Prologi

Taas kerran pakkaan tavaroitani, taas kerran lähden pois ystävien ja perheen luota, taas kerran yritän selvitä järjissäni ranskalaisesta byrokratiasta. Vielä kuukausi sitten kuvittelin, että viettäisin ainakin seuraavan vuoden edelleen Suomessa, kirjoittaisin gradun valmiiksi, ottaisin ilon irti opiskelijaelämän viime hetkistä. Sitten ranskanopiskelijoiden sähköpostilistalle ilmestyi työpaikkailmoitus, jossa etsittiin suomenkielistä työntekijää ranskalaiseen firmaan - Ranskaan ja kaiken huipuksi juuri Grenobleen missä vietin vaihtarivuoteni ja missä myös sattuu asumaan ihan ikioma ranskalainen monsieur’ni! Lähetin hakemuksen samantien ja seuraavan viikon loppuun mennessä olin saanut paikan. Nyt joudun siis reilun kuukauden varoitusajalla hoitamaan muuton Ranskaan…

Ensimmäinen huolenaihe oli asunnon löytyminen Suomesta käsin. Löysin onneksi pari nettisivua, joilla voi etsiä kimppakämppiä tai uusia kämppiksiä vanhojen tilalle. Laitoin sähköpostia noin jokaiselle mielenkiintoisen näköiselle tyypille (skippasin kaikki “hei, meitä on neljä poikaa ja etsitään mieluiten tyttö-kämppistä tasapainottamaan sukupuolijakaumaa!” -ilmoitukset…). Sivustot oli tietenkin tehty tosi ovelasti niin, että kommunikointi ilmaisella perustilillä oli lähes mahdotonta, mutta lopulta onnistuin piilottamaan sähköpostiosoitteeni ilmoitukseen (oon edelleen aika ylpeä tästä). Muhun otti yhteyttä Charlotte, joka vaikutti tosi mukavalta. Maxime kävi katsomassa asuntoa mun puolesta, ja luotin totta kai sen arvioon kun se sanoi että kämppä on ihan täydellinen.
Seuraavana harmaita hiuksia aiheuttavalla listallani on tämänhetkisen asunnon tyhjentäminen ja erityisesti se, mitä teen kaikille tavaroilleni. Saan mukaani vain yhden matkalaukullisen tavaraa ja luultavasti postitan myös jotain, mutta luulen että joudun joko heittämään pois tai myymään aika ison osan. Surullista, ja vaikeaa! Yritän vakuuttua siitä etten tarvitse kaikkea: osa kamoista on lojunut laatikoissa siitä lähtien kun ne sinne pari vuotta sitten pakkasin edellisen Ranskaan muuton yhteydessä. Loogisesti tämän pitäisi tarkoittaa, että voin ihan helposti luopua tavaroista mutta kun ne on kaikki vielä ihan hyviä ja käyttökelpoisia! Pitää kai soittaa äitille, se tietää aina mitä tehdä.