksi musta tuli näin epäonnistunut yksilö, jonka maailma mustenee yksien huonosti nukuttujen yöunien jälkeen, joka möksähtelee, äksyilee ja menettää hermonsa milloin missäkin ja minkäkinlaisessa seurassa, ja joka ei itsekään aina pysy kärryillä siitä, millä tuulella on ja onko asiat oikeasti huonosti vai mökötyttääkö muuten vain.

Nyt kun tyhjä ruutu on täytetty epämääräisellä tajunnanvirralla (mistä näitä kaikkia juttuja tulee? ja miksi ne näyttää noin negatiivisilta vaikka mulla oli tosi hyvä fiilis kun ryhdyin kirjoittamaan?), voinen siirtyä asiaan:


Vietin viikonlopun näissä maisemissa. Vieläkin välillä tekee mieli oikein kätellä itseäni (tai täkäläisittäin kai heittää poskipusut), niin mainion valinnan tein vaihtopaikan suhteen pari vuotta sitten! Ensin harkitsin Montpellieriä, mutta hei, kuka muka oikeasti haluaa johkin Välimeren rannalle? Ni.

Ohjelmassa oli kaksi päivää kahdeksantoista (18) yliaktiivisen ja riehakkaan esiteinin kanssa. Rentouttavaa… Onneksi lunta oli paljon, joten päästiin peuhaamaan ja energiaa purkamaan pulkkamäkeen, “iglun” rakennukseen ja metsään rämpimään.

Vaikka tulinkin eilen kotiin umpipoikkiväsyneenä, jalat jääkalikoina nipistellen ja kengät vettä litisten, oli silti aika kiva huomata, miten paljon mun isot ja ihanat viisaat tytöt osaa! Niille tarvii vain antaa tehtävänanto ja vahtia aika ajoin, ettei jännemmät virikkeet (niin kuin vaikka majapaikan nurkalla kyttäävät kylän kaikki kolme teinipoikaa tai naapurissa valmistettava verimakkara) vedä pidempää kortta. Valmista tulee alta aikayksikön, eikä mun tarvitse koko ajan häsätä vieressä ja auttaa kädestä pitäen.

Kyl ne on vaan niin fiksuja <3 (ja ehtiväisiä… saatiin lauantai-iltana palohälytin soimaan noin vartiksi, juuri sillä kriittisellä hetkellä kun keittokattilaan oli vahingossa pudonnut suolapurkin kansi sekä sisältö perässä. onneksi missään ei palanut, mutta keitto oli kyllä syömäkelvotonta)

Kaikkein parasta viikonlopussa oli/on silti se, että se on onnellisesti ohi. Ehkä seuraavalla kerralla järjestelyt sujuvat vähän paremmin rutiinilla ja vähemmällä stressillä, mutta en kyllä oikeastaan halua edes ajatella sinne asti. Ajattelen vain ensi viikonloppua, kun pääsen Maximen luokse hermolomalle ja mahdollisesti silmälasishoppailemaan :)

Vapaailta

Palautin tänään aamulla tämän kuukauden vikan käännöksen, se on ihan varma se. En ota enää työtä vastaan ennen helmikuuta! Nyt vain vessan peilin eteen valmentautumaan henkisesti EIn sanomista. Kuin se onkin välillä niin vaikeaa (lue: mahdotonta?)

Sain kuitenkin homman ihan kunnialla hoidettua elämöivistä naapureista huolimatta. Mistä tulikin mieleen, etten ole ennen huomannut että meidän talossa seinät on pahvia ja jokainen risahdus kuuluu läpi. Eilen toisella puolen porattiin, paukutettiin, kiroiltiin äänekkäästi, täytettiin ja tyhjennettiin kylpyammetta (…?) ja laulettiin. Mieleen tuli kaikki ne kerrat kun oon “yksin” kotona ollessani kaiketi sitten viihdyttänyt naapureitani taidokkailla tulkinnoilla päänsisäisen jukeboksini biiseistä. Hups. Lurautin eilenkin illan iloksi vähän leevien tuotantoa - johan hiljeni mekkala toisella puolella. Kai ne luovutti ja pani metsurinkuulokkeet päähän?

Tässä kirjoitellessani huomaan ilokseni, että ulkona on valoisaa. Va-loi-saa. Ja kello on jo yli viis. Ah, kyllä se kevät tulee ihan pian. Vaikken kyllä tänä talvena ookaan mistään kaamos-maséilusta kärsinyt, kun täällä on ihan koko talven tasaisin väliajoin ollut ihanan aurinkoisia päiviä <3 Eikä tuolla oo mikään kunnon kylmäkään. Melkein ei ees huomaa koko talvea. Tähän vois melkein tottua.

Vielä noin 46 minuuttia tätä raskasta raatamista eessä (eheh, oon niin veto pois että oon kuluttanut iltapäivän blogien lukemiseen ja tyhjin katsein seinään tuijotteluun), ja sit KOTIIN. Aion mennä jumppaan, juoda kaakaota ja vajota uneen jonkun sarjan tai leffan ääressä omassa sängyssä kisu jalkopäässä retkottamassa…

Elämä on

Olen vähän död, jälleen kerran. Mutta tällä kertaa ihan sellaisella hyvällä tavalla. Euforia (samoin kuin se jyrän alle jäänyt olo) johtunevat illan jumppapuserruksesta, jossa pariinkin otteeseen harkitsin oksentamista, pyörtymistä tai ihan vain kuolemista. Mutta en sitten uskaltanut toteuttaa, kun jumppaa pitävä setä oli niin pelottava. Se kävi kiskomassa mun kinttuja pariin otteeseen, kun ei ollut ihan 90 asteen kulmat, ei (tähän mainittakoon, että mulla on jotenkin superjäykät lonkat tai mikä ikinä se onkaan, mikä estää jalkojen venymisen esim. spagaatiin… siihen se balettiurakin silloin parikymmentä vuotta sitten jäi, kun en saanut takamusta lähellekään lattiaa spagaatiharjoituksessa ja ohjaajatäti kävi painamassa olkapäistä niin että kyyneleet tirskui - minulla, ei tädillä). Mutta näin jälkikäteen ajateltuna oli kyllä tosi hyvä jumppa!

Kaveri houkutteli luokseen juomaan saksalaista olutta ja oleskelemaan, ja olisin mennytkin, mutta mutta… Huomenna vietän klo 9-18 partiojutuissa (joissa siis samainen kaveri on kanssa mukana, ei siis tule niin huono omatunto), ja illalla ollaan lähdössä hummailemaan työkavereiden kanssa (kuulostan niin keski-ikäiseltä :D), joten mun on pakko tehdä vähän viikonlopun työurakkaa pois alta jo tänään. Ja halusin tosiaan päästä junppailemaan, kun edelliskerrasta oli jo vierähtänyt yli viikko ja alkoi taas vanne painaa päätä.

Harmittaa kuitenkin. Ei nyt juuri tämä yksittäin saksalaisten oluiden siemailu (en hirveästi tykkää oluesta, kovasta yrityksestä huolimatta), vaan ylipäätään se, että tuntuu, että joudun koko ajan tekemään valintoja hauskojen juttujen ja töiden välillä ja koska sovitut työt on vähän pakko tehdä, vaaka kallistuu usein niiden puoleen. (ja tietty niinä viikkoina, kun toiveikkaana en ota töitä vastaan, ei tapahdu ikinä mitään kivaa ja jännää ja valivalivali…)

Olen vihdoin onnistunut luomaan itselleni jos nyt en ihan kaikkien kriitereillä vilkasta sosiaalista elämää niin kuitenkin sellaisen, että se mua itseäni tyydyttää kaikin puolin. Mulla on kivat työkaverit, joiden kanssa vitsaillaan ja tehdään jäyniä töissä, mutta nähdään myös hyvin säännöllisesti muuallakin. Partiossa oon kans tutustunut ihan huippuihaniin ihmisiin, joiden kanssa oleskelu venyy usein ihan kaikkeen muuhunkin kuin vain niihin partiojuttuihin. Ja sitten on jonkin verran ihan niitä muitakin tuttuja (+ kaikki Maximen kaverit, joita tavataan säännöllisen epäsäännöllisesti). Musta tuntuu, että mun sosiaalinen elämäni täällä on paljon eläväisempää kuin Suomessa ööö ikinä. Ja tätä pidän aika isona saavutuksena.

Harmittaa siis, etten pysty tästä ihan täysin rinnoin nauttimaan, kun ison osan ajasta äkötän koneen äärellä (ärsyttävää kyllä suurimman osan ajasta ihan kaikkea muuta kuin niitä töitä tehden).
Ja tämän kaiken ajanpuutteen keskellä omatunto kolkuttelee, kun en mukamas ehdi pitää kunnolla yhteyttä oikein keneenkään Suomessa.

Tervetuloa valintojen maailmaan…!

2011 (muut edellä, minä perässä)

Mitä teit vuonna 2011 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Valmistuin kandiksi. Allekirjoitin työsopimuksen, jossa ei ole päättymispäivämäärää (tai oikeastaan kaksi). Sain Ikioman Eläimen.

Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Ei mitään käryä mitä oisin ehkä luvannut :O Tuskin mitään, oli vähän kiireistä silloin vuosi sitten…

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Vähän liian moni. Tulee vanha olo!

Kuoliko kukaan läheisesi?
Mummu :(

Missä maissa kävit?
Ranskassa (lomailemassa helmikuussa ja vähän pysyvämmin kesäkuusta alkaen - vaikka tosin näillä kriteereillä pikemminkin “kävin” Suomessa siinä helmi-toukokuussa) ja Unkarissa elokuussa.


Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Loma voisi olla ihan kivaa. Viime vuonna sellaista oikeaa “en tee tai ajattele mitään velvollisuuksiin liittyvääkään” lomaa kertyi ruhtinaalliset kaksi viikkoa. Lopun ajasta joko painoin yötä myöten vikoja kandin kursseja, tein kahta työtä vuorotellen tai muutin. Rentouttavaa.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
Jostain syystä sadepilven sisällä vietetty kylmä ja kostea Ranskan kansallispäivä, 14.7. on painunut mieleen pysyvästi :) 6.6 alkoi työt ja voi hitsinpimpulat kun oli jännää! Oman synytmäpäiväni muistan varmaan aina, mutta tänä vuonna synttärit oli harvinaisen ikimuistoiset.

(märkiä ollaan melkein vyötäröön asti, mutta silti… PÄÄSTIIN PERILLE!)
Vuoden suurin saavutuksesi?
Muutto ulkomaille (tuli jälleen todistettua ettei kannata kauhean kauaa pohtia ennen kuin tekee päätöksen: jos olisin järjellä ruvennut miettimään tänne lähtöä, en varmaan olisi koskaan uskaltanut lähteä) ja se, että olen sopeutunut tänne näin hyvin ja kehittänyt itselleni elämän! Ja oli se kandikin ihan jees :) Se vain oli ajatuksen tasolla valmis jo joskus kaksi vuotta sitten…

…ja suurin epäonnistuminen?
Elokuun stressihajoilu
Kärsitkö vammoista?
Kts. edellinen. Stressi aiheuttaa sellaisen ihanan 24/7 vatsakivun aina välillä ja ihmeellisiä rytmihäiriöitä aina aika ajoin. Muuten olen ihan yhtenä kappaleena.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
En kyllä ihan hirveästi ole ostellut mitään ylimääräistä paitsi jotain lentolippuja. Budapestin liput oli hyvä sijoitus!

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Maximen (miten se jaksaa mua???). Kavereiden, äitin ja isin :)


Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Pomon. Useamman kuin yhden nyrpeän ranskalaisen “asiakaspalvelijan”. Omani aika ajoin. Kämppiksen (tämänhetkisen).

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan. Lento- ja junalippuihin. Ruokaan. Kenkiin? Eläinlääkäriin?

Mistä innostuit eniten?
Kisusta! Budapestistä, töiden saamisesta, ranskalaistumisesta.

Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2011?
 Veikkaisin Florence and the machinen uusinta albumia. Ja kiitos ranskalaisen musa-tv:n ja radiokanavien, myös mm. Mikan Elle me dit tuo ihan takuulla takaisin armon vuoteen 2011 ja sateiseen heinäkuuhun!
Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
Varmaan aika samoissa mennään? Stressitaso on vähintäänkin sama, mutta kun kotiasiat on kunnossa (mistä tämäkin sanonta on peräisin, oliko se jonkun urheilijan väläytys?) niin kaikki on kunnossa ;)

Lihavampi vai laihempi?
Lihavampi. Kiitos Ranska. (omasta itsekurista tämä ei tietysti johdu mitenkään…?)


Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi. On kahden työn tekemisessä jotain hyvääkin! (ei ehdi shoppailemaan jne)

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
URHEILLUT!

…entä vähemmän?
No vaikka niitä töitä…

Miten aiot viettää joulun?
Meni jo, ja aika sukkelasti menikin. Yhden ainoan päivän joulu on kyllä surkeinta mitä ranskalaiset on osanneet keksiä!

Mange kyttää jouluaamun varpusta… Kuvasta näkee myös, miten jouluiseen säähän 25. päivä herättiin: +8 astetta ja kirkas auringonpaiste.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Pohdin tässä että olisinko allekirjoittanut kaksi työsopimusta, jos olisin tiennyt etukäteen kuinka uuvuttavaa tämä on. Mutta kyllä varmaan olisin… Eihän mua mikään estä lopettamasta jompaa kumpaa hommaa, mutta silti mieluummin jatkan näin.
Eli en keksi mitään oikeasti kaduttavaa juttua.

Rakastuitko vuonna 2011?

 En. Paitsi ehkä Magnus Maitopartaan <3
Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
0

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Ne samat vanhat: Gilmoret ja Ugly Betty dvd:ltä vapaahetkien henkireikänä Suomessa. Täällä onnistuin kesällä koukuttumaan Private Practiceen, ja innostuin pari viikkoa sitten Modern Familystä :) Keskimäärin Ranskan tv-tarjonta on kuitenkin semmoista kuraa ettei koukuttumisen vaaraa ole ollut…

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
EN MUISTA YHTÄÄN AARGH! Eli voisin lisätä tuonne “mitä olisit voinut tehdä enemmän” kohtaan lukemisen.

…entä musiikillinen löytö?

Ei mitään käryä toimiiko toi videon upottaminen… Jos ei niin tästä sitten. Florence and the machine on siis tänä vuonna iskenyt aika kovasti. Ei se mun elämää ole mullistanut, mutta en ole vieläkään (noin kuudensadan kuuntelukerran jälkeen) kyllästynyt tähän levyyn. Toinen on Coeur de piraten uusi ihana levy! (rakastan myös laulajan ihanaa quebec-aksenttia :))

Mitä halusit ja sait?

Työpaikan ja kissan.

Mitä halusit, muttet saanut?
Hermolomaa?

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Todella omaperäisesti tykkäsin kovasti Black Swanista! Ja kesällä katsottiin Maximen kanssa Léon, ja se oli ihana (lue: en nukahtanut leffan aikana). Fifth element oli kans kiva. Natalie Portman ja Luc Besson on siis olleet vuoden kovia juttuja :D

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
 Pidin partiokokouksen, myöhästyin junasta ja saavuin tyylikkäästi omille synttäreilleni samaan aikaan vieraiden kanssa. Söin raclettea 25 ihmisen kanssa ja sain kivoja lahjoja. Aika onnistunut synttäri!
Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?

Silläkin uhalla, että toistan itseäni: loma ja stressittömämpi elämä. Kotona olisi kans ollut kiva käydä vähän useammin.

Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2011?
 Alkuvuodesta michelinukko oli esikuvani, kesällä sitten taas paistuin toimistolla ja kaikki kevyt mutta peittävä oli pop. Tällä hetkellä “tämä oli puhtaana ja päällimmäisenä kaapissa” on tyylillinen ohjenuorani.

(kyl mä joskus vähän panostankin ;) mm. häissä)
Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Maxime. Äiti. Suklaa. Kissa.

Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
ööh…?

Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
No enpä ole näihin niin perehtynyt vaikka vaalit onkin edessä. Durbanin ilmastokokous taisi olla ainoa poliittinen asia, joka mussa sai jotain reaktioita aikaan.

Ketä kaipasit?
Perhettä ja kavereita. Ja alkuvuodesta tietty Maximea.

Kuka oli paras uusi tuttavuus?

 Oon tutustunut täällä erityisesti töiden kautta ihan mahtaviin ihmisiin! Ihan hassua, miten näin lyhyessä ajassa voikin tuntua, että olen tuntenut nämä tyypit tyyliin aina… Monien kanssa meitä yhdistää ulkomaalaisuus ja se että ollaan tultu Grenobleen vartavasten töihin, joten kun viettää sekä työ- että vapaa-ajan samojen ihmisten kanssa, syntyy nopeasti jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne.
Miten uudenvuoden (10-11) pippalot meni?
Kiitos Hannan nyt taas muistan missä ja kenen kanssa juhlin :D Ei sillä että olisin niin rankasti juhlinut, mutta viime talvi on semmoista puuroa mun päässäni että yksityiskohdat hukkuu sinne kuin…
Juhlat oli oikein onnistuneet, ja pääsin tutustuttamaan mösjöön kaikkiin suomalaisen uudenvuoden erikoisuuksiin kuten tinanvalantaan ja julmettuun pakkaseen.
Mitä tapahtui tammikuun ensimmäinen päivä?
Maxime lähti takaisin Ranskaan ja mulla oli kurjaa. Laitoin ruokaa, josta tuli vähän puolivahingossa tosi hyvää ja äitikin innostui että kai tämä kasvisruoka voi ihan hyvääkin olla. Söin tobleronea ja käänsin Olivier Adamia omassa vinttikopissani.

Mikä oli helmikuun tärkein päivä ja miksi?

 Se oli ihanaa kun ekan jakson puristuksen jälkeen pääsin hiihtolomalle Ranskaan. Ei kyllä mitään hajua päivämäärästä…
Miksi vuoden 2011 maaliskuun voisi elää uudelleen?
En koe tähän kyllä oikeastaan mitään tarvetta. En muista maaliskuusta muuta kuin sen epätoivon, ettei talvi IKINÄ lopu. Loppuihan se. Eikä tullut takaisin…
Mitä mieltä olet huhtikuun tapahtumista?
Paljon tapahtui ja nopeasti. Kylmä hiki alkoi hiipiä selkään kaikkien kouluprojektien viimeistelyn ja täytenä yllätyksenä tulleen Ranskaan muuton valmistelun kanssa.

Millainen mielialasi oli toukokuussa?
Sama ralli jatkui. Myin huonekaluni ja tungin irtaimiston äitin skodaan. Kannoin kotona laatikoita ja pussukoita edestakaisin autotallin ja yläkerran väliä, purin ja pakkasin ja tuskailin.


Heippa Turku!
Millainen sää oli kesäkuussa?
Kuuma! Ja aurinkoinen enimmäkseen. Just hyvä siis :)
Mitkä olivat heinäkuun parhaat hetket?
Se jo kertaalleen mainittu vaellus kansallispäivänä oli aika mainio kokemus. Muuten en muista kauheasti mitään yksityiskohtia :S
Miten elokuu lähti käyntiin?
No siellä päivystyksessä.

Masensivatko syyskuun säät?
Täällä oli aurinkoista ja melkein helle, eli ei ja joo. Kaunis sää on aina ihana, mutta EIHÄN TÄLLAINEN VOI OLLA NORMAALIA!

Miksi muistelet mielelläsi lokakuuta?
Ekana viikonloppuna tehtiin mösjöön kanssa kiva retki Anssiin. Muuten en hirveästi muistelekaan :D


Det här e livet. Erityisesti lokakuussa :)

Mitä olisit voinut tehdä toisin marraskuussa?
Olisin voinut ehtiä ajoissa synttäreilleni? Olisin voinut ostaa joululahjat ja -kortit ajoissa? En keksi mitään järkevää…

Mitä tulee vielä tapahtumaan joulukuussa?
Kuuta ja vuotta on ruhtinaalliset 30 tuntia jäljellä, joten eipä mitään ihmeempiä kaiketi. Huomenna on jotkut juhlat jonkun luona jonka ehkä tunnen tai luultavasti en.

Voittaako vuosi 2012 vuoden 2011?
Toivotaan! Jos nyt ei ainakaan tulis sitä maailmanloppua niin voisin olla ihan tyytyväinen ensi vuoden saldoon :)

Maailmantuskaa

Eksyin tällä viikolla lukemaan tämän artikkelin, ja sitä kautta selailemaan The Independentin kaikki viimeaikaiset ilmastonmuutosjutut läpi. Alkoi ahdistaa. Kahteen päivään ei tehnyt mieli edes syödä, koska koko ajan vain ajatukset kiertyivät saman asian ympärille ja vatsaan tuli kamala yököttävä solmu.

Miksi me ollaan niin tyhmiä, että tuhotaan ja tuhotaan ja tuhotaan ja “odotetaan ja katsotaan” kun samaan aikaan on niin ilmiselvää, ettei tässä ole mitään odottamista vaan pitäisi toimia kiireenvilkkaa! Ne pahimmat mahdolliset jutut joiden piti tapahtua vasta sitten joskus 50 vuoden päästä jos ei mitään tehdä, on jo tapahtumassa…

Pahinta on, ettei tästä edes kerrota missään. Oon epätoivoisesti seurannut uutisia nähdäkseni, onko tämä uutinen aiheuttanut jotain reaktioita, mutta ei mitään! Rien de rien. Kaikki vauhkoaa vain kriisistä ja lamasta ja luottotietojen menettämisestä, opettajat lakkoilee jonkun lakiuudistuksen takia, junat lakkoilee lakkoilemisen ilosta, sairaille lapsille kerätään 100 miljoonaa euroa tv-lähetyksessä… Mutta ketään ei kiinnosta se pikkuinen asia, että tämä meidän planeettamme voi todella todella huonosti.

Durbanin ilmastokokouksesta en olisi tiennyt mitään, jos en olisi siitäkin aktiivisten facebook-kavereiden linkkien kautta kuullut. Saatiinko siellä mitään aikaan? Tuskin mitään tarpeeksi radikaalia… Kiina, Intia ja USA lupasivat allekirjoittaa sopimuksen päästöjen vähentämisestä. Mutta mutta, sopimus allekirjoitetaan kolmen vuoden päästä ja se astuu voimaan kahdeksan vuoden päästä. Jos sinä aikana jatketaan samaan malliin kuin nyt, miten vielä käykään?

Onneksi en sentään voinut katsoa keskiviikkoillan dokumenttia, joka käsitteli vuoden päästä koittavaa maailmanloppua. Olisin varmasti jo pöpilässä siinä tapauksessa… Partiokaverit pelastivat.

Juuri tällä hetkellä toivoisin todella hartaasti uskovani jumalaan, paratiisiin, Nangijalaan tai ihan mihin vain, mikä toisi toivoa edes vähän. Välillä toivoisin, että se tiedemiesten kehittelemä hullu supervirus tappaisikin puolet ihmiskunnasta, niin että maapallon kuorma vähän kevenisi. Mutta kuka sen sanoo että jäljellejäänyt puolisko olisi yhtään sen viisaampi kokemuksestaan…

Haluaisin tehdä jotain todella konkreettista ja mieluiten radikaalia. Jotain muutakin kuin olla syömättä brasilialaista naudanlihaa (no, lihaa ylipäätään) tai sammuttaa valot joka huoneesta, kun lähden sieltä pois. EI SE RIITÄ. Jotain on nyt keksittävä, pian.