"Just FYI, we don't have a dress code..."

Helle on paljastanut alkukantaisen mökki-suomalaiseni olemassaolon. Ajatus pukeutumisesta aamuisin tuntuu lähinnä vastenmieliseltä, kun tiedän että jo puolen tunnin kävelymatka töihin liimaa paidan ihoon kiinni, ja hiki valuu noroina silmäluomien vakoon, korvientaustoihin, selkävanaa pitkin... Olo on epänaisellisen nuhjaantunut ja tahmea, ihan sama miten kevyen kesäleningin olen päälleni valinnut. Toimistolla menen suoraan kopiohuoneen ilmastoituun +20:n viilentäytymään, ja mietin vain miten ihanaa olisi kun saisi kuljeskella päivät pitkät bikineissä ja kulahtaneissa (mutta varmasti erittäin kevyissä) salihousuissa. Täytyy ehkä tässä kohtaa mainita, että olen elämässäni viettänyt yhteensä taatusti alle kuukauden päivät mökillä...

Siistinä olemista on vaikeuttanut myös mun vuokraemännän kesäloma jossain huitsin nevadassa : se ei vielä oo ohjeistanut mua niiden pyykkituvan käytössä enkä ole yksin uskaltanut mennä ronklaamaan, joten tänään aamulla koin iloisen ylläyksen, kun tajusin että mulla on tasan yksi puhdas t-paita. Tosi rajoittavaa kun ei saa valita vaatteita sen perusteella, mikä parhaiten sopii päivän suunnitelmiin vaan sen, mitä sattuu olemaan puhtaana!

Kaiken huipuksi hajotin sandaalini - Varkauden cittarista ostetut! - enkä ole vielä löytänyt suutaria, joten kesäkenkävalikoimani on rajoittunut punaisiin ballerinoihin tai äitiltä perittyihin ballerina-kävelykenkiin. Ensimmäiset ovat kehittäneet ominaistuoksukseen epämiellyttävän löyhkän, joka tarttuu hanakasti myös jalkoihin ja leijuu koko päivän päätä pyörryttävänä pilvenä ympärilläni... Kokeilen parhaillani, jos niksi-pirkasta löytynyt kahvinpuruohje toimii - ja vaikka ei toimisikaan, kengät voisivat haista ainakin kahvilta sukkahien ja kissanpissan seoituksen sijaan. Äitin perintökalut ovat muuten ihan okei, mutta voin käyttää niitä vain farkkujen ja sukkien kanssa (ensimmäinen ulkonäöstä, jälkimmäinen jalan koosta johtuen), mikä on näillä säillä aika lailla out of question.

Ongelmaan kuin ongelmaan auttaa kuitenkin SHOPPAILU (no, ehkei siihen ongelmaan että tili ammottaa tyhjyyttään - ekaa palkkaa odotellessa...). Ostin uudet kengät, ja nyt on jalat rakoilla, mutta mieliala monta astetta ylempänä. Oon hei viimeks ostanut kengät Barcelonasta helmikuussa! Ja tänään seikkailin töiden jälkeen bussilla Neu-Isenburg Zentrumiin, jossa sain kampaaja-ajan tunnin varoitusajalla ja tämän tunnin hyödynsin paitsi gelaton, myös Mangon ale-tangon parissa, joten nyt mulla on jotain laittaa vielä huomennakin päälle!

Kampaajasta vielä sen verran, että säikäytin kampaaja-paran puhumalla sille englantia, ja lopun aikaa kommunikointi sujui lähinnä elekielellä... Tukka tuli kuitenkin leikattua ja pää tuntuu kevyeltä - ja näyttää pitkästä aikaa kohtis siistiltä. Viimeinen hämmästyksen aihe oli kun jouduinkin itse föönaamaan tukkani. En ikinä föönaa hiuksiani joten olo oli aika kömpelö, erityisesti kun tunsin muiden asiakkaiden uteliaan tuijotuksen niskassani!


Kerron ehkä ensi kerralla lisää hektisestä arjestani, uusista kavereista, italialaisesta ihailijasta (...) ja muusta jännästä mitä täällä tapahtuu, mutta nyt haluan nauttia vapaaillastani ihan vain tekemällä ei-mitään. Parasta ikinä!

Sohvasurffausta

Tiistaina, kun olin jo päässyt jotenkuten työn rytmiin kiinni, vaivasin päätäni yrittämällä keksiä mistä löytäisin itselleni sosiaalisen elämän vapaa-ajallekin. Ja sitten välähti. Etsin couchsurfing-sivustolta Frankfurt-ryhmän, johon liityin saman tien, ja keskiviikkoiltana päädyin ensimmäiseen tapaamiseeni Club Voltaireen Frankfurtin keskustassa. Paikalla oli varttia yli kahdeksan mun lisäkseni vain saksalaiset Andreas ja Sebastian sekä amerikkalais-kiinalainen David, mutta illan mittaan pöydän ääreen kerääntyi kymmenen eri kansallisuuden edustajia, suurin osa entuudestaan toisilleen tuntemattomia. Mielenkiintoisimmat keskustelut kävin Davidin kanssa (se puhuu sujuvasti kuutta kieltä :|), ja illan päätteeksi, kun mun piti lähteä vähän aikaisemmin etten olisi missannut junaa lähiööni, vaihdettiin sähköpostiosoitteita.

Tänään oon menossa Davidin ja joidenkin sen kavereiden kanssa kaupunkiin (iltapäivällä olisi kaiketi tarkoitus katsastaa kattoterasseja ja illalla mennään korealaiseen ravintolaan syömään), huomenna on tiedossa kaupunkikierros ja (kuinka ollakaan...!) jalkapalloa random-porukalla ja lisäksi onnistuin löytämään suomen kieltä fanittavan saksa-tuutorin itselleni. Hyvältä näyttää siis, ei tarvitse yksikseen kurjistella koko kesää!

Eilen lähdin etsimään maauimalaa (Parkschwimmbad), vaikka lämmintä ei varsinaisesti ollutkaan ihan niin paljon että ulkona uiminen olisi houkuttanut, mutta sisäuimahalli on jo suljettu, joten... Paikka oli kuitenkin vielä remontissa, joten palasin Sprendlingenin "keskustan" Stadt-Cafe:en juomaan iltateetä, kirjoittamaan päiväkirjaa ja (tahattomasti) katsomaan jalkapalloa. Niillä oli tosi söpö terassi ja ihmiset tuntuivat tuntevan toisensa. Ja niitä tuntui myös jonkin verran huvittavan mun, myönnettäköön, surkea saksani... Motivaatio kielen opiskelulle on omituista kyllä kadonnut tänne saavuttuani, lähinnä koska lähes joka paikassa pärjää ihan hyvin englannilla. Haluaisin kuitenkin osata edes auttavasti kieltä, kun kerran asun täällä, vaikka vain kaksi kuukautta. Siksi sitkeästi käytän vähäistä sanavarastoani, ja kyllä mua ilmeisesti ihan jopa ymmärettään!

Frankfurt

Ensimmäinen kokonainen päivä Frankfurtissa takana. Olo on edelleen epätodellinen, aamulla kieltäydyin hetken uskomasta ettei eilinen ollutkaan unta. Yritin nukahtaa uudestaan, ihan kun voisin oikeasti herätä seuraavaksi jostain muualta... Lopulta oli pakko uskoa ja nousta. Ja yrittää selvitä päivästä.

Ei nyt sillä että täällä olisi niin kamalaa, oikeastaan päinvastoin. Vuokraemäntä on tosi ystävällinen ja puhua pälättää innoissaan aina mut nähdessään vaikka sekoittaakin englantiin aika paljon saksaa huomaamattaan, asunto on iso ja mukava, kellarikerroksessa mikä olisi varmaan ihan mukavaa jos ulkona nautittaisiin luvatuista helteistä (tällä hetkellä lämmintä on näppituntumalla ehkä +18, yyyyyyyyh) ja mulla on NETTI! Tai no, sekin on Reginan, eli vuokraemännän, mutta saan siitä vapaasti nauttia, mikä sentään helpottaa yksinäistä oloa. Puhuin aamulla Maximen kanssa skypessä varmaan tunnin, ja se etsi samalla edullisia lentoja tänne.

En muista että koskaan olisin tuntenut oloani yhtä eristyneeksi muusta maailmasta. Silloinkin, kun mun perhe lähti Amerikkaan ja asuin yksin Turussa ennen yliopiston alkua ja uusia kavereita, tunsin sentään paljonkin ihmisiä jotka asuivat samassa maassa mun kanssani! Ihan kivaa siis päästä huomenna töihin...

Kiertelin tänään iltapäivällä Frankfurtin keskustaa (jonne täältä lähiöstä ajaa puolessa tunnissa bussilla ja lähijunalla), ja löysin jo paljon kivoja kahviloita, kiinnostavan näköisiä museoita ja erityisesti kovassa piknik-käytössä olevan jokirannan :) Onneksi jo kahden viikon päästä tulee ensimmäinen vierailija, yksin on kuitenkin niin tylsää hengailla kaupungilla.

Kuuman kosteaa

Seuraavan merkinnän kirjoitin eilen illalla yrittäen samalla epätoivoisesti löytää asennon, jossa iho ei liimaantuisi ainoaan vaatekappaleeseen, säädyllisyyssyistä pitämääni toppiin, kiinni...


10.6.2010

Helle on asettunut Grenobleen. Ilma pysyttelee itsepintaisesti paikoillaan, tukahduttavana ja painostavana. Tämän illan sade- ja ukkoskuuro ei juuri asiaa auttanut, tunnelma muistuttaa tällä hetkellä lähinnä trooppista sademetsää… Seuraavia jännittäviä seikkoja olen huomannut tässä kuumuudessa: Puolitoista litraa kivennäisvettä iltapäivän kuumimpina tunteina ei ole juurikaan liioiteltua nesteytystä; nihkeä iho nahkasohvaa vasten on ehkä maailman epämiellyttävin tunne; suklaa kannattaa säilyttää jääkaapissa jollei sitä halua nauttia pillillä. Mutta jostain syystä urheilu (tai kaikki melkein urheiluksi laskettava toiminta jota harrastan) on paljon miellyttävämpää kun on valmiiksi hiki.

Tänään jopa nautin kuumuudesta, kun olin saanut kolme painavaa kassia ylimääräisiä (eli siis ei-matkalaukkuun-mahtuneita….) kamoja hyljättyä seurakunnan vastaanottokeskukseen, ja paluumatkalla tein ylimääräisen kierroksen Sassenagen linnan puistossa. Puistossa oli mun lisäkseni ainoastaan puutarhuri sekä joku ruohikolle kuukahtanut auringonpalvoja, ja tunnelma oli ihanan levollinen verrattuna parin edeltävän viikon vielä-ehdin-lomailla säntäilyyn. Kuumakin tuuli tuntui virkistävältä, ja mieleen tuli kaikki ne kerrat kun etelän lomilla mietin miltä tuntuisi jos aina voisi olla yhtä miellyttävän lämmin ilman miljoonaa vaatekerrosta…

Oon tosiaan alkuviikolla yrittänyt nähdä kaikki kaverit vielä viimeisen kerran, joten suurin osa ajasta on kulunut erinäisten kahviloiden terasseilla, elokuvissa ja muissa random-tapaamisissa. Koko viikoksi oli luvattu sadetta, mutta tiettävästi tänään illalla saatiin ensimmäinen kuuro… Eilen pakenin Lizin kanssa vähän kauemmaksi vuorille retkeilemään iltapäiväksi. Lähtö tapahtui aika ex tempore, koska puoli kahdentoista aikaan (kun oltiin ensin rahdattu Mikeyn kolme noin tuhat kiloa painavaa matkalaukkua ratikkapysäkille ja hyvästelty niiden omistaja) todettiin että kolmen vartin päästä lähtee bussi St. George de Commiersiin, missä oli kivan näköinen vaellusreitti. Pakattiin pikapikaa eväät reppuun ja lähdettiin linja-autoasemalle. Paikan päällä löydettiin pian oikea suunta, mutta onnistuttiin kyllä silti eksymään noin kymmenen minuutin kuluttua. Iltapäivä kului leppoisasti vuorotellen metsässä, vuorotellen kylän raitilla, vuorotellen unikkopeltojen keskellä harhaillen, suurimman osan ajasta etsien oikeaa reittiä. Kyllä me ilmeisesti oltiin sitä seurattukin (katsottiin jälkikäteen kartasta, mutta meillä oli vähän ongelmia tulkita maastoon keltaisella maalilla sudittuja merkkejä)… Lounaspaikaksi valikoitui retken korkein kohta, josta voitiin ihailla koko Drac-joen laaksoa. Tuntui ihanalta päästä hetkeksi pois kaupungista ja muuttovalmisteluista ja tuntea vielä hetken olevansa lomalla!

En osaa mennä nukkumaan, osittain kuumuudesta, osittain seitsemän aikaan nukutuista päiväunista johtuen, joten tuijotan telkkarista jalkapallon MM-kisojen avajaiskonserttia. Epäilemättä kyseisen tapahtuman pääasiallinen anti mulle. Vaikka onhan viikonloppuna toki luvassa sellaisia jännitysnäytelmiä kuin Etelä-Korea-Kreikka tai Serbia-Ghana. Vähän kyllä pelottaa lähteä Saksaan juuri kisojen aikana, mutta jos vaikka otan tämänkin taas uutena kokemuksena :S

Lähtö alkaa vihdoin tuntua todellisuudelta, kun laukut on viittä vaille pakattu ja huomenna on enää edessä siivous (ja viimeinen taistelu kv-toimiston kanssa, huoh…). Oon puhunut toimiston Zarinan kanssa, ja mun huone (kuin siistiä, mulla on oma toimisto!!!!!!!!) on kuulemma valmiina mua odottamassa, ja sain myös vihdoin kiinni vuokraemäntäni, joka ystävällisesti antoi mulle ”my Handynumber” ja käski soittaa hänet hakemaan jos en saa lähijunan pysäkiltä taksia :) Tällä hetkellä ainoa hermostuksen aihe on, jos en viihdykään siellä…

Ensi kerralla kirjoitan luultavasti sitten Saksasta (ja tuli mieleen että saatan ehkä vaihtaa blogia piakkoin…). Bis bald!

Ich spreche nicht Deutsch. Ich verstehe nicht. Sprechen Sie Englisch, BITTE?! Saan todellista päänsärkyä saksan opiskelusta. Olisin tietysti voinut aloittaa vähän aikaisemmin kuin kaksi viikkoa ennen lähtöä, mutta motivaatio ostaa saksan kirja ja ruveta tankkaamaan sanastoa päähän kasvoi riittävän suureksi vasta viime viikon torstaina. Kieliopin päätin jättää oman onnensa nojaan toistaiseksi nähtyäni ensimmäisen substantiivien taivutuskaavion… Ja sanastoonkin suhtaudun vähän kuin mun sisko ranskan puhumiseen (”eiks se muka riitä et mä äännän nää espanjan sanat ranskalaisittain?”). Eiks saksa kuitenkin oo aika läheistä sukua ruotsille, hä?

Oon taantunut taas jonnekin lomaepäaktiivisuuteni alimmalle tasolle. Maximen musta villapaita on kovassa käytössä ja katson telkkarista mitä sieltä milloinkin sattuu tulemaan. (ihan näin sivumennen sanoen Ranskan telkkarikanavilta tulee hyvin vähän mitään oikeasti katsomisen arvoista, lähinnä tositeeveetä, tietovisoja ja muuta täysin älyvapaata ”viihdettä”. jota mä kyllä täysin ongelmitta tuijotan silmät neliskulmaisina. se on kielitaidon kehittämistä…) Koko viikon on ollut niin pilvistä ja sateista, että sekin jo saa pään pakottamaan ja veltostuttaa mielen.

Alkuviikosta viikonlopun rankkojen sadekuurojen ja vuorilta valuvien sulamisvesien takia Isère tulvi oikein urakalla. Joki oli ääriään myöten täynnä, ja matalimmista kohdista vesi oli tullut ylikin. Uimahallin edessä tie oli suljettu, koska vettä oli jalkakäytävälläkin varmaan vajaa kymmenen senttiä. Vesi oli noussut Stendhaliin asti, joten eilen koko yliopisto oli suljettu, eikä edes netti toiminut (katastrofi!). Huimaa, en oo koskaan ennen nähnyt tulvaa. :SSS

Matkakertomuksia - Pariisi ja Mont Blanc

Harrastan lempipuuhaani eli sijaistoimintaa. Aamulla olin hirveän tyytyväinen itseeni kun olin perannut koko vaatekaappini, mutta totesin sitten, että olin täysin unohtanut mm. likapyykit, alakerran komerossa lojuvat laskttelukamat ja ympäri kämppää sirotellut erinäiset mähötysvaatteet… Työmaa on aika loppumaton. Olin ajatellut käydä koulupaperini läpi epämääräisen ei-aurinkoisen iltapäivän kuluksi, mutta houkuttelikin paljon enemmän siirtää viikonlopun kuvat koneelle ja kirjoittaa kutsu euroviisuvalvojaisiin. Ja voisin kai sitten saman tien esim. kertoa Pariisin reissusta ja tästä viikonlopusta (vaikken niitä Pariisin kuvia vielä olekaan saanut).

Maxime oli siis saanut helatorstaita seuraavan perjantain vapaaksi (tai ottanut, en ihan tiedä mitä siellä on tapahtunut, mutta se alkaa olla aika kypsä harjoittelupaikkaansa…), joten me lähdettiin viikonlopuksi Pariisiin Maximen lukioaikaisen kaverin Julien luokse kylään. Julie on valmistunut johonkin elokuvaohjaukseen liittyvään ammattiin (?) ja päätti että Pariisissa sillä on paremmat mahdollisuudet löytää töitä. Ja lisäksi sen poikaystävä Guillaume on asunut Pariisissa jo pari vuotta… Aluksi niillä oli isohkoja vaikeuksia löytää asunto, koska Julie oli työttömänä, ja se joutui väärentämään joitain papereita – Pariisissa pitää kaiketi todistaa ansaitsevansa tarpeeksi että voi maksaa vuokran – mutta lopulta ne olivat löytäneet kivan ja tilavan kaksion 17. arrondissementista. Ja Julie on löytänyt töitä.

Oli aika täydellistä että meillä oli paikallisopas, sillä muuten meidän lomasta (Maximen ja torstaina paikalle saapuneen Sebastienin kanssa) olisi tullut melko kaoottinen… Julie tiesi mihin ravintoloihin ja baareihin kannattaa mennä ja osasi suunnitella reitit niin että nähtiin mahdollisimman paljon kaupungista, kun taas poikien asenne oli lähinnä ”otetaan tosta pyörät (Pariisin kaupunkipyöräsysteemi on oikein toimiva ja käytännössä ilmainen…) ja ajellaan johonkin suuntaan, kyllä sieltä aina jotain löytyy”, mikä perjantai-iltapäivänä johti siihen, että lounaspaikka ”löytyi” vasta kuuden maissa, kun kaikki alkoivat olla väsyneitä ja pahantuulisia uuvuttavan Louvren kierroksen ja kaatosateessa pyöräilyn jälkeen. Julie liittyi seuraan heti töistä selvittyään ja otti ohjat käsiinsä…

Viikonlopun ohjelmaan kuuluivat kaikki perusnähtävyydet (Tosin Eiffel-torni teki oharit meille, kun oltiin varta vasten ajettu öisen Pariisin läpi paikan päälle ihailemaan sen yövalaistusta – Pariisin kaupunki säästää valaistuskuluissa, joten viimeinen valoshow on yhdeltä yöllä, minkä jälkeen kaikki tornin valot, kuten myös muiden monumenttien valot, sammutetaan… Pariisi ei enää olekaan ville de la lumière :S), mutta näiden lisäksi harrastettiin myös pitkiä lounaita, aperoita ja illallisia. Käytiin syömässä myös Amelien kahvilassa! Kämpille palattiin yleensä aikaisintaan neljän aikaan aamulla, joten päivät tuppasivat alkamaan vasta joskus iltapäivän puolella. Loma minun makuuni :)))

Tänä viikonloppuna retkeilin sunnuntaiksi Mont Blancille. Matka oli järjestetty ulkomaalaisille opiskelijoille, ja bussissa tein pikaisen arvion olevani parin muun (yhden saksalaisen tytön sekä espanjalaisten identtisten kaksosten) lisäksi ainoa eurooppalainen. Intia, Kiina ja Lähi-Itä olivat vahvasti edustettuina sen sijaan… Mun vieressä istui kurdipoika Reben, jonka kanssa päädyin viettämään koko päivän ja meidän seuraan liittyivät lisäksi toinen kurdi, Sharif, ja ranskalainen Anaël. Maisemat ylhäältä neljän kilometrin korkeudesta olivat päätähuimaavat, mutta musta ei selkeästikään ole vuorikiipeilijäksi koska jo ensimmäisen köysiradan jälkeen olo oli niin heikko ja maailma pyöri silmissä että jouduin odottelemaan vartin verran ennen kuin tunsin kykeneväni nousemaan ylös asti. Tarkennuksena siis vielä, että köysiradat eivät vie ihan Mont Blancille, vaan viereiselle noin kilometriä matalammalle Aiguille du Midi-huipulle…

menomatkalla pysähdyttiin aamukahville Annecyyn


matkalla huipulle!


maisema alaspäin (ei yhtään niin pelottava valokuvassa kuin todellisuudessa!)

Nyt hyödynnän loppuviikoksi luvatut huonot ilmat tavaroiden raivaamiseen ja sitten mulla on vielä tasan kaksi viikkoa yrittää ottaa mahdollisimman paljon irti vaihtoajastani. Ostin junalipun kesäkuun 12. päiväksi, ja jotenkin se teki lähdön paljon konkreettisemmaksi. Kyllä mä koko ajan tiesin että tämä on vain väliaikaista ja joskus pitää lähteä kotiin (tai Saksaan tai ihan mihin vaan, pois), mutta EI IHAN VIELÄ!!!

Angst angst

Mua ei huvita muuttaa! Jälleen kerran tavaroiden lajittelua, epätoivoista änkemistä erinäisiin laatikoihin ja matkalaukkuihin (tän mä jätän tänne, tän mä heitän pois ja sit nää loput sata kiloo pitäis jaksaa raahaa junassa Saksaan...) ja erityisesti lähtemistä. En tahdo! Mä viihdyn täällä.

Vaikka tietysti ensi vuonna en enää tuntisi ketään, kun kaikki vaihtarikaverit on lähteneet. Enkä sinänsä ikinä kuvittelisikaan tekeväni koko tutkintoa ranskalaisessa yliopistossa. Ja totta kai mulla on ikävä kotia ja kavereita ja saunaa ja jopa Turun yliopistoa ja Signumin kirjastoa. Ensi vuodesta tulee varmaan jännä, oon jo ilmoittautunut kv-tuutoriksi ja sitä paitsi parhaan palan vaihtovuottani tuon mukana Suomeen :) Mutta sitä ennen pitäisi jaksaa muuttaa. Kaksikin kertaa. Äh.

Kuka tulis pakkaan mun tavarat, ostaan mulle junalipun ja itkemään mun puolesta sitä että koko vuosi on alle kolmen viikon päästä ohi????