Kun mies sairastaa

Koska tiedän, että lukijakuntaani kuuluu ainakin yksi henkinen veriallergikko, niin katson asiakseni varoittaa tässä kohtaa, että seuraava merkintä saattaa järkyttää herkkänahkaisimpia!

Puhuin eilen aamulla Maximen kanssa skypessä (tällä kertaa ihan oikeasti juteltiin eikä vaan pidetty skypeä auki sillä välin kun nukutaan päiväunia, katotaan telkkaa, jumpataan (Maxime siis, se osti itselleen jonkin ihme soutulaitteen…), kokkaillaan tai dataillaan), ja se oli jotenkin hirveän vahingoniloinen kun kerroin sille, että aion viettää päivän töitä tehden. No sit se soitti mulle yhdeltätoista illalla uudestaan ja ilmoitti surkealla äänellä kotiutuneensa juuri sairaalasta. Että kannatti ilkkua, kyl mää ainakin istun mieluummin kotisohvalla töitä tehden kun jonotan ensiapuun veistettyäni käden auki lihakseen asti… Ihan kaikkia yksityiskohtia en saanut mösjööstä tiristettyä irti, mutta se oli jotain veistellyt leikkinyt uuden puukkonsa kanssa ja tietenkin se oli sit lipsahtanut ja viiltänyt siistin ja SYVÄN haavan vasuriin.

En oo koskaan nähnyt Maximea kipeenä (krapulaa ei lasketa, ne se kestää aika miehekkäästi), joten en vielä tiennyt miten se sairastaa, mutta nyt selvisi että ihan aito mies se on. Vaikka käsi oli ihan vakuuttavan näköisessä paketissa ja särkylääkettäkin oli nautittu enemmän kuin laki sallii, herra vakuutti heikolla äänellä, että kuolema on varmaan lähellä. Jep jep.
***
Tässä vielä eilisen parhaat palat. Mun reippaat työkaverit on vihdoin oppineet, että vierekkäin on ihan hyvä köllötellä:

Ihku pikkuveli toi mulle Prismasta berliininmunkkia <3