Loma

Selvisin hengissä Suomeen. Selvisin Pariisin lumimyräkästä sekaantuneesta liikenteestä, parin tunnin vessattomasta odottelusta lentokentällä, myöhästyneestä lennosta, hyisestä seisoskelusta Helsinki-Vantaan bussipysäkillä yhdentoista jälkeen illalla ja jopa siitä tuskastuttavasta bussimatkasta, joka ei tuntunut koskaan loppuvan. Lopulta olin Tampereella ja tuijottelin silmät väsymyksestä seisovina pakkasöistä kotikaupunkiani taksin ikkunasta yrittäen ymmärtää että olen todellakin täällä. Että viimeiset kolme kuukautta olivat ja menivät, ihan liian nopeasti. Oma elämä ja Suomi ja suomi tuntuvat yhtä aikaa ihan itsestäänselvyyksiltä mutta myös todella kummallisilta ja epätodellisilta. Sopeutuminen kodin tasaisen tylsistyttävään arkeen on ollut se ainoa asia paluussa, josta en ihan vielä ole selvinnyt.

Äiti oli vastaanottamassa väsynyttä matkaajaa, lähinnä koska se halusi heti (kahdelta yöllä siis) esitellä täysin remontoidun keskikerroksen. Kieltämättä täällä on tyylikästä, mutta siinä kohtaa kiinnosti enemmän kuuma glögi ja äitiltä lainattu yöpuku. (Matkalaukku tuli niin hurjan täyteen lahjoja ja muita tuliaisia, etten saanut omia vaatteita mahtumaan kuin muutamat alushousut ja sukat...) Sain myös kuulla, että mulla on seuraavana aamuna kampaaja. Täydellinen ajoitus :D

Kömmin siskon huoneeseen pedattuun vuodesohvaan, ja odotin nukahtavani silmänräpäyksessä, mutta pyörin kuitenkin jonkin aikaa miettimässä kaoottista päivääni... Aamulla mun huoneeseen majoittunut mummu herätti mut vienosti laulamalla - onneksi, koska kampaaja-aika oli jo tunnin päästä tästä. En myöhästynyt kuin viisi minuuttia, ja oli oikein antoisaa selostaa syksyn tapahtumat kampaajalleni. Siis käsitättekö, voin puhua suomea, ja kyllä sitten puhuinkin, silmät ja suut täyteen ja söin samalla geisha-suklaata. Kampaaja kysyi suunnilleen heti ensimmäisenä, ilmeisesti ihan vitsinä, että löytyikö sieltä heilaa matkaan. Hmm...

Loma on sujunut lähinnä kotona mähöillen. Kavereita kävi kylässä, autoin mummua hermojeni mukaan joulusähläyksessä ja yritin olla ahdistumatta isossa tyhjässä talossa kun muilla oli omat menonsa. Oon katsonut elokuvia, lukenut vissiin kolme romaania tähän mennessä ja ikävöinyt Ranskaan. Kylpenyt kylpytynnyrissä (kamala sana jos saan huomauttaa), SAUNONUT sydämeni kyllyydestä, nauttinut talvisäistä - siis ihan todella, lunta on ja tulee vain tasaisella syötöllä lisää, mikä ei varmaan kenellekään lukijoista ole mikään uutinen mutta mulle tällä hetkellä todellista eksotiikkaa. Samoin kuin yli kymmenen asteen pakkaset... Oon saanut Ranskasta tiedotteita, että siellä on lämmintä +10.

Mutta vaikka loma onkin ollut ihan kiva ja tuli ehdottomasti tarpeeseen, oon koko ajan ollut mielessäni kiitollinen ettei mun vielä tarvi jäädä tänne. Tunnen itseni hyvin epäkiitolliseksi, mutta tuntuu etten ole vielä ehtinyt nähdä yhtään mitään, että Ranskaan tutustuminen on vasta alkutekijöissä. Lisäksi tunsin jo Charles de Gaullella saavani allergista ihottumaa kun kuuntelin muiden lennolle tulevien suomalaisten keskustelua. Olin ehtinyt unohtaa miten kauheita suomalaiset on päivittelemään ja marisemaan kaikesta turhasta (tai ehkä ranskalaisetkin on, ja mä en vain ymmärrä niiden puhetta niin hyvin, mutta sitä parempi mulle...).

Vielä on kuitenkin pari lomapäivää jäljellä. Puolitoistavuotiaat serkkuni vanhempineen tulevat ylihuomenna kylään, ja torstaina mä pakenen tätä seurakuntaa Turkuun ottamaan uuden vuoden ja vuosikymmenen vastaan kavereiden kanssa siellä :)

Umbrella!

Leave me a comment saying "umbrella," and I'll respond by asking you five questions so I can get to know you better. Update your journal with the answers to the questions, and include this explanation in the post and offer to ask other people questions.
 1. Kauanko oot nyt joululomalla Suomessa?

Kaks viikkoa. Meillä alkaa syyslukukauden viimeinen viikko 4. päivä tammikuuta, joten palaan jo lauantaina heti uudenvuoden jälkeen. Kaisa laskeskeli jo joskus lokakuussa kalenterin kanssa, miten se saisi maksimoitua Suomessa vietetyn ajan, mutta mulle kaks viikkoa lomaa on ihan riittävästi. Mulla ei ole ikinä täällä mitään tekemistä (lähinnä koska omaa laiskuuttani mökkiydyn Kalkkuun), meillä ei ikinä ole ketään kotona (...) ja sitä paitsi, kyllä mä ehdin sitten vaihtovuoden jälkeen taas viettää ihan riittämiin aikaa Suomessa. Sitä taas en tiedä palaanko ikinä enää juuri Grenobleen. (kuin pitkästi voi vastata näinkin yksinkertaiseen kysymykseen...?)

2. NO KERRO NY LISÄÄ MAXIMESTA! Esim. ikä, ulkonäkö, kengännumero, pääaine ja onko sillä ollut pienenä marsua.

Marsusta en tiä, mutta niillä on kissa. Se on mua melkein tasan kolme vuotta vanhempi, kengännumeroa en tiä mutta on isompi kuin mulla ja pienempi kuin mun pikkuveljellä eli joku 40-47. Se lukee jotain kemiajuttua ja siitä valmistuu nyt keväällä insinööri. Ja se hakee syksyksi töitä Suomessa Ü Sen vanhemmat asuu noin 50 kilometrin päässä Grenoblessa pikkukylän keskustassa ja ne omistaa sekatavarakaupan jonka yläkerrassa ne asuu. Maximella on pikkuveli josta tulee ravintolakokki ja joka rakentaa niille kotiin omaa elokuvasalia. Ulkonäköä EN aio ruveta selostamaan vaan saatte ihan ite nähdä joko kun tuutte mua moikkaan keväällä Ranskaan tai sit kun se tulee Suomeen käymään ;) Mutta kuten Anna sanoi, aika ranskalaisen näköinen (mun mielestä ehkä jopa vähän italialaisen...?)

3. Ootko tällä hetkellä ajatellut muuttaa ihan kokonaan Ranskaan ennemmin tai myöhemmin, vai ootko edelleen kuitenkin sillä kannalla, että huolimatta Maximesta ja muista Ranskan kivoista asioista susta tulee ihan vaan tylsästi suomalainen kääntäjä tai joku vastaava?

En mä osaa tehdä suunnitelmia ihan hirveän kauas tulevaisuuteen. Tämän hetken suunnitelma on palata viimeistään syksyllä Suomeen ja hoitaa opiskelut loppuun (mieluiten siinä kahdessa vuodessa) ja sitten olisin vapaa lähtemään ihan mihin vain huvittaa. Tällä hetkellä ajatus siitä että viettäisin ihan koko loppuelämäni Suomessa ahdistaa aika paljon... Ranskassa viihdyn hyvin, mutta toisaalta maailmassa on vaikka kuinka paljon uusia ja jänniä paikkoja. Saa nähdä :)

4. Mikä on kivoin vaate/tavara mitä oot ostanut Ranskasta?

Juuri tällä hetkellä kivoimmalta tuntuu superpaksu neuletakki, joka ei ole todellakaan nätein tai edustuskelpoisin vaatteistani tai edes erityisen ranskalainen, mutta ehdottomasti lämpimin... Mutta oikeastaan... vaikea sanoa. Eniten oon varmaan käyttänyt mun ruskeaa nahkalaukkua jonka ostin 8 eurolla torilta. Ja rakastan mun uutta talvitakkia!

5. Entä paras ruoka, mitä oot siellä syönyt?

Hui, niitä on ihan kauhean paljon (ja sen kyllä näkee, varoitan jo etukäteen...)! Suolaiset crepit, jouluhalko, churrosit, kaikki ihanat juustot... Kivointa on ehkä tehdä raclettea isolla joukolla! Ruoka siinä ei ole ihan hirveän erityistä (keitettyjä perunoita, leikkeleitä ja raclette-juustoa jota sulatetaan ja kaadetaan kaiken päälle) mutta tilanteena se on aina yhtä mukava.

Joulukuu, osa 2

14.12.09

Hmm, jotenkin on blogin kirjoittaminen unohtunut taas viime aikoina. Viime maanantaina tajusin, että tällä viikolla palaan Suomeen. Ja että sitä ennen on ihan PARI juttua tehtävänä. Joten oon ainakin vähän ryhdistäytynyt. Lisäksi tällä viikolla oli jälleen partiokokous, jonka tällä kertaa vedin yksin. Tai siis Chloé ja Albane eivät olleet paikalla, mutta Chloé oli kyllä värvännyt mulle apujoukkoja paikalle. Päävastuu oli kuitenkin mulla, ja olin aika hermostunut etukäteen…

Mutta niin, oon oikeasti viettänyt hyvin paljon aikaa yliopistolla viime aikoina. Keskiviikkona oli taas luentoja puoli seitsemään asti, torstaina vietin luennon jälkeen suurimman osan iltapäivää Simonen kanssa vidéothequessa katsomassa tenttimateriaalina olevaa dvd:tä ja perjantaina tutustuin yliopistomme kirjastoon, kun tulin siihen tulokseen, että esseen kirjoittaminen saattaisi siellä sujua paremmin kuin kämpillä. Sain koko jutun, aloituskappaletta lukuunottamatta, kirjoitettua kolmessa tunnissa, ja olin oikein tyytyväinen itseeni. Laadusta en menisi puhumaan, mutta toisaalta musta tuntuu että saan täällä huomattavan vähällä vaivalla ihan hyviä arvosanoja (toisaalta voi olla, että saan jotain anteeksi senkin takia, että olen ulkomaalainen), joten miksi vaivautua panostamaan :D

Torstai-iltana olin Kaisan, Simonen, aiemmin vaelluksella tapaamani Corinnan sekä englantilaisen Emilyn kanssa katsomassa Lizin kuoron joulukonserttia. Kuoro koostui pääasiassa vaihtareista ja ohjelmisto oli sen mukainen: joululauluja ympäri maailmaa. Kiinasta, Haitista, Ruotsista… Tunnelma oli katossa! Lähdin tämän jälkeen vielä Lizin, Emilyn ja Corinnan kanssa lasilliselle Notre Damen aukiolla, ja oli ehkä ihan paikallaan vähän tuulettaa päätä raskaan opiskelun jälkeen.

Perjantai-iltana Maxime vei mut couscous-ravintolaan syömään (tarina annoksesta joka oli kuin olikin isompi kuin syöjän vatsa…), mutta jotenkin päästiin sinne taas vasta lähempänä kymmentä. Ensin vierähti hyvän aikaa viereisessä irkkupubissa!

Lauantaina, kuten jo mainitsin, olin jälleen vetämässä jeannette-kokousta. Sain homman pysymään hallinnassa ilman suurempaa kaaosta, joskin yksi tytöistä sai kesken kaiken ihan hysteerisen itkukohtauksen, eikä osannut selittää asiaa paremmin kuin että hänelle vain tuli yhtäkkiä surullinen olo. Lapset… Toinen ikävämpi juttu oli, että yhden laumalaisen isä oli aiemmin samalla viikolla kuollut, ja yllättäen jäi mun tehtäväkseni kertoa pikkuisille miksi Maïlys ei ole tullut kokoukseen tänään… Tehtiin yhdessä hänelle kortti ja se annettiin luokkakaverin välitettäväksi. Paikalle kokoukseen pelmahti myös alueen pedagogiavastaava, keskustelemaan ”pedagogisista ongelmista laumassa”. Joo-o.

Tämän jälkeen olin taas, kuten tavallista aika uupunut ja lisäksi ihan umpijäässä, joten jätin johtajaillallisen väliin ja ajelin ratikalla ruokakaupan kautta kotiin. Ulkona oli kaksi astetta lämmintä ja vettä tuli taivaan täydeltä (joskin Lizin mukaan sade on täällä ”melkein jopa miellyttävää – se sentään lakkaa joskus”, toisin kuin Birminghamissa talvisin ilmeisesti), mutta Casinon parkkipaikalla näkyi useampia autoja, joiden katoilla oli valtavia lumikinoksia. Päivä päivältä lumi (ja samalla hyytävä kylmyys) laskeutuvat vuorilta kohti Grenoblea ja kampusta, ja mä varaudun hamstraamalla villapaitoja, ylipolvenvillasukkia ja villasukkahousuja… En halua ajatella miten selviän joululomasta Suomessa, kun mulla on nyt jo (vielä plussan puolella) koko talvivaatearsenaalini käytössä, ja palelen ihan jatkuvasti :( Äiti vielä piristi ilmoittamalla, että lähiaikoina on luvassa tosi kylmää. Yää, en tuu sinne!

Sunnuntain vietin hyvin tiiviisti Maximen sohvalla, ja se toisella sohvalla, kummallakin superseurallisesti tietokone sylissä. Tehtiin koulutehtäviä koko päivä, paitsi sen pari tuntia, kun pääsin ajelulle Moiransiin ja lounaalle vanhempien kanssa… Maxime pelotteli mua koko aamun että joudun syömään ostereita ja jännitin miten selviän tästä koettelemuksesta (yleensä en ole erityisen nirso, mutta ajatus siitä että pitää syödä jotain mikä ei ole vielä kuollut saa mut väkisin kakostelemaan). Onneksi tämä osoittautui pilaksi, tai sitten sen vanhemmat olivat säälineet suomalaisraukkaa, ja tarjolla oli hanhenmaksaa, kanaa ja kurpitsamuhennosta. Jälkiruokaleivoksen jälkeen tunsin oloni lähinnä jättimäiseksi m&m-karkiksi (lue: palloksi) ja Maximen isä vielä ihmetteli mitä vikaa mun ruokahalussani on kun en ottanut toista leivosta… Itse hän söi kanan pään, joka oli ystävällisesti asetettu tarjottimelle mua tuijottamaan :|

Illalla yhdeksän aikaan palasin Berlioziin – ja muistin unohtaneeni Katyan synttärit. Hain huoneestani viinipullon, askartelin viidessä minuutissa kortin ja liityin meluavaan seurueeseen keittiöön. Tunsin läsnäolijoista Lizin, Mikeyn ja muutamia Katyan kavereita ulkonäöltä. Ja siis tietty synttärisankarin itsensä. Illan aikana tutustuin ranskalaiseen naapuriini Borikseen (tiettävästi käytävän ainoa ranskalainen), saksalaiseen Sebastianiin ja Katyan meksikolaisen opiskelukaveriin Adrianaan. Itse sain todeta olevani ”se kuuluisa blondi suomalainen” josta kaikki olivat kuulleet mutta eivät olleet nähneet (jännittävää…), ja ensin melkein kaikki olettivat munkin olevan venäläinen. Jes. Tosin yksi luuli myös ranskalaiseksi mistä olin erittäin otettu, vaikkei kyseinen henkilö puhukaan lainkaan ranskaa. Adrianan, Mikeyn ja Lizin kanssa puhuttiin enimmäkseen englantia, ja huomasin kauhukseni välillä kesken lauseen vahingossa vaihtavani kielen ranskaksi, tai vastaavani ranskaksi (luullen itse siis koko ajan puhuvani englantia). Auts.

Olo alkaa olla vähintään puolikielinen, kun suomikin on jotenkin ihmeellisesti kangistunut. Ihan kuin unohtaisin aina yhden suomenkielisen sanan kun opin uuden ranskankielisen… Kuten sanottu englanti on ihan hukassa ja ruotsia en varmaan saisi sanaakaan ulos suustani jos pitäisi yrittää. Ranska tulee välillä niin sujuvasti ja luontevasti, että mulle on jotkut ranskalaisetkin sanoneet, ettei mulla ole lainkaan aksenttia (…), mutta sitten on niitä päiviä, kun pudottelen sanoja TÖKS TÖKS TÖKS. Kuten vaikka lauantaina kokouksessa, kun jouduin kysymään kahdeksanvuotiailta jeannetteilta noin joka toista sanaa. Onneksi niitä ei tunnu haittaavan toimia mun ranskanopettajina, päinvastoin!

Joulukuu, osa 1

VIHDOIN seuraa päivitystä. Osittain pitkä tauko johtuu omasta saamattomuudesta (ja kiireistä seliseli), osittain koulun vammaisista koneista, jotka eivät joko tunnista mun muistitikkua tai sitten eivät muuten vain jostain syystä X anna mun julkaista tekstiä blogissa, grrrrh :| Laitan tämän kahdessa osassa, ettei tule liian pitkää. Tässä siis joulukuun alusta itsenäisyyspäivään asti:

8.12.2009

Mun ei ollut tarkoitus tehdä viikonloppuna mitään erityistä, mutta jotenkin taas eksyin moniin hauskoihin paikkoihin ja tilanteisiin. Torstaina ja perjantaina horrostin iltapäivät omassa huoneessani, vaikka olinkin nukkunut virkistävät kymmenen tai yhdentoista tunnin yöunet alle. Välillä vain tarvii ottaa vahinkoja takaisin…

Torstai-iltana lähdettiin kuitenkin Katyan kanssa keskustan joulumarkkinoita katsastamaan. Victor Hugon aukion olivat jo viikonloppuna vallanneet valkoiset teltat, mutta vasta keskiviikkona markkinat aukesivat yleisölle. Sateesta huolimatta sain ekaa kertaa koko syksynä (talvea tässä kaiketi jo eletään, ainakin kalenterin mukaan?) joulutunnelmasta kiinni, kiitos hehkuviinin ja live-joulumusiikin. Kierrettiin kaikki kojut läpi, mutta onnistuttiin vielä sentään hillitsemään itsemme pahimmilta ostohimoilta. Katya osti yhden joululahjan ja sitten syötiin illalliseksi rove tartiflettea.

Palasin kämpille kääntymään, ja törmäsin keittiössä Liziin joka yritti houkutella mua lähtemään ulos hänen ja jonkun Australiasta vierailulle tulleen kaverin kanssa. Olin kuitenkin jo aiemmin päivällä luvannut Federicalle mennä elokuviin sen ja parin muun vaihtarin kanssa, joten lähdin vähän ennen kymmentä ratikalle. Meidän kahden lisäksi paikalle tuli saksalais-brasilialainen Hanna sekä toinen Federica (yllättäen Italiasta), ja mentiin katsomaan Drôle de Noël de Scrooge (en muista suomenkielistä nimeä, vaikka oonkin lukenut kirjan joskus vuonna kuokka ja kivikirves). Leffa oli kamalan pelottava, tai mä ainakin säikyin joka ikistä mörköä, mutta musiikki oli jälleen aivan ihanaa :)

Perjantai-iltana houkuttelin töihinsä uppoutuneen Maximen mun kanssa ihailemaan joulutunnelmaa kaupungille. Ostin pikkusiskolle joululahjan (sain itse korvakorut, wii!) ja tällä kertaa maistettiin chartreusella ryyditettyä kaakaota. Kylmä yllätti kuitenkin aika pian, ja lähdettiin Metropolitainiin aperitiiveille ja sieltä viereiseen italialaisravintolaan syömään.

Lauantaina oli vuorossa jälleen pikkupartiolaisten kanssa mellastusta. Mun ryhmäni askarteli pahvilaatikoista puita näytelmälavastukseksi, ja jotenkin onnistuttiin sotkemaan koko kolo vihreään ja ruskeaan maaliin. Vaatteista nyt puhumattakaan. Kirjoitettiin myös kirje Suomeen sudenpennuille, ja Christine tuli nappaamaan meistä pari edustuskuvaa (joita en valitettavasti tänne voi laittaa, pienten vanhemmilta pitäisi ensin saada lupa ja njanjanjaa). Olin tämän reilun kolmetuntisen toimintatuokion jälkeen niin poikki, että nukahdin Maximen sohvalle noin viisi minuuttia saapumiseni jälkeen. Ihan ihmeelliseen mykkyrään vielä, sen jälkeen pää kääntyi vain yhteen suuntaan. Olin ajatellut viettää ihan hiljaisen koti-illan tämän jälkeen, mutta Maxime olikin saanut kutsun unkarilaiselta ystävältään tulla syömään, joten päädyin illallistamaan viiden miehen, gulassikeittopadan ja äärettömän mielenkiintoisten jalkapallo- ja rugbykeskustelujen parissa…

Sunnuntaina lähdin Federican, Hannan ja parin muun vaihtarin kanssa Lyoniin katsomaan Fête des lumièresia. Seuraava selostus on kopioitu mun päiväkirjastani.

9:30 Tapaaminen Grenoblen rautatieasemalla. Paikalla: minä.

9:35 Muut (Federica, Hanna, belgialainen Karen, Mysteerinen Italialainen Poika sekä kiinalaiset Tina ja Lucia) saapuvat. Odottelemme Federica II:ta.

9:40 Karen puhuu puhelimessa FII:n kanssa. Asuntolassa on tapahtunut murtovarkaus, ja FII sanoo tulevansa myöhemmällä junalla. Karen jää odottamaan.

9:42 Juna Lyoniin lähtee. Valitettavasti me ei olla kyydissä, vaan saavutaan laiturille juuri parahultaisesti katsomaan etääntyviä perävaloja. Seuraa tunti hengailua aseman odotussalissa.

10:42 Uusi yritys. Kiivetään toiseen kerrokseen ja matka alkaa.

12:11 Saapuminen Lyoniin. Ulostautuminen rautatieasemalta. Huomataan, ettei tiedetä missä ollaan ja palataan takaisin sisään. Kiltti setä antaa meille kuusi karttaa ja opastaa keskustan asemalle menevään junaan.

12:45 Keskustan asemalla. Astutaan ulos, ja silmiemme edessä leviää jumalainen näky: JOULUMARKKINAT! Viisi kertaa isommat kuin Grenoblessa. Seuraa kojujen kiertelyä, miljoona valokuvaa, jännittäviä makuelämyksiä (mm lounaaksi nautittu biisonivoileipä), kakun näköisiä saippuoita…





Federica, Hanna ja Tina

15:30 Suunta kohti keskustaa ja Place Bellecouria, missä odottaa valtava maailmanpyörä (ei menty kyytiin :() sekä Hannan italialainen poikaystävä – varsinainen murheenkryyni.

16:15 Noustaan kukkulalle, vanhaan kaupunkiin. Pällistellään erinäisiä kirkkoja ja monumentteja juhlavalaistuksessa.

17:00 Joukkueemme alkaa väsyä, sataa ja on pimeää. Laskeudutaan maan tasalle, tarkoituksena etsiä kahvia ja sateensuoja. Hanna haluaa glögille poikaystävänsä kanssa toiselle puolen keskustaa.

19:00 Kävellään edelleen, ympäri keskustaa etsien Hannan poikaystävää. Nähdään matkan varrella vilahduksia valoshow’ista. Lopulta ei päästä väentungoksen ja järjestyspoliisin takia glögipaikkaan.



19:10 Istutaan lähimpään kahvilaan. Ollaan kaikki väsyneitä, puolet porukasta kipeitä. Kahvi auttaa. Kahvi on kaveri.

20:20 Hannan poikaystävä ei edelleenkään ole saapunut.

20:30 Saadaan vihdoin taivuteltua Hanna lähtemään ulos (ollaan jo missattu ilotulitus :(), ja kas vain, poikaystävä kavereineen löytyy kadun toiselta puolen…!

21:00 Iltapalaa ja iltavalaistun Lyonin ihailua.



21:12 Jonotetaan metroon. Jonotetaan. Ihmisiä edessä noin 200 m, aikaa junan lähtöön puoli tuntia. Hmm.

21:33 Pingotaan metrolta junaan. Leimauslaitteet eivät ole toimineet, mikä huomataan vasta junassa. Samoin kuin se, että olemme väärässä junassa… Määränpää on toki oikea, mutta juna on TGV (suomeksi: paljon kalliimpi kuin tavallinen juna mihin meillä oli liput)

22:50 Perillä Grenoblessa. Konnari ei tarkistanut lippuja ja voimme huokaista helpotuksesta.

Melkoinen reissu siis, mutta selvittiin kuitenkin hengissä…

Suomi-viikonloppu à la française

Oon luvannut tänään palauttaa kaks artikkelia ryhmätyötä varten ja ne olis aika lailla pakko tehä ennen lounasta - sen jälkeen oon koko iltapäivän luennoilla (puol seiskaan, yää), meen suoraan partiokokoukseen ja sieltä Kaisan luokse syömään... Kiva päivä siis tiedossa :) Alkoikin hyvin, aurinko paistoi ja paljasti vihdoin sumupilvien takaa vuoret, jotka olivat saaneet parin päivän poissaolonsa aikana valkoisen huurrekuorrutuksen. Tellement joli!

***

Aika vauhdikas viikko jälleen takana. Laatuaikaa suomalaisten kanssa, ja hyvin suomalaista syyssäätä… Ostin talvitakin, kun vihdoin sain tarpeeksi jatkuvasta palelusta, ja italialainen Federica kysyi multa, miten voin palata enää Suomeen. Täällä on kuitenkin vielä lähemmäs kymmenen astetta lämmintä päivisin, eli ei ihan varsinaisesti talvista, mutta en kuitenkaan viitsi vapaaehtoisesti palella. Ehkä mua ei vain ole tarkoitettu elämään niin arktisissa oloissa ;)

Perjantaina saapui Carina. Se oli liian fiksu ja osasi hypätä pois jo kampuksen asemalla, kun taas mä olin mennyt vastaan Grenoblen keskusrautatieasemalle… Pieniä alkuvaikeuksia siis, mutta löydettiin kuitenkin lopulta toisemme! Ensimmäinen projekti oli ruoan ostaminen illan Suomi-illallista varten (no oikeastaan kai pitäisi sanoa ehkä Ruotsi-illallinen, kiitos vain Ikea…). Kaupungista tarttui mukaan ranskalaisvahvistuksiksi juustoja, viiniä ja tuoretta patonkia, mutta illan menu oli kuitenkin hyvin perinteisen pohjoismainen: lihapullia, muusia, pipareita ja glögiä :)

Ennen varsinaista ruoanlaittoa jynssättiin Carinan kanssa puolet keittiöstä edes suunnilleen käyttökelpoiseen kuntoon. Aamulla olin törmännyt hyvin tuohtuneeseen siivojatätiin, joka oikean syyllisen puutteessa kaatoi tuohtumuksensa mun niskaan. Keittiö oli suoraan sanottuna ihan järkyttävässä kunnossa, kiitos mun englantilaisten naapureiden, joilta oli lähtenyt mopo keulimaan oluen, pöytäjalkapallon ja jostain syystä myös ketsupin kanssa. Tätä viimeksimainittua oli ruiskuteltu pitkin huonetta seiniin, lattioihin ja ruoanlaittotasoille… KIITOS!

Kaisa ja Saku (joka saapui Grenobleen keskiviikkona) liittyivät iloiseen seurueeseen kahdeksan maissa – sitä ennen joukkoon oli jo ehtinyt soluttautua kiinalais-amerikkalais-englantilais-ruotsalainen naapurini Mikey (tai siis lähinnä hän kai on amerikkalainen, mutta amerikkalaiseen tapaan hänellä on perhettä vähän joka puolella maailmaa)… Onnistuttiin kuluttamaan ruoan kokkailuun ja syömiseen koko ilta, ja todettiin vihdoin yhdentoista maissa että voisi olla aika siirtyä kaupunkiin jos halutaan ehtiä johonkin baariin ennen kuin ne menee kiinni.


Illan aikana käytiin Tord Boyaux’ssa (joka ristittiin ääntämisvaikeuksien vuoksi uudelleen törppöjööksi), missä ensimmäisen viinipullon jälkeen oli sitten hiukan kommunikointivaikeuksia tarjoilijan kanssa. Se kai luuli että me ollaan lähdössä (???) ja seurauksena oli, että talo tarjosi seuraavan pullon. Ei valittamista, vaikkei me ihan vielä oltukaan mihinkään menossa!

Jossain vaiheessa ulostauduttiin tarkoituksena tutustua johonkin toiseenkin korttelin pikkubaareista, ja törmättiin kätevästi kadulla Maximeen ja sen kavereihin ja totta kai liityttiin niiden seurueeseen :) Kahden baarin jälkeen todettiin että (jälleen kerran) viimeinen ratikka on jo mennyt, mutta onneksi saatiin kyyti kampukselle… Mä nukuin kotimatkan Maximen olkapäätä ja Carina mun olkapäätä vasten.

Seuraavana päivänä shoppailimme miesten- ja ihan vähän myös naistenvaatekaupoissa. Tai no, mä lähettelin tekstiviestejä ravintolan varausta varten ja Carina valikoi noin tunnin verran paitoja veljilleen. Mutta jotenkin mullekin kyllä tarttui matkaan taas ties mitä :S Niin ja maistettiin vihdoin churroseja, jotka on kummallisuudessaan poltelleet mua jo pitkään. Sokeroituja, rasvassa uppopaistettuja taikinapötköjä, jotka maistuivat itse asiassa ihan munkilta. Nam!


George on jalkautunut Grenoblen katukuvaan…

Illalla vähän jännitti miten meidän syömisen kanssa käy, kun Maxime ei ollut kovasta yrityksestä huolimatta saanut tehtyä pöytävarausta yhteenkään Grenoblen fondue-paikoista. Lähdettiin vähän ennen kahdeksaa palloilemaan kaupunkiin, mutta saatiin sitten kuitenkin todeta että kaikki paikat on tupaten täynnä. Ratkaisu ongelmaan: ota aperitiivi, älä ressaa, myöhemmin sit!

Ensimmäisessä aperitiivipaikassa oli söpö vessa, hyviä juustoja ja meidän lisäksi vain yksi seurue ruotsalaisia, eli aika rauhallista. Seuraava aperitiivipaikka oli täpötäynnä ja siellä Maxime tilasi pöydän täyteen shotteja, sillä seurauksella että melkein myöhästyttiin puoli yhdentoista pöytävarauksestamme (tai siis myöhästyttiinkin mutta ei niin paljon etteikö vielä olisi päässyt sisään :D)


Killer, Baiser de diable ja mitä niitä muita olikaan…

Fondue-paikka oli ehkä maailman söpöin, värikkäät leipäkorit roikkuivat katosta ja vaikka paikka olikin täynnä, tunnelma oli lähinnä kotoisa. Tilattiin yksi perinteinen juustofondue sekä listalta suoraan silmille hypännyt suklaafondue. Taivaallisen hyvää, ja, niin kuin Carina osuvasti huomautti, energiaa tästä ateriasta olisi riittänyt maratonin juoksemista varten…

Ei juostu sunnuntaina maratonia, mutta käytiin sentään torilla ja noustiin Bastillelle. Kylläkin köysiradalla, mikä oli myrskyisästä tuulesta johtuen ainakin mulle erittäin hermojaraastava kokemus – olin ihan varma että nyt vihdoin tapahtuu se, mitä ei ennen ole käynyt, ja pallukat tippuu alas pitkin vuorenrinnettä ja me kuollaan kaikki. Selvittiin kuitenkin hengissä ja alas laskeuduttiin turvallisesti jalan…


Hatusta kiinni, ettei tuuli vie!

Alkuviikon olen taas yrittänyt toipua viikonlopusta sekä sopeutua ensinnäkin sunnuntai-illan myrskyn jälkeen entisestään kylmentyneeseen ilmaan ja siihen tosiasiaan, että joululomaan on enää kolme viikkoa. Pian oon Suomessa ja sitä ennen pitäisi ehkä vähän panostaa joihinkin koulujuttuihin (…) ja ostaa tuliaisia yms. Kääks :/

Kaikki hauska on hyväksi vatsalle

Eli syntymäpäivät sekä viikonloppu, jonka aikana söin pääasiallisesti kakkua…

Olen edelleen sitä mieltä, että omista syntymäpäivistään kannattaa pitää meteliä. Tämä viikonloppu on ollut yksi parhaista aikoihin – mikä on paljon sanottu, kun rupeaa muistelemaan mitä kaikkea oon tehnyt viime aikoina.

Berlioziin mua juhlistamaan torstai-iltana saapuivat:

Liz, Jamie, Simone, Mairi, Katya ja Kaisa

Kuva on tosin jo ratikkapysäkiltä lähtökuopista kohti beaujolais-festivaalia. Aperitiiveilla olivat mukana myös belgialaiset Natalie ja Charlotte sekä totta kai Maxime, joka sitten skippasi (ekaa kertaa opiskelu-uransa aikana!) beaujolais’n ja lähti kämpilleen lukemaan. Sellaista se on olla vikan vuoden opiskelija… Sain siltä syntymäpäivälahjan sijaan kutsun seuraavaksi illaksi ”tehdä jotain” eli luvassa oli yllätys :)

Meidän Ryhmä Rämä seikkaili sitten noiden muidenkin edestä keskustassa, missä oli kymmenen jälkeen jo täysi hulina päällä ja kaiken sekasorron keskellä vilisi myös suojavarusteisia poliiseja. Maxime oli varoittanut mua että useimmiten juhlat päättyvät melko väkivaltaisesti, eikä mekään sitten viivytty kaduilla kuin sen aikaa, että tyhjennettiin porukalla pullo beaujolais’ta ja näyttäydyttiin, sitten kierrettiin erinäinen määrä pikkubaareja. Mun oli hyvin vaikeaa pitää naama edes jotenkin peruslukemilla, kun London Pubin ylijörö ovimikko toivotti mulle hyvää syntymäpäivää samalla kun lähes kirjaimellisesti tyrkkäsi meidät ovesta sisään. Ilmeisesti edellä kulkeneet Liz ja Katya olivat vinkanneet häntä merkkipäivästä.

Perjantaiaamuna pää särki, huulet ja hampaat olivat violetit ja jääkaappi täynnä yli jäänyttä kakkua sekä kuohuviiniä. Mahtavat lähtökohdat päivälle kuin päivälle. Jotenkin sain itseni kuitenkin sen verran kuosiin että sain valmisteltua seuraavan päivän partiokokousta, ja pitkien päiväunien ja pitkän päiväkävelyn jälkeen olo oli jo ihan sellainen että voisihan sitä vaikka illalla johonkin ulostautuakin (Maximen opiskelukaveri Anne kysyi multa kerran, miten saan päivät kulumaan, kun mulla on vain 13 tuntia kursseja viikossa, enkä oikein osannut vastata – tuntuu siltä etten tee mitään mutta kummasti aika vaan kuluu kaikennäköiseen puuhasteluun ja puuhastelemattomuuteen).

Maxime haki mut kahdeksan jälkeen ja lähdettiin ajamaan kohti yllätyskohdetta, joka paljastui Bastillen ravintolaksi…! Olin jo aiemmin kuullut, että se on Grenoblen paras ravintola – ”vähän kallis, mutta hyvin romanttinen”. Niin totta, ja lisäksi maisemat oli ihan mahtavat. Ilta oli kirkas, joten sieltä korkealta näkyi koko Grenoble iltavalaistuksessa. Ympäröivät vuoret erotti lähinnä vähän taivasta tiheämpänä ja mustempana pimeytenä ja tietenkin laskettelukeskusten valoina.

Ravintola oli tosi tyylikäs, mutta ei kuitenkaan liian tyrmäävällä tavalla. Tunnelmaa rentoutti osaltaan myös suurimman osan ravintolasalia valloittanut kovaääninen seurue brittejä ja amerikkalaisia. Niiden ja meidän lisäksi sinne mahtuikin sitten vain yksi perheseurue ranskalaisia. Kaikki olivat syntymäpäivän vietossa, mutta mä olin ainoa joka ei saanut kakkua tähtisadetikun ja laulun saattelemana – ja olen erittäin kiitollinen Maximelle tästä huomaavaisuudesta, en olisi ehkä kestänyt olla koko salin huomion keskipisteenä ja kuunnella niiden jenkkien epävireistä ”happy birthday to youuuuu” –versiota :S

Paikan erikoisuutena oli hanhenmaksa, ja Maximea selkeästi poltteli hanhenmaksa-menu, mutta koska mä olin synttärisankari, eikä kyseinen herkku ole tehnyt muhun ihan niin suurta vaikutusta, että haluaisin syödä sitä kolmen ruokalajin edestä, valittiin toinen menu. Joka sekin sisälsi ihan runsain mitoin hanhenmaksaa :) Ehkä jännittävin osuus oli alkupalaa edeltänyt mise en bouche, joka tarjoiltiin suunnilleen munakupin kokoisista astioista, ja sisälsi kuohkeaksi vatkattua vuohenjuustoa, saksanpähkinöiden ja graavilohisuikaleiden kera. Namnam!

Syömisen jälkeen ihailtiin vielä hetken aikaa maisemaa alas laaksoon, mutta lämpötila oli siellä ylhäällä melko arktinen, joten aika pian piti palata kämpille lämmittelemään…

Lauantain projekti (kakkuaamiaisen jälkeen!) oli eka oikea partiokokous pikku-jeannettejen kanssa. Tapasin Chloén ja Albanen etukäteen kololla ja käytiin pikaisesti läpi kokouksen kulku (erinäisten sairastumisten ja Milanon matkojen sun muiden takia ei oltu ehditty oikein kunnolla valmistautumaan aiemmin… :s). Ekan reilun tunnin pidettiin ”työpajoja”, joissa pikkuiset saivat harjoitella näytelmää, lauluja tai runoja valintansa mukaan sekä valmistaa lavasteita näytelmän esittämistä varten. Kyseessä on jeannettejen vuoden projekti, joka huipentuu keväällä esiintymiseen vanhainkodissa… Vähän etukäteen mietitytti, miten tollaiset 8-10-vuotiaat jaksaa niin kauan keskittyä yhteen projektiin (erityisesti ne, jotka harjoittelevat niitä lauluja…), mutta näköjään kolmen tunnin kokouksesta onnistutaan keskimäärin hyödyntämään itse toimintaan ehkä puolet. Muu aika kuluu ranskalaiseen tapaan kaikennäköiseen säätämiseen :P

Työpajailun jälkeen siirryttiin ulos, à la savane, eli proosallisemmin läheiseen puistoon leikkimään ulkoleikkejä ja syömään goûter. Mulla oli kahden ohuen paidan, villapaidan ja partiopaidan päällä takki ja palelin silti koko iltapäivän – lähinnä tosin siksi, että olin jo kololta lähtiessä täysin syväjäässä, siellä kun ei ole lainkaan lämmitystä – mutta jeannettet ottivat hien riehumalla ja tuntuivat oikein tyytyväisiltä. Puistossa oli meidän lisäksi aurinkoisena lauantai-iltapäivänä melkoinen vilske: koiranulkoiluttajia, lapsiperheitä, petankkia pelaavia vanhoja setiä…

Chloé, Albane ja jeannettet olivat valmistaneet mulle yllätyksen: goûter-kakut tuotiin esiin kynttilöiden ja laulun saattelemina ja sain vielä kortin, jonka kaikki olivat allekirjoittaneet. Niin söpöä :)

Kun äidit ja isät olivat viiden jälkeen hakeneet omansa pois, saatoin vihdoin huokaista helpotuksesta. Etukäteen vähän jännitti mm miten onnistun kommunikoimaan pienten kanssa ja tajuaako ne, etten puhu ranskaa äidinkielenäni… Keksin varmaan päivän aikana aika monia uusia sanoja (mm askartelusanasto oli hieman hukassa), mutta sain ihan viestin perille ja jeannettet opettivat mulle tosi avuliaasti uusia sanoja. Päivän saavutuksena pidän sitä, että opin lähes kaikkien kahdenkymmenen nimet ulkoa.

Kokouksen jälkeen jäin vielä suunnittelemaan Chloén, Albanen sekä louveteau-johtajien, Sybillen, François’n ja Sebastienin kanssa tammikuussa odottavaa yhteistä viikonloppuretkeä. Palelin edelleen niin, että hampaat kalisi ja joskus vähän ennen kahdeksaa ilmoitin, että mua odotetaan syömään, ja jätin muut kinastelemaan onko viisi liian myöhäinen aika lopettaa retki.

Maxime oli soittanut mulle aiemmin ja kysynyt, haluanko mieluummin viettää rauhallisen illan vai lähteä syömään ”chez quelqu’un”, ja valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Osittain koska ensimmäinen olisi vaatinut sitä, että mä olisin tuonut jotain safkaa mukanani kaupungista ja osittain koska olin utelias siitä kuka tämä quelqu’un on. Olin kyllä oikeasti aika väsynyt ja olisin voinut haluta vaikka vaihtaa vaatteita, mutta eipä tällaiset pikkuseikat ole ennenkään menoa haitanneet, joten kävin vain jättämässä partiopaidan ja –huivin Maximen kämpille ja lähdettiin ostamaan tuliaisviinejä. Casinon ovella luki, että lauantaisin kauppa menee kiinni 20:30, mutta kummasti päästiin vielä sisään ihan ongelmitta 20:35, eikä hyllyjen väleissä viivytteleviä asiakkaita mitenkään tässä vaiheessa vielä hoputettu häipymään :S

Quelqu’un oli tässä tapauksessa quebeciläinen Alex, ja koolla oli jälleen melko lailla sama salsa-seurakunta kuin aikaisemmillakin kerroilla, tällä kerralla vain italialaisilla vahvistuksilla. Mulla oli ihan kauhea nälkä jo saapuessa (kumma juttu kun olin syönyt vain aamiaisen – kakkua – ja goûter’n – kakkua), mutta onneksi pöytään käytiin jo kymmenen maissa. Seuraavat pari tuntia kuluivat rattoisasti racletten parissa (tällä kertaa sain ihan rauhassa syödä perunankuoreni), ja jälkiruokana oli, tatta-daa: kakkua! Suklaakakkua ja sitruunakakkua :D Seurueen miespuoliset jäsenet alkoivat muutaman chartreuse-digestiivin jälkeen osoittaa huomattavia musikaalisia kykyjä, ja joskus ennen puolta kahta, kun meneillään oli kolmas kerta peräkkäin Yellow submarinea, päätettiin Maximen kanssa että vois olla aika lähteä nukkumaan.

Sunnuntaiksi olin sopinut luistelua Lizin ja mahdollisesti Mairin ja Katyan kanssa, mutta sainkin vähän ennen sovittua tapaamisaikaa Liziltä pahoittelevan viestin, että koska muilla oli ollut menoa, luistelu oli siirretty toiselle päivälle. Olin jo istumassa ratikassa, joten otti ehkä ihan hiukan päähän – erityisesti koska jos en olisi mennyt tuonne, olisin voinut mennä Maximen kanssa sen vanhempien luo lounaalle… Ajelin sitten tunnin verran edes takaisin ratikoilla, mutta mikäs siinä, voi kai sitä sateisen sunnuntain huonomminkin viettää.

Kaisa oli menossa Lauran kanssa salon du chocolatiin, ja harkitsin hetken liittyväni seuraan, mutta nukahdinkin lahjakkaasti lounaan jälkeen päiväunille. Heräsin puolitoista tuntia myöhemmin naapurista kuuluvaan espanjankieliseen metelöintiin, ja totesin ettei mussa taida olla paljon puhtia mihinkään kovin aktiiviseen puuhasteluun. Lopun iltapäivää ja iltaa vietin lähinnä vilttiin kietoutuneena lukien äitin tuomia naistenlehtiä ja syöden synttäreiden jämiä pois, ja mietin että oikeastaan tällaiset päivät ovat silloin tällöin ihan mainioita…

Viime yönä nukuin vielä noin yhdentoista tunnin yöunet – yhdeksästä kahdeksaan – ja nyt vihdoin alkaa olla virkeämpi olo. Uusi viikko ja uudet kujeet. Tänään on luvassa ryhmätyön tekoa Sylvainin kanssa: mennään ratikkapysäkeille haastattelemaan ihmisiä, mitä mieltä he ovat Grenoblen alueen julkisesta liikenteestä… Onneksi sovittiin että Sylvain natiivina saa hoitaa puhumisen, mä varmaan yritän jotain muistiinpanoja kirjoitella.

Kun nyt tuossa tuli mieleen, etten ikinä kirjoita mitään opiskeluistani (lähinnä niiden pakoilusta) niin voin nyt mainita, etten ole ollut kummallakaan aamun luennoista. Civ. britanniqueen sain itseni motivoitua jopa menemään (se on oikeasti ihan mielenkiintoista, brittihistoriaa 1900-luvun alusta toiseen maailmansotaan), mutta opettaja ei saapunut lainkaan paikalle, joten päädyin jumiutumaan tietokoneluokkaan, eikä kyllä oikeasti harmittanut yhtään kun tajusin, että lingvistiikan luentokin meni sivu suun. Alan olla melko turhautunut kyseiseen kurssiin, koska olen käynyt samat asiat läpi jo Suomessa – huomattavasti tiivistetyssä muodossa.

Muita kursseja, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia, ovat käännökset: kääntämisen opiskelijalle on äärettömän tuskastuttavaa tehdä käännöksiä ilman netin apua, koulutyyliin lause lauseelta ja sanatarkasti kääntäen. Ja tästä kurssista on KOE…! Tunti aikaa kääntää teksti enkusta ranskaan ja toinen tunti ranskasta enkkuun, apuna vain sanakirja. HUOKAUS. Lisäksi journalismi-kurssi (se johon tuota ryhmätyötäkin tehdään) on aika kamala. Yleensä olen ihan pihalla siitä mitä se opettaja selittää, mutta onneksi se sentään lähettelee tuntien sisältöjä sähköpostiin. Voi sitten sieltä aina lukea, mistä edellisesllä kerralla ollaan puhuttu.

Muuten menee ihan hyvin, tykkään brittihistorian ja Amerikan historian kursseista, samoin kirjallisuudesta nyt, kun ollaan vihdoin jätetty Shakespeare taakse, ja erityisen kivaa on maîtrise de la languessa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on parantaa suullista ja kirjallista kielitaitoa, ja jossa vuoden teemana on Australia.

P.S. Kirjoitin tämän siis jo maanantaina, teknisistä ongelmista (ja laiskuudesta) johtuen sain sen laitettua tänne vasta nyt...
P.P.S. Otsikon elämänviisaus on peräisin muumimammalta :)

Milano ja muita sekavia sepustuksia

Hmm, nyt väsyttää eilinen syntymäpäivä (vuodet alkaa painaa) ja beaujolais, joten en jaksa muuta kuin kopipeistata tähän alle mitä eilen sain kirjoiteltua ennen vieraiden saapumista. Tarkempaa selostusta itse juhlista saatte siis odottaa hetken, mutta se saattaakin sitten tulla kuvien kanssa :)

Italia näytti tällä kertaa erilaisen puolen itsestään – marraskuisen kosteuden ja suurkaupungin töykeän kiireen. Olin, kuten sanottu, aika heikossa hapessa lähtiessäni ja vielä perjantainakin kuume jaksoi nousta, joten lähtökohdat tälle viikonloppulomalle eivät olleet maailman parhaat. Tähän kuten niin moniin muihinkin vaivoihin auttaa kuitenkin takuuvarmasti shoppailu ja kaverin kanssa juttelu. Kumpaakin tuli harrastettua viikonloppuna runsaina annoksina, joten mielialan nousu oli takuuvarma.

Perjantaina yritin vähän aikaa leikkiä turistia – kiertelin kaupungilla yksin sillä välin kun Carina oli töissä – mutta päätin lopulta, että shoppailu ja kahvilla istuminen houkuttavat paljon enemmän. Pärjäsin koko päivän omatoimisesti epämääräisellä italia-englannillani ja olin ylpeä itsestäni :D Illalla ehdin vähän torkkua ennen kuin Carina palasi ja ryhdyttiin täydellä tohinalla kokkaamaan pasta al fornoa ja supisuomalaista punaviinimarjakiisseliä kahdelle nälkäiselle italialaispojalle, jotka jo ehtivät kaivaa pitsalistan esiin ennen kuin joutuivat töihin apukokkeina (ilmeisesti ruoka ei valmistunut tarpeeksi nopeasti…?). Sähläyksestä huolimatta sapuskat saatiin pöytään ja erityisesti KIISSELI oli iso hitti :P Loppuilta seikkailtiin etsimässä sopivaa baaria – koska ihan mihin tahansa ei toki voinut mennä, meinas olla hiukan vaikea tehtävä… Saatiin kuitenkin lopulta belliniä!

Lauantaina heräsin äitin puhelinsoittoon. Se oli hirveän närkästynyt, kun olin vielä kahdeltatoista nukkumassa (eli siis tietty yhdeltätoista Italian aikaa). Kyllähän siihen aikaan asiansa vakavasti ottavan turistin pitää jo olla kamera ojossa nähtävyyksiä bongaamassa…! Mistä tuli muuten mieleen, etten ottanut yhtä ainutta kuvaa koko loman aikana - siitä yksinkertaisesta syystä, että kamerasta oli paristot loppu ja tarkistin asian fiksusti vasta paikan päällä. Hyvä Anna!

Aamupäivä kulutettiin ruokatuliaisten ostamiseen ja lounaan hankkimiseen. Ostettiin pasticceriasta mielenkiintoisen näköinen kökkö, joka näytti lähinnä jättimäiseltä teeleivältä, mutta olikin makeaa – ja HYVÄÄ :) Lounaan jälkeen selviydyttiin vihdoin keskustaan, shoppailemaan ja puolivahingossa rugbya katsomaan. Duomon aukiolle oli viritetty valtava screeni, jolta näytettiin suorana Italia-Uusi-Seelanti-ottelua kyseisestä lajista, ja pitihän sitä pysähtyä ihailemaan. Lihaksikkaita miehiä liian pienissä shortseissa :SSS Carinaa myös haastateltiin telkkariin Galleria Vittorio Emanuellessa, missä oli jokin konsertin tapainen meneillään. Melkein sukua julkkikselle…

Hauskuus loppui kuitenkin siihen, kun ekassa kaupassa Carinan lompakko pihistettiin. Sinne menivät pankkikortti, ajokortti, käteinen ja kuulemma paljon tilpehööriä jolla oli tunnearvoa :( Onneksi kortit sai kuoletettua heti, ja mä lainasin rahaa hengenpitimiksi siihen asti kun uudet kortit saapuvat. Suunnattiin sitten kahville mielialaa nostattamaan. (en voi edelleenkään muuta kuin ihailla Carinan toimintakykyä – itse olisin varmaan parkunut kurjaa kohtaloani parisen tuntia ennen kuin olisin älynnyt tehdä jotain järkevää, sillä välin kuin varas olisi hurvitellut mun tilin tyhjäksi…)

Illalla lähdettiin vielä aperitivo italianoille ja totta kai jätskille – tuli taas vähän tällainen ruokaloma. Sunnuntai-iltana junassa oli melko raskas olo, kun oltiin kokkailtu kevyeksi lounaaksi scamorza frittaa (en tiä kirjoitetaanko noin), eli käytännössä paistettua juustoa. Oli kyllä hyvää, ja ostin samaa tavaraa Ranskaan tuliaisiksi. Sunnuntaina oli nimittäin erään henkilön syntymäpäivä, ja mä menin sitten maanantai-iltana sen kämpille laittamaan ruokaa (kerrankin näin päin!) Maxime nauroikin etukäteen, että on varmasti ”cool” nähdä mun kokkaavan… hmph.

Nyt sitten odottelen vieraita omia synttärijuhliani varten… Ja sen jälkeen: du beaujolais! Tänään aamulla aikavyöhykkeissä sekoili rakas mummuni, joka soitti kymmenen yli seitsemän onnitellakseen mua ennen kuin lähden luennoille. En sitten viitsinyt mainita että mun päivän ainoa luento alkaisi vasta puoli yksitoista :S

Äiti ja isi tuli kylään ja toi mukanaan jonkin kivan syysflunssan. Olo on kuin mankelin läpi kulkeneella, mutta onneksi äiti jätti paketillisen paracetamolia, joten kai mä sen voimin selviän aamupäivän luennosta ja iltapäivän viiden tunnin junaistunnosta...

Muutenkin tämä oli varsinainen koettelemusten matka (niille ainakin). Tulomatkalla KAKSI junaa hajosi, joten kolmen tunnin sijaan Pariisi-Grenoble-väliin kului kuusi tuntia, minkä jälkeen noudin asemalta kaksi ei-niin-kovin-hyväntuulista matkustajaa... Pelivetona otin mukaan viinipullon ja ranskalaisia juustoja. Lisäksi iloisena yllätyksenä he saivat vihdoin tavata tämän jean-pierreni, jonka olemassaolosta isi ainakin oli ihan autuaan tietämätön. Ihan hyvin kaikki kai kuitenkin meni, ja onneksi ne viipyivät vain kaksi päivää - todettiin tiistaina Bastillen valloituksen jälkeen ettei täällä oikeastaan ole ihan hirveästi turistinähtävyyksiä :D

Äh, nyt on pakko lähteä tekemään kuullunymmärtämiskoetta, lisää kuulumisia seuraa Milanosta palattuani!

Näin kulutan aikaa... kammpuksen mäkkärissä

Mun pitäisi kaiken järjen mukaan olla kämpillä lukemassa tenttiin tai tekemässä rästikäännöksiä, tai jotain niistä muista miljoonista asioista joista olen stressannut koko viikon. Mutta voinhan kuitenkin vielä hetken jumittaa mäkkärin nurkassa selailemassa netistä Milanon nähtävyyksiä...

Maanantaina äiti ja isi tulee vierailulle, joten alkuviikon vietän tiiviisti niiden seurassa. Keskiviikkona on partioryhmän johtajien suunnittelukokous, johon munkin pitäisi vähän valmistautua, ja sitten torstaina lähden Milanoon. Ja iloisesti seuraavalla viikolla odottaa suuri välitenttisuma, josta sain kuulla ihan vasta pari päivää sitten. Jeeees! Luen kai junassa... Tai sitten en vain lue. Onneksi samalle viikolle osuu kaksi Tärkeää Tapahtumaa, vieläpä samalle päivälle, nimittäin mun syntymäpäiväni (enkä taaskaan tee aiheesta yhtään suurta numeroa, sen päivän kohdalle mun kalenteriin ei voi enää pienen koristeluoperaation jäljiltä kirjoittaa mitään...) ja fête du beaujolais! Kyseessä on jonkinlainen kaupunkifestivaali, jolloin kaikki ulostautuvat kaduille juomaan beaujolais-viiniä. Ihanaa, koko kaupunki juhlii mun syntymäpäivääni :)

Mutta siis palatakseni tämänhetkiseen todellisuuteen, lähden varmaan pian takaisin Berlioziin. Pesemään Kaisan kanssa pyykkiä, opiskelemaan ja olemaan Fiksu ja Vastuullinen Anna, joka ei esimerkiksi vietä iltaansa yhteiskeittiössä epämääräisessä seurassa opettamassa uusia ranskalaisia kavereita laulamaan Helan gåria. (tuli tässä kuitenkin mieleen, että huomiseksi mut on jo kutsuttu syntymäpäiville... päivänsankarin olen tavannut useimmiten yläosattomissa - hän siis, en minä - ja tunnen hänet nimellä Gegette. mainiot juhlat varmasti)

Ryhdittömän loman ryhditön loppu

Viime viikon ryhdistäytymisliike ei monta päivää kestänyt. Torstaina näin Katyan uimahallissa, ja aluksi sovittiin että kokataan yhdessä Berliozissa perjantai-iltana (oleme siis naapureita), mutta sitten lopulta päätettiinkin lähteä ulos syömään. Vähän ennen kahdeksaa perjantai-iltana mun oveen koputettiin, ja siellä oli Katya, joka ilmoitti hyvin päättäväisesti että on nyt saanut Raamatun luettua (siis huom koko Raamatun ja vieläpä saman viikon aikana…) ja haluaa juhlia! Tuumasta toimeen…

Jaettiin litra sangriaa ja ehkä maailman isoin paella pienessä espanjalaisravintolassa vanhassa kaupungissa. Tarjoilijasetä oli vähän epäileväinen kun tilattiin vain yksi annos, mutta lopputulos oli se, että saatiin tuhottua siitä korkeintaan puolet… Ilta jatkui viinipullon merkeissä viereisellä aukiolla, missä oli jotkin halloween-karkelot meneillään, ja saatiin seuraksemme Katyan kolme kaveria: marokkolainen, armenialainen (jotka on molemmat ihastuneita Katyaan ja joiden välillä K ei osaa päättää…) sekä ranskalais-algerialainen. Tämä viimeksi mainittu pyöri siihen malliin mun ympärilläni, että – erityisesti kun armenialainen löysi Jardin de villen hämäristä puskista jotain epämääräisiä ”kavereitaan” – päätin vaihtaa maisemaa ja kysyin Maximelta sen koordinaatit. Ilta päättyi jälleen Barberoussiin, ja jotenkin myös siihen että jälleen piti kävellä ratikkakiskoja pitkin takaisin kampukselle. Mutta mikäs siinä kun on hyvää seuraa :)

Seuraavana aamuna (tai siis ”aamuna”) pääsin jalkeille vasta kahden maissa, ja päivän suurin projekti olikin sitten ruokailu… Lähdettiin Maximen kanssa ostoksille kaupungin toiselle puolen, missä kaikki etniset ruokakaupat sijaitsevat, ja ostettiin sushitarvikkeita. Käytiin myös kuulemma Grenoblen parhaassa kalapuodissa, missä oli kaikkia ihania ällöttävyyksiä esillä, ja ostettiin tonnikalaa ja lohta. Sain päivän aikana viestit sekä Katyalta että Kaisalta jotka halusivat nähdä mut illalla, ja nyt äkkiä olen Tyttö Joka Hylkäsi Ystävänsä ollakseen poikaystävänsä kanssa :SSSS Kamalaa, olen aina paheksunut näitä tyyppejä…

Sushin rullailuun sai hyvin kulumaan koko illan, ja lopulta nukahdin sohvalle kun katsottiin leffaa (taas Johnny Depp puhui ranskaa…). Kello oli toki jo ehkä kymmenen, eli oli pitkä päivä :D

Sunnuntai-iltapäivän vietimme ah, niin viihtyisässä Mäkkärissä kampuksella ilmaisen netin parissa. Mä olin luvannut auttaa Maximea työnhaussa, koska se etsii harjoittelupaikkaa Suomesta tai Ruotsista, ja jostain syystä suurin osa nettisivuista joita yhdessä katsottiin oli vain suomeksi tai ruotsiksi. Kääntäminen sujui todellakin sujuvasti näin lainkaan valmistautumatta, kun aihekin oli niin lähellä sydäntä kuin kemianteollisuus. Kai musta jotain hyötyä oli. Ainakin yritin vähän rauhoittaa tätä yhtä kuumaveristä ranskalaista, joka ei meinannut pysyä housuissaan kun netti oli kuulemma liian hidas…

Illalla oli sitten vihdoin kohdattava se ikävä tosiasia että loma oli ohi, ja jotain pitäisi tehdä taas opiskelun eteen. Aloitin tekemällä listan, ja heti tuntui paljon paremmalta. Vietin eilisaamun koulun tietokoneluokassa lähettelemällä viestejä kaikille tarvittaville henkilöille, mm partioon liittyen. Niin, ja olen unohtanut mainita: lähden ensi viikolla MILANOOOOON! Olen niin onnellinen Ü Ja siis tämä tuli mieleen tietokoneluokasta lähinnä koska lähetin myös Carinalle viestin reissun yksityiskohtiin liittyen…

En jotenkin meinaa tajuta, että olen ollut täällä kaukana jo näin kauan. Toisaalta tuntuu kuin olisin ihan vasta äsken tullut, toisaalta kuin olisin ollut aina täällä ja mun toinen elämäni Suomessa olisi lähinnä jostain kivasta telkkariohjelmasta. Pitkään aikaan en ole enää muistanut olevani ulkomailla. (Paitsi tietty välillä kun saan tuntea itseni tyhmäksi syystä tai toisesta, tai Casinon kassatäti huutaa mulle vaikken oikein käsitä mitä pahaa olen tehnyt… mutta siis harvemmin enää :) Viihdyn pelottavan hyvin. Ja samalla kauhulla odottelen sitä kulttuurishokin toista vaihetta, josta meitä lähtöorientaatiossa varoiteltiin. KAIKKI kuulemma joutuvat sen käymään läpi alkuhuuman jälkeen, mutta mulla on ainakin ensihuuma laantunut aika vähitellen. Vieläkin on sellainen olo, että periaatteessa voisin vaikka jäädäkin tänne (…) mutta sitten välillä kuitenkin on niitä Suomi-hetkiä. Kun tarvii saada aamiaiseksi patongin ja nutellan sijaan juustovoileipää. Tai kun astianpesu pesusienellä on ällöttävän epähygieenistä ja kaipaan omaa Ikea-tiskiharjaani…

La dolce vita

Mun tee on jo ihan kylmää ja oon istunut täs kahvilas pari tuntia surffaamas, eli en enää kehtaa olla kauaa. Ja oikeasti olis nälkäkin ja parin tunnin päästä on partiokokous, mut kirjoitan silti, ihan ihan lyhyesti. Niinku aina.

Olin perjantaina tutustumassa lippukunnan muihin johtajiin, ja olivat kaikki kivan tuntuista porukkaa. Systeemi on täällä aika erilainen, paljon aikuisvetoisempi, eikä kokouksiakaan ole yhtä usein kuin Suomessa, mutta tavallaan ihan hyvä. Ei sitten tarvitse potea huonoa omaatuntoa kun ei ihan jokaviikkoiseen toimintaan kuitenkaan pysty sitoutumaan. Tänään näen jeannette-johtajat Albanen ja Chloén ja suunnitellaan ilmeisesti tulevia kokouksia.

Lauantaiaamuna starttasimme sitten kohti Italiaa. Taloudellisista syistä hitaampaa reittiä vuoriston kautta (sen sijaan että oltaisiin valittu nopeampi moottoritie ja huiman kalliit tietullimaksut), ja olen iloinen tästä valinnasta: maisemat oli MAHTAVAT. Kuvia on facebookissa, nyt ei hermo kestä latailla tänne... Yövyttiin Maximen italialaisen kaverin Annalisan ja sen kämppiksen Robertan asunnossa, ja kulutettiin pari päivää käytännössä harhailemalla ympäri kaupunkia, syömällä hyvää italialaista ruokaa ja nauttimalla kesäisestä säästä. Vaikka Torinoon on täältä matkaa vain parisensataa kilometriä, sää muuttui matkan aikana syksystä talven kautta kesään. Ihanaa :) Tarkoitus oli myös vierailla elokuvamuseossa, mutta jono oli liian jäätävä ja päädyttiin menemään viereiseen elokuvateatteriin katsomaan alkuperäiskielellä olevaa näytöstä. Se oli ihan järkkyä, pahinta Kinokopla-kamaa. Maxime nukahti ja mullakaan ei ole kovin paljon käsitystä elokuvan juonesta (jos siinä sellaista oli).

Kaiken kaikkiaan oli oikein kiva loma, mutta nyt ensinnäkin väsyttää, lisäksi oon ihan eksyksissä Grenoblessa ja kaiken huipuksi elimistö tuntuu kaipaavaan puhdistuskuuria kaikkien niiden aperitivo italianojen jälkeen...

Unettomia öitä ja erään vuoren valloitus

Seuraa taas viikon tauon jälkeen päivitystä... Nämä on siis kirjoitettu eilen ja toissapäivänä ja pyydän jo valmiiksi anteeksi jos siellä on jotain hirveän sekavaa - pää on ollut koko viikon vähän sumuinen :D

Valitinko oikeasti viime viikolla että oli tylsää…? Joo-o, ainakin olen taas saanut kaivattua toimintaa (mistä johtuu myös blogin hetkellinen hiljaiselo) ;) Edellisen päivityksen jälkeen olen tutustunut jälleen uusiin ihmisiin, valloittanut yhden vuoren, päätynyt liittymään paikalliseen partiolippukuntaan, valvonut vuorokauden ympäri ja angstaillut tekemättömiä koulutehtäviä. Muun muassa.

Perjantaina olin lounaalla Jamien, Sylvainin ja saksalaisen Simonen kanssa, ja Jamie (joka oli tapansa mukaan eksynyt matkalla ja saapui paikalle puolisen tuntia myöhässä) toi mukanaan Aurélien, johon oli ehtinyt tutustua tämän seikkailunsa aikana. Aurélie oli kovin innokas oppimaan englantia, joten Jamie kaiketi antaa sille jonkin preppauskurssin… Mutta siis syy siihen, miksi juuri tämä Uusi Tuttavuus on mainitsemisen arvoinen, on se että Aurélie on myös partiossa. Ilmeisesti täälläkin on huutava johtajapula, sillä mun ei tarvinnut kuin mainita, että olen muuten ollut partiossa yli kymmenen vuotta, kun mut oli jo käytännössä värvätty sudenpentujohtajaksi Scouts de St Jean –lippukuntaan :) Tai no, täällä on vähän eri ikäkaudet, mutta ryhmä johon mut halutaan on 8-11-vuotiaita tyttöjä eli jeannetteja. Jo samana iltana lippukunnanjohtaja, Christine, soitti mulle ja juttelin sen kanssa pitkät pätkät. Tällä viikolla olen sitten perjantaina menossa tutustumaan muihin johtajiin, ja olen jo valmiiksi ihan superinnoissani!

Samana iltana vietettiin raclette-iltaa Maximen luokkakavereiden Nicon ja Samin luona, koska ilma on nyt jo sen verran kylmä että kauden saattoi virallisesti avata. Mua kauhisteltiin kun söin perunasta kuoretkin (paras osa!) ja sain myös jälleen kerran kuulla, että enhän mä voi palella, kun tulen kerran Suomesta aka Pohjoisnavalta. Valitettavasti tämä ei pidä lainkaan paikkaansa… Ilta päättyi Vana Talliniin ja Lakka-likööriin, joita Sam oli tuonut edelliseltä Suomen-vierailultaan, ja mun olo oli kotoisa :P Sam on siis äidin puolelta puoliksi suomalainen, mutta sen suomenkielinen sanavarasto rajoittuu lähinnä erinäiseen valikoimaan kirosanoja.

Pääsin siis jälleen vasta reilusti yhden jälkeen nukkumaan, ja aamulla soi kello 6:15. Reipas ulkoilmaelämä ja kiipeäminen Vercors-vuorelle odottivat… Meidän ryhmä koostui pääasiassa jenkeistä ja saksalaisista, mutta mukaan mahtui myös sekalainen seurakunta muita kansallisuuksia, ja päivän aikana tutustuin mm jälleen yhteen uuteen naapuriini, eli englantilaiseen Liziin, sekä skotlantilaiseen Mairiin. Koko päivän oli ihan hurjan kylmä, ja koska olin aamulla tehnyt sen valitettavan päätöksen, että kävellessä tulee liian kuuma jos laitan sukkahousut housujen alle, palelin ihan koko päivän. Jopa kiipeämisen aikana… Siellä ylhäällä kun tuuli aika kovaa. Mun korkeanpaikankammoni päätti sitten muistuttaa olemassaolostaan juuri kun oltiin siellä kaikista ylimmässä kohdassa ja rinne laskeutui vasemmalla puolella äkkijyrkkänä. Tässä kohtaa alkoi vielä kaiken hyvän lisäksi sataa LUNTA, enkä oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa :S

Päivä oli silti ihan onnistunut, erityisesti uusien kavereiden ansiosta. Päästiin myös lounaspaikalla seuraamaan livenä koiraemon synnytystä. Meidän piti olla ihan hiirenhiljaa, ja tunnelma hämärässä mökissä oli aika jännä!

Tuonne me kiivettiin... Ei onneksi IHAN huipulle, mutta ei paljon puuttunut.

 

Illalla mulla oli puolisen tuntia aikaa sulattaa kohmeiset jäseneni kuumassa suihkussa (vitsit oli ikävä saunaan…) ja kaunistaa ihanan punanenäinen naamani juhlia varten. Voisi kuvitella, että kahdeksan tunnin vaelluksen jälkeen vähän väsyttäisi, mutta jotenkin kummasti jaksoin taas aamuun asti ja vihdoin pääsin nukkumaan vähän ennen kuutta. Täysi vuorokausi täynnä siis! Ei näistä juhlista sitten sen enempää :S Seuraavana päivänä väsytti ihan armottomasti, ja illalla olin puoli yhdeksän aikaan jo niin nukuksissa, että hyvä kun sain vikat patonginpalat nieltyä ennen kuin kirjaimellisesti kaaduin sänkyyn ja simahdin.

Tämä viikko alkoi siinä mielessä vähän ikävissä merkeissä, etten ollut tehnyt yhtään mitään koulutehtävien eteen (kumma juttu…), ja jouduin menemään luennoille täysin valmistautumattomana. Civilisation américaine –kurssin kirjassa laahaan pari viikkoa luennoitsijan perässä, koska jotenkin aina kun otan kirjan käteeni, nukahdan :SSS Tiistaina löysin vihdoin opiskelunurkkaukseni: Berliozin pesula! Istuin siellä reilun tunnin pesemässä pyyhkeitä ja lakanoita, ja sinä aikana sain ensinnäkin valmisteltua civ. britannique-kurssin artikkelin (ehkä ekaa kertaa jaksoin tehdä sen kunnolla) ja lisäksi luin melkein loppuun yhden – erittäin puuduttavan – luvun Yhdysvaltain sisällissodasta. Pierre sattui samaan aikaan tuomaan omia pyykkejään ja sen mielestä oli jostain syystä hirveän huvittavaa, kun kyhjötin yksin siellä nurkassa lukemassa… En tajua.

Tiistai-iltana lähdin Jamien, Simonen ja Mairin kanssa Erasmus-iltaan keskustaan. Olin pyytänyt Kaisaakin mukaan, mutta se reppana makasi kotona sairastamassa (toista viikkoa jo…). Soiréeta varten oli varattu kaksi vierekkäistä baaria, joista ensimmäiseen ei edes mahduttu sisään, koska se oli ovelle asti aivan iskemällä täynnä. Toisessa sentään oli sen verran väljempää, että saatiin raivattua itsellemme pienen pieni nurkkaus aivan oven vierestä. Hirveän kätevä paikka, siinä tapasi ihan kaikki ketä tuli sisään tai meni ulos! Kerättiin porukkaamme illan aikana vielä belgialainen Natalie sekä saksalaiset Christina ja Marlene, jotka huvittivat meitä puhumalla koko illan ranskaa amerikkalaisella aksentilla. Erittäin viihdyttävää.

Baarin sisustusta :)
 

Vaikka palasin kotiin ihan ihmismäisesti puolenyön aikaan, koko seuraava päivä kului jossain ihmeellisessä sumussa. Oltiin puhuttu Jamien kanssa illalla, että mennään kahdentoista maissa syömään, mutta mun oli pakko palata aamun luennon ja kirjastosession jälkeen kämpille ottamaan torkut… Heräsin kahdelta Jamien tekstiviestiin, jossa se pyyteli anteeksi kun ei ollut ilmoittanut mitään itsestään, mutta hän oli kuulemma juuri herännyt :D Oltiin siis kumpikin yhtä virkeitä. Iltapäivän média&écriture-kurssilla lähinnä nukuin silmät auki ja luin Le Mondea – tarkoituksenahan oli toki tutkia jotain eri artikkeleiden kirjoitustyylejä, mutta mua kiinnosti paljon enemmän tehdä takasivun sudokua.

Illalla olin jo melkein onnistunut tekemään (kerrankin) fiksun ja kypsän päätöksen viettää koti-ilta, korjata tän viikon käännökset ja levätä vähän, mutta sitten Maxime sai mut houkuteltua lähtemään niiden koulun BBQ-iltaan kampukselle. Valitettavasti koko illan satoi, mutta mikäpäs sitten toisaalta oli sen hauskempaa kuin värjötellä noin 50 muun ihmisen kanssa keittiörakennusta kiertävän kolmisen metriä leveän katoksen alla. Alun perin suunnitelmana oli käydä vain kääntymässä, syödä vähän ja palata ihmisten aikoihin kämpille, mutta koska illan päätarkoitus ei kuitenkaan ollut syöminen tai edes se grillaus (vaan aperitiivit…), päädyttiin jäämään taas yli puolenyön.

Tänään oon siis taas ollut erittäin virkeä, mutta tänään aion ihan aikuisten oikeasti olla kotona, tehdä ne käännökset ja valmistautua vähän huomiseen partioiltaan ja LOMAAN joka alkoi tänään Ü Tänään sain myös varmistuksen Torino-viikonlopusta, joten voisihan sitä vaikka pakatakin – lähtö on lauantaiaamuna, ilmeisesti aika aikaisin.

Tylsää...

Brrrhh, Grenobleenkin on saapunut syksy, ja mä palelen..! Aamuisin lämmintä ei ole kuin ihan muutama aste plussan puolella, ja tällaisina päivinä kun aurinkoa ei näy, mun huone ei lämpene lainkaan… Ulkona ilman lämpötila on nyt päivällä varmaan reilustikin kymmenen astetta, mutta valitettavasti sisällä jäädään samoihin lukemiin :/ Lämmittelen epätoivoissani (neljä paitaa, sukkahousut, kotihousut ja villasukat päälläni) milloin teekupin, milloin tietokoneen lämmössä…

Tällä viikolla on ollut vähän hiljaisempaa, melkein jopa tylsää. Ehkä ihan hyväkin ottaa vähän rauhallisemmin, mutta alan kyllä vähitellen kaivata taas toimintaa. Lauantaina on sentään ohjelmassa vaellus Vercorsiin, ja huomenna täytyy varmaan käydä ostoksilla. Tarvitsen lämpimiä vaatteita!!!

Ai niin, en vielä kertonutkaan lauantai-illasta! Kyseessä oli Maximen edellisen harjoittelupaikan työntekijöiden illanvietto quebeciläisen Alexin luona toisella puolen kaupunkia. Paikalla oli meidän lisäksi kaksi ranskalaista tyttöä, viisi kolumbialasta, kaksi japanilaista sekä yksi englantilainen – erittäin sekalainen seurakunta siis :) Aperitiivien lomassa valmistettiin guacamolea ja tanssittiin lattaritansseja, ja vihdoin pöytään käytiin vasta joskus puoli yhdentoista maissa. Mua ehkä ihan vähän väsytti loppuviikon seikkailut, mutta selvisin kuitenkin ruokailusta ja ranskankielisestä keskustelusta niiden kahden (ei niin kovin sujuvasti ranskaa puhuvan) japanilaisen kanssa ihan kunnialla. Ruuan jälkeen kun tanssi jatkui, olo alkoi olla sellainen, etten enää pysy tolpillani, ja onneksi Maximekin halusi lähteä ajoissa. Tai no ajoissa ja ajoissa, olin kotona puoli kaksi :D

Toujours vivante

Kirjoittelin eilen ja tänään merkinää wordissä, kun kerran netti ei toimi. Nyt toivon, että saan sen jotenkin fiksusti siirrettyä tänne...

9.10.2009

Paluu aikaan, jolloin tietokonetta voi käyttää muuhunkin kuin netissä surffaamiseen. Itse asiassa netittömyys on ainakin toistaiseksi sujunut ihan kivuttomasti. Tekemistä on muutenkin ihan liikaa…

Viime viikonloppuun vielä palatakseni voin todeta, että blondius on tässä maassa ilmeisen vaarallista. Lauantai-iltana porukalla oli kai hiukan liikaa adrenaliinia ja alkoholia elimistössä (ei mikään ihme päivän väkivaltaisten ja sottaisten joukkuepelien sekä pitkäksi venähtäneen aperon jälkeen) ja meno oli kova :) Pakenin jossain vaiheessa ulos, missä Maxime ja Pierre virittelivät tulta grilliin juustofondueta varten. Vuoristomaisemat todellakin pääsivät oikeuksiinsa kuutamossa, ja ilta päättyi ehkä aika vahvasti kurppailun puolelle. Mutta ei siitä sen enempää näin julkisesti :SSS

Meidän huoneen tytöt valmiina illan naamiaisiin. Mut ehkä tunnistatte, muut ovat vasemmalta oikealle Caro, Laurie ja Mylene.

Juhla-/yöpymispaikka

Sunnuntaina vähän väsytti ja erityisen ikävää oli palata kämpille, kun ruokakaapissa odotti lähinnä nutellaa ja keksejä. Lauantai-iltana 80-luvun hiihtohaalariin pukeutunut poika, jonka nimeä en muista enkä haluakaan KOSKA se idiootti söi mun rekvisiittapatongin… Eli aika köyhäksi muodostui sen päivän ateria.

Tämä viikko on sitten vain kadonnut johonkin (voisiko joku kertoa MIHIN???). Ei todellakaan aavistustakaan mitä olen puuhannut, kun aika on mennyt niin nopeasti. Olen yrittänyt saada hiukan kontaktia kurssikavereihini (niihin ranskalaisiinkin), ja yksi heavymetallia fanittava Jerôme jo innostuikin kun tajusi että mä olen Suomesta. Olen saanut kuunnella iPodista mm Finntrollia, ilmeisesti siinä toivossa että voisin kääntää laulujen tekstejä ranskaksi. Hehheh… Ensinnäkin, Finntroll laulaa ruotsiksi, mikä nyt ei vielä olisi ongelma, mutta MITEN mun on tarkoitus saada siitä rääkymisestä jotain selvää? Mihin kaikkeen mä täällä oikein itseni järjestänkään :D

Tutustuin myös ranskankurssilla mukavan oloiseen quebeciläiseen Sylvainiin, jolla on vähintäänkin jännittävä aksentti. Toivon vain, että se ei huomannut mun silmiin syttynyttä hullua koskas-saan-tulla-vierailulle-Montréaliin-kiiltoa… Tahtoo Kanadaan!

Tällä viikolla ollaan Kaisan kanssa revitty riemua hyvin yksinkertaisista asioista. Kuten pyykinpesusta… Kaisan asuntolalla ei ole omaa pesulaa, joten se tulee pyykkiensä kanssa Berlioziin ja sitten hengaillaan yhdessä reilu tunti meidän pesulassa. (Meillä on yhteinen huollettavakin, pesuainepullo <3) Pesuohjelma kestää reilun puoli tuntia, joten yleensä ei jakseta välissä lähteä mihinkään, vaan levittäydytään kirjojen ja lehtien kanssa odottamaan että saadaan siirtää pyykit kuivuriin, jolla kestää sitten vielä 20 minuuttia. Tai toisinaan 40, kun huomaa pyykkejä viikatessa että nää on muuten vielä ihan litskamärkiä… :P Mutta niin, pesulassa on mahdollisuus tarkkailla ihmisiä, ja monilla on hyvin jännittäviä tapoja. Repeiltiin viime kerralla espanjalaiselle pojalle joka viikkasi t-paitansa hyvin pedantilla tarkkuudella. Hyvä kun ei käyttänyt viivotinta apuna :)

Eilisen projekti oli repas international, minne oli tarkoitus valmistaa jokin oman maan ruokalaji. Meidän piti oikeasti vaivata Kaisan kanssa päitämme, että oltaisiin keksitty jotain suomalaista, minkä valmistaminen ei vaadi uunia ja lopulta ajateltiin että perunasalaatti sopisi tilaisuuteen aika hyvin. Tästä muodostui sitten illan suuri episodi, kun salaatista jotenkin tulikin muusia (enkä kyllä voi ymmärtää miten siinä niin kävi, vahdin niitä perunoita ihan koko ajan) ja piti keksiä hätävararatkaisu. Päädyttiin lohileipiin jotka olivatkin ihan hitti – paljon suositumpia kuin meidän vieressä olleiden ruotsalaisten Ikeasta ostetut sillit ja näkkileipä!

Selvitimme myös suuren mysteerin, kun italiainen Alessandro tuli juttelemaan meidän kanssa. Aamulla olin nimittäin tavannut yliopistolla Hyvin Kiukkuisen Kaisan, joka oli jälleen kerran herännyt ennen aikojaan palohälytykseen, joita niiden asuntolassa (Homessa) tuntuu tulevan useampia päivittäin, ja tällä kertaa syyllinen oli nimenomaan Alessandro, joka oli saanut aamutokkurassa loistavan idean lämmittää briossinsa suoraan keittolevyllä. Ei mitenkään olisi voinut arvata että siinä käy vähän huonosti…

Mulle kyllä maistui silli :)

10.10.2009

Eilen oltiin Kaisan kanssa jo melkein päätetty, ettei jakseta illalla tehdä muuta sen erityisempää kuin tuhota ainakin osa siitä valtavasta muusivuoresta joka valloitti suurimman osan mun tulitikkuaskin kokoisesta jääkaapista, mutta sitten meidät yhytti kampuksella itsensä Stephaniksi esitellyt kaveri, joka mainosti illan Erasmus-bileitä. Ollaan kai aika helppoja, koska noin viiden minuutin mainospuheen jälkeen oltiin jo ihan innoissamme lähdössä bailaamaan…

Syötiin siis myöhäinen perunamuusi-illallinen ja lähdettiin yhdentoista ratikalla toiselle puolen kaupunkia (tai oikeasti toiseen kaupunkiin, Grenoble ei varsinaisesti ole mikään hirveän iso paikka – kampuskin sijaitsee jo naapurikaupungin puolella, vaikka ratikalla tänne tulee keskustasta vartissa). Ratikasta löydettiin Kaisan kurssikaveri, espanjalainen Laura – ja noin sata muuta bileisiin matkalla olevaa opiskelijaa… Itse bileet olivat loppujen lopuksi vähän leimit, musiikki oli hyvin omistuista, eikä porukkaa ollut (ainakaan paikan kokoon nähden) ihan niin paljon kuin olin odottanut. Varsinainen seikkailu alkoi kuitenkin vasta kun vähän ennen neljää päätettiin että voisi vihdoin olla aika lähteä.

Bileiden mainoksessa sanottiin, että kahden ja viiden välillä juhlapaikalta on bussikuljetus keskustaan ja kampukselle (koska ratikoita ei kulje puoli kahden ja puoli kuuden välillä), ja hyvässä toivossa asetuttiin parkkipaikalle odottamaan. Löydettiin kuitenkin pian italialisia ystäviämme, jotka ilmoittivat, että bussi oli joutunut keskustassa johonkin onnettomuuteen, eikä korvaavaa bussia ole… Nice. Vaihtoehdot: odota puolitoista tuntia ekaa ratikkaa, odota (noin sadan muun toiveikkaan kanssa) taksia ja maksa itsesi kipeäksi tai kävele. Matkaa siis päälle kymmenen kilsaa, jalassa ballerinat. Valitsimme viimeisen vaihtoehdon.

Mun, Kaisan ja Lauran lisäksi joukkoon liittyi Kaisan libanonilainen naapuri ja pari sen opiskelukaveria (ja toki sekä meidän edellä että takana oli riittämiin väsyneitä juhlijoita taivaltamassa ratikkakiskoja pitkin). Loppujen lopuksi meillä oli melkein hauskaa. Otin paljon kuvia, Kaisa soitti kännykästään musiikkia, ja joskus puoli viiden jälkeen löydettiin boulangerie, jonka ikkunasta kajasti valoa, vaikkei se vielä auki ollutkaan. Pojat menivät koputtelemaan ovelle ja saivatkin ostettua meille aamiaiseksi croissantteja ja pain au chocolateja :D Valitettavasti tässä kohtaa alkoi sataa, ja loppmatkalla Chavantin ratikkapysäkille jalat tuntuivat painavan noin tonnin kumpikin… VIHDOIN puolen tunnin ratikan odottamisen ja uneliaan ajomatkan jälkeen pääsin kuumaan suihkuun ja omaan sänkyyn. Vastahan kello oli vartin yli kuusi aamulla.

Jo ainakin yksi kilometri takana, ei enää monta jäljellä… Jaksaa jaksaa!

Grenoble by night

Aamiaista <3 Kukkamekkoinen on siis Laura.

Tänään heräsin sitten reippaasti yhden aikaan, minkä jälkeen olen jo selvinnyt kaupunkiin ja tuhlannut ihan liikaa rahaa ihanassa korttikaupassa (postia voi siis ruveta odottelemaan ensi viikolla :) ja nyt istun maailman söpöimmässä kahvilassa, jossa myös sattumoisin on nettiyhteys. Ah, onnea. Koko viikonloppu kiireettömänä edessä! Paitsi lupasin jo mennä illalla Maximen kanssa jonkun sen kaverin luo Sassenageen :D

Väsynyt vaihtari

Kirjoitan nyt ihan vain hyvin lyhyesti, koska mulla ei TOIMI NETTI KÄMPILLÄ (god damnit) ja istun kohta kolmatta tuntia kahvilassa, jossa on ilmainen langaton verkko...

Viikonloppu oli... no, mahdotonta kuvailla lyhyesti, mutta aika mainio :) Aurinkoa ja riehumista ja vuoria ja grillausta ja naamiaiset. Mun petite francaise -asuni oli suuri menestys (melkein liiankin, voi huokaus). Ja nyt sitten väsyttää kovasti. Niin kovasti että tänään onnistuin kävelemään kovalla ryminällä lasiovea päin poistuessani atk-tuen luota, ja herätin suurta huomiota ulkopuolisella terassilla. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa (ai miten niin mun olis pitänyt huomata et se ovi oli kiinni?) mut tyydyin vain mutisemaan "ca va" lähimmille huolestuneille, ja poistumaan ripeästi paikalta.

En oikein tajua mihin nämä päivät vain katoavat... Kohta on jo lomaviikko, ja haluaisin johonkin reissuun. Pitää ruveta suunnittelemaan. Onnistuin jo tutustumaan naapurissani asuvaan venäläiseen Katyaan, jolla on auto, ja tästä tuttavuudesta on pidettävä kiinni :D

Äh, ihan kuin aivot olis täynnä purkkaa tai jotain, ajatus kulkee niin tahmeasti. Lupaan etsiä aikaa tällä viikolla kirjoittaa edes jotenkuten järjestäytyneen merkinnän ja lisätä vähän kuvia!

Anna Coco täällä, hei!

Maanantainen angsti on nyt virallisesti ohi. Oli jo tiistaiaamuna, kun heräsin - kummasti nukkuminen auttoi. Mielialaa kohensivat myös huomattavasti maanantaisia mielekkäämmät kurssit (kirjallisuutta ja englanti-ranska-englanti-käännöstä), joilla ehdin vähän jutellakin muiden opiskelijoiden kanssa, sekä illan soirée internationale, jonne lähdettiin Kaisan kanssa sosialisoitumaan. Olin kai alitajuisesti aika stressaantunut siitä, tutustunko kehenkään, mutta nyt tiedän ainakin kaikilta kursseilta joitain tuttuja naamoja ja illalla uudestaan tapaamamme belgialaiset tytöt lupailivat kutsua meidät mukaan, kun seuraavan kerran laittavat suklaafondueta! (tosin osa niistä oli kai viime kerran jälkeen sairastunut että tiedä sitten miten hyvä ajatus tämäkin on :D)

Nyt on taas pari vähän vähäunisempaa yötä takana. Eilen piti olla puoli yhdeksältä ekalla luennolla, mutta sen jälkeen mulla olikin päivä melkein pulkassa. Hengailtiin Kaisan (ja osan aikaa myös Maximen) kanssa kampuksella, otettiin aurinkoa ja käytiin syömässä ja kahvilla. Mulla oli iltapäivällä vielä yksi luento - tai no, piti olla kaksi, mutta jälkimmäinen oli peruttu, joten ylimääräisen vapaan huumassa ilmoitin Maximelle että lähden mielelläni ulos sen ja sen kavereiden kanssa illalla. Piti mennä vain hetkeksi, mutta sitten siinä jotenkin kävi niin että löysin itseni tanssimasta puolenyön paremmalla puolen Barberroussista teemaillan värin mukainen pinkki neontikku kädessä... Palattiin sentään kunniallisesti kampukselle ennen kuin ratikat lakkasivat kulkemasta, ja koska tänään eka luento oli vasta puoli yksitoista, sain nukuttua melkein säädylliset yöunet.

Kivointa eilisessä oli varmaan se kun tajusin että mähän tunnen jo nämä tyypit (eli siis muistan jopa nimet) ja ne muistaa mut! Olen Anna Coco :D Kaikki tuntuivat olevan kiinnostuneita puhumaan mun kanssa, ja Maximen luokkakaveri Mylene lupasi jo lähteä shoppailuoppaaksi tarvittaessa. Lisäksi tänään kun luennon jälkeen selvitin tietäni Stendhalin edessä vallitsevan kaaoksen, aka fête la rentréen läpi, kuulin kun joku huikkasi mun nimen ja siellä oli Mylene ja Caro (joka ei tosin eilen ollut tuolla mutta olen tavannut sen kerran aiemmin). Kivaa että mut tunnetaan!

Nyt torjun väsymystä kahvin ja nutellan avulla (aina yhtä fiksua), että toivun illaksi kampuksella järjestettävään ilmaiskonserttiin. Sinne on tulossa kai paljon tuttuja, joten ajattelin mennä ainakin käymään... Vaikka tietäähän sen miten siinä käy :)



Näin ahkerasti opiskeltiin Kaisan kanssa eilen ;)

La rentrée

Tänään ei oikein lähde. Kaikki vaan kaatuu niskaan ja tunnen olevani täysin eristyksissä koko maailmasta - kumma kyllä erityisesti siitä yliopistomaailmasta joka alkaa suoraan tuosta oven ulkopuolelta. Tietysti voisi auttaa kun nukkuisi yli neljän tunnin yöunia. Eilen meni vähän myöhään, kun olin Maximen luona syömässä ja katsomassa leffaa (mielenkiintoinen kokemus, kun Johnny Depp puhui sujuvaa ranskaa). Tulin kotiin vasta joskus kahdeltatoista ja kävin vielä hirveillä kierroksilla, kun oli ollut niin kiva päivä. Aamullä oltiin käyty Kaisan kanssa taas kirppareilla (kuva alla), missä luovutettiin suunnitelmasta ostaa polkupyörä - varastettu totta kai - ja päädyttiin tuhlaamaan kaikkeen paljon kivempaan. Ostin kengät, huivin ja laukun yhteishintaan 15 euroa ja olen edelleen hyvin onnellinen :) Materialisti mikä materialisti. Niin ja sain muuten potkia innokkaita ihailijoita Kaisan kannoilta, kun pitkät vaaleat hiukset tuntuvat olevan kova hitti täällä. Yllättäen tehokkain keino näihin tapauksiin on puhua suomea. HÄIVY ei jätä paljon arvailun varaan. (hauskinta näissä perässäroikkujissa on se, miten ne arvailee meidän kansallisuutta: useimmiten ollaan saksalaisia...)




Iltapäivällä kiivettiin Kaisan ja Maximen kanssa Bastillelle. Tai no, meidän piti kiivetä. Ajettiinkin köysiradalla (kuva yllä) koska oli niin TÖRKEEN KUUMA (jopa mulla) ettei edes hengittäminen käynyt hikoilematta. Ylhäällä yritettiin tähyillä jos olisi näkynyt Mont Blanc, mutta siellä suunnassa oli liikaa pilviä tai jotain utua... Laskeuduttiin sentään reippaasti jalan, uhkaavasta ukkosmyrskystä huolimatta!

Mutta niin, jos en vielä maininnut niin täällä on jokin ihan epänormaali helle, mikä ei myöskään edesauttanut nukahtamista eilen illalla. Pyörin kolmeen asti hereillä, kärsin levottomista jaloista ja kävin vuorotellen vessassa ja juomassa vettä :/ Ehkä jotain jännittymistä havaittavissa (saattoi olla myös lievää nestehukkaa, emmä tiä). Aamulla piti sitten virkeänä olla yhdeksältä yliopistolla. Kävin tarkistamassa mahdolliset muutokset lukujärjestyksessä (huomiselle kaksi uutta käännöstuntia, jee!) ja jäin sitten orpona aulaan odottamaan ekaa luentoa.

Ylipäätään päivä meni ihan sulavasti, olin sentään myöhässä vain kahdelta luennolta enkä eksynyt kertaakaan... Täällä on ihan ihme systeemi, ettei siirtymiselle luennolta toiselle ole varattu lainkaan aikaa, vaan samalla kellonlyömällä kun luento päättyy, seuraava alkaa. Yleensä ihan toisella puolen yliopistoa, jossain eri rakennuksessa. Mikäs siinä muuten, mutta näin ekana päivänä se lisäsi stressimomenttia aika reilusti. Ruokailuun mennessä olin jo niin uuvuksissa, että olin ihan vähällä vetää herneet nenään, kun sielläkin oli noin neljän kilometrin jono ja aikaa ruokailuun jäi vartti. En enää ikinä halua syödä noin kiireessä, yöks :(

Päivän varsinaiset luennot (civilisation britannique & américaine) oli ihan kivoja, pienryhmät taas ihan älyttömiä. Toiset opiskelijat ei vastaa mitään opettajan kyselyihin, tuijottaa vaan tyhjin katsein seinään, ei saa englanninkielistä sanaa suustaan ja vaikuttaa muutenkin ihan vajakeilta, anteeksi nyt vain. Toivon todellakin että ensivaikutelma johtui siitä että olin itse niin pahalla tuulella. Mutta luulen että tulen pi-i-itkästymään ainakin lingvistiikan kurssilla, missä käydään läpi ihan samoja asioita jotkä käytiin ekan vuoden Johdatus kielitieteen perusteisiin -kurssilla, erona vain se, että asiat väännetään rautalangasta.

