lauantai 21. toukokuuta 2011

Nostalgiaa

Näin yhden tärkeimmistä ja parhaista ystävistäni tänä iltana vikaa kertaa luultavasti melko pitkään aikaan. Hyvästien (edes väliaikaisten) sanominen on aina yhtä kamalaa…  Kotimatkalla teki mieli parkua, mutta onneksi piristyin hiukan siitä, että kesäinen Turku oli niin uskomattoman kaunis. Kesän ihanuutta ei osaa ollenkaan arvostaa samalla tavalla, jos ei ensin ole kärsinyt puolen vuoden hyistä viimaa, hämäriä päiviä ja pimeitä öitä, paukkupakkasia ja räntäsateita. Nyt tekee mieli riehua aamusta iltaan ihan niin kuin pihapuskien pikkulinnut, jotka aloittaa viiden maissa aamulla ja jatkaa puolille öin… Inhottavaa vain joutua lähtemään pois kaiken tämän keskeltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti