Pidänköhän Belgiasta? Yhden viikonloppuvierailun perusteella Bryssel on jopa tihkusateisena sympaattinen ja mulle sopivan kokoinen suurkaupunki, jonka asukkaat tuntuu ainakin Pariisiin verrattuna ystävällisiltä. Mutta se ei kuitenkaan ole Grenoble: siellä ei ole vuoria eikä kaunista kesäsäätä maaliskuulta lokakuulle, ei kaikkia ihania ystäviä, eikä taatusti yhtä hyvää vihanneskauppaa kuin mulle G:ssa…
Bryssel on sillä tavalla hyvä kompromissiratkaisu mulle ja Maximelle, että kummallekin on työmahdollisuuksia, mutta kummallakaan ei silti ole kotipaikkaetua. Ikävää on tietenkin se, että ollaan kaupungissa alkuun ihan yksin, eikä mitään tukiverkkoja ole lähimaillakaan - Grenobleen on yhdeksän tunnin ajomatka ja Tampereelle vähän lyhyempi lento+bussimatka. Kansainvälisestä suurkaupungista varmaan löytyy helposti kavereita, joista osasta ehkä ajan mittaan kehkeytyy hyviäkin ystäviä. Eiks juu? Kyllä silti varmasti ikävöin Suomen ja Ranskan ystäviä entiseen malliin…
Äiti kysyi multa viikonloppuna, miksi haluan muuttaa ulkomaille. Tähän muuttoon itse asiassa ainoa ja yksinkertainen syy on se, ettei Maxime halua muuttaa Suomeen. Työn löytäminen kielitaidottomana on osoittautunut täällä hankalaksi, joten M:n työn mukaan nyt sitten mennään. Tämäkin asia jännittää mua aika paljon. Tuleeko musta edustusrouva, joka muuttaa miehen työn mukana? Kestäisikö pääni sen? Mulla ei, kuten sanottu, ole juuri nyt mitään suuria ja jännittäviä tulevaisuudensuunnitelmia, mutta haluaisin kuitenkin, että jos sellaisia ilmaantuu, olisin edes jossain määrin vapaa niitä toteuttamaan.
Jossain vaiheessa tänä vuonna ajattelin, että voisihan sitä harkita jäävänsäkin Suomeen. Täällä on keskimäärin todella hyvin asiat, varsinkin jos sattuu olemaan suomalainen: sosiaaliturva etuineen on aivan huippu, asiat hoituu helposti (useimmiten yhdellä puhelinsoitolla), puhdasta luontoa on aina lähellä, ja mikä tärkeintä, täällä ovat kaikki mun tärkeimmät ihmiset - paitsi se yksi.
Suomen hyviä ja huonoja puolia on pohdittu useammassa ulkosuomalaisessa blogissa viime päivinä (täällä ja täällä vaikkapa). Mun mielestä Suomen ikävimpiin puoliin kuuluu pitkän, kylmän ja masentavan talven lisäksi ihmiset, jotka valittavat koko ajan. Joka asiasta. Ihan niin kuin minä itsekin, eipä silti… Jotenkin nurinkurista, kun kaikki asiat on niin huippuhyvin, että silti viitsitään valittaa jostain koirankakasta ja veroista ja surkeista palkoista (???). Aamulehden tekstiviestipalstaa lukiessa en yleensä oikein tiedä, itkeäkö vai nauraa.
Täällä ollaan myös tosi hitaasti lämpiäviä. Olen itsekin kasvanut kodissa, johon ei hirveän herkästi kutsuttu vieraita, koska niistä on niin paljon vaivaa ja häiriötä. Lapsena olin aina onneni kukkuloilla, kun meille tuli vieraita. Sinänsä tunnistan tämän piirteen itsessänikin, joskin ulkomailla huomaan avaavani kotini ovet huomattavan paljon herkemmin uusillekin tuttavuuksille. Ranskassa naapurit kävivät alvaarinsa koputtelemassa oveen milloin missäkin asiassa ja jäivät jutustelemaan. En muista Suomessa kerrostalossa asuessani jutelleeni ikinä kenenkään naapurin kanssa, ja mun vanhemmilla kesti kuulemma vuosikausia tutustua naapureihin, kun muuttivat tänne meidän nykyiseen kotiin.
No, kaikissa maissa on omat hyvät ja huonot puolensa, joihin on vain sopeuduttava. Vaikka mua jännittääkin ja välillä vähän huolettaakin Belgiaan muutto, enimmäkseen olen vain innoissani ja utelias uuden asuinmaan suhteen. :)
Alla kuvia siltä edelliseltä kerralta, kun olen Brysselissä käynyt (neljä vuotta sitten).
Ilmeisesti nähtävyyksiä on mun mielestä turvallista kuvata pimeässä? Ei ole nimittäin ihan ensimmäinen ja tuskin myöskään viimeinen otos laatuaan.
Näitäkin taidekuvia löytyy yhdestä jos toisesta kaupungista :D
Joku roti pitää olla sovituskopissakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti