Itku pitkästä ilosta

Tähän asti kaikki on mennyt aika sutjakasti. Aluksi vähän itkeskelin ikävääni Ranskaan ja Suomeen ja kavereiden ja perheen ja Maximen luo, mutta päätettyäni löytää kavereita ja tekemistä onnistuin kuluttamaan kolme-neljä ekaa viikkoa yhdessä vilauksessa. Oon yrittänyt hyödyntää täällä oloni mahdollisimman tehokkaasti, nähdä ja tehdä kaiken. Mikä ei tietenkään oo mahdollista...

Tänään tuli itku, kun olin puhunut äitin kanssa skypessä - se kokkaili uusia perunoita ja mieleen tuli kaikki ihanat kevyet kesälounaat meidän terassilla. Kaikki oli niin kotoisan ja kesäisen näköistä: auringonläikässä rotjottava koira, sisko yörellestämisestä turvonneine silmineen, äiti ruskettuneena... Lisäksi jouduin pyytään äitiltä rahaa, koska omat on aika lailla finaalissa, ja se otti luonnon päälle. En oo koskaan aiemmin joutunut tähän tilanteeseen, ja nytkin lähinnä siksi että eka palkkapäivä tulee kivasti vasta viiden ekan työviikon jälkeen, eli tavallaan ei tämä nyt niin kamalan noloa ole, mutta silti... Anna on iso tyttö, Anna osaa ite - niin kuin kotivideolla joskus kaksvuotiaana uhoan.

Väänsin siis lopulta nolosti itkua Maximen kainalossa junassa matkalla keskustaan. Tuntui että kaikki kaatuu päälle, vaikka sitten kun selitin asiani, ei ne mun huolet niin kummilta enää kuulostaneetkaan. Kauhea koti-ikävä vaan. Hassua miten Ranskassa yhdeksän kuukautta oli melkein liian lyhyt aika ja täällä taas kaksi kuukautta tuntuu ylivoimaisen pitkältä...



Tähän loppuun laittaisin niitä jo pitkään lupaamiani kuvia, mutta mun koneella on joku vamma eikä se lataa kuvia lainkaan... Ehkä ensi kerralla. Plääh.

Ihana päivä

Maailman parasta on saada ennen töihin lähtöä unenlämpöinen hali kaverilta joka jää vielä tyytyväisenä pötköttämään sänkyyn, mutta mumisee kuitenkin rakastavansa mua <3<3<3

Toiseksi parasta on kun töissä vihainen vanha saksalaissetä ärjyy puhelimessa että natürlich sinä puhut saksaa, ethän sinä muuten voi olla Saksassa töissä. Huoh.

Suomi-juttuja

Näin tänään lounastauolla Realissa (työpaikan viereinen supermarketti) suomalaisen perheen. Ekaksi ihmettelin miten muka voin tajuta niin hyvin mitä perheen valkotukkainen kuopus selosti vanhemmilleen silmät suurina, mutta sitten oivalsin että varmaan sen takia että se puhui suomea! Jaksan joka kerta yllättyä tällaisista kohtaamisista, vaikka siis kaiketi Frankfurtin alueella asuukin aika paljon maani kansalaisia.

Lauantai-iltana, kun olin Maximen ja parin saksalaisen kaverin kanssa istumassa iltaa kattoterassilla keskustassa, olin vetää limpparilla laimennettua olutta (...) väärään kurkkuun, kun olan takaa pärähti selvällä suomen kielellä rempseä "Terve". Saksalaisista kavereistani Angelika, Andrea ja Olli (joka kyllä sinänsä taitaa olla sveitsiläinen mutta whatever) on kaikki käyneet Suomessa ja kävi sitten ilmi myös että Andrea puhuu hyvin sujuvaa ja kadehdittavan aksentitonta suomea, ja heillä on useampiakin suomalaisia kavereita Frankfurtissa. Kyseisenä iltana paikalla oli kolme Tampereen yliopiston sosiologian opiskelijaa, jotka tekevät täällä harjoittelujaan. Oli hauskaa välillä vaihtaa kuulumisia ihan omalla kotimaisella, vaikka se tuntuikin tulevan jotenkin väärinpäin ulos suusta (välillä on sama olo tämän blogin kirjoittamisen kanssa, kirjoitan ja kirjoitan ja muotoilen uudelleen ja aina vain kuulostaa/näyttää väärältä...). Suurimmaksi osaksi kyllä puhuttiin kohteliaisuussyistä englantia. Maxime totesi illan jälkeen jotenkin hiukan hämmästyneen oloisesti että ne suomalaisethan olivat tosi hauskoja. Repesin ekaksi, mutta tajuan kyllä että sitä huolestuttaa Suomeen lähtö, varsinkin kun meidän maine maailmalla on melko ristiriitainen. Tehokasta ja toimivaa, luonnonläheistä mutta myös pimeää kylmää ja synkkää...

