Hot....

Ihanaa, kun on lämmin ja tuuli tuoksuu keväältä! Vaikka onkin jo vähän ikävä yliopistoa ja oikeaa kaupunkia (tai siis Turkua) ja kaikkia kavereita ja omaa elämää ylipäätään, en silti ihan vielä halua palata kylmään, märkään, pimeään, koulunkäyntiin... Mieluummin olisin vielä vähän pidempään ottamassa aurinkoa takapihalla, lenkkeilemässä koiran kanssa t-paidassa, juomassa dieettikolaa ja shoppailemassa halpoja vaatteita ja levyjä. Onhan mulla vielä viikko aikaa:}}}. Yleensä tykkään kyllä talvesta, varsinkin jos se on kunnon talvi niin että maassa on lunta ja on paljon pakkasta, mutta ei ole kauhean kivaa hypätä toukokuusta suoraan tammikuuhun!

Amerikka, vihdoin ja viimein

Ulkona on lämmintä 73F, eli kaiketi jotain 23 celsiusta, ja mun pään sisällä paljon enemmän. Aikaeron ei pitänyt olla mikään juttu, mut en sit kuitenkaan nukkunut viime yönä melkein yhtään. Mittasin äsken kuumeen ja sitä on 38,3:SSS Hiphei. Olo on sen mukainen. Me ollaan mähötetty Sulon kanssa koko aamupäivä kotona ja katsottu peräkkäin kaksi jaksoa Siskoni on noitaa ja Teho-osastoa ajalta jolloin George Clooneyn tukka oli vielä ruskea. Isi ja Vilma lähti seitsemäksi kouluun ja töihin ja äiti kävi heittämässä Simon joskus kahdeksan maissa sen koululle ja lähti sitten itse leipomaan karjalanpiirakoita Suomi-klubin naisten kanssa...

Mun on vieläkin vähän vaikea uskoa, että oon todellakin täällä. Lauantai tuntuu ihan joltain unennäöltä, että mää oikeasti matkustin yksin toiselle mantereelle (hortoilin terminaaleissa parhaan a-ryhmän tapaan tuurilla aina suoraan oikeaan paikkaan:}}}) ja oikeastaanhan mä nukuinkin melkein koko matkan. Kannatti nukkua alle kolme tuntia edellisyönä:S Luulin jo päässeeni suoraan oikeaan unirytmiin, kun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukuin kymmenestä kuuteen (tätä aikaa), mutta ei sitten. Viime yö oli pitkä ja tuskainen... Johtuu tosin melko varmasti myös kuumeesta.

Rupesin äsken muistelemaan, ja viimeksi oon ollut näin kipeä kolme vuotta sitten jouluna, ensimmäisen lukiosyksyn jälkeen. Ehkä se on jokin stressijuttu.

En jaksa enää istua, lisää kuulumisia luvassa kunhan jotain vähän jännempää tapahtuu. Mää lähden nyt tuijottamaan lisää laatusarjoja. Sieltä tulee Amyn lailla...

Viimeisiä viedään

Tulin sanomaan näkemiin ja hyvää joulua. Huomenna on lähtö edessä AIKAISIN aamulla, ja oon nyt jo kokovartalokipsissä jännityksen takia:S Taivaalle kiitos Pauliinan tupareista!

Oon pakannut laukun, vielä pitäisi siivota ja yrittää keksiä jotain tekemistä, etten pääse puremaan sormiani ihan verille. Suklaan ja auringonpaisteen voimalla mennään.

Turku vaikenee, mutta vain vähäksi aikaa. Ensi vuonna palaan:SS
(Ehkä olen nyt liian dramaattinen ottaen huomioon, että pääsen Amerikassakin koneelle!)

"Jos ne olisivat olleet antikvarkkeja, kutsuisimme kvarkkeja antikvarkeiksi...

... ja antikvarkkeja kvarkeiksi"
-Ajan lyhyt historia

Mitä ihmettä teen humanistisessa tiedekunnassa? Teoreettinen fysiikka kutsuu!

Uppouduin eilen illalla pitkästä aikaa Ajan lyhyeen historiaan, ja yritin ymmärtää neliulotteista aika-avaruutta ja äärettömyyttä. Samoja asioita kuin pienenäkin, kun isi valaisi mua kertomalla, ettei maailmankaikkeus suinkaan ole kolmi- vaan neliuloitteinen. En vieläkään osaa hahmottaa sitä, ja edelleen se kiehtoo. Nykyisin on vain auennut ihan uusia maailmoja, kuten kvanttifysiikka, suhteellisuusteoria ja mustat aukot. Kaikista hassuinta on, että jopa minä, suuri fysiikkaluuseri, pystyn ne ymmärtämään. Syytän kaikesta isiä, joka aloitti mun ja Vilin aivopesun jo alle kouluikäisenä ja ihan oikeasti sai mut uskomaan, että fysiikka (ja luonnontieteet ylipäätään) on ylivertaisia muihin tieteenaloihin nähden.

En halua mollata mitään tieteenalaa tai kyseenalaistaa niiden olemassaoloa, mutta mun mielestä fysiikka ON kaikista mielekkäin niistä. Siinä keskitytään olennaiseen, tutkitaan maailmankaikkeutta kokonaisuutena eikä vain kapeasta näkökulmasta niin kuin vaikka humanistitieteissä, joissa tutkitaan ihmisen omia aikaansaannoksia ihan vain tutkimisen ilosta (kääntäminen tekee poikkeuksen mun humanismi-dissaukseen, koska sitä tarvitaan käytännössä ja se on tärkeää ihmisten välisessä kommunikoinnissa). Joka tapauksessa, vähän olisi hienoa olla mukana vaikka kehittämässä fuusioenergiaa tuottavaa voimalaitosta!!!

Mun pitäisi oikeastaan olla tällä hetkellä tosi kiinnostunut esim. italian kokeesta tai pakkaamisesta, mutta mustat aukot taitaa viedä voiton...

2 PÄIVÄÄ AMERIKKAAN

Kalenteri väittää että on muka joulukuun kymmenes, mutta en usko! Täällä on ainakin jokin ihan oma aikaväli, niin kuin Maija Poppasessa, kun kaikki ovat ystäviä keskenään, ja aika pysähtyy kahdentoista lyöntien väliseksi ajaksi. Näin äsken ulkona puissa vihreitä silmuja ja sitten aurinko alkoi paistaa ihan kuin kesäkuun aamuna:S

Mun nettiin tuli uusi päivitys (wannabe-firefox) ja nyt se ei haluaisi päästää mua yliopistosähköpostiin. Joku ehkä yrittää huijata mua ja sieltä tulee viruksia mun koneelle. En oikein tajua... Tää on silti tosi tyylikäs.

Lopun alku alkoi tänään. Alle viikko jäljellä enää... Mua pelottaa lentäminen ja nään painajaisia siitä, mutta toisaalta haluaisin että olisi jo lauantai ja istuisin koneessa. Sähläys olisi takanapäin. Olin eilen jouluostoksilla ja sain kaiken ostettua, mutta aaaargh että osasi olla ankeeta!!! Oon kyllä vähän kateellinen Vilmalle, kun ostin sille niin kivan joululahjan. Toivottavasti se osaa arvostaa sitä riittävästi...

Hmh, mulla ei oikeasti ollut taaskaan mitään asiaa, tulin tänne vain tappamaan aikaa. Oon mähöttänyt armottomasti koko viikonlopun ja eilen illalla ärsytti niin paljon, että nukahdin varmaan jo kymmeneltä:S Tyhmää. Ehkä voisin edes yrittää olla hyödyllinen tänään, ainakin vähän aikaa.

Ostin The Arkin levyn ja se on hyvä!

4 päivää koulua ja sitten Amerikkaaaaaaaaaan

Ihkutus Top 4

1. Heräsin tänään pitkästä aikaa ilman herätyskelloa. (Jos ei lasketa viime sunnuntaita, eikä sitä voi laskea, koska ei kukaan normaali ihminen herää puoli KUUSI ilman mitään syytä...) Aamu oli muutenkin ihanan rauhallinen, ja ehdin keittää puuroa:}}}.

2. Ensimmäinen joulukuuta! Sain avata kaikki kolme joulukalenteriani (nyt illalla posti toi vielä neljännen, ihan sairaan hienon Mauri Kunnaksen kalenterin). Ihmettelen vain kovasti, mihin marraskuu katosi. Se aivan hurahti ohi... Kuulen korvissani formulaääniä, kun yritän muistella viime viikkoja.

3. Ylipaljon kuorolaulua tälle päivälle: ensin (altto)stemmat, joissa oli jostain syystä enemmän sopraanoja kuin alttoja paikalla:SSS ja heti perään parin tunnin Bach-sessio Kauppiksen uumenissa. Alan tuntea osaavani, vaikken silti ihan oikein laulakaan. Mutta ei se mitään, mää oon joka tapauksessa eturivissä, ja eturivin tehtävänä on hymyillä nätisti sillä välin kun muut hoitaa laulamisen. Pointti taisi olla kuitenkin se, että laulaminen saa mut tätä nykyä kaikista tehokkaimmin hyvälle tuulelle. Ja huomenna Maarianhaminaan!!!

4. Eilisiltainen elokuva. Nauroin mahani kipeäksi melkein tyhjässä salissa (karkeillakin saattoi olla jotain vaikutusta, sekä mahakipuun että hilpeyteen). Aivan sairaan hauska, mutta ei silti turhanpäiväinen elokuva. "Sarkasmi on luusereiden tapa yrittää mustamaalata onnistujia..." Nauroin itsekseni vielä kotimatkallakin ja illalla sängyssä. Ai niin, olin siis katsomassa Little Miss Sunshinea.

Aaaaakh. Kaikkea muutakin mukavaa on tapahtunut, ei vaan mahtunut top-4:n... Äiti esimerkiksi soitti, ja vaikutti ainakin ihan pirteältä. Innostaa taas Amerikan matkakin, siellä on kuulemma parikymmentä astetta lämmintä ja pääsen leipomaan Suomi-seuran rouvien kanssa karjalanpiirakoita:SSS. Joulu ei kylläkään tunnu mitenkään kovin ajankohtaiselta, mutta eipä sen oikeastaan niin ole väliksikään. Turku ei todellakaan ole mun joulukaupunkini. Onhan täällä aika ajoin ihan nättiä, ja Tuomiokirkon joulukuusi (joka on ihan by-the-way peräisin Hirvensalosta;D) on Suomen suurin ja paras, mutta silti... Palataan asiaan joskus tammikuun puolella, kun täällä toivottavasti on lunta ja mää todennäköisesti auon joululahjojani. Mummu lähetti tänään ihan sairaan megapaketin kamaa Amerikkaan vietäväksi, joten musta alkaa tuntua, ettei mun matkalaukkuun oikein muuta mahdukaan. Jätän siis omat lahjani suosiolla tänne, mitä niitä suotta eestaas rahtaamaan.

ENÄÄ:
Vaivaiset 7 koulupäivää jäljellä
15 päivää Amerikkaaaaaaan!
22 päivää jouluun (ja huomasin et mun laskuri fuskaa jostain, kun nyt kaiketi pitäisi olla 23 päivää jäljellä, tai en tiä ihan sama:SSS)

Vanhemmat on pässejä

Olen aivan palasina.

Ensin se johtui siitä, että olin tapani mukaan aina muutaman askeleen muiden ajatuksenjuoksua jäljessä. Sitten tulkkaustunti nosti verenpaineen sataan ja italiassa olin vaihteeksi ihan pihalla... Suullisen tunnilla Cristophe valotti meille sananvartaloiden merkityksiä. Jos joskus saan poikalapsen, sen nimeksi tulee ehdottomasti André-Philippe (=mies joka rakastaa hevosia:SSS) C ei älynnyt ollenkaan miten hillitöntä on, että Philippe tarkoittaa hevosten rakastajaa, raapi vain päätään hiukan kun me lähestulkoon kierittiin naurusta...

Kotona odotti ainakin kymmenen sähköpostiviestiä. Ensimmäinen oli äitiltä. Ehdin lukea aika monta kappaletta ennen kuin tajusin, ettei se varmaan ollutkaan mulle tarkoitettu, mutta siinä vaiheessa oli liian myöhäistä. Olin tällä kertaa ihan aidosti romuna, eikä auttanut vaikka poistinkin koko viestin sitten. En jaksa selittää mitä kaikkea siinä oli, mutta Amerikassa menee huonosti, lapset (mun armaat sisarukset) ja mies (isi) on ihan pässejä ja ensi kesänä on edessä muutto Suomeen. Äitillä siis. Itkin vaikka kuinka kauan. Enenenen tahdo, et ne eroaa:(
Vaikka sit kyl tajusin, et tuollaisessa tilanteessa on aika helppo liioitella kaikkea ja meidän äiti nyt on muutenkin maailman pessimistisin tapaus (en voi ymmärtää miten se on voinut saada näin sairaan hilpeän lapsen:DDD). Yritän unohtaa, purosolisée purosolisée.

Ainakin muistin taas, mitä ylellisyyttä on saada asua omillaan:S Oikislainen vaikuttaa ihan mukavalta tapaukselta, vaikkei sitä kamalasti täällä näykään. Ja Tarukin on palannut elävien kirjoihin. Tai siis luulin, et sille oli tapahtunut jotain kamalaa, kun monta päivää sen huoneen ovi oli auki ja valot päällä, mut koko kämpässä vallitsi kuolonhiljaisuus. Kävin huhuilemassa varovasti sen huoneen ovella, ja tajusin et hiljaisuus johtui siitä et ketään ei ollut kotona. Sitten ajattelin, et jos se viruu kuolonkielissä jossain Yo-kylän pimeällä kujalla... Mut ei, se oli vaan mennyt kotiin viikonlopuksi ja unohtanut valot päälle ja oven auki:S *daiju*

Mää olin saanut joulukuun Trendin ilmaisnumerona, vähän oon onnellinen! Voin ottaa sen lentokonelukemisiksi!

ENÄÄ
18 päivää Amerikkaan (mitähän siitäkin reissusta tulee...)
25 päivää jouluun
9 KOULUPÄIVÄÄ JÄLJELLÄ!

Joulu tulee, kaikesta huolimatta

Katsokaa ja ihailkaa kädenjälkeäni! Tuli ihan pikkuisen jouluisempi olo (Turusta huolimatta) kun laitoin joulukaupungin pystyyn ja sytytin kynttilät:)

Maaninen kausi

Ostin tänään myöhäissynttärilahjana The Crashin levyn. Oon kuunnellut sen ainakin neljä kertaa läpi, ja oon vaan leijunut koko päivän. Mun piti tehdä moniakin juttuja tänään, mutta tulin sitten siihen tulokseen, että olen maailman paras jo siksi että jaksoin aamulla kahdeksalta raahautua kaatosateessa kouluun vapaaehtoiseen tulkkaustuutorointiin. Sieltä kaupunkiin ostamaan tuota levyä ja muistikirjaa. Siinä toinen asia, joka on tehnyt tästä päivästä erityisen kivan - sen lisäksi tietysti, että ei ollut pitkästä aikaa mitään erityistä tekemistä. Olen kai auttamaton materialisti... Muistikirjoissa vain on Sitä Jotain.

Mulla on ollut keskiviikosta asti maaninen kausi. Näitä tulee edelleen, vaikka luulin, että oon päässyt jo yli jonkin vaiheen elämässäni. Ei tämä oikeastaan ole yhtään hassumpaa välillä... Voisi kuvitella, että maanisuus olisi aina vain positiivista (ja siihen toiseen vaihtoehtoon verrattuna se onkin), mutta välillä voi olla aika rasittavaa muuttua yhdessä yössä zombista ikiliikkujaksi ja höpöttäjäksi. Tällä kertaa sain ainakin purettua energiaa loppukäännökseen ja olen myös ollut tavallista rauhallisempi, koska kahtena viime yönä oon nukkunut yhteensä häthätää ehkä kymmenen tuntia. Ja tietysti olen pysytellyt aika paljon omissa oloissani ja potenut (valvomisesta johtuvaa) armotonta päänsärkyä.

Oon päässyt kirjoittamisen makuun (muistikirja:D). Vapaapäivät on maailman parhaita.


Synttärit oli ja meni, olen onnellisesti yhdeksäntoista.
22 päivää Amerikkaan
29 päivää jouluun

Kello kolmen tunne

Viime yönä ahisti, pahasti. Vaikka viikonloppu oli aivan ihana, Tampere oli maailman paras ja ihanin niin kuin aina ja eilen olin tosi hyvä ja aikaansaava, siivosin koko kämpän ja kylppärin ja olin ylpeä itsestäni. Kuitenkaan en saanut illalla unta, mahtoiko johtua kahvista?

Väsytti, mutta en tosiaan voinut nukkua. Asiat pyöri päässä: viimeiset kiireiset viikot ennen joulua, miten ehdin tehdä kaiken (ja nytkin vain makaan tässä, vaikka voisi ihan hyvin purkaa energiaa läksyihin ja silittämiseen vähä oon huono...), miten joulustakin varmaan tulee ihan ankea tai ainakaan ei tule oikeaa joulutunnelmaa ja äkkiä lapsuus on ohi yhyy... Lopulta päädyin järjestelemään nuotteja, kirjoittamaan muistilappuja ja nettiin tutkimaan kirjallisuustieteen tenttejä ja ahistuin entisestään, kun tajusin, etten saa kuin tuon yhden kurssin nyt syksyllä, eikä se oikeasti edes kiinnosta mua. Toisen kurssin voisin tenttiä keväällä, mutta oon melko varma, että mulla on silloin vielä vähemmän aikaa ja intoa lukea 900 sivua ruotsinkielistä tekstiä tenttiin, ja sitten on ihan tyhmää, jos mulla onkin yksi irrallinen kirjallisuustieteen kurssi. Olisko vähän junttia tässä vaiheessa päättää, ettei tentikään tuota kurssia, kun oon koko syksyn istunut siellä kuolemassa...:S

Oikeastaan kaikista kamalinta oli se, kun tuntui etten pysty hallitsemaan elämääni millään tavalla. Elän yhtä suurta kaaosta, ja kaikki on kyllä ihan omaa syytä. Oon kasannut itselleni niin paljon asioita, etten pysty kerta kaikkiaan keskittymään niihin kaikkiin niin perusteellisesti kuin haluaisin ja nyt sitten yritän taiteilla niiden välillä hoitaen kaiken vain puolitiehen kerrallaan... Tuntuu samalta kuin pienenä vappuna, kun isi oli puhaltanut meille kamalasti ilmapalloja ja ne kaikki vietiin vierashuoneeseen ja mää ja Vili heitettiin ne kaikki yhtäaikaa ilmaan ja sitten yritettiin pitää ne siellä. Säntäilen eestaas, enkä ehdi yhtään valmistautua uuteen asiaan ennen kuin se pitää jo hoitaa.

Yöllä kahden aikaan tuollaiset asiat tuntuvat vielä vakavammilta kuin ne oikeastaan ovatkaan. Jossain vaiheessa pystyin rauhoittumaan, kun mietin mitä kirjoittaisin päiväkirjaan, jos nyt jaksaisin. Kirjoittaminen auttaa aina, vaikka se tapahtuisi vain päässäkin, enkä oikein tajua sitä. Puhuminen usein vain pahentaa asioita, mutta kun pahan olon purkaa päiväkirjaan (oikeaan päiväkirjaan, en tykkää journalista yhtään niin paljon, mutta menköön nyt paremman puutteessa...), ajatukset selviää kummasti ja aika usein vielä keksin ratkaisun:S. Journalissa on kaksikin vikaa: tänne ei voi ihan kaikkea kirjoittaa, koska tätä voi periaatteessa lukea ihan kuka vain (imartelen itseäni:DDD, kaikkia ihan varmaan kiinnostaa...) ja lisäksi en tykkää kirjoittaa koneella. Se käy niin nopeasti, ettei ajatus aina pysy perässä tai sitten unohdan selittää ajatusten kulun kokonaan ja jutusta tulee aivan päätön...

Vähän oli ihanaa herätä nyt aamulla, vaikka väsyttikin ihan sicana! Tajusin, että voin ihan hyvin lintsata tänään suullisesti, mulla ei oo vielä yhtään poissaoloa ja tänään en vain EHDI mennä sinne... Ja kai tuo koulukin hoituu, kun vain malttaa ottaa asioista selvää:) "Kello kolmen tunne" on onnellisesti ohi ja voin lähteä kouluun.

EB kutsuu!

Määääää päääääääsin!!!!
Tulin just koulusta aivan hävyttömässä sokerihumalassa ja pöydällä odotti kirje, että oon päässyt EB-vaellukselle Ranskaan ensi kesänä! Iiiiiihhh! En voi istua paikoillani, kerron illalla lisää, nyt täytyy lähteä purkamaan energiaa...

***

Hiukan myöhemmin, ja aika paljon rauhallisempana:) Mää hain siis syksyllä mukaan sellaiseen partiojuttuun, joka järjestetään ensi kesänä Ranskassa (ei hajuakaan missä:SSS) ja nyt sain tietää, että oon päässyt mukaan!!! Me lähdetään kesäkuun lopussa Ranskaan, vaelletaan siellä ensin pareittain 200 kilometriä (mun pari on joku helsinkiläinen versopartiolainen...:P) ja sit tutustutaan koko porukan kanssa maahan muutaman viikon ajan ja tullaan takas Suomeen heinäkuun lopussa. JAG ÄR SÅ LYCKLIG!

44 päivää jouluun 37 päivää Amerikkaan 9 päivää synttäreihin

Juna juna juna tsuku tsuku tsuu

TASAN, PIL:
2 viikkoa synttäreihin
6 viikkoa Amerikkaan
7 viikkoa jouluun !!!!!!

Olen viettänyt ihanan, väsyttävän viikonlopun Imatralla. (Yhteensä 11 tuntia junassa...)
Mummut oli laittaneet kilpaa ruokaa, ja kaikkea piti ahtaa itseensä ettei kenellekään tulisi paha mieli. "Mie kirjoitan siun äidille, et ethän sie syö mittään!" Tämä sen jälkeen kun olen kaksi tuntia aamiaisen jälkeen syönyt kahta eri lämmintä ruokaa, karjalan piirakoita, kakkua, munkkia ja piirakkaa. Eikä sitten mitään puhettakaan että saisin kävellä kahden kilometrin matkan toisesta mummulasta toiseen: "Siehän palellut kuoliaaks lapsraukka!" Totta se kyllä onkin, että tuolla idempänä oli KYLMÄ! Taino, ehkä miinus kahdeksan, mutta joka talvi ensimmäinen pakkanen kirpaisee pahiten.

Lauantaina minä, mummu ja Sami (mun setä) käytiin hautuumaalla sytyttämässä kynttilöitä sukulaisten, mm. mun kaiman (tai siis mää oon sen kaima) eli isin mummun Annan haudalla... Tai ne kyllä piti ensin kaivaa lumikinoksen alta esiin:). Siellä oli tosi hienon näköistä, kun oli pakkasta ja lunta isoina muumilaaksokinoksina hautakivien päällä, puut oli ihan huurteessa ja koivuissa oli vielä keltaiset lehdet:}}}.

En oikein päässyt oikeaan mummulatunnelmaan koko viikonlopun aikana, vaikka teinkin kaikkia oikeita asioita (katsoin Avaraa luontoa ja join Jaffaa, vaiks en edes tykkää siitä, söin mummun valkosipulisämpylöitä ja kävin aamulla Samin ja Marin kanssa Saimaan rannassa kävelemässä, ihailemassa huurteista maisemaa, nauramassa venäläisille turisteille ja tarpomassa polveen asti ylttävässä lumessa). Jotain vain puuttui. Oli kamalan hiljaista verrattuna siihen mökään, jonka meidän perhe saa yleensä aikaan. Yleensä äitillä ja isillä ja mummulla ja Samilla ja Marilla riittää puhuttavaa vaiks kuin paljon, me voidaan Vilin ja Simon kanssa riehua pihalla sydämmemme kyllyydestä, ja Sulo vouhkaa ympäri huushollia pudottaen aina ohimennessään jotain pöydältä... Nyt oli ihan ihmeellistä kun pystyi levittämään italiankirjat olohuoneen lattialle ilman että kukaan rojahti siihen päälle makaamaan ja läähättämään mukamas viattoman näköisenä. Odotan jo joulua niiiiiiiin paljon, etten meinaa nahoissani pysyä!!!:D

Junassa istuin lastenvaunussa arvolleni sopivasti. Me katsottiin Aladdin kaksi kertaa, ja mun edessä istuvat pojat irvisteli mulle koko matkan ajan ikkunan kautta. En saanut itsestäni irti niin paljon, että olisin irvistänyt takaisin... Pahin tapaus tuossa perheessä oli kuitenkin isä, joka muutaman oluen jälkeen halusi vuodattaa kaiken itsesäälinsä mun niskaani. Oli kuulemma kateellinen mulle, kun oon "18 ja kaikki vielä edessä". *hohhoi*
Oli ihanaa sitten vihdoin -yhden myöhästyneen ja yhden ylitäyteenahdetun junan jälkeen- saapua Turkuun ja huomata, että täällä sataa lunta! Tällä kertaa normaalisti, leijaillen, eikä myskyten niin kuin tiistaina...

Top-4

Innostuin tänään noista top 4 -listoista, joten tässä tälle päivälle:

4. Herään seitsemältä ja olo on jokseenkin nuijittu. Tarun poikaystävällä on ilmeisesti krooninen vatsatauti, joka valvotti minuakin viime yönä. Melko tyypillistä, juuri kun vihdoin saisin unen päästä kiinni parin huonosti nukutun yön jälkeen joudunkin valvomaan ja tunkemaan sormia rystysiä myöten korviin etten kuulisi kakostelemista vessan puolelta... Pieni säälin poikanen nosti päätään, kun joskus puolenyön tuolla puolen kömmin vessaan ja poikaparka nukkui pikkuvessan lattialla ainoastaan pyyhe alustanaan. Tunteeni kuitenkin viilenivät huomattavasti vähän myöhemmin, kun huuto-oksennus jatkoi, ja jouduin huudattamaan Kentiä täysillä korvalapuissa, vaikka olisi nukuttanut niin pirusti.

3. Palikat meidän italian ryhmässä. Hermostuttaa, kun me junnataan paikallaan, koska JOTKUT kysyvät joka tunti samat asiat ja tivaavat opettajalta jokaista pikkuasiaa tyyliin "Voitaisko vielä käydä ne epämääräiset artikkelit läpi?" Teki mieli nousta karjumaan: KATSO KIRJASTA#%&%(&#!!! Ei voi olla niin vaikeaa sisälukutaitoisena (oletettavasti...) tarkistaa kirjan tiivistelmästä tai muistiinpanoista, että epämääräiset artikkelit ovat un, uno ja una! Jos et ollut silloin paikalla kun niitä käytiin läpi niin tant pis! Ei koko ryhmän tarvitse siitä kärsiä.
Olen ehkä vähän ärtyisä tänään, mutta sälytän syyn siitä viime yön ja Tarun poikaystävän niskoille. Jos lemmikit soluasunnoissa on kielletty, niin eikö poikaystävätkin voisi? Paljon harmittomampi jokin kissa olisi.

2. Palaan kotiin nääntyneenä. Videoiden kello näyttää kahdeksaa ja tuijotan sitä epäuskoisena muutaman hetken ennen kuin tajuan, että se on edelleen kesäajassa (musta riippumattomista syistä, eli siksi että videot on rikki enkä saa valikkoa telkkariruutuun eli en voi muuttaa aikaa...). Lusmusin stemmoista, mutta kotona pyykit odottavat ripustamistaan, huone on taas kuin parempienkin bileiden jäljiltä, pitäisi pakata ja jääkaapista löytyy kaksi kananmunaa ja margariinia... *syvä huokaus*

1. Sitten muistan jotain: VIIKONLOPPU!!! Se alkoi tasan nyt jeeeee!

Marraskuu!

Lempikuukauteni alkoi, ja talvi on täällä, ainakin toistaiseksi.
Tänään oli kylmä kuin mikä (Turun mittakaavassa:), kuivaa ja tuulista. Päivällä hassun vaaleansinertävää valoa ja nyt illalla jouluinen tunnelma, varsinkin kun söin Fazerin sinistä pitkästä aikaa. Ulos oli kiva mennä, kun sai pynttäytyä kaikkiin mahdollisiin talvitamineisiin, kietoutua paksuun kaulahuiviin ja laittaa Sverige-pipon päähän.

Koulussakin menee hyvin, saan kiitosta, joskin se usein tuntuu ansaitsemattomalta... Jonkinlainen syysväsymys kuitenkin nostaa päätään, tai en tiedä mikä lie on, ei välttämättä liity vuodenaikaan lainkaan. Väsyttää, mutta en osaa nukkua, mikään ei innosta erityisemmin, ruoka ei maistu, tuntuu kuin olisin eristyksissä kaikista eikä mitään tapahdu.
Lisäksi tuntuu kuin tukahduttaisin vähäisetkin ihmissuhteeni ripustautumalla ja vaatimalla liikaa. Ihan-sama-en-jaksa-nyt-ajatella...

Äh, ihan tyhmää ja epäreilua valittaa täällä, melkein tekisi mieli ottaa tuo pois. Ei mulla OIKEASTI mene huonosti, jostain syystä vain aina löydän asioista ensimmäisenä negatiiviset puolet. Kerjään sääliä, säälittävää.

Lyhyen laskutoimituksen jälkeen:

18 päivää jäljellä 18-vuotiaana
6 viikkoa ja 2 päivää Amerikkaan
7 viikkoa ja 3 päivää jouluun

Bbbbrrrrrhhh

Turku on varmasti maailman vihoviimeisin paikka juuri tänään!!! Hyytävän kylmän ja mustasta jäästä liukkaan Turun voi vielä hyvin varustautuneena sietää, mutta kun edelliseen listaan lisää vuorottaisen lumituiskun ja vesisateen ja nilkkoihin asti yltävän sohjon, ei hermoromahdus ole kaukana... Kahlasin jalat jääpalikoina yliopistolta kotiin (JO kuudelta, kun ruotsin tunti oli peruttu!) ja jossain vaiheessa todettuani, ettei mitään ole enää pelastettavissa, loiskuttelin iloisesti (???) lätäköiden läpi, kun tajusin että niiden kiertämiseen kuluu aivan liikaa aikaa. Kotona riisuin ensimmäiseksi kengät, farkut, sukkahousut ja sukat ja väänsin viimeksimainituista noin litran verran hileistä vettä vessan lattialle ennenkuin voin ripustaa ne kuivumaan pattereille.

Talvi saapui siis Turkuun. Täällä ei mikään ilmeisesti voi tapahtua totuttuun tapaan.

Kyllä tänään tapahtui kaikkea kivaakin, kotimatka oli vain sen verran musertava kokemus, että se hetkellisesti sai kaiken raiteiltaan.
Löysin nimittäin taas opiskelumotivaationi ja muistin että ranska ja erityisesti kääntäminen on kivaa! Vaikka en uskaltautunutkaan vielä tulkkaamaan:SSS.
Kakkosperiodi on lähtenyt jostain syystä tosi kivuttomasti käyntiin, melkeinpä nautin koulusta tällä hetkellä. Ehkä odotukset vain olivat niin matalalla:D (pessimisti ei pety...)

Ai niin, mummu soitti ja sanos etten SAA lähteä ajamaan mihinkään (kesärenkaat alla nääs), joten nyt saankin nauttia perjantaina siitä ylellisyydestä, että valtion rautatiet kuljettaa mut Imatralle! Eicca saa seistä parkkipaikalle mun puolesta vaiks hamaan tappiin, mitäs hajos...

Täl vai tol puale katua?

Kuulostin tänään kuulemma hetken aikaa autenttiselta turkulaiselta. Saavutus sekin (luulisin:S).

Tenttiviikko ja ensimmäinen periodi on nyt huomista sica-aikaista tiedonhaun koetta (notre rrrakas Linkkiteekki!) lukuunottamatta hoidettu! Alisuoriuduin niin, että se oli jo melkein työläämpää kuin kunnon koulun käynti... Nyt on hetkellisesti aika tyhjä olo, mutta eiköhän se pian korjaannu. Telkkarista tulee ranskalaisten versio Amazing racesta ja mangustisaippuasarja, valmistaudun teevee-elämyksiin:)

Piti äsken pompata yhteiskeittiön puolelle katsomaan, onko meidän aataminaikuinen pesukone vihdoin sanonut sopimuksen irti ja sylkenyt sisältönsä pitkin seiniä, mutta ei. Se vain linkoaa tavallistakin vimmaisemmin... Se tästä vielä puuttuisikin, että videoiden ja auton lisäksi pesukonekin leviäisi.

Ai niin, olin tänään Suomen suurimmassa Citymarketissa:) Siellä oli 30 kassaa ja poloinen tamperelainen (turkulaisesta aksentistaan huolimatta) meni ihan päästään pyörälle...

Olin eilen iltapukujuhlissa farkut jalassa. Tai oikeastaan saavuin farkuissa ja vaihdoin sen jälkeen kuoropukuun, joka päälläni näytän tummansiniseltä barbababalta... Laulaminen oli kuitenkin ihanaaihanaaihanaa.

Ensimmäinen keikka, eikä mua jännittänyt oikeastaan yhtään. Vaikka sanoinkin vanhoille, että vähän jännitti kun ne halusivat päästä kertomaan kauhujuttujaan. Oikeasti oli vain tosi kivaa. Vaikka mulla olikin vähän sellainen olo, ettei mulla ole mitään oikeutta olla tässä. Meidän kuoro on niin hyvä, ja mää taas en ole mitenkään vakuuttunut omasta laulutaidostani. Mietin, että miksi mun piti tännekin tunkea, onko mun pakko yrittää päteä joka asiassa... Mutta oikeastaan laulan koska nautin siitä niin kovasti. Odotan vain kauhulla sitä hetkeä, kun joku huomaa, että eihän tuo yksi tuolla eturivissä osaa yhtään laulaa.

Minna oli täällä, ja me tamperelais-toilailtiin Turun keskustassa ja yliopiston alueella. Kaiken saa anteeksi kun sanoo kovaan ääneen "mää olen Tampereelt". Tai sitten saa turpiin...

Voisin ikävystyttää teitä kaikkia (hypoteettisia lukijoita) kertomalla, mitä kaikkea mun piti tehdä, mitä kaikkea pitää vielä tehdä, mitä en todellakaan tehnyt, mitä aion tehdä ja todennäköisesti kuitenkin jätän tekemättä, mutta en taida viitsiä masentaa itseäni näin mukavan päivän jälkeen. Arki iskee kuitenkin joskus vastaan, joten miksi suotta jouduttaa sitä hetkeä...?

(Koska kääntäjäopiskelijat ovat masokisteja, sanoo arvoisa professorimme Mösjöö Iiv)

Tänään olen:

Suorittanut elämäni ensimmäisen yliopistotentin, joka oli suoranainen vitsi.

Syönyt itseni tainnoksiin Åbo Akademin hyvää ruokaa ja herkkusämpyliä. Vielä neljä tuntia myöhemminkin käveleminen muistutti enimmäkseen vaappumista...

Osallistunut kääntäjäopiskelijoiden tiedonhakutaitoja testaavaan tutkimukseen (jonka tulokset ovat epäilemättä yhtä viihdyttävää luettavaa tutkimuksen tekijöille kuin englannin opiskelijoiden vokaalitaidottomuuskin...)

Juonut maailman hirveintä kahvia. Taidan tästä eteenpäin, ainakin vähän aikaa, yhtyä Lauran sanoihin: "kahvi kahvina". Ei enää mitään hörhellyksiä.

Panikoinut (hyvin pienen hetken...)
Ottanut päiväunet:D
Laulanut. Olen nykyisin kuoron kävelevä vitsi: hidas tamperelainen, joka on vasta KAHDEKSANTOISTA kolmenkympin kriisiä potevien kiusaksi...


Huomenna täytyy ehkä harkita tekevänsä oikeita asioita...? Ainakin sen verran, että kehtaa päästää Minnan sisälle kämppään.

Nymmää sen hokasin

Eilen koin suuren valaistumisen, ja ymmärsin ensimmäistä kertaa oikeastaan pardoksin käsitteen. Oivalsin vihdoin sen levottoman tunteen, joka on vaivannut melkeinpä koko syksyn, joka on saanut mut valittamaan turhista asioista ja selittämään sekavia tänne ja joka on musta itsestänikin naurettavuuden huippu, kun mulla kerran menee niin hyvin.

(Ja, todellakin, teen tällä hetkellä juuri sitä mitä pitäisikin, eli sanalistaa ensi viikon tulkkaustuntia varten. Meidän tuutori on niin motivoitunut, että oksat pois, se saa mutkin ihan liekkeihin. Kaikista kivointa mahdollista tekemistä mitä voin keksiä VAPAAN perjantaiaamun kunniaksi, on tulla kouluun puoli yhdeksäksi surffailemaan Nizzan kaupungin nettisivuilla:SSS)

Mutta joka tapauksessa, makasin eilen illalla sängylläni enkä saanut unta, koska mua vaivasi jälleen kerran tunne siitä, että jotain puuttuu, enkä kerta kaikkiaan voinut ymmärtää mitä se on. Mullahan on kaikki. No tietysti, perhe ja koti puuttuu tavallaan, mutta (niin kauhealta kuin se kuulostaakin:)) ei mulla niitä varsinaisesti ikävä ole, ja kohtahan mää pääsen Amerikkaan. Sitten koin ahaa-elämyksen. Ongelmana on nimenomaan se, että mulla on kaikki mitä juuri nyt haluan ja tarvitsen. (Täytyy olla aika pässi, kun ei tajua olevansa onnellinen, vaan yrittää väkisin vääntää jotain ongelmia itselleen:SSS) Erona aiempaan on se, että ennen haaveilin koko ajan jostain, lähinnä lukion jälkeisestä elämästä ja tulevaisuudesta ylipäätään. Nyt elän tulevaisuutta, mulla on unelmoimani opiskelupaikka, paljon ihania kavereita, oma kämppä, pääsin kuoroon... Ei voisi paljon paremmin mennä! Silti kaipaan entisestä elämästäni (:D) haavelua, sitä että voi paeta arkitodellisuutta jonnekin, missä kaikki menee juuri niin kuin minä määrään. Elän niin kiinni tässä hetkessä ja todellisuudessa nykyään, että se on jo hämäävää:S Tai ei se oikeastaan enää niin paljon haittaa, kun nyt tajusin vihdoin mistä kiikastaa.

Tänään on:
the C-day, treffit Teemu B:n kanssa Klubilla!!!
toiseksi viimeinen päivä kahdeksantoistavuotiaana

1 kokonainen päivä ette-ikinä-kyllä-arvaa-mihin
29 päivää Amerikkaan
36 päivää jåu-jåu-jåuluun

Elämäni on tyhjä kuin hansikaslokero

Tampere on maailman kaunein kaupunki! Varsinkin sateen jälkeen, kun taivas on ihan kirkas ja aurinko on kadonnut jonnekin harjun taakse (sinne missä ne muut on...)ja kaikki on ihanan rauhallista ja viileää. Melkein itkin, kun tuli äkkiä niin kova ikävä.

Ja välillä vihaanvihaanvihaan tyhmää idioottiperhettäni, jonka piti jättää mut ihan YKSIN tänne... Mutta sitten muistan, että enää kaksi kuukautta, ja olen itsekin siellä. Jossain kaukana.

Nuokun kuin mangusti aavikolla. Kuka %&&%&¤& keksi Excelin???

Katsoin eilen aivan hysteerisen hauskaa mangustisaippuaoopperaa. Raggariteinimangustit kidnappasivat kolmeviikkoisen pikkuveljensä autiomaahan, hyvässä tarkoituksessa tosin, mutta unohtivat sitten pienen raukan sinne haukan armoille. Onneksi isoveli Shakespeare huomasi vaaran ja tuli pelastamaan taaperon. Myöhemmin Shakespeare kuoli traagisesti käärmeenpuremaan...:( Jatkoa odotellessa!

Illalla oli pakko mennä, kun ilmaiseksi pääsi. Katsomaan Ristoa ja Tv-resistoria. Antaumuksella marakasseja soittava insinööri teki erityisen suuren vaikutuksen!

Ole epäselvä, mutta tee se tiukasti!

Kaksi hyvää syytä asua Yo-kylässä:

1. Vuokra on kohtuullinen, eli muuhunkin elämään on varaa, eli ei ole mitään tarvetta mennä Kauppatorille hillumaan ja palelluttamaan itseään mielenosoitukseen vaan voi käyttää ylimääräisen vapaa-ajan lusmuiluun.

2. Poika Jolla On Hassut Hiukset asuu yläkerrassani.


Yllämainittu mielenosoitus on pannut koko yliopiston aivan mullin mallin. Aamulla raahauduin hyvässä uskossa viikon ratkiriemukkaasti avaavalle Ajankohtaisten tietojen luennolle ja tapasin Signumin käytävässä tasan yhden ryhmäläiseni. Osa on ilmeisesti jatkanut viikonloppua joko tahattomasti tai tahallaan, osa taas pistänyt hulinaksi heti aamusta. Itse lukeudun jonnekin tuonne välimaastoon: koulu kiinnostaa tasan yhtä paljon (=vähän) kuin mielenosoitus. Ei aamu kuitenkaan ihan hukkaan mennyt. Yleensä niin taidokkaasti seinään sulautuva opettajamme sai suorastaan tunteet kuumenemaan aitoranskalaiseen tapaan (ei tosin aivan omin ansioin). Kiihtymystä herätti ranskalaisten ja erityisesti ranskalaisten poliitikkojen tyhmyys (kuten tavallista), opettajan puolusteleva asenne (ja hiukan hidas järjenjuoksu, anteeksi nyt vain...) ja ilmastonmuutos. Olin itsekin jo lähes valmis ryhtymään tositoimiin ja nousemaan barrikadeille, mutta jotenkin innostus kuoli äidinkielen tuntiin mennessä, kun opettaja aloitti kalvosulkeisensa, jotka vielä kaiken huipuksi käsittelivät ensi maanantaiksi palautettavaa arvosteltavaa kotitehtävää. Onnistuttiin kuitenkin puhumaan itsemme pois tunnilta puolessa tunnissa - mielenosoitukseen vedoten, kuinkas muutenkaan...

Tällä hetkellä olen siis yhä virallisesti äidinkielen tunnilla, tai vaihtoehtoisesti mieltä osoittamassa eli oikeasti istun koneen ääressä ilahduttamassa kaikkia huippumielenkiintoisen elämäni pienillä yksityiskohdilla. Yksin lusmuilu ei oikein suju. Kavereiden kanssa haahoilu on maailman parasta ajanvietettä, mutta yksin siitä katoaa jotenkin hohto. Nyt vain odotan, että joku soittaisi, ilmoittaisi tarkat koordinaattinsa (mielellään täällä Turussa) ja kertoisi suunnitelman siitä, mitä voisin hänen kanssaan tehdä seuraavaan luentoon saakka. Inhoan tätä, kun porukka leviää taivaan tuuliin, ja itse löytää itsensä seisomasta Koskenniemen portaista ypöyksin miettimässä, mitä oikein tapahtuu ja missä mun kuuluisi olla...

Ei ole elämä helppoa, ei. :D

Olen jo kaksi päivää lahjakkaasti ja hyvällä menestyksellä vältellyt kaikkea kouluun liittyvää. Eilen tosin olin yhdellä luennolla, mutta hattivatit ja ikkunasta ulos tuijottaminen voittivat tekstianalyysin... Iltapäivällä kahville ja illan vietin TURKULAISTEN seurassa, mukavaa sakkia kotipaikastaan huolimatta. Tänään olen ihmetellyt miten syksyistä syksyllä voikaan olla ja syönyt päiväruuaksi jukurttigelatoa lakritsikastikkeella. Ja nyt olen tässä.

Olo on lievästi sanottuna kipeä. Olen hukannut itseni jonnekin syvälle oman pääni syövereihin paksun räkäkerroksen alle ja toivoisin vain, että nousisi kunnolla kuumetta, niin pääsisi tästäkin. Saamattomuus on tietty helpompi antaa itselleen anteeksi kun on vakuuttava tekosyy.

Pää kuumehouruisen kirkas...

"Onko maailmankaikkeudella alku, ja jos on, mitä tapahtui ennen tätä alkua? Mitä on aika? Loppuuko aika joskus? Voimmeko kulkea ajassa myös kohti menneisyyttä?"

"Toinen äärettömän suurta ja staattista maailmankaikkeutta vastaan puhuva havainto tunnetaan Olbersin paradoksina..."

Vitsi tää on nero kirja!

MALADE!

J'ai mal à la gorge! Ihan tiedoksi vain niillekin kaikille, joille en vielä ole ehtinyt aiheesta valittaa... Kuolettavasta väsymyksestä huolimatta heräsin puolitoista tuntia ennen herätyskellon soittoa, kurkku aivan tulessa. Eiliset stemmaharjoitukset tekivät varmaan HYVÄÄ!

Eli jos nyt kuolen piakkoin, niin älkää ihmetelkö:D. Rakkaimmat terveiseni kaikille, jotka tätä lukee (hmh???).


***

myöhemmin illalla: Edelleen kipeä huolimatta hunajateestä, jota olen päivän mittaan kitannut varmaan litran verran. Nyt lähinnä à la poitrine... Oli silti ihan hyvä päivä. Koulun jälkeen päädyin Marin ja Maisan kanssa Monttuun syömään, ja tunsin itseni todella nuoreksi, kokemattomaksi ja hupsuksi. On ihanaa vaihtelua olla porukan kuopus, jolta ei edellytetä kovin suuria:}}}. Ulkoilutin myös Eiccaa tänään pitkästä aikaa. Se on varmaan kuvitellut jääneensä ihan heitteille, stackars-lilla... Lidlin pihassa ropsahti ensimmäisen kerran ruutuun ja samaan aikaan uutistenlukija ilmoitti, että "yhtenäinen sadealue saapuu Suomeen" ja että "sateita on odotettavissa koko maahan". Huomattiin. Makasin kotona sängylläni kuuntelemassa sateen ropinaa ja Tarun ja Tiinan köhinää ja röhinää (ei epäilyksiä siitä, mistä olen tartuntani saanut...) kunnes nukahdin. Tänään oli jälleen aikaa, ja mää ajattelin. Jo toisen kerran viikon aikana, ehkä teen tästä jonkin keskiviikkoisen perinteen. Tuntui nimittäin hyvältä vaihteeksi tietää mitä mieltä on asioista. Yleensä hiihtelen ajatuksissani jossain toisessa universumissa, ja sen takia tämä maailma välillä ottaa pahemman kerran aivoon. Illalla keilaamaan. Kävelin sateessa Tuomiokirkolle ja muistin jälleen kerran, että oikeastaan syksy on paras vuodenaika. Varsinkin tällaisina iltoina, kun kävelee autioita, märkiä katuja pitkin ja katuvalot saavat ympäristön näyttämään aivan teatterin lavasteilta. Peiton alle käpertyminen ja takkatuleen tuijottaminen on turhaa romantisointia, ainakin mun sekaisessa sähkölämmitteisessä huoneessani, mutta on silti ihanaa laittaa villasukat jalkaan ja kömpiä pehmeään sänkyyn teemukin ja kirjan kanssa kuuntelemaan sadetta. Nauraa vahingoniloisesti onnettoman ja märän näköisille koiranomistajille, jotka kaksi kertaa päivässä alistuneesti raahaavat haluttomat koiransa ulos kurastumaan ja taiteilevat sateenvarjon ja alituiseen sotkeentuvan remmin kanssa. Syksyisin muutun hiukan sentimentaaliseksi (mikäli joku, HYPOTEETTINEN lukija sitä ei vielä ole huomannut...), innostun asioista, lainaan kirjastosta isomman kasan kirjoja kuin koko syksyn (saatikka sitten yhden kuukauden) aikana ehdin lukea ja kuljeskelen ulkona nauttimassa märistä mukulakivistä ja märän keltaisesta maisemasta. Ja saan yskän. Taidanpa kömpiä tästä petiin sairastamaan ja nauttimaan tyhjästä ja kiireettömästä tunnelmasta. Bonne nuit, tout le monde!

Maailmantuskaa?

Ranskassa tulvii, kadut on muuttuneet virroiksi ja ihmiset itkee teeveessä. Päivän Aamulehti ilmoittaa, että olemme "vain asteen päässä rajalta", jonka jälkeen ilmastonmuutos muuttuu hallitsemattomaksi. Pe-lot-ta-vaa! (quatro syllabes, deux overtes et deux fermées...)

Seuraavaksi näytetään tyttöä tummana silhuettina selkä kameraan päin, ääni muutettuna pikkuoravamaiseksi. Tupakka on vaaraksi!!! Aamulehti puolestaan siirtyy tärkeämpiin aiheisiin: "Peruskoulun lopulla tyttöjen ja poikien ajattelukyky on samalla tasolla."

Ja mitä teen minä? Iloitsen kahdesta ylimääräisestä vapaatunnista, keitän teetä ja makaan sängyllä lukemassa. Ei kai siinä mitään pahaa ole, etten jaksa enää välittää joka toinen päivä muuttuvista ennusteista, jotka milloin julistavat maailman tuhoa, milloin antavat ymmärtää, ettei vaaraa oikeastaan ole.

Äh, en osaa selittää:(. Laitan teeveen kiinni, unohdan naurettavat ajatukset maailman pelastamisesta ja jatkan itsekästä elämääni.

Vedä viiva jos vituaa, eli tarina partioviikonlopusta

Halleluja, se on ohi! Elämäni hirvein viikonloppu Hämeenlinnassa. Jossain vaiheessa Toijalan asemalla palasin omaksi itsekseni ja painajainen oli takanapäin. Eipähän tarvitse tätäkään ottaa uusiksi ihan heti (=ikinä).

Tylsyyden syövereissä tilastoin viikonlopun numeroiksi. Tässä saldo:
42 Marimekon raita- ja 2 pallopaitaa
1 pyydetty nimmari
1 vankityrmä
4 karkkia yhtäaikaa suussa
2 ystävällistä kommenttia hanke-esittelystä (3, jos lasketaan se, kun joku pyysi anteeksi, kun oli kävellyt esittelypahvin päältä...)
1 todella karu Vamos a la playa -video
LUKEMATTOMIA enemmän tai vähemmän onnistuneita karaoke-esityksiä naapurikojussa
3 lämmintä ateriaa lauantaina
3 kertaa Boten Anna

Lisäksi tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, miten hullunkuriselta tampere oikeasti kuulostaa ulkopaikkakuntalaisen korvaan:D.

Paluu KOTIIN oli auvoisa. Pääsin oikeaan tunnelmaan jo Toijalan asemalla, missä vietin melkein kaksi tuntia hiukan epäonnistuneen spontaaniuden tuloksena. Seuranani Kielo ja Herkko ja mummi, joka loi muhun mitä maijapoppasmaisimpia katseita kun mä valuin hetki hetkeltä ryhdittömämpään asentoon penkilläni. Söin hiukan muussaantunutta banaania ja opettelin käyttämään junamaattia.

Turussa tunsin oloni hämmästyttävän kotoisaksi. Rakastan jo nyt tätä kaupunkia! Unohduin alkuillasta haahoilemaan Tuomiokirkkotorille ja ihastelin sateesta märkiä ja kiiltäviä mukulakiviä ja liikennevalojen hehkua, joka enteilee jo pimeitä iltoja. Tunsin itseni tositurkulaiseksi:}}}. Olen muuttunut parissa kuukaudessa juurettomaksi, mutta tarvitsen silti jonkin tukikohdan, ja tällä hetkellä se on Turku.

Ensi viikonloppu on jo melkein täällä!

Minustako ranskan kääntäjä?
Hah, mikä vitsi!!!
Ei tästä tule mitään, en osaa ranskaa enkä näköjään osaa myöskään kirjoittaa... Lähden itkien kotiin. Tai siis Amerikkaan.

Aamulla oli tylsää, ja silti kaikki ajateltavissa oleva tekeminen tympi jo etukäteen. Niinpä mää sit makasin selälläni huoneen lattialla mähöttämässä. Jotenkin uuvutti tää jatkuva myllytys, en jaksanut olla yhtään aktiivinen tai sosiaalinen, vaikka sekin on sopivissa määrin tosihauskaa. Sit tuli koti-ikävä:(. Olisi ihanaa, kun voisi vähän aikaa vaan olla ja levätä.

Lopulta sain revittyä itseni ylös ja ulos. Syksy on täällä! Ostin äitille, Vilille ja Simolle lehtiä kirjakaupasta ja menin sitten Anttilan alakertaan handlaamaan. Mä taidan oikeasti olla vähän kipeä, kun kaikki syömiseen ja ruuanlaittoon liittyvä tuntui tosi vastenmieliseltä. Eikö olisi paljon kivempaa, jos voisi elää tarvittaessa ilman ruokaa, ilman että koko ajan olisi nälkä?

Iltapäivän oon pyhittänyt ahkeralle läksyjenteolle ja sen jälkeen syvennyin Vilman lehtiin.

"Kirjailijakollegat Stephen King ja John Irving ovat julkisesti vedonneet Rowlingiin, ettei Harry saisi tarinan päätteeksi surmaansa." hihii:DDDD

Mun videot on rikki, ja kuolen varmaan, kun enoo nähnyt Lostia kahteen viikkoon. Viime torstain jakso jäi ihan turhan takia väliin, koska olin Kääntiksen pilttibileissä, joissa oli ehkä hiukan väsähtänyttä, kun ei sinne ollut vaivautunut muita kuin me ranskan kääntäjät. Ei omissa yksityisbileissä sinänsä mitään vikaa oo, mut olisin ainakin voinut katsoa sen Lostin ennen kuin menin sinne... Tänä torstaina oli sit kastajaiset, ja oli ehkä vähän ylihauskaa:DDD. Mää oon joskus tainnut mennä avautumaan meidän tuutoreille lukion orjapäivistä ja ne oli saaneet jotain epätoivottuja virikkeitä. Mun piti niiden rastilla esittää kiimaista oravaa... Tosin sain koko meidän ryhmän villittyä mukaan ja me saatiin viisi extrapistettä, ja sitä paitsi me oltiin edellisellä rastilla juotu kulhosta omaa sekoitusta, jossa oli salmaria, siideriä, limsaa ja kahvia, joten sujui ihan luontevasti.

Nyt taas elämä hymyilee. Isi lupasi viedä mut huomenna ulos syömään:}}}.

Vähän oon nörtti. Mä rakastan koulun käymistä:}}}}. Oon tutkinut jotain tunnin ranskankielistä simopitkää artikkelia Pierre Bourdieusta. En tajunnut mitään, mutta oli tositehokas olo.

Kaikki muukin on vaan tosikivaa: se, kun pääsin kauppiksen kuoroon ja italian kursseille (vaikka molemmat tarkoittaakin ihan simppana lisää ohjelmaa kiireiseen elämääni!!!), se, kun vihdoin on tullut niin syksy, että aamulla on kylmä (tulee koulu-olo), se, kun meillä on niin paljon pilttibileitä, että nukun pääasiallisesti iltapäivisin, se, kun meillä on ihan sicavaikeita läksyjä (tänään me käännettiin yhtä lausetta käännösprosessin tunnilla suunnilleen puoli tuntia, läksyksi tuli loput A4 sivusta...) ja varsinkin se, kun alan tajuta mitä meidän opettajat puhuu tunneilla (siis lähinnä ne jotka puhuu ranskaa:}}}).

Viimeinen mähötyspäivä. Enkä mä oo mähöttänyt melkein ollenkaan, vaan ollut pikemminkin ihan superaikaansaava ja hyvä. Oon mm siivonnut keittiön, käynyt kaupassa ja kirjastossa (vaikka satoi kaatamalla argh) ja järjestänyt paperini mappiin. Huomenna alkaa perehdytyskurssi uusille kielenopiskelijoille, ja ainoa asia mistä mä oikeastaan oon huolissani, on se, etten mä aamulla muistaisikaan lähteä mihinkään. Täytyy varmaan laittaa muistutus kännykkään... Mä oon niin innoissani siitä, että pääsen vihdoin kuuntelemaan kaikkea superkuivaa yliopiston kirjastosta ja terveydenhuollosta ja ergonomiasta!

Mä muuten kävin eilen suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen keskuksessa ilmoittautumassa unkarin sivuaineopiskelijaksi! Mä vaan keksin äkkiä sunnutaina, että kun mulla pitäisi olla jokin sivuaine ja pohjoismaisen filologian mä voin saada vasta ensi vuonna, niin miksen mä ottaisi unkaria nyt heti? (Kyllä mä siis aion vielä ottaa sen ruotsinkin...) Unkari vaikuttaa tosimielenkiintoiselta maalta, siinä on sekaisin vähän itä-, etelä- ja keski-Eurooppaa ja unkarin kieli on vaan tosi neron näköistä, joten voisin yhtä hyvin ruveta fanittamaan niitä...:}}}

Ei mulle oikeastaan kai sen kummempaa kuulu...? Mua vaan ärsyttää ihantosi sicana, kun tänään alkoi maailman ehdottomasti paras ohjelma, eli Ögonaböj, ja sit tajusin, että se siirtyy ensi viikosta asti kokonaan digitaaliseksi ja neeejjjj, mulla ei näy fst!!!!!!!!!!!!!!!!! Meillä on kaapeli, ja teeveestä näkyy kaikkia ihan vammasia kanavia niin kuin vaikka Eurosport ja Deutsche Welle, mutta ei tietenkään fst:tä. Mun elämä on pilalla.

Paitsi että Noora tulee mun luo viikonlopuksi, ihanaa:}}}}}}}}}}

Mä ostin uudet farkut ja kengät! Ne tosin romuttaa mun opiskelijabudjetin ihan täysin, vaikkei olleetkaan mitkään kovin kalliit, mutta mitä siitä! Mä olin kuitenkin kesällä kahdessakin paikassa töissä, ja kyllä koulun alkaessa täytyy saada uusia vaatteita. Sitä paitsi mä en voi tajuta sellaista tuuria, että yhden ainoan tunnin sisällä voin löytää tositositosinerot farkut ja ainakin melkein yhtä nerot kengät. Turku taitaa sittenkin olla ihan hyvä paikka.

Mä löysin eilen yliopiston postit, joissa on kutsut ensi viikon perehdytyskurssille, joka siis alkaa keskiviikkona ja kestää perjantaihin. Mun kaikki paperit on nimittäin yhdessä läjässä sängyn vieressä, kun enoo vielä jaksanut järjestellä niitä. Ärsyttävää, mulla ei mitään muuta ookaan kun joutoaikaa, mutta en tietenkään voi käyttää sitä mihinkään hyödylliseen... Yleensä papereiden järjesteleminen on mun mielestä ihan sairaan kivaa, mutta nyt ei oikein inspiroi. Toisaalta kätevää, kun on kaikki käden ulottuvilla, mutta mä ihan varmana hukkaan vielä jotain tärkeää, niin kuin opintotukihakemuksen. Argh, enoo vielä sitäkään lähettänyt!
Niin, siitä kurssista vielä... Mä en millään jaksa odottaa, että se alkaisi, vaikka siellä onkin kaikkea todella hämärää mistä en tiedä yhtään mitä se voi olla, niin kuin esimerkiksi ergonomialuento. Kuulostaa ihan jättemielenkiintoiselta.

Mulla oli muistaakseni jotain muutakin...?
Ainiin, puhuin äsken skypessä mun iki-ihanan perheeni kanssa Amerikkaan. Ne oli just syöneet aamupalaa:}}} Nyt tähän aikaeroon alkaa jo tottua niin kuin kaikkeen muuhunkin. Mä oon huomannut olevani ihan äärimmäisen sopeutuvainen, pystyn kotiutumaan uusiin olosuhteisiin nopeasti ja löytämään kaikesta hyvät puolet. Vähä vaan pelottaa, että kuinka kauan jaksan olla näin positiivinen... Mä oon kyllä suoraan sanottuna ihan pikkuisen kateellinen Vilille ja Simolle, ja mua ärsyttää kun isi ei voinut saada siirtoa sinne Amerikkaan silloin kun mä olin Simon ikäinen. En olis menettänyt yhtään mitään, vaikken oliskaan käynyt Kaarilan yläastetta ja olisin päässyt katsomaan maailmaa. Tosin Vilma varsinkaan ei olisi ollenkaan halunnut lähteä, enkä mäkään kyllä enää kesken lukion olisi lähtenyt... Jotenkin vaan aika nurinkurista, että mä ja isi ollaan koko perheestä ainoat, jotka on ihan innoissaan tästä muutosta. Muut lähti sinne vaan koska oli pakko.

***

 Nyt mä oon viimein keksinyt kaikkea tosi fiksua ja hauskaa tekemistä itselleni. Kävin mm ulkoiluttamassa roskiksiani. Sitä mä en vaan tajua, miksi täällä täytyy olla niin monta eri roskiskatosta. Yhdessä on biojäteastia, toisessa (joka luonnollisesti on ihan eri puolella Yo-kylää) on sekajätteet ja vielä kolmannessa paperinkeräys, mutta lasinkeräyspisteitä on kyllä joka kulmassa...

Mä huomasin äsken myös, että mikron siivoaminen ei oo yhtään hassumpaa puuhaa. Sitä ei oo ilmeisesti ihan hetkeen pesty, joten kätensä jäljen näkee kyllä heti.
Ja mä huomasin pari muutakin, aika kamalaa juttua. Tai se toinen ei oo niin kamala vaan pikemminkin hassu. Mä nimittäin löysin sieltä mikron sisältä käyttöohjevihkosen, jonka kait isi tai äiti on pistänyt sinne ennen kuin mä vein sen autoon muuttopäivänä. Mulle ei vaan tullut mieleenkään, että mikron sisässä voisi olla jotain, varsinkaan kun se vihko oli siellä aika piilossa, niin nyt mulla on erittäin hyvin kypsennetty käyttöohjevihko...
Mutta se toinen juttu on ihan oikeasti kamala. Mä ostin eilen Lidlistä aivan ihanaa cappuccino-jätskiä ja laitoin sen jääkaappini pakastelokeroon. Tänään mä aloin ihmetellä, kun se jätski oli niin kummallisen löysää ja katsoin säilytysohjetta. SITÄ EI SAA SÄILYTTÄÄ PAKASTELOKEROSSA KUIN YHDEN PÄIVÄN ARGHHH! Mua yököttää koko ajatuskin, että pitäisi syödä litra jätskiä tän päivän aikana, olkoonpa kuinka ihanaa hyvänsä...

Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Elämän -ja erityisesti kesäloman- pieniä iloja on:

Herätä ilman herätyskelloa, hyvin levänneenä ja nälkäisenä ja huomata, että vaihteeksi on aurinkoista

Syödä aamiaista sängyssä (olosuhteiden pakosta tosin, koska mun huoneessa on tasan yksi pöytä, jonka tietokone on valloittanut noin 99 prosenttisesti)

Lukea aamun lehdet kaikessa rauhassa välittämättä radion puolenpäivän uutisista tuon taivaallista

Jäädä vielä loikoilemaan pitkin pituutta sängylle auringonläikkään ja haistella ympärillä leijuvaa miehen tuoksua (mulla on nimittäin pinkkiä suihkusaippuaa, jossa on hileitä ja joka jostain syystä haisee ihan miehelle), kunnes aurinko siirtyy eri kohtaan, ja on joka tapauksessa niin kova vessahätä, että on pakko vääntäytyä pystyyn. Ja harkita sängyn petaamista, pukeutumista ja kaupassakäyntiä. Kun se leipä unohtui eilen ja margariinikin on loppu... Vähän kuivaa.

***

Mua kyllä vähän hirvittää toi opiskelu. Mä pääsin niin hilkulla sisään, että musta tuntuu että kaikki muut siellä on jotain ihan ranskaneroja. Mulla oli niin korkeat taustapisteet, ettei kauheasti haitannut vaikkei pääsykoe mennytkään ihan nappiin. Eilen illalla katsoin tv5:ltä säätiedotuksen, enkä tajunnut kuin ehkä joka kymmenennen sanan. Vähä rupesi ahdistamaan. Silti mä oon tosi onnellinen, koska mä oon kuitenkin haaveillut tästä niin kauan. Kääntäjä on ollut mun haaveammatti ainakin lukion kakkoselta asti, ja nyt musta ihan oikeasti tulee kääntäjä. Voiko enempää toivoa? Mä oon niin onnellinen siitä, että tiedän mitä haluan, ja että voin saavuttaa sen!

Senkin kannalta on hyvä, että opiskelu alkaa, että sitten mulla ei oo enää ihan koko ajan aikaa roikkua vaan koneella ja mähöttää ja murehtia ihan turhia asioita. Äsken kun luin Hannan journalin kevään merkintöjä, mulle tuli aika surkea olo, kun tajusin, että meidän taloon on nyt muuttanut ihan vieras oululaisperhe, ja että joku niistä asuu mun huoneessa. Mä en usko, että se enää kolmen vuoden päästä tuntuu yhtään mun huoneelta tai meidän talo kodilta, kun äiti ja isi ja Simo muuttaa sinne takaisin. Sitä paitsi Simo ihan varmana valloittaa joko mun tai Vilman vanhan huoneen mieluummin kuin asuu omassaan, joka on suunnilleen siivouskomeron kokoinen...
Mun on aika tyhmää ajatella kaikkea tätä, koska asiat on nyt ainakin seuraavat kolme vuotta sillä laidalla, että meidän talossa asuu vuokralaiset ja mun perhe asuu siellä Amerikassa. Paluuta ehtii sitten murehtia, kun se on vähän ajankohtaisempi.
Ja se, mitä mä tässä yritin sanoa, on että musta on ihanaa kun opiskelu viimein alkaa ensi viikolla!!!

Pitäisi kai aloittaa virallisesti...? Sain eilen Hannalta kirjeen (mistä muuten SUURI kiitos! Kun on jumittanut viikon verran Turussa täysin eristyksissä kavereistaan, perheestään ja elämästään, pieni tervehdys voi olla elämää suurempi asia:), josta sain idean perustaa oman journalin. Kun nyt kuitenkin asutaan kaikki eri kaupungeissa.
Nyt on tosiaan merkkipäivä. Mä muutin tasan viikko sitten omilleni tänne Turkuun. Alku oli yhtä kaaosta, huoneessa vallitsi kaamea pahvilaatikoiden ja rojun sekamelska, netti ei toiminut eli en saanut kehenkään yhteyttä ja oli vähän koti-ikäväkin... Varsinkin kun kotia ei enää ole, vaan perhe muutti Amerikkaan perjantaina ja mä nään ne seuraavan kerran jouluna. Ei varsinaisesti mikään pehmeä lasku opiskelijaelämään.
Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että alkaa helpottaa. Eilen sain vihdoin viimein netin, ja kirjeen Hannalta ja huoneen järjestykseen. Meseilin vähän Simon ja äitin kanssa, ja me kokeiltiin webbikameraakin. Mä olin tosi ylpeä itsestäni, kun osasin käyttää sitä ilman apua! Joka tapauksessa, ei oo enää niin yksinäinen olo, kun tietää, että saa halutessaan yhteyden kaikkiin tuttuihin ja turvallisiin ihmisiin...

***

Mun mielestä on ihan hassua, miten äkkiä mä oon tottunut asumaan täällä Turussa. Vastahan mä viikko sitten tulin... Melkein huolestuttavaa, ettei enää itketä yhtään. Viikko sitten, kun piti lähteä kotoa ja mun huone oli ihan typötyhjä paria hyllyä lukuunottamatta, ja piti sanoa heihei äitille ja isille, mua itketti ihan kamalasti. Mä porasin melkein koko matkan Turkuun, mikä saattoi olla hiukan vaarallista, koska mä ajoin kuitenkin itse. Silloinkin piti vähän tirauttaa kun oltiin pari viikkoa sitten Samin häissä ja kaikki sukulaiset tuli hyvästelemään meitä (en tiedä kumpi niiden mielestä oli kamalampaa, se että mä muutin Turkuun, vai se että noi muut muutti Amerikkaan:), mutta nyt, kun oon oikeasti täällä, kaikki on vaan uutta ja ihmeellistä. Ja samaan aikaan tuntuu kuin olisin ollut täällä suunnilleen aina. Asiaan voi vaikuttaa sekin, että muuton aiheuttama stressi on nyt ohi ja oon voinut ensimmäistä kertaa suunnilleen koko kesänä ihan vaan rentoutua. Mä oon nukkunut täällä joka yö kuin raskas tukki. Viime yönä mä tosin heräsin kolmelta siihen että mun parvekkeen ovi oli selkoselällään ja ulkona satoi aivan kaatamalla. Se oli jotenkin hassulla tavalla hieno tunne.

Mun molemmat kämppikset on muuten nyt ilmaantuneet. c-huoneessa asuva Taru oli täällä jo silloin kun mä tulin ja a-huoneessa asuva Tiina ilmestyi tänään. Ne tuntee toisensa jo entuudestaan, ja mulla on vähän ulkopuolinen olo, kun niillä juttu kulkee... Tosin mitä mä nyt niiden puheista oveni läpi kuulin ja ymmärsin, ne on kait molemmat hakeneet uutta kämppää syksylle, eli saa nyt nähdä kenen kanssa mä tän vuoden tässä asustelen.

Mulla on aivan mielettömän energinen olo, kun join äsken kahvia ensimmäisen kerran aika pitkään aikaan. Tai siis cappucinoa... Mä kävin tänään kaupassa, mikä oli tosi mahtavaa. Yksinasumisen parhaita puolia on se, että saa itse päättää mitä ostaa kaupasta! Tosin silloin voi käydä niin kuin mulle tänään, kun unohdin ostaa leipää ja puurohiutaleita, mutta haalin mukaani sen sijaan ihanaa suklaacappucinojauhetta ja riisifruttijälkkäreitä. Hyvää ja terveellistä...