maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viikkokatsaus

On sunnuntai ja kahvin, suklaan ja Strömsön aika ja asiat alkavat vähitellen loksahdella paikoilleen. Tällä viikolla oon tehnyt ihan hulluna töitä ja gradua, itkenyt ja panikoinut aika paljon ja tehnyt monia isoja päätöksiä. Oon myös ehtinyt nauttimaan auringonpaisteesta Pyhäjärven jäälle, ja äkkiä kaikki tuntuu paljon seesteisemmältä! Onneksi en siis ole ehtinyt bloggailemaan aiemmin tällä viikolla. Olisi tullut turhaan vain negatiivisia merkintöjä ;)

Tänään aion VIHDOIN vastata Annalta saamaani haasteeseen, mutta ensin hiukan kuulumisia. (tähän kohtaan varoitus, että merkintä on piiiiiiiiitkä)
image
Gradu etenee suurin harppauksin - vihdoin! Tosin proffa on aika idiootti, eikä halua mun etenevän “liian nopeasti” (toisaalta samaan aikaan haukkuu meitä koko ajan laiskoiksi, kun ei työskennellä kuulemma tarpeeks…). Ilmeisesti mikään ei kelpaa. Mulla on jokaisen seminaaritapaamisen jälkeen paska fiilis ja itken äitille ja Maximelle sitä, miten en tiedä mitä multa odotetaan ja miten pitäisi tehdä kun mitään ohjeita ei tipu. Pelkkiä haukkuja. Ja kaikesta proffan sanomisesta tulee sellainen fiilis, että se jotenkin odottaa jo valmiiksi mun olevan ihan surkean huono gradunkirjoittaja… Huoh.

Mutta sitten kuitenkin, oon saanut pian jo kaikki haastateltavat kokoon - hyvä meidän naapurit ja äitin työkaverit! Ensi viikolla aloitan tositoimet, ja sitä ennen pitää vielä selvittää, miten aion analysoida materiaalini. Sitten vaan kirjoittamaan :)
image
Maximen työrintamalla menee tosi hyvin. Niin hyvin, että hän saattoi valita neljästä eri paikasta. Ja se oli niin ihana, että valitsi paikan sen mukaan, missä mulla on parhaat työ- ja jatko-opiskelumahdollisuudet. <3  Monet ehkä tästä jo arvaa meidän tulevan kotikaupungin, mutta taikauskoisena en uskalla vielä täällä julkaista paikan nimeä ennen kuin paperit on todella allekirjoitettu… (uu, jännitystä!)

Mutta nyt siihen haasteeseen. Kyseessä on haaste, jossa pitää ensin kertoa 11 random-asiaa itsestään ja sitten vastata haastajan 11 kysymykseen. Sitten pitäisi vielä keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille, mutta luulen, että KAIKKI Suomen bloggarit on jo tehneet tän :D Jos joku ei oo, ja haluaa tehdä, vinkatkoon niin keksin kysymyksiä.
image
Ensin 11 faktaa:
1. Katson ihan sairaasti telkkaria, mutta seuraan tosi vähän mitään sarjoja. Paitsi eilen alkoi Kidsing ja viikko sitten Amazing race, eli enpä taida jatkossakaan viettää mitään sosiaalista elämää lauantaisin :D
2. Oon ihan varma, että mun ensimmäisestä lapsesta tulee tyttö, ja sille on nimikin valmiina.
3. Mulla on IHAN HIRVEÄ vauvakuume, eikä asiaa helpota se, että noin kaikki facebook-kaverini on paksuna… Ja osa ei-facebook-kavereistakin.
4. Oon kuitenkin sellainen etukäteen suunnittelija, joka ei voi edes miettiä lasten hankkimista ennen kuin kaikki elämän osa-alueet on kunnossa. Niin kuin parisuhde, työt, asunto jne. Eli jos ei tapahdu vahinkoa, tuskin koskaan saan lapsia :D
5. En kestä Suomen talvea. Pieninä annoksina se voi olla kiva, mutta tällainen maaliskuinen -24 astetta ei oo enää kivaa. Eikä se loka-helmikuun pimeyskään.
6. Inhoan suihkussa käymistä :D Tykkään kuitenkin siitä tunteesta, kun olen puhdas, joten pyrin käymään lähes joka päivä kuitenkin suihkussa…
7. Mun mielestä paras loma ikinä on sellainen, jossa nukutaan teltassa, ei ole mitään hirveän kunnianhimoisia suunnitelmia, ja aurinko paistaa koko ajan. Eli esim. viime kesän loma oli aika kiva.
8. Edellämainitusta syystä lähden ainakin yhdelle, ehkä jopa kahdelle partioleirille ensi kesänä. Jee!
9. Mun mielestä on ihan kamalaa menettää tärkeitä ihmisiä. Siis en nyt tarkoita edes, että joku kuolisi, vaan sellaista, että jotenkin elämä vain vie eri suuntiin, eikä enää pidetä yhteyttä.
10. Tästä syystä mua stressaa ihan kamalasti se, että pian muutan pois Suomesta. En halua, että mut unohdetaan täällä.
11. Mun ei pitäisi todellakaan enää kirjoittaa tätä, vaan ripustaa pyykkiä, tuoda vuodevaatteet takaisin sisään pakkasesta, lukea diskurssianalyysiä, suunnitella graduhaastatteluja, ilmoittautua partioleirille tai tehdä kirjanpitoa. Gulps. Pitkä ilta tulossa…
image
Ja nyt vielä Annan kysymykset:
1. Mitä kappaileita kuuntelet tällä hetkellä?
Oon kuunnellut kaikenlaisia vanhoja helmiä mp3:lta lenkillä: Francis Cabrelin Je l’aime à mourir, Je t’aimais je t’aime et je t’aimerai, MGMT:n Time to pretend (siis apua, siitä on VIIS vuotta kun ostin ton levyn!), Kentin Mannen i den vita hatten ja muita nostalgiapläjäyksiä…
2. Minkä elokuvan näit viimeksi, kotona ja leffateatterissa? Suositteletko?
Näistä kirjoittelin ihan oman postaukseni edellisviikolla, sieltä voi käydä katsomassa :)
3. Minkä päivän eläisit uudestaan?

Varmaankin sen, jolloin vihdoin “alettiin oleen” Maximen kanssa. Se oli aika ihana päivä. Ja varsinkin se ilta ;)
4. Jos saisit olla päivän kärpäsenä jonkun katossa, kenen katossa olisit?
Ihan ehdottomasti Victorian ja Danielin :D Haluaisin tietää, voiko se Daniel oikeasti olla tarpeeksi ihana Victorialle…
5. Jos saisit muuttaa jonkun asian elämässäsi, mikä se olisi?
Muuttaisin gradun keskeneräisestä tiedostosta koneella valmiiksi tuotokseksi kansiin!
6. Kadutko jotakin? Jos kyllä, mitä?
Aika usein kadun vieläkin sitä, etten lähtenyt yläasteelle Pyynikille, vaan jäin nössönä lähi-yläasteelleni vanhojen luokkakavereiden kanssa. Olisin voinut ehkä elää edes vähän vähemmän hirveät kolme vuotta…
7. Minkä neuvon antaisit 10 vuoden takaiselle itsellesi?
Kertoisin, että yläasteesta voi selvitä, ja että monet asiat on paljon helpompia sen jälkeen (esim. koskaan yläasteen jälkeen en ole joutunut pelkäämään, että joku äkkiä vyöryy päälle ja runnoo seinää vasten, vaikka tämä(kin) oli ihan arkipäivää silloin). Ja että olen ihan ok tyyppi, vaikka kaikki maailman ääliöt väittäis päinvastaista.
8. Mitä toivot tulevalta vuodelta?
Toivon, että graduni valmistuu, ja että me Maximen kanssa löydetään kiva asunto sieltä yhdestä nimeltämainitsemattomasta Euroopan pääkaupungista. Ja että tulevaisuudensuunnitelmat muutenkin selkiytyis vähän.
9. Mitä haluaisit osata tehdä paremmin?
Ensin mietin, että haluaisin mielelläni osata laulaa tai maalata tosi hyvin. Mutta sitten oikeastaan luulen, että kaikkein eniten haluaisin osata olla parempi ystävä. Jotenkin empaattisempi ja parempi kuuntelija. Sellainen, jolle tekee mieli soittaa, kun on murheita. Tässä mulla on sentään toivoa kehittyä, kun taiteelliset lahjani taitaa kuitenkin olla aika keskinkertaisia ;)
10. Minne matkustat seuraavaksi? Tai minne haluaisit matkustaa? Miksi?
Matkustan sinne Maximen luo varmaan ensi kuussa, kunhan varmistuu, että se on tosiaan siellä. Syy lienee kaikille selvä :D Jos en matkustaisi tuonne, haluaisin matkustaa Marokkoon. Tai Kap Verdeen. Jonnekin lämpimään ja vähän eksoottiseen.
11. Helsinki vai Tukholma?
Tukholma. Se tuntuu paljon isommalta kaupungilta, siellä paistaa aina aurinko ja ihmiset on yltiöystävällisiä.

p.s. Kuvista krediitit meiän äitille. Meikä oli vain assistenttina…

***
EDIT: Tässä niitä kysymyksiä. Saa käyttää mut ei ol pakko. Hehheh. (apua, ensimmäistä kertaa käytän Putous-sitaattia täällä :/ )
1. Mikä on suurin unelmasi?
2. Milloin olet ollut kaikkein onnellisin tähän mennessä?
3. Missä ja minkälainen haluaisit olla 40-vuotiaana?
4. Mitkä oli viime vuoden parhaat juhlat?
5. Uskotko horoskooppeihin?
6. Mikä on lempivaatekauppasi?
7. Tykkäätkö festareista? Miksi/mikset?
8. Fanitatko ketään tällä hetkellä? Ketä?
9. Mikä on parasta suomalaisuudessa?
10. Jos saisit ilmaisen maailmanympärimatkan, jolla sais pysähtyä vain yhteen maahan joka mantereelle, mitkä maat valitsisit?
11. Mitä aiot tehdä tänä kesänä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti