Muuttoahdistusta

Enää kaksi päivää muuttoon! Huoneessa alkaa näyttää aika autiolta… Onnistuin myymään suurimman osan huonekaluistani, lisäksi oon vienyt tavaraa kierrätykseen ja tänään vien pari kassillista lakanoita ja astioita kaverille, joka on ystävällisesti luvannut kuskata ne TYYn kirpparikeräykseen ensi syksyn vaihtareita varten. Suurin osa irtaimistosta odottaa kasseissa ja nyssäköissä huoneen lattialla keskiviikkoa, ainoastaan vaatteet ja loput keittiötavarat tarvii vielä pakata. Huh!

Eilen alkoi vähän ahdistaa koko muutto ja illalla itkuisena mietin, haluanko tätä ollenkaan. Haluanko oikeasti jättää kaiken vain että saan olla samassa maassa monsieur’n kanssa? Kävin iltapäivällä pitkällä lenkillä (aluksi aioin juosta, mutta reilun vartin jälkeen polvi alkoi taas vihoitella siihen malliin että päätinkin kävellä) Halisen pelloilla ja metsissä ja pysähdyin Aurajoen rantaan nauttimaan auringonpaisteesta ja hiljaisuudesta (jota tosin kesti noin kaksi minuuttia, sitten puskista rynnisti hirveä turistilauma kävelysauvoineen, vyölaukkuineen ja karttoineen, mitä ihmettä…?). Ehdin siinä kuitenkin muistaa, miten viimeksi poissa ollessani kaipasin Suomen luontoa ja kotiovelta alkavaa metsää. Ja kotia ja saunaa ja kesää…

Ongelma on lähinnä se, että haluaisin kaiken yhtä aikaa. Haluan asua lähellä Maximea mutta toisaalta myös perhettä ja kavereitani Suomessa. Haluan Suomen kesän, mutta en kestä talvea täällä muuta kuin pieninä annoksina… Hankalaa.

Yöunien jälkeen oon kyllä taas vakuuttunut siitä, että oon tehnyt ihan oikean ratkaisun, ja että kyllä tästä vielä tulee jännää ja kivaa! Kunhan vain saisin kamalan muuttorumban pois alta.