Work work

Heräsin eilen junasta, todella syvästä unesta. En ollut kuullut kuulutuksia, en havainnut junan pysähtymisiä tai ylipäätään mitään tähän maailmaan liittyvää. Mietin hetken olinko mahdollisesti jo vaikka jossain Pieksämäen paremmalla puolen. Olo oli sillä lailla tokkurainen, että arvelin nukkuneen pitkäänkin. Älysin sitten sentään tarkistaa kellon ja huokaisin helpotuksesta. Oltiin jossain Toijalan paikkeilla.

Vähän siis väsyttää kahden ensimmäisen luentoviikon jälkeen.

On kai vähän omakin vika, etten ole käynyt kaikkia suomen kursseja tähän mennessä (nyt kärsin läpi pilkkusääntöjä tirskuvien kakkosvuotisten kanssa ja tunnen oloni hyvin vanhaksi ja hyvin kyyniseksi) tai varsinkin että olen halunnut haalia lähes kaikki syventävien opintojen erikoistumiskurssit samalle vuodelle. Toisaalta en haluaisi edelleenkään jättää mitään pois. Tykkään kaikista mun kursseista. Tulkkaaminen on hiukan hermostuttavaa ja nostattaa adrenaliinitason joka viikko korkealle, mutta tuottaa myös (useimmiten) palkitsevia onnistumisen elämyksiä. Digi-tekstikurssi, jolle tällä hetkellä käännetään wikipedia-artikkelia suomenruotsalaisista, voisi ehkä olla hiukan mielenkiintoisempi, mutta toisaalta siellä saa kääntää - mikä ei, hämmentävää kyllä, aiempina opintovuosina ollut lainkaan koulutukseni pääpaino... Ja kaiken kruunaa kaunokirjallinen kääntäminen, joka on kivoin kurssini ikinä. Romaanin kääntäminen on ihan uusi kokemus (kiva sellainen!), olen taas aika ajoin päässyt sellaiseen keskittymisen transsiin käännökseni kanssa työskennellessä, että muu maailma katoaa kokonaan. Hieno tunne. Eikä haittaa yhtään vaikka luennot on perjantaisin yhdeksästä neljään, yleensä kun me päästään vauhtiin, hysteeriset naurukohtaukset seuraavat toisiaan ihan koko iltapäivän (siitä on sitten hyvä jatkaa samoissa tunnelmissa partiokokousta vetämään). Tällä viikolla pohdittavia aiheita olivat mm. tekotissit ja merimursut...

Valitettavasti (tai no, onneksi) elämäni ei rajoitu yliopistolle, ja tykkään oikein kovasti kurssien lisäksi myös kuoroharkoista, partiokokouksista (niin turhauttavaa kuin niiden pitäminen välillä onkin), kavereiden tapaamisesta, yo-liikunnan jumpista, kahviloissa notkumisesta, ruoan laittamisesta pitkän kaavan mukaan, telkkarin katsomisesta, pitkistä kävelyretkistä ja erityisesti NUKKUMISESTA. Viimeksimainittua on tullut menneellä viikolla harrastettua aivan liian vähän, mistä siis junasammahtaminen.

Onneksi on olemassa viikonloput <3 Tulin pitämään seuraa (ja laittamaan ruokaa) veljelleni, joka hoitaa talonmiehen hommia, kun vanhemmat vetää lonkkaa Thaimaassa. (tosin en tiedä, kuinka hyvin ne onnistuu irrottautumaan arkirutiineista kun tänäänkin tuli ohjeistus, mitä kaikkia ohjelmia pitää laittaa boksille tallentumaan... kuulemma tämä on valmistautumista loman jälkeiseen ankeuteen) Simo-reppana on tehnyt lumitöitä hiki hatussa joka päivä, eikä ole ilmeisesti edes hyödyntänyt tyhjää taloa bileiden merkeissä - se on pelottavan aikuinen, oli lotonnutkin jättipotin toivossa :D

Nukuin tänään aamulla univelkoja pois, heräsin vasta koiran vaativaan nuuskutukseen oven takana - se on tottunut saamaan aamuruoan viimeistään kahdeksalta, joten puoli yhdeltätoista ilmeisesti epätoivo jo iski... Mun huoneessa oli edelleen ihan pimeää katolta ikkunan edessä roikkuvan lumiverhon takia, siksi varmaan nukuinkin noinkin pitkään. Panin sitten hihat heilumaan: päivän aikana syntyi pastaa ja vaivalla keitettyä tomaattikastiketta, Simpalle meksikonpata ja illaksi pitsaa, jonka ohella paistoin pari pellillistä sämpylöitä itselleni mukaan Turkuun. Keittiössä hääriminen on niin ihanan rentouttavaa, ei oikeastaan ehdi kauheasti keskittyä mihinkään muuhun, varsinkaan kaiken maailman termilistoihin ja suomen kotitehtäviin (kirjoitetaanki balladi vai ballaadi, huoh...). Lisäksi itse vaivalla valmistettu illallinen tuottaa paljon enemmän tyydytystä kuin tietokoneen ääressä hotkaistu voileipä ja jugurtti...

Nyt yritän kovasti keskittyä siihen, että telkkarista tulee Bond, ja voin hetken vain olla. En mieti huomista junamatkaa ja stemmoja, enkä maanantain kymmenestä kahdeksaan urakkaa yliopistolla tai tiistain yhdentoista tunnin luentourakan päälle lisättyä partiokokousta tai sitä että en ehkä ensi viikollakaan paljon nuku. En mieti en mieti en mieti.