Viikkokatsaus

On sunnuntai ja kahvin, suklaan ja Strömsön aika ja asiat alkavat vähitellen loksahdella paikoilleen. Tällä viikolla oon tehnyt ihan hulluna töitä ja gradua, itkenyt ja panikoinut aika paljon ja tehnyt monia isoja päätöksiä. Oon myös ehtinyt nauttimaan auringonpaisteesta Pyhäjärven jäälle, ja äkkiä kaikki tuntuu paljon seesteisemmältä! Onneksi en siis ole ehtinyt bloggailemaan aiemmin tällä viikolla. Olisi tullut turhaan vain negatiivisia merkintöjä ;)

Tänään aion VIHDOIN vastata Annalta saamaani haasteeseen, mutta ensin hiukan kuulumisia. (tähän kohtaan varoitus, että merkintä on piiiiiiiiitkä)

Gradu etenee suurin harppauksin - vihdoin! Tosin proffa on aika idiootti, eikä halua mun etenevän “liian nopeasti” (toisaalta samaan aikaan haukkuu meitä koko ajan laiskoiksi, kun ei työskennellä kuulemma tarpeeks…). Ilmeisesti mikään ei kelpaa. Mulla on jokaisen seminaaritapaamisen jälkeen paska fiilis ja itken äitille ja Maximelle sitä, miten en tiedä mitä multa odotetaan ja miten pitäisi tehdä kun mitään ohjeita ei tipu. Pelkkiä haukkuja. Ja kaikesta proffan sanomisesta tulee sellainen fiilis, että se jotenkin odottaa jo valmiiksi mun olevan ihan surkean huono gradunkirjoittaja… Huoh.

Mutta sitten kuitenkin, oon saanut pian jo kaikki haastateltavat kokoon - hyvä meidän naapurit ja äitin työkaverit! Ensi viikolla aloitan tositoimet, ja sitä ennen pitää vielä selvittää, miten aion analysoida materiaalini. Sitten vaan kirjoittamaan :)

Maximen työrintamalla menee tosi hyvin. Niin hyvin, että hän saattoi valita neljästä eri paikasta. Ja se oli niin ihana, että valitsi paikan sen mukaan, missä mulla on parhaat työ- ja jatko-opiskelumahdollisuudet. <3  Monet ehkä tästä jo arvaa meidän tulevan kotikaupungin, mutta taikauskoisena en uskalla vielä täällä julkaista paikan nimeä ennen kuin paperit on todella allekirjoitettu… (uu, jännitystä!)

Mutta nyt siihen haasteeseen. Kyseessä on haaste, jossa pitää ensin kertoa 11 random-asiaa itsestään ja sitten vastata haastajan 11 kysymykseen. Sitten pitäisi vielä keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille, mutta luulen, että KAIKKI Suomen bloggarit on jo tehneet tän :D Jos joku ei oo, ja haluaa tehdä, vinkatkoon niin keksin kysymyksiä.

