TYK ei koskaan katoa mun elämästäni... Törmäsin äsken Rimmaan Publicumin kulmalla, ja sen seuralaisella oli panda-puku päällä.

Elämä voittaa jälleen, viime viikkoinen romahdus oli vain jokin väliaikainen epätoivokohtaus. Mummun pihan haravoiminen ja (jostain syystä) tenttiin lukeminen piristi. Tarvitsen ilmeisesti jotain tuttua ja turvallista, mistä pitää kiinni ja millä täyttää koulun ja kodin jättämät tyhjiöt... Juuri nyt tuntuu, ettei tekemisestä pitäisi ainakaan olla puutetta, kun italian tehtävät on vaihteeksi jääneet ihan viime tippaan ja voisin aloittaa Opan portfolionkin kirjoittamisen, ettei tarvi koko hommaa vääntää sit joulukuussa. Ihan hyvä vaan.

Ei siis kuulu muuta kuin koulua :S

Kipee

Oon todella säälittävä. Ja hieman myös huolissani itsestäni... Joudun joka aamu pakottamaan itseni nousemaan, syömään aamiaista, raahautumaan yliopistolle, kohtaamaan maailman ja muut ihmiset, raahautumaan takaisin kotiin, syömään taas, yrittämään edes pitää elämääni kasassa. Enoo koskaan ennen saanut mitään syysmasennusoireita, enkä tiedä onko siitä kyse nytkään. Väsyttää vain, enkä jaksaisi olla tällainen. En jaksaisi yhtään mitään. Tänään aamulla sain pahoinvointikohtauksen kun olisi pitänyt lähteä kouluun, nättiä. Se olisi vielä ollut päivän kivoin tunti.

Väsy

Kadehdin suuresti kaikkia tänä lokakuuna syntyneitä, koskaa miettikää nyt, niiden sosiaaliturvatunnukseen tulee loppuun 007! Esim. jos syntyisi tänään, se olisi 011007. Hiemanko siistiä :S Ja todella randåmia, että tää oli ensimmäinen tietoisuuteeni pulpahtanut ajatus tänään aamulla kun heräsin. Tai ainakin ensimmäinen, jonka niistä muistan, mun herääminen nimittäin kesti noin puolitoista tuntia... Nukuin perjantain ja eilisillan välillä yhteensä noin 9 tuntia, joista kaksi junassa eli hienosti menee. Viikonlopun ehkä hienoimpia hetkiä oli se, kun Jesper ja mä leivottiin pullaa kolmelta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (tai no, Jesper leipoi ja mä söin taikinaa), eikä meillä ollut kardemummaa joten niihin tuli sisälle Pätkiksen palasia :SSS Liljan suorittajat myös pelas yhtä ja samaa Carcassonne-erää noin 16 tuntia, ja yhtäkkiä mulla ei olekaan minkäänlaista mielenkiintoa oppia pelaamaan koko peliä... Aamuyöstä rauhallisimmatkin meistä alkoivat saada melko väkivaltaisia piirteitä.

Pesukone

Uusi pesukone saapui tänään, ja asentajasetä kärräsi pois vanhan (sekä ÄLÄ KÄYTÄ - saattaa syttyä palamaan -lapun...). Olen niin onnellinen, jag är SÅ lycklig! En oo koskaan odottanut pyykinpesua näin paljon :) Se myös lähentää meitä kaikkia täällä, kun äskenkin käkeiltiin neljän hengen voimalla kylppärissä miettimässä että voiko Kaisa mennä suihkuun jos pesukone on päällä, ja missä se pause-nappi olikaan.

Päivä on muuten koostunut vastoinkäymisestä toisensa jälkeen... Päänsärkyä herätessä, vatsakipua luennolla ja sitten taas päänsärkyä kun löin pääni vessan oveen luennon jälkeen. Kaikki huipentui siihen, kun aloin luututa kylppäriä ja eteistä pesukoneen asennuksen jäljiltä, ja luutusta jäi varsi käteen (loppuosa lillui likavedessä ämpärissä, mistä sen sitten paljain käsin kaivoin pois :S). Jokin pieni mutta elintärkeä muovipala oli päättänyt sanoa sopimuksensa irti, ja itkin ja nauroin yhtäaikaa kontatessani rätin kanssa kuraisessa eteisessä... Oon muutenkin ihan veto poissa, vähän niin kuin kipeä, mutta tauti on mulle ainakin täysin tuntematon ja aika epämääräinen. Krooninen laiskuus ehkä?

Toivottavasti huomiset havaiji-tuparit ja viikonloppu Jyväskylässä ihanien EB-muhveroisten kanssa auttaa...?

Haluaisin metsään rypemään. Esimerkiksi tänään olisi ollut maailman paras metsäretkipäivä. Mulla on todella ikävä sitä, että pääsee kokonaiseksi syysviikonlopuksi metsään joko kämpälle tai vaeltamaan. On niin kivaa vain olla ihan rauhassa, ei tarvitse miettiä mitään oikeaan elämään kuuluvaa. Ruoka valmistuu trangialla ja aamulla on kiva herätä nenä jäähileiden peitossa nuotiota sytyttelemään... Plääh, kaupungissa olo sukkaa juuri nyt aika pahasti.

Kauhean surullista, kuinka vieraantuneita luonnosta ihmiset ovat... Katsoin äsken neloselta Elämänmuutos ekotyyliin -ohjelmaa ja siinä laitettiin sellainen ekoterroristiperhe viikon leirille opettelemaan luonnonmukaista elämää. Leirissä oli majoitustilat (jossain hassussa jurttahökötyksessä), keittiö, vessat ja suihku, kaikki siis ulkotiloissa, ja nää ihmiset oli aivan kertakaikkisen pöyristyneitä siitä että heidän oletettiin elävän kuin joskus kivikaudella (!!!), ja sängylle oli vielä päässyt jostain hämähäkki! Argh, todellisuus kutsuu ihmiset!
Hyvä on, tiedän että ohjelmassa varmaan provosoitiin ihan tarkoituksella, mutta silti... Perheen tytär oli sitä mieltä, ettei vihanneksia ja hedelmiä voi olla turvallista syödä ennen kuin ne on käsitelty jotenkin tehtaassa.
Musta tuntuu juuri nyt, että voisin elää vaikka koko kesän tuollaisessa leirissä, ja olla ihan onnellinen, jos vain seuraa olisi. Ja järvi ja sauna olisi kans plussaa :D

Älkää siis ihmetelkö, jos mua ei näy lähiaikoina. Oon varmaan kirmailemassa rinkka selässäni Ruissalon metsissä...

Dagen efter

Tänään aamulla päässä soi Serkut rakastaa paremmin. Seuraavaksi tuli mieleen, että unohdin ehkä sateenvarjon Loviisalle. Sitten ihmettelin, miksei ole darraisempi olo. Tämä siis ennen kuin nousin seisomaan... Miten hyvät geenit on voineet mennä niin hukkaan, ja mulla on näin sairaan huono viinapää? En sentään laulanut karaokea (eilen siis), enkä toivoakseni puhunut paljon politiikkaa.

Se sateenvarjo muuten löytyi mun laukusta.

Miksei Raision Ikea aukea jo?! MIKSEI?

Masentaa tää romuläjä, jossa elän. Oon koko aamun siivonnut, luutunnut, tiskannut, järjestänyt, heittänyt tavaraa pois... Haluaisin niin kovasti, että voisin tehdä huoneestani sellaisen kuin haluan, mutta aina vain olen tyytymätön johonkin. Kiitos Ikean kuvasto! Ja kiitos naistenlehdet, mut on aivopesty, oon kulutusyhteiskunnan täydellinen ruumiillistuma ja köyhänä eläminen on suolesta, argh!

Väsyttää, enkä osaa taaskaan olla itseni kanssa. Kaipaan kommuunieloa... :(