Juhannus tuli tuossa pari viikkoa sitten ihan nurkan takaa. Facebookiin rupesi äkkiä ilmestymään hauskat jussit kaikille -statuksia, ja paniikki iski! Enhän mä voi viettää juhannusta pelkästään töissä hapantuen... Kutsuin siis muutaman sohvasurffauksesta tutun kaverin (Davidin, joka saapui saksalaisen kaverin kanssa, italialaisen Diegon, josta ehkä lisää myöhemmin, sekä venäläisen Evgenyn) juhannuspiknikille Mainin rantaan. Tarjolla oli silliä, äitin paketin tuomaa ruisleipää ja salmiakkia ja salmarin puutteessa ihan Jägermeisteria. Pojat maistelivat silliä aika epäluuloisina, mutta onneksi jälkkärimansikat upposivat jo vähän paremmin! Ja yöllä oli vuorossa juhannustaikoja, joista tämä italialainen taisi vetää joitain vääriä johtopäätöksiä, huoh...

Suomalainen kaveri kävi kylässä pikaiseltaan, ja koska sunnuntaina oli Saksan peli, mentiin muutaman muun kaverin kanssa katsomaan sitä kaupungille, gelato-kahvilaan. Mua ei niinkään itse jalkapallo kiinnosta, mutta julkisilla paikoilla MM-otteluiden katsominen on hauskaa. Kannustusasuihin on panostettu, ja eläytyminen peleihin on ehdottomasti näkemisen arvoista - ja parasta on tietysti kun Saksa voittaa. Vielä ei ole onneksi tarvinnut nähdä mitä tapahtuu, jos ne häviää, ja pidän sormet ristissä ettei tarvitse vastaisuudessakaan. Diego oli hyvin huolissaan Ollin viihtymisestä, kun se tuijotti ruutua patsasmaisen tyynenä, kasvot lievästi auringon polttamina hehkuen mutta muuten mitään sen kummempia elonmerkkejä osoittaen. Vakuutin että kyllä se oikeasti nauttii olostaan!



jatkuu seuraavana päivänä...
Ehdin tuon kaiken kirjoittaa eilen illalla sillä aikaa kun Maxime kokkasi - valehtelematta ainakin neljä tuntia! Mä aloin olla sekä nälkäinen että väsynyt ja johdonmukaisesti myös pahalla tuulella ennen kuin sapuskat saatiin pöytään. Ja mutkin rekryttiin kokoamaan sen "ravioleja" riisipaperista mikä oli saada minut, käasityötaidottomuuden kruunamattoman kuningattaren hermoromahduksen partaalle, ja jostain sitten tuli mieleen elävästi köksäntuntien piirakanrypytykset... Rupesi näitä Suomi-juttuja pompsahtelemaan mieleen :) Alkaisi vähitellen olla jo aika palata kotiin. Kaipaan Suomen raikasta kesää, järviä ja saunaa, täällä kun hikoilen päästä varpaisiin jo aamuyhdeksältä. Enää reilut viisi viikkoa!
Ensi kerralla lupaan postata jotain kuviakin täältä :)

"Just FYI, we don't have a dress code..."

Helle on paljastanut alkukantaisen mökki-suomalaiseni olemassaolon. Ajatus pukeutumisesta aamuisin tuntuu lähinnä vastenmieliseltä, kun tiedän että jo puolen tunnin kävelymatka töihin liimaa paidan ihoon kiinni, ja hiki valuu noroina silmäluomien vakoon, korvientaustoihin, selkävanaa pitkin... Olo on epänaisellisen nuhjaantunut ja tahmea, ihan sama miten kevyen kesäleningin olen päälleni valinnut. Toimistolla menen suoraan kopiohuoneen ilmastoituun +20:n viilentäytymään, ja mietin vain miten ihanaa olisi kun saisi kuljeskella päivät pitkät bikineissä ja kulahtaneissa (mutta varmasti erittäin kevyissä) salihousuissa. Täytyy ehkä tässä kohtaa mainita, että olen elämässäni viettänyt yhteensä taatusti alle kuukauden päivät mökillä...

Siistinä olemista on vaikeuttanut myös mun vuokraemännän kesäloma jossain huitsin nevadassa : se ei vielä oo ohjeistanut mua niiden pyykkituvan käytössä enkä ole yksin uskaltanut mennä ronklaamaan, joten tänään aamulla koin iloisen ylläyksen, kun tajusin että mulla on tasan yksi puhdas t-paita. Tosi rajoittavaa kun ei saa valita vaatteita sen perusteella, mikä parhaiten sopii päivän suunnitelmiin vaan sen, mitä sattuu olemaan puhtaana!

Kaiken huipuksi hajotin sandaalini - Varkauden cittarista ostetut! - enkä ole vielä löytänyt suutaria, joten kesäkenkävalikoimani on rajoittunut punaisiin ballerinoihin tai äitiltä perittyihin ballerina-kävelykenkiin. Ensimmäiset ovat kehittäneet ominaistuoksukseen epämiellyttävän löyhkän, joka tarttuu hanakasti myös jalkoihin ja leijuu koko päivän päätä pyörryttävänä pilvenä ympärilläni... Kokeilen parhaillani, jos niksi-pirkasta löytynyt kahvinpuruohje toimii - ja vaikka ei toimisikaan, kengät voisivat haista ainakin kahvilta sukkahien ja kissanpissan seoituksen sijaan. Äitin perintökalut ovat muuten ihan okei, mutta voin käyttää niitä vain farkkujen ja sukkien kanssa (ensimmäinen ulkonäöstä, jälkimmäinen jalan koosta johtuen), mikä on näillä säillä aika lailla out of question.

Ongelmaan kuin ongelmaan auttaa kuitenkin SHOPPAILU (no, ehkei siihen ongelmaan että tili ammottaa tyhjyyttään - ekaa palkkaa odotellessa...). Ostin uudet kengät, ja nyt on jalat rakoilla, mutta mieliala monta astetta ylempänä. Oon hei viimeks ostanut kengät Barcelonasta helmikuussa! Ja tänään seikkailin töiden jälkeen bussilla Neu-Isenburg Zentrumiin, jossa sain kampaaja-ajan tunnin varoitusajalla ja tämän tunnin hyödynsin paitsi gelaton, myös Mangon ale-tangon parissa, joten nyt mulla on jotain laittaa vielä huomennakin päälle!

Kampaajasta vielä sen verran, että säikäytin kampaaja-paran puhumalla sille englantia, ja lopun aikaa kommunikointi sujui lähinnä elekielellä... Tukka tuli kuitenkin leikattua ja pää tuntuu kevyeltä - ja näyttää pitkästä aikaa kohtis siistiltä. Viimeinen hämmästyksen aihe oli kun jouduinkin itse föönaamaan tukkani. En ikinä föönaa hiuksiani joten olo oli aika kömpelö, erityisesti kun tunsin muiden asiakkaiden uteliaan tuijotuksen niskassani!


Kerron ehkä ensi kerralla lisää hektisestä arjestani, uusista kavereista, italialaisesta ihailijasta (...) ja muusta jännästä mitä täällä tapahtuu, mutta nyt haluan nauttia vapaaillastani ihan vain tekemällä ei-mitään. Parasta ikinä!

Sohvasurffausta

Tiistaina, kun olin jo päässyt jotenkuten työn rytmiin kiinni, vaivasin päätäni yrittämällä keksiä mistä löytäisin itselleni sosiaalisen elämän vapaa-ajallekin. Ja sitten välähti. Etsin couchsurfing-sivustolta Frankfurt-ryhmän, johon liityin saman tien, ja keskiviikkoiltana päädyin ensimmäiseen tapaamiseeni Club Voltaireen Frankfurtin keskustassa. Paikalla oli varttia yli kahdeksan mun lisäkseni vain saksalaiset Andreas ja Sebastian sekä amerikkalais-kiinalainen David, mutta illan mittaan pöydän ääreen kerääntyi kymmenen eri kansallisuuden edustajia, suurin osa entuudestaan toisilleen tuntemattomia. Mielenkiintoisimmat keskustelut kävin Davidin kanssa (se puhuu sujuvasti kuutta kieltä :|), ja illan päätteeksi, kun mun piti lähteä vähän aikaisemmin etten olisi missannut junaa lähiööni, vaihdettiin sähköpostiosoitteita.