Ensin 11 faktaa:
1. Katson ihan sairaasti telkkaria, mutta seuraan tosi vähän mitään sarjoja. Paitsi eilen alkoi Kidsing ja viikko sitten Amazing race, eli enpä taida jatkossakaan viettää mitään sosiaalista elämää lauantaisin :D
2. Oon ihan varma, että mun ensimmäisestä lapsesta tulee tyttö, ja sille on nimikin valmiina.
3. Mulla on IHAN HIRVEÄ vauvakuume, eikä asiaa helpota se, että noin kaikki facebook-kaverini on paksuna… Ja osa ei-facebook-kavereistakin.
4. Oon kuitenkin sellainen etukäteen suunnittelija, joka ei voi edes miettiä lasten hankkimista ennen kuin kaikki elämän osa-alueet on kunnossa. Niin kuin parisuhde, työt, asunto jne. Eli jos ei tapahdu vahinkoa, tuskin koskaan saan lapsia :D
5. En kestä Suomen talvea. Pieninä annoksina se voi olla kiva, mutta tällainen maaliskuinen -24 astetta ei oo enää kivaa. Eikä se loka-helmikuun pimeyskään.
6. Inhoan suihkussa käymistä :D Tykkään kuitenkin siitä tunteesta, kun olen puhdas, joten pyrin käymään lähes joka päivä kuitenkin suihkussa…
7. Mun mielestä paras loma ikinä on sellainen, jossa nukutaan teltassa, ei ole mitään hirveän kunnianhimoisia suunnitelmia, ja aurinko paistaa koko ajan. Eli esim. viime kesän loma oli aika kiva.
8. Edellämainitusta syystä lähden ainakin yhdelle, ehkä jopa kahdelle partioleirille ensi kesänä. Jee!
9. Mun mielestä on ihan kamalaa menettää tärkeitä ihmisiä. Siis en nyt tarkoita edes, että joku kuolisi, vaan sellaista, että jotenkin elämä vain vie eri suuntiin, eikä enää pidetä yhteyttä.
10. Tästä syystä mua stressaa ihan kamalasti se, että pian muutan pois Suomesta. En halua, että mut unohdetaan täällä.
11. Mun ei pitäisi todellakaan enää kirjoittaa tätä, vaan ripustaa pyykkiä, tuoda vuodevaatteet takaisin sisään pakkasesta, lukea diskurssianalyysiä, suunnitella graduhaastatteluja, ilmoittautua partioleirille tai tehdä kirjanpitoa. Gulps. Pitkä ilta tulossa…

Ja nyt vielä Annan kysymykset:
1. Mitä kappaileita kuuntelet tällä hetkellä?
Oon kuunnellut kaikenlaisia vanhoja helmiä mp3:lta lenkillä: Francis Cabrelin Je l’aime à mourir, Je t’aimais je t’aime et je t’aimerai, MGMT:n Time to pretend (siis apua, siitä on VIIS vuotta kun ostin ton levyn!), Kentin Mannen i den vita hatten ja muita nostalgiapläjäyksiä…
2. Minkä elokuvan näit viimeksi, kotona ja leffateatterissa? Suositteletko?
Näistä kirjoittelin ihan oman postaukseni edellisviikolla, sieltä voi käydä katsomassa :)
3. Minkä päivän eläisit uudestaan?

Varmaankin sen, jolloin vihdoin “alettiin oleen” Maximen kanssa. Se oli aika ihana päivä. Ja varsinkin se ilta ;)
4. Jos saisit olla päivän kärpäsenä jonkun katossa, kenen katossa olisit?
Ihan ehdottomasti Victorian ja Danielin :D Haluaisin tietää, voiko se Daniel oikeasti olla tarpeeksi ihana Victorialle…
5. Jos saisit muuttaa jonkun asian elämässäsi, mikä se olisi?
Muuttaisin gradun keskeneräisestä tiedostosta koneella valmiiksi tuotokseksi kansiin!
6. Kadutko jotakin? Jos kyllä, mitä?
Aika usein kadun vieläkin sitä, etten lähtenyt yläasteelle Pyynikille, vaan jäin nössönä lähi-yläasteelleni vanhojen luokkakavereiden kanssa. Olisin voinut ehkä elää edes vähän vähemmän hirveät kolme vuotta…
7. Minkä neuvon antaisit 10 vuoden takaiselle itsellesi?
Kertoisin, että yläasteesta voi selvitä, ja että monet asiat on paljon helpompia sen jälkeen (esim. koskaan yläasteen jälkeen en ole joutunut pelkäämään, että joku äkkiä vyöryy päälle ja runnoo seinää vasten, vaikka tämä(kin) oli ihan arkipäivää silloin). Ja että olen ihan ok tyyppi, vaikka kaikki maailman ääliöt väittäis päinvastaista.
8. Mitä toivot tulevalta vuodelta?
Toivon, että graduni valmistuu, ja että me Maximen kanssa löydetään kiva asunto sieltä yhdestä nimeltämainitsemattomasta Euroopan pääkaupungista. Ja että tulevaisuudensuunnitelmat muutenkin selkiytyis vähän.
9. Mitä haluaisit osata tehdä paremmin?
Ensin mietin, että haluaisin mielelläni osata laulaa tai maalata tosi hyvin. Mutta sitten oikeastaan luulen, että kaikkein eniten haluaisin osata olla parempi ystävä. Jotenkin empaattisempi ja parempi kuuntelija. Sellainen, jolle tekee mieli soittaa, kun on murheita. Tässä mulla on sentään toivoa kehittyä, kun taiteelliset lahjani taitaa kuitenkin olla aika keskinkertaisia ;)
10. Minne matkustat seuraavaksi? Tai minne haluaisit matkustaa? Miksi?
Matkustan sinne Maximen luo varmaan ensi kuussa, kunhan varmistuu, että se on tosiaan siellä. Syy lienee kaikille selvä :D Jos en matkustaisi tuonne, haluaisin matkustaa Marokkoon. Tai Kap Verdeen. Jonnekin lämpimään ja vähän eksoottiseen.
11. Helsinki vai Tukholma?
Tukholma. Se tuntuu paljon isommalta kaupungilta, siellä paistaa aina aurinko ja ihmiset on yltiöystävällisiä.

p.s. Kuvista krediitit meiän äitille. Meikä oli vain assistenttina…

***
EDIT: Tässä niitä kysymyksiä. Saa käyttää mut ei ol pakko. Hehheh. (apua, ensimmäistä kertaa käytän Putous-sitaattia täällä :/ )
1. Mikä on suurin unelmasi?
2. Milloin olet ollut kaikkein onnellisin tähän mennessä?
3. Missä ja minkälainen haluaisit olla 40-vuotiaana?
4. Mitkä oli viime vuoden parhaat juhlat?
5. Uskotko horoskooppeihin?
6. Mikä on lempivaatekauppasi?
7. Tykkäätkö festareista? Miksi/mikset?
8. Fanitatko ketään tällä hetkellä? Ketä?
9. Mikä on parasta suomalaisuudessa?
10. Jos saisit ilmaisen maailmanympärimatkan, jolla sais pysähtyä vain yhteen maahan joka mantereelle, mitkä maat valitsisit?
11. Mitä aiot tehdä tänä kesänä?

Mä joka päivä töitä teen

Koin, että tämä mun ura-ahdistukseni ja “apua oon kohta oikeasti aikuinen, mitä haluan elämältäni”-ahdistus voisivat ansaita ihan oman postauksensa. Koska kaikki varmasti on tosi onnellisia saadessaan lukea mun äärettömän tärkeistä ja suurista huolistani… Mulle tämä nyt on kuitenkin iso juttu ja tämä on mun blogi, joten täten varoitan kaikkia lukijoitani, että tuleva postaus sisältää jälleen kerran turhaa angstausta.

Tällä hetkellä siis teen töitä opiskelun ohella freelancer-kääntäjänä. Toimin juuri niin kuin meidän proffan mielestä ei pitäisi. Alistun kohtuuttoman alhaiseen palkkiotasoon, koska saan kuitenkin oman alani työkokemusta ja lisäksi tykkään työstäni. Hyvin luultavasti valmistuttuani etsin muitakin töitä joko tämän lisäksi tai sitten tämän sijaan. Av-kääntämisen ammattilaiset pelkäävät juuri sitä, että alasta tulee alipalkkauksen vuoksi tällainen läpikulkuala, jolla opiskelejat tekevät työt ja työntekijöiden vaihtuvuus on suuri…

Mua pelottaa huonon palkkatason lisäksi myös freelancena työskentelemisen epävarmuus ja freelancen epämääräinen asema. Miten esimerkiksi määrittelisin sen, että olen työttömänä? Mitä jos vain äkkiä en kahteen kuukauteen saa yhtään työtarjousta, voinko silloin saada jotain työttömyyskorvauksia? Ja jos, niin mistä?

Miksei tällaisia opeteta yliopistolla? Miksi mun pitää kuulla kaverien kautta, että liittoon liittyessä alkaa kerryttää ansiosidonnaista työttömyyskorvausta? Mistä sitäpaitsi määritellään mun ansiosidonnaisen työttömyysrahan suuruus, kun voin ansaita mitä vain esim. nollan ja 2500 euron välillä kuussa?

Mulle ei kerry ikinä mitään lomarahoja, vaan lomat pidetään omalla kustannuksella. Entä jos haluaisin hankkia lapsia? Yritin selvitellä Kelan sivuilta yrittäjän äitiyspäivärahojen suuruutta, mutta ei niistä ota kukaan mitään selvää. Tai minä ainakaan.

Oman jännitysmomenttinsa tähän kaikkeen luo tietenkin vielä se, että ajattelin tässä muuttaa ulkomaille, eli joudun luultavasti aika pian selvittämään, miten kaikki tämä toimii Ranskassa. Hurraa!
Jos joku tietää jostain jotain, niin kertokaa mulle, PLIIS! Tai saa myös lohduttaa ja vakuuttaa että löydän ihan pian jonkin kivan, vakituisen ja hyväpalkkaisen työn tai sitten löydän jonkin järkevän ja kannattavan tavan tehdä tätä nykyistä, josta oikeasti tykkään aika paljon…

Aikamatkailua

Tämä sunnuntai on ollut vähän turhan täynnä eritteitä mun makuuni… Alpo-parka on tyhjentänyt vatsansa sisällön useaan otteeseen, ja välillä on iskenyt sellainen b-luokan leffojen ketjureaktio kun sekä minä että Magnus ollaan kakosteltu yrjölammikon äärellä. Toivottavasti ongelmana on vain luu, jonka Alpo ahmaisi melkoisella vauhdilla pari päivää sitten, eikä se koiranmyrkyttäjä, joka Aamulehden lukijavinkkien mukaan levittelee makupaloja ulkoilureittien varteen. :(
Piristääkseni itseäni päätin tehdä ensimmäisen kahdesta haasteesta, jotka oon saanut! Tämänpäiväisen, joka myös tovi sitten kiersi facebookissa, ihan itse kerjäsi Periaatteen Naiselta. Hän antoi mulle suosiollisesti iäksi 22 (eikä esim. 15, jota pelkäsin ehkä kaiken eniten :D)
Kun olin 22:

Asuin:
Vähän siellä sun täällä. Täytin 22 Ranskassa, ja silloin syksyllä asuin vielä varsin viihtyisässä opiskelija-asuntolassa 12 neliön huoneessa, jonka ohuen seinän takana viihtyi joka yö hirveä lössi KOVAÄÄNISIÄ espanjalaisia (onko jonkin muunlaisia kuin kovaäänisiä espanjalaisia?). Tammikuussa perin Maximen huomattavasti tilavamman opiskelija-asunnon, johon kuului oma kylpyhuone, parvi ja parveke. Kesäksi muutin kimpsuineni ja kampsuineni junalla Frankfurtiin, missä asuin alivuokralaisena yhden ärsyttävän mamman alakerrassa. Sieltä sitten lennähdin takaisin Suomeen ja asettauduin asumaan Turkuun tähän mennessä kaikkein lemppareimpaan asuntooni kaimani kämppikseksi.
Olin:
Innoissani kaikesta uudesta. Epävarma itsestäni ja siitä, mitä oikeastaan haluan. Tosi rakastunut. Ärsyyntynyt ja turhautunut vaihto-opintoihin. Kiireinen yrittäessäni kokea ja nähdä ja tehdä koko ajan mahdollisimman paljon.

Tärkeintä elämässä oli:
Yksi ihana ranskalainen <3 Kaverit, juhliminen, matkustaminen, uudet kokemukset. Varsinkin Ranskassa ollessani olin ihan stressissä aina, jos jouduin olemaan päivän tai kaksi ihan yksin kotona tekemättä mitään jännää. Tuntui siltä, että hukkaan nuoruuteni, jos koko ajan ei tapahdu jotain kivaa.

Työskentelin:
Kesällä olin töissä Frankfurtissa toimistoapulaisena. Tehtäviini kuului mm. ottaa vastaan haukkuja auf deutsch kun en itse kyseistä runollista kieltä taida, mutta kehtasin silti vastata puhelimeen, ja hakea pomolleni läheisestä automarketista paistettuja papuja lounaaksi. Oli silti aika hauska työpaikka :D Muuten vain opiskelin ja oleilin.

Halusin:
Nähdä ja tehdä ja kokea ja matkailla ja juhlia. Olin levoton, enkä oikeastaan tiennyt ihan kamalan tarkasti, mitä halusin, mutta silti piti koko ajan tapahtua jotain. Haaveissa alkoi vihdoin siintää valmistuminen parin vuoden sisällä (ei kylläkään toteutunut…), jotta voisin asua yhdessä ranskikseni kanssa, eli jonkinlaista aikuistumista alkoi olla ilmassa. Ehkä siitä johtui myös paniikinomainen nuorena oleminen.

Pelkäsin:
Kuolemaa ja sairauksia. Ilmaston lämpenemistä ja maailmanloppua. Yksin jäämistä.
Nyt kun olen 25:
Asun:
VANHEMPIEN LUONA. Mua nolottaa joka kerta sanoa tämä :D Unelmissa siintää harva se päivä edes vähän omempi kämppä, jossa ei tarvitse stressata siitä, että äiti arvostelee kun vessa on vähän huonosti pesty. (Meidän äiti ei siis ikinä valita mulle mistään tällaisesta, mutta se siivoaa KOKO AJAN, ja mulla on koko ajan vähän huono omatunto, kun munkin ehkä pitäisi edes vähän enemmän.)
Olen:
Aika onnellinen ja enimmäkseen ihan tyytyväinen elämääni. Hiukan harmissani siitä, että näen ystäviäni ihan liian harvoin ja vetäydyn liikaa vain omiin oloihini, vaikka samaan aikaan haluaisin olla sosiaalisempi. Edelleen rakastunut (samaan tyyppiin :)). Stressaantunut ja samaan aikaan aika innoissani tulevaisuudesta. Ja (ta-ta-ta-TAA, paljastus) aika vauvakuumeinen…

Tärkeintä elämässä on:
Se että sekä minä että kaikki läheiset pysyvät mahdollisimman terveinä. Ettei tule ihan ylitsepääsemättömiä taloudellisia ongelmia. Että pärjään itse ja osaan olla aikuinen. Tärkeintä on Maxime ja Mauno ja mun perhe ja ihanat ystävät.

(25-vuotiaasta minusta ei oo juuri yhtään kuvaa! Tämän tärähtäneen otoksen räpsäisin viime viikon pyjamabileistä. Oli niin hyvät juhlat että tämä jäikin ainoaksi kuvatodisteeksi :D)
Työskentelen:
Oman alan töissä jo pian kolmatta vuotta! Viis siitä, että palkka on aika surkea eikä työaikaa lasketa… Toivon eteneväni urallani johonkin suuntaan sitten kun joskus valmistun, mutta nyt tämä on tyhjää parempi.
Haluan:
Muuttaa yhteen Maximen kanssa ja asettua aloilleni, missä tämä sitten ikinä tapahtuukaan. Sisustaa meidän yhteistä asuntoa. Tehdä oikeita töitä. Saada lapsia. Saada uusia ystäviä ja pysyä läheisenä nykyisten kanssa.
Pelkään:
Niitä samoja edelleen. Luulotautisuuden oon onnistunut viemään ihan uudelle tasolle, eikä maailmantuskakaan tahdo hellittää, vaikka tiedänkin, että olennaisempaa on se, mitä teen kuin se, mitä ajattelen.
*
Jos joku haluaa aikamatkailemaan, kommentoikoon niin annan mielivaltaisesti jonkin iän josta saa sitten kertoa!

Je veux du soleil!

Mua ei oikein huvita mikään. Yritän tapani mukaan huijata itseni hyvälle tuulelle ja aika ajoin onnistunkin - kun aurinko paistaa ja lähden lenkille intoa puhkuvan Alpon kanssa, kun oon saanut päivän graduhommat tehtyä ja voin katsoa Game of Thronesia digiboksilta ja juoda kahvia ja virkata tai kun löydän joululta unohtuneen (!) suklaarasian vaatekaapin takaa (!!).

Enimmäkseen kuitenkin tökkii ja pahasti. Talvi tuntuu kurjalta ja harmaalta, eikä mikään ihmekään, kun ilmatieteenlaitoksen mukaan aurinko on tänä talvena paistanut vähemmän kuin minään talvena koko mun elinaikanani… Gradu etenee etanamaisen hitaasti, ja vaikka oon tälläkin viikolla saavuttanut kaikki itselleni asettamat tavoitteet, en silti ole tyytyväinen. Olis pitänyt enemmän ja paremmin.

Lisäksi tulevaisuus ei tunnu järin ruusuiselta. Haluanko jatkaa itseni myymistä halvalla vai etsisinkö jotain paremmin palkattua ja vakituisempaa työtä? Mistä sellaista edes löytyy tässä taloudellisessa tilanteessa ja humanistin koulutuksella? Enhän edes tiedä, mihin päädytään. Tällä hetkellä vaihtoehdot on kuulemma Bryssel ja Nizza. Toissa viikolla ne oli vielä Pariisi ja Lyon.
Nyt heti kun kirjoitin nämä suuren suuret huolenaiheeni tähän ylös, mieleen muistuu kuitenkin monia aika kivoja hetkiä viime viikoilta. Tulee myös mieleen, ettei noita nyt niin kamalasti kannattaisi vatvoa. Kevät tulee ihan pian, enkä mä toivottavasti vietä enää ensi talvea Suomessa. Gradu valmistuu kun valmistuu, ja valmistuu varmasti nopeammin, jos en ota siitä ihan kamalasti paineita. Ja se mihin me asetutaan asumaan ja mitä mä sitten teen työkseni ratkeaa ajallaan.
Helposti sanottu, mutta vaikea muistaa, kun ahdistus iskee. Kaipaisin vähän enemmän sellaista puro solisee -asennetta luonteeseeni!

Kuvat todistavat, että paistaa se aurinko risukasaankin :)

Hyvää ystävänpäivää!

Magnus-parka on myös oivaltanut, että musta valmistuu lähiaikoina (???) alipalkattu humanisti, joten se harjoittelee jo katukissan elämää…

Kun mies sairastaa

Koska tiedän, että lukijakuntaani kuuluu ainakin yksi henkinen veriallergikko, niin katson asiakseni varoittaa tässä kohtaa, että seuraava merkintä saattaa järkyttää herkkänahkaisimpia!

Puhuin eilen aamulla Maximen kanssa skypessä (tällä kertaa ihan oikeasti juteltiin eikä vaan pidetty skypeä auki sillä välin kun nukutaan päiväunia, katotaan telkkaa, jumpataan (Maxime siis, se osti itselleen jonkin ihme soutulaitteen…), kokkaillaan tai dataillaan), ja se oli jotenkin hirveän vahingoniloinen kun kerroin sille, että aion viettää päivän töitä tehden. No sit se soitti mulle yhdeltätoista illalla uudestaan ja ilmoitti surkealla äänellä kotiutuneensa juuri sairaalasta. Että kannatti ilkkua, kyl mää ainakin istun mieluummin kotisohvalla töitä tehden kun jonotan ensiapuun veistettyäni käden auki lihakseen asti… Ihan kaikkia yksityiskohtia en saanut mösjööstä tiristettyä irti, mutta se oli jotain veistellyt leikkinyt uuden puukkonsa kanssa ja tietenkin se oli sit lipsahtanut ja viiltänyt siistin ja SYVÄN haavan vasuriin.

En oo koskaan nähnyt Maximea kipeenä (krapulaa ei lasketa, ne se kestää aika miehekkäästi), joten en vielä tiennyt miten se sairastaa, mutta nyt selvisi että ihan aito mies se on. Vaikka käsi oli ihan vakuuttavan näköisessä paketissa ja särkylääkettäkin oli nautittu enemmän kuin laki sallii, herra vakuutti heikolla äänellä, että kuolema on varmaan lähellä. Jep jep.
***
Tässä vielä eilisen parhaat palat. Mun reippaat työkaverit on vihdoin oppineet, että vierekkäin on ihan hyvä köllötellä:

Ihku pikkuveli toi mulle Prismasta berliininmunkkia <3