Perusperjantai

Voi tätä itsekriittisyyden määrää! Valitettavasti itsekritiikki on pahimmillaan silloin kun oma tuotos pitäisi lähettää proffalle, eikä suinkaan silloin kun sitä sydänverellä kirjoittaa. Silloin mottona on se, että juosten kusten tulee ihan hyviä esseitä. Niinpä vissiin. Myös mun yhteenveto gradussa käytettävästä metodista on ollut valmiina jo viikon, mutta en ole kyennyt lähettämään sitä. Kun kuitenkin se on ihan huono… Tänään oli pakko, mutta se koko viikon suunnittelemani hiominen tiivistyi siihen, että miljoonannen kerran luin henkeni tuotosta lähes itku silmässä (siis ei mun gradusta koskaan tuu mitään kun tämä jo on näin ylivoimasta ja muuta itsesäälistä ulinaa…) ja sitten vaan tosi äkkiä lähetin sen sekä proffalle että seminaariryhmälleni.

Vähän on tällainen maanis-depressiivinen olo ihan kaiken suhteen. Välillä sujuu kuin olisin niellyt pannullisen espressoa (no, useimmiten olenkin, paitsi vain myrkyllisen vahvaa pannukahvia) ja oon varma, ettei ole temppu eikä mikään palauttaa gradua vappuun mennessä, mutta sitten taas toisinaan ulisen sitä, etten ihan varmana IKINÄ saa kyseistä tuotosta kasaan eikä musta koskaan tuu maisteria ja uliuliuli…

(Villimpi Pohjola on aina niin asian ytimessä!)

Kannustaakseni itseäni laskeskelin sitten eilen mahdollisia tulojani sitten kun voin ruveta ihan täyspäiväisesti paiskimaan töitä… Arvioin omasta mielestäni ihan realistisesti mahdollisen kääntämistahtini, miinustin kuukauden palkkiosta verot + arvonlisäveron + eläkemaksun (muihin sosiaalimaksuihin en oo vielä edes perehtynyt - pitäis varmaan). Ja, no, sanotaanko vaikka niin, ettei näillä tuloilla ihan vielä kauheasti juhlita. Tuskin eletäänkään. Jee. Hurjasti kasvoi motivaatio valmistua!

Valivali ja uliuli! Lähden tästä junppaan ja ostan sen jälkeen itelleni irttareita. Ja ehkä myös pakastepitsaa. Nih.