Jos vaikka huomenna jo olisi parempi onni, kurssien ja kaiken muunkin suhteen? Tänään en ehtinyt jutellakaan kenenkään kanssa, kun säntäilin pää kolmantena jalkana edestakaisin. Paitsi yhden kiinalaisen tytön, joka kysyi onko se oikealla luennolla. Ja sitten sen kaikki kymmenen kiinalaista kaveria pamahti paikalle. Jes.

Tout va bien!

Voisin tähän alkuun marista kaikennäköistä alkaen turhista vakuutuksista ja tyhmien ulkomaalaisten pallottelemisesta edes takas toimistosta toiseen, jatkuen yliopiston kyvyttömyyteen laatia aikatauluja ajoissa (luennot alkaa maanantaina, joten ei kai niitä kurssiaikatauluja ole mitään syytä julkaista ennen maanantaiaamua...?). Mutta enpäs marisekaan, koska nyt on joka tapauksessa kaikki paperit valmiina, lukujärjestys viittä vaille valmis ja masu täynnä hyvää ruokaa. Illan Amélie-hetki oli, kun sain sormin riipiä syötävät osat irti kokonaisesta paistetusta kanasta Ü

Kävin myös sitten siellä lääkärissä, eikä ainakaan keuhkossa ole mitään vikaa. Lääkäri arveli, että olen saattanut venäyttää jonkin lihaksen (jos siis ihan oikein ymmärsin) yskiessäni, eikä oikein muu auta kuin lepo. Helpottavaa kuitenkin!

Huomenna mennään sienimetsälle ja illalla Kaisan kanssa leffaan.

T'es une vraie scandinave, toi

Hyvät uutiset: mä en yski enää (juuri ollenkaan) - ehkä se chartreuse teki kuitenkin tehtävänsä
Huonot uutiset: kylkeen pistää, melkein koko ajan. Äiti käski mennä lääkäriin, mutta jotenkin mua ei yhtään innosta yrittää selittää ranskaksi mihin sattuu ja vielä sitten koettaa ymmärtää mikä mahtaisi olla vikana... Katsellaan.


Täällä on edelleen kuuma, aivan helle suorastaan, ja musta tuntuu että mua katsotaan jotenkin pitkään kun kuljen ulkona onnessani topissa ja sandaaleissa (ja on mulla siis yleensä myös housut tai hame...;). Täkäläisten mielestä ihan normaali asu tällaisessa +25 asteen lämpötilassa on pitkät housut, saapikkaat, pitkähihainen paita, syystakki ja kaulahuivi. Mä paistun jo sen takia että sopivaisuussyistä (tai no, en tahdo liikaa erottua joukosta) pidän pitkiä housuja joiden lahkeita vähän käärin ja neuletakkia ainakin harteilla.

Sinänsä mulle kyllä sanottiin että musta paistaa kilometrin päähän se, että olen skandinaavi, sekä hiustenvärin että pukeutumistyylin perusteella. Hmm. Oon kyllä huomannut että täällä farkut kuuluu asuun kuin asuun, ja sain sitten Maximelta kuulla että ranskalaiset tytöt käyttää farkkuja koska hameen käyttäminen tarkoittaa automaattisesti sitä että on huora :S Mä aion kyllä silti edelleen pitää puolihameitani (huom, ei siis edes mitään minihameita). Ei mua haittaa yhtään näyttää skandinaavilta, päinvastoin!

Tänään päädyttiin K:n kanssa purkamaan turhautumistamme ranskalaiseen byrokratiaan ja asiakaspalveluhaluttomuuteen matkaamalla ratikalla kaupungin toiselle puolen jättimäiseen ostoskeskukseen, josta tarttui mukaan myös (hehheh) farkut... Mutta ne on ihanat <3 Oon jo pitkään halunnut löysät boyfriend-cut-farkut ja nyt löysin juuri etsimäni - rennot mutta silti siistit, eikä hintakaan ollut päätähuimaava. Lisäksi ostin tossut, joita en tuonut mukanani Suomesta yhtään paria, kun edelliset alkoivat olla melko puhkikulutettuja. Tulevat siis suureen tarpeeseen kaiken kaikkiaan. Mutta voin kertoa, että oli työn ja tuskan takana löytää ylipäätään kenkäkauppaa jossa myytiin tossuja tai tennareita (naisille siis, aloin jo harkita miesten kenkiä kun mun jalkani on joka tapauksessa niin epäranskalaisen suuri - kokoa 40). Naisten oletetaan käyttävän vain ballerinoja, korkokenkiä tai saapikkaita... Eli erotun entistä paremmin joukosta :D


Lopuksi vielä pari kuvaa eiliseltä vaihtareille järjestetyltä historiallisen Grenoblen kierrokselta. Sen jälkeen oli kampuksella soirée d'intégration, mihin mentiin sitten totta kain integroitumaan. Hetken aikaa oli hiukan orpo olo, kun ei tuntenut kertakaikkiaan ketään, mutta sitten alettiin K:n kanssa bongata tuttuja kasvoja vaihtari-infoista ja soluttauduttiin (täysin luontevasti :P) belgialaisten tyttöjen porukkaan. Illan aikana juteltiin myös parin italialaisen ja parin brasilialaisen kanssa, ja oli kyllä mukavaa saada välillä uuttakin juttuseuraa!
Ja nyt niitä kuvia:


Isère (eli Grenoblen halki virtaava joki) iltavalaistuksessa. Kierroksen alkaessa kello oli puoli kahdeksan (tai ehkä vähän enemmän, paikallisen täsmällisyyden tuntien) ja oli vielä ihan valoisaa. Noin varttia myöhemmin näytti tältä ja ehkä vartti tämän jälkeen oli jo ihan pilkkopimeää...


Grenoblen keskustaa. Kiivettiin vähän matkaa kukkulaa ylös kohti Bastillea, että päästiin ihailemaan maisemia. Kuva on otettu ilman salamaa ja on siksi näin taiteellisen tärähtänyt :)


Nyt, bonne nuit! Shoppailu vei aika lailla mehut, joten tämä lähtee nukkumaan, vaikka naapurin espanjalaisilla oliskin äänistä päätellen bileet tuloillaan/meneillään... Ei oo mua ennenkään häirinnyt.

Tulenpalava rommishotti ja muita loppuviikon tapahtumia

Alan vähitellen kotiutua. Enää ei tarvitse aamuisin miettiä, missä oikein olen, ja viime yönä näin jopa ranskankielisiä unia... Tiedän jo suunnilleen mistä mitäkin saa, osaan käyttää Casinon itsepalvelukassaa ja tiedän ettei Monoprix´n kassat ikinä ota hedelmistä oikeaa hintaa. Muistan sanoa illalla bonsoir enkä bonjour, ja kahvia tilatessani lisätä että haluan sen "pitkänä" (un café long). Viikon kuluttua alkaa luennot ja toivon että silloin viimeistään saan vähän muitakin kontakteja kuin K ja Maxime.

Meillä oli tosin ensimmäinen vaihtaritapaaminen torstaina, mutta se oli enemmänkin infotilaisuus, jossa käytiin läpi kaikki yliopiston vaatimat paperit ja lomakkeet ja lippu-lappuset. Tilaisuus alkoi täkäläiseen tapaan noin 25 minuuttia ilmoitettua aikaa myöhemmin, ja meidät keskeytti vielä huonosti ajoitettu paloharjoitus, joten lopulta Caroline (vaihtaritoimiston opintovastaava) pajatti tiedot läpi hirveällä vauhdilla ja sitten meidät heitettiin pihalle seuraavien tieltä. Siinä ei siis paljon tutustuttu kehenkään.

Perjantaina menin hankkimaan opiskelijakorttiani, mutta koko toimiston tietokoneet tilttasivat yhtäaikaa juuri kun mä pääsin asioimaan tiskille (ja kuinka en ole tästäkään yhtään yllättynyt :S). Onneksi lounastauon ajaksi oli ulkomaalaisille opiskelijoille järjestetty apéritif-tapaaminen Maison des Languesin yläkerran parvekkeelle. Odotin lähinnä jotain juomia ja yleistä tutustumista, mutta tarjolle olikin tuotu valtavat määrät erilaisia suolapaloja, leikkeleitä, leipää ja leivoksia. Ei sitten tarvinnut miettiä missä söis lounasta :) Juttelin siellä yhden meksikolaisen ja yhden australialaisen tytön kanssa, valitettavasti englanniksi koska meksikolainen ei juurikaan puhunut ranskaa. Tuntui hassulta, kun englanti tulikin suusta paljon kankeammin kuin ranska...

Sain sentään opiskelijakorttinikin lopulta, ja poika tiskillä nauroi mun Suomen osoitteelle. Sille oli myös hyvin vaikeaa ymmärtää että puhun ranskaa. Vaikka useaan kertaan (ranskaksi, huom) vakuutin sille, että ymmärrän sitä, sen piti silti välillä toistaa kaikki englanniksi. Sama ongelma on monien muiden kanssa. Ne on niin innokkaita harjoittelemaan englantia, että heti kun kysyn jotain sanaa tai en suoraan osaa ilmaista haluamaani asiaa, kieli vaihtuu englanniksi. Ja voin sanoa, että ymmärrän paremmin nopeasti ja epäselvästi puhuttua ranskaa kuin ranskalaisella aksentilla puhuttua englantia!

Eilen Maxime ja yksi sen autollinen kaveri (jonka nimeä en enää muista...) vei mut ja K:n vuorille ihmettelemään maisemia sieltä käsin. Siellä ylhäällä oli 1800-luvulta peräisin oleva linnoitus sekä vaellusreittejä. Valittiin umpimähkään yksi reitti jota pitkin kuljettiin jonkin matkaa, kurkittiin näköalapaikoilta alhaalla laaksossa leviävää Grenoblea lähiympäristöineen sekä pidettiin evästauko. Grenoblessa oli lähtiessä +25 lämmintä, mutta siellä ylhäällä lämpötila laski +18 asteeseen ja ilma oli muutenkin selkeästi raikkaampaa ja parempaa hengittää. Grenoblessa on kuulemma Ranskan saastunein ilma ympäröivien vuorien takia, vaikka nykyään tilanne onkin jo parantunut liikenteen päästöjen tiukemman valvonnan ansiosta.

Illalla Maxime opiskelukavereineen aloitteli iltaansa täällä Berliozissa, viereisessä rakennuksessa, ja liityttiin K:n kanssa seurueeseen. Saatiin jälleen kerran vastailla hyvin jännittäviin kysymyksiin Suomesta. Enimmäkseen käsitykset Suomesta ovat hyvin kliseisiä: "joko siellä on lunta?" (öö, ehkä kolmen kuukauden päästä) "onko siellä aina pimeää?" (no ei) "syöttekö te ihan oikeasti poroja?!?" (joo, se on hyvää) jne. Ja totta kai nämä täällä ovat hirveän kiinnostuneita siitä mitä me syödään. En oikein osaa vastata siihen tyhjentävästi, kun se nyt riippuu ihan ihmisestä. Totta kai on olemassa jotain perinneruokia, mutta kuka nyt oikeasti jatkuvasti syö mustaamakkaraa tai edes jotain karjalanpiirakoita...? Lisäksi se miten syödään, milloin syödään ja kenen kanssa vaihtelee hyvin paljon riippuen ihmisestä. Miten selität tämän ranskalaiselle jolle ruoka ja ruokailu on elämääkin suurempi asia?
Nojoo, ilta jatkui kaupungilla useassa pikkubaarissa, missä nautittiin mm. palavat rommishotit (piti juoda nopeasti ettei pilli sulanut :D) ja sitten jotain hassua oluen, vodkan ja sitruunan sekoitusta suoraan kannunnokasta. Oli vähintäänkin mielenkiintoista. Puolenyön jälkeen me tosin jätettiin K:n kanssa muu porukka istuskelemaan terassille ja lähdettiin ratikkapysäkille. Mun keuhkoon sattui yskiminen, eikä kylmä yöilma tuntunut oikein hyvältä ajatukselta. Tähän mennessä oon jo kokeillut lääkitä itseäni ihan perinteisellä yskänlääkkeellä, viskillä sekä paikallisella chartreuse-liköörillä, mutta mikään ei tunnu auttavan.

Tänään oli sitten vuorossa sunnuntaiaamun ulkoilmakirppareita ja niiden jälkeen kolmen tunnin ja kolmen ruokalajin lounas periranskalaisessa brasseriessa. Mulla oli kamerakin mukana mutta sääli kun unohdin ottaa kuvia, ateria oli todellakin ikuistamisen arvoinen... Kirpparilta mulle tarttui matkaan kahdella eurolla herätyskello-radio, joten enää en ole ihan riippuvainen netin toiminnasta, jos haluan kuunnella musiikkia.

Ensi viikko on vielä aikaa leikkiä turistia, sitten alkaa luennot ja "normaali" elämä :)


(oho, tulipas megapostaus, piti vain nopeasti päivittää kuulumiset)

Visite de campus

Tänään oli niin kiva ilma päivällä, että viitsi ottaa kuviakin :) Eilen ja tiistaina oli harmaata ja tihkuista, aika viileää ja vuoret oli pilvien takana piilossa. Nyt kuitenkin pääsette kierrokselle kampukselle!

Berlioz. Asun tuolla kulman takana, puusta vähän oikealle :) Taustalla erottuu heikosti vuoret...


Maison des langues. Huomenna mennään tänne johonkin apéritif-tilaisuuteen.

Kampuksen ratikkapysäkki. Tai siis se joka on meidän yliopistoa lähin. Tässä on myös ruokapaikkoja, tabac, pankki yms palveluita.

Mun "koulumatkan" varrelta. Täällä oli päivällä hirveästi jengiä lounaalla ulkona. Lämmintä oli tänään varmaan reilusti yli +20 :)


Melkein jo kotona! (tai no, kotona ja kotona...)