Tänään oon menossa Davidin ja joidenkin sen kavereiden kanssa kaupunkiin (iltapäivällä olisi kaiketi tarkoitus katsastaa kattoterasseja ja illalla mennään korealaiseen ravintolaan syömään), huomenna on tiedossa kaupunkikierros ja (kuinka ollakaan...!) jalkapalloa random-porukalla ja lisäksi onnistuin löytämään suomen kieltä fanittavan saksa-tuutorin itselleni. Hyvältä näyttää siis, ei tarvitse yksikseen kurjistella koko kesää!

Eilen lähdin etsimään maauimalaa (Parkschwimmbad), vaikka lämmintä ei varsinaisesti ollutkaan ihan niin paljon että ulkona uiminen olisi houkuttanut, mutta sisäuimahalli on jo suljettu, joten... Paikka oli kuitenkin vielä remontissa, joten palasin Sprendlingenin "keskustan" Stadt-Cafe:en juomaan iltateetä, kirjoittamaan päiväkirjaa ja (tahattomasti) katsomaan jalkapalloa. Niillä oli tosi söpö terassi ja ihmiset tuntuivat tuntevan toisensa. Ja niitä tuntui myös jonkin verran huvittavan mun, myönnettäköön, surkea saksani... Motivaatio kielen opiskelulle on omituista kyllä kadonnut tänne saavuttuani, lähinnä koska lähes joka paikassa pärjää ihan hyvin englannilla. Haluaisin kuitenkin osata edes auttavasti kieltä, kun kerran asun täällä, vaikka vain kaksi kuukautta. Siksi sitkeästi käytän vähäistä sanavarastoani, ja kyllä mua ilmeisesti ihan jopa ymmärettään!

Frankfurt

Ensimmäinen kokonainen päivä Frankfurtissa takana. Olo on edelleen epätodellinen, aamulla kieltäydyin hetken uskomasta ettei eilinen ollutkaan unta. Yritin nukahtaa uudestaan, ihan kun voisin oikeasti herätä seuraavaksi jostain muualta... Lopulta oli pakko uskoa ja nousta. Ja yrittää selvitä päivästä.

Ei nyt sillä että täällä olisi niin kamalaa, oikeastaan päinvastoin. Vuokraemäntä on tosi ystävällinen ja puhua pälättää innoissaan aina mut nähdessään vaikka sekoittaakin englantiin aika paljon saksaa huomaamattaan, asunto on iso ja mukava, kellarikerroksessa mikä olisi varmaan ihan mukavaa jos ulkona nautittaisiin luvatuista helteistä (tällä hetkellä lämmintä on näppituntumalla ehkä +18, yyyyyyyyh) ja mulla on NETTI! Tai no, sekin on Reginan, eli vuokraemännän, mutta saan siitä vapaasti nauttia, mikä sentään helpottaa yksinäistä oloa. Puhuin aamulla Maximen kanssa skypessä varmaan tunnin, ja se etsi samalla edullisia lentoja tänne.

En muista että koskaan olisin tuntenut oloani yhtä eristyneeksi muusta maailmasta. Silloinkin, kun mun perhe lähti Amerikkaan ja asuin yksin Turussa ennen yliopiston alkua ja uusia kavereita, tunsin sentään paljonkin ihmisiä jotka asuivat samassa maassa mun kanssani! Ihan kivaa siis päästä huomenna töihin...

Kiertelin tänään iltapäivällä Frankfurtin keskustaa (jonne täältä lähiöstä ajaa puolessa tunnissa bussilla ja lähijunalla), ja löysin jo paljon kivoja kahviloita, kiinnostavan näköisiä museoita ja erityisesti kovassa piknik-käytössä olevan jokirannan :) Onneksi jo kahden viikon päästä tulee ensimmäinen vierailija, yksin on kuitenkin niin tylsää hengailla kaupungilla.

Kuuman kosteaa

Seuraavan merkinnän kirjoitin eilen illalla yrittäen samalla epätoivoisesti löytää asennon, jossa iho ei liimaantuisi ainoaan vaatekappaleeseen, säädyllisyyssyistä pitämääni toppiin, kiinni...


10.6.2010

Helle on asettunut Grenobleen. Ilma pysyttelee itsepintaisesti paikoillaan, tukahduttavana ja painostavana. Tämän illan sade- ja ukkoskuuro ei juuri asiaa auttanut, tunnelma muistuttaa tällä hetkellä lähinnä trooppista sademetsää… Seuraavia jännittäviä seikkoja olen huomannut tässä kuumuudessa: Puolitoista litraa kivennäisvettä iltapäivän kuumimpina tunteina ei ole juurikaan liioiteltua nesteytystä; nihkeä iho nahkasohvaa vasten on ehkä maailman epämiellyttävin tunne; suklaa kannattaa säilyttää jääkaapissa jollei sitä halua nauttia pillillä. Mutta jostain syystä urheilu (tai kaikki melkein urheiluksi laskettava toiminta jota harrastan) on paljon miellyttävämpää kun on valmiiksi hiki.

Tänään jopa nautin kuumuudesta, kun olin saanut kolme painavaa kassia ylimääräisiä (eli siis ei-matkalaukkuun-mahtuneita….) kamoja hyljättyä seurakunnan vastaanottokeskukseen, ja paluumatkalla tein ylimääräisen kierroksen Sassenagen linnan puistossa. Puistossa oli mun lisäkseni ainoastaan puutarhuri sekä joku ruohikolle kuukahtanut auringonpalvoja, ja tunnelma oli ihanan levollinen verrattuna parin edeltävän viikon vielä-ehdin-lomailla säntäilyyn. Kuumakin tuuli tuntui virkistävältä, ja mieleen tuli kaikki ne kerrat kun etelän lomilla mietin miltä tuntuisi jos aina voisi olla yhtä miellyttävän lämmin ilman miljoonaa vaatekerrosta…

Oon tosiaan alkuviikolla yrittänyt nähdä kaikki kaverit vielä viimeisen kerran, joten suurin osa ajasta on kulunut erinäisten kahviloiden terasseilla, elokuvissa ja muissa random-tapaamisissa. Koko viikoksi oli luvattu sadetta, mutta tiettävästi tänään illalla saatiin ensimmäinen kuuro… Eilen pakenin Lizin kanssa vähän kauemmaksi vuorille retkeilemään iltapäiväksi. Lähtö tapahtui aika ex tempore, koska puoli kahdentoista aikaan (kun oltiin ensin rahdattu Mikeyn kolme noin tuhat kiloa painavaa matkalaukkua ratikkapysäkille ja hyvästelty niiden omistaja) todettiin että kolmen vartin päästä lähtee bussi St. George de Commiersiin, missä oli kivan näköinen vaellusreitti. Pakattiin pikapikaa eväät reppuun ja lähdettiin linja-autoasemalle. Paikan päällä löydettiin pian oikea suunta, mutta onnistuttiin kyllä silti eksymään noin kymmenen minuutin kuluttua. Iltapäivä kului leppoisasti vuorotellen metsässä, vuorotellen kylän raitilla, vuorotellen unikkopeltojen keskellä harhaillen, suurimman osan ajasta etsien oikeaa reittiä. Kyllä me ilmeisesti oltiin sitä seurattukin (katsottiin jälkikäteen kartasta, mutta meillä oli vähän ongelmia tulkita maastoon keltaisella maalilla sudittuja merkkejä)… Lounaspaikaksi valikoitui retken korkein kohta, josta voitiin ihailla koko Drac-joen laaksoa. Tuntui ihanalta päästä hetkeksi pois kaupungista ja muuttovalmisteluista ja tuntea vielä hetken olevansa lomalla!

En osaa mennä nukkumaan, osittain kuumuudesta, osittain seitsemän aikaan nukutuista päiväunista johtuen, joten tuijotan telkkarista jalkapallon MM-kisojen avajaiskonserttia. Epäilemättä kyseisen tapahtuman pääasiallinen anti mulle. Vaikka onhan viikonloppuna toki luvassa sellaisia jännitysnäytelmiä kuin Etelä-Korea-Kreikka tai Serbia-Ghana. Vähän kyllä pelottaa lähteä Saksaan juuri kisojen aikana, mutta jos vaikka otan tämänkin taas uutena kokemuksena :S

Lähtö alkaa vihdoin tuntua todellisuudelta, kun laukut on viittä vaille pakattu ja huomenna on enää edessä siivous (ja viimeinen taistelu kv-toimiston kanssa, huoh…). Oon puhunut toimiston Zarinan kanssa, ja mun huone (kuin siistiä, mulla on oma toimisto!!!!!!!!) on kuulemma valmiina mua odottamassa, ja sain myös vihdoin kiinni vuokraemäntäni, joka ystävällisesti antoi mulle ”my Handynumber” ja käski soittaa hänet hakemaan jos en saa lähijunan pysäkiltä taksia :) Tällä hetkellä ainoa hermostuksen aihe on, jos en viihdykään siellä…

Ensi kerralla kirjoitan luultavasti sitten Saksasta (ja tuli mieleen että saatan ehkä vaihtaa blogia piakkoin…). Bis